sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Munajahti

Miten ihmeessä aikaa taas lentää! Kaikkea olemme tehneet, mutta tapahtumien kirjaaminen on taas kiireessä jäänyt.

Erikoismainintana kummityttömme ANNA: Paljon Onnea!  Lahjan pitäisi jossain vaiheessa löytyä Isoäidiltä Porintieltä ;) Onnea, onnea!

Olemme yrittäneet pitää yllä joitakin suomalaisia juhlaperinteitä. Siirsimme pääsiäistä hieman munateknisisitä syistä (=Kinderit olivat ja pysyivät loppu lähikaupoista).

Meillä perinteenä on ollut 5 serkuksen "munajahti" mökillämme. Viiden tenavan kanssa on saanut jo käyttää hieman mielikuvitusta, etenkin kun jo pieninkin "O" muistaa helpot piilot mökillä. Koska serkutkaan tuskin runsaan lumen takia pääsivät mökille munajahtiin, oli meidänkin helppoa perustella uudet piilot täällä Kiiinassa. Tällä kertaa hankalaa oli se, mitä piiloihin pääsiäispupu laittaisi. Täällä kun ei pääsiäismunia oikein ole. Oli siis pakko tyytyä karkkikasaan ja soveltaa.

Onneksi pääsiäispupu oli laatinut helpot kartat jo valmiiksi.




Silti aikaa kului sisällä ja ulkona karkkikätköjen metsästyksessä!

Mukavaa pääsiäistä kaikille, vaikka HIFK lomaileekin jo ;) Niin ja Jokerit myös.............

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kiinalainen omakotiunelma

Meidän compoundimme Le Chambordin  2. vaihe alkaa valmistua. Se on alunperin rakennettu samanlaiselle joutomaalle kuin tässä kuvassa oleva alue, jonne joskus pitäisi rakentua vaihe 3.



Muuttaessamme tänne viime syksynä luulin, että kyseessä on jonkin vanhan alueen restaurointi. Talot näyttivät koristeineen ja yksityiskohtineen linnamaisilta ja vanhoilta. Mutta ei, kyseessä olivat aivan uudet talot, ne vain näyttävät ulkopuolelta vanhoilta.

Heti muurien ulkopuolella pönöttävät hökkelit, joissa ilmeisesti edelleen asutaan, päätellen kuivumassa olevasta pyykistä. Nämä varmaan puretaan sitten joskus vaiheen 3 alta. Unelma ja todellisuus vierekkäin...



Kun rakennustyömaan aidat poistettiin ja alueelle pääsi kävelemään, syntyi vaikutelma, että kyseessä on vanha alue jossa on asuttu jo vuosia. Talot ovat ulkopuolelta täydellisesti valmiita, pihat laatoitettuja, portit paikoillaan ja tiet päällystettyjä. Erityisesti kasvit ja niiden koko herättivät hämmennystä. Kaikki viheralueet olivat viimeisteltyjä ja puut isoja.





Myös yksittäisten talojen pihat on tehty istutuksia myöten täydellisiksi. Jopa grillipaikat ovat valmiina.



Kuitenkin talot ovat sisältä pelkkiä betonisia luurankoja. Ja kyllä, ovet ovat auki ja kuka tahansa voi saapastella sisään katsomaan asuntoja.


 


Tätä kyseistä taloa olen vähän katsellut sillä silmällä. Myös ylläoleva grillipaikka ja piha ovat saman talon pihasta. Mutta luultavasti talo on joko varattu ja/tai ylittää budjettimme reippaasti tai valmistuu sisältä vasta kun olemme jo lähdössä takaisin kotiin. 

Suomessa talot tehdään yleensä sisältä valmiiksi mahdollisia ostajia varten, pihat taas odottavat ja ne tehdään viimeisenä. Ilmeisesti täällä pistetään enemmän painoarvoa alueen yleisvaikutelmaan ja sisätilat saa ostaja sitten tehdä mieleisekseen. Myös tällä vanhemmalla puolella on paljon näitä luurankotaloja - ulkoa valmiita, mutta sisältä pelkkää betonia.

Ihmettelimme syksyllä, kun compoundimme portille oli ilmestynyt ainakin 5 m korkea puu. Ihan yhtäkkiä. Mutta isojen puiden siirtely paikasta toiseen on täällä ihan tavallista ja siksi tämäkin uusi alue näyttää asutulta, vaikka onkin autio. 




Puut tuodaan paikalle kuorma-auton lavalla ja nostellaan nosturilla kunkin talon pihalle.



Pensasaidat istutetaan jo valmiiksi parimetrisistä taimista, ei mistään pikkuisista purkissa kasvaneista raaskuista, joiden kasvamista näkösuojaksi odotellaan sitten vuositolkulla, kuten omalla pihallamme Suomessa on käynyt.


Lopputuloksena onkin vehreitä, asutun näköisiä alueita, vaikka ne olisivat ihan kummituskaupunkeja.











Toivottavasti tämä ihan oman talomme vieressä sijaitseva alue saisi nopeasti asukkaita, nyt se on vähän aavemainen koiranulkoilutus-, pyöräily- ja rullaluistelupuisto.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Eeroleipää ja Eeron leipää

REAL -ruisleipä on meillä vakiintunut perheen kielenkäyttöön nimellä Eeroleipä. Saaristolaisleipä (oikeasti vain ja ainoastaan Rosalan saaristolaislimppu) taas kulkee nimellä Vaarinleipä. Itselleni lapsuudessa Vaarinleipää oli Oululaisen Jälkiuunileipä. Nimitykset tietysti johtuvat asianosaisten mieltymyksestä juuri kyseiseen leipään.


Olemme onnekkaita, sillä Eeroleipää saa myös täältä! Ei REALina, mutta saksalaisena Vollkornbrotina. Se ja Vaasan näkkileipä ovatkin meillä nykyään suosituimpia leipiä. Ovelle aamulla toimitetut patongit ovat toki edelleen ihania, mutta kyllästyminen ihan valkoiseen leipään iski meillä kaikilla jo aikoja sitten.

Eerolla koulujutuissa nyt kyseessä olevaan "unitiin" kuuluu pohtia eri aineiden muutosta erilaisissa olosuhteissa. Viime viikolla mietimme ja kokeilimme mitä tapahtuu oliiviöljylle, keitolle, ketsupille, vedelle ja siirapille huoneenlämmössä ja pakastimessa.

Isompana projektina Eerolla oli tehdä leipää ja dokumentoida tämä! Kauhistuin jo ajatuksestakin (en siis osaa leipoa, ommella, askarella, pelata mailapelejä enkä hallitse kemiaa....pitää ihan oikeasti ruveta miettimään, mitä oikeastaan osaan? Kotivaimona taidan olla ihan väärässä hommassa - kääk!). Onneksi, oi onneksi meillä olivat juuri olleet vierailulla "mummelit" ja he leipoivat lasten kanssa sekä pullaa että sämpylöitä. Lisäksi meillä on uusi uuni, jonka lämpötiloja osaa säätää. Hätätilanteessa ajattelin hyödyntää tuosta mummelien ja lasten leipomistilanteesta ottamiani kuvia ja jotenkin vaan kyhätä jotain näytille kouluun.

Heittäydyimme kuitenkin Eeron kanssa hommaan ihan tosissaan. Ehkä nyt hieman liioittelen, olen tietenkin leiponut sämpylöitä aikaisemminkin, jopa ihan säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta Suomessa on Suomen tutut ainekset ja täällä jotain muuta.  Jauhoja oli jo kaapissa ja vierailijat olivat ystävällisesti tuoneet sekä kuivahiivaa että leivinpaperia.


Ensin Leipuri Hiiva ja selitys, miksi hiukset pitää suojata: Kukaan ei halua syödä leipää ja löytää sieltä jonkun hiuksia!


Sitten tarvittavat ainekset. Täältä saa saksalaista Krustenbrot -jauhoa, jonka mainostetaan pakkauksessa toimivan hienosti leipäkoneessa. Lopputuloksena on kuvien mukaan suomalaisen hiivaleivän kaltaista leipää, siispä ostin sitä. Mummelit tekivät siitä + vehnäjauhoista sämpylöitä ja niistä tuli ihania! Siispä niillä mentiin nytkin. 


Paineessani muistelin sitä, mikä olikaan sopiva sekoitussuhde vehnäjauhojen ja näiden mystisten saksalaisjauhojen kanssa ja yritin jopa soittaa äidille. Ei vastausta, joten oli pakko soveltaa ja muistella, että kaipa se oli puolet ja puolet. Myöskään kuivahiiva ei kuulu asiantuntemukseeni. Suomessa ostan tuoretta hiivaa silloin kun teen pizzataikinaa tai joskus sämpylöitä. Kuivahiiva sekoitettiin ohjeen mukaan kuiva-aineisiin. Kaiken tämän "monta leipuria jauhoissa ja vieläpä monenlaisia jauhoja taikinassa" -systeemin keskellä unohdimme laittaa taikinaan sekä suolaa että sokeria....


Teimme taikinan maitoon. Jauhot joukkoon ja hurjaa vatkaamista Eeron toimesta (sen pitäisi tuoda ilmaa taikinaan ja edistää nousemista). Yllättävän vähän roiskui ympäristöön, vaikka Omppu oli kärppänä vaanimassa makupaloja.



Myös vähän vaivaamista käsin.


Apua, mikä klöntti, ei se kotona ole tuolta näyttänyt...Mutta nousemaan vaan kun pakko on.  



Alkuperäiseen surkeaan kasaan verrattuna tämä oli jo kuohkeaa ja taikinan näköistä. Tässä vaiheessa tajusin, että yleensä olen kai tehnyt tupla-annoksen.


Voisin valehdella, että sämpylät ovat sen näköisiä kuin ovat, koska ne ovat lapsen tekemiä, mutta en todennäköisesti olisi saanut yhtään hienompia aikaan itse. Tai no, ihan varmaan nämä ovat yhtä hienoja kuin itse loppuun asti leipomani olisivat olleet.


Ei haittaa, vaikka ne ovat kauhean rumia taikinana. Kun ne nousevat ja joutuvat uuniin, tilanne paranee! Tämän kirjasimme myös dokumentointiin.



Hip hurraa, muutama ihan oikean näköinenkin sämpylä. Eero vei ne aamulla kouluun ja suolattomuudesta ja rosoisuudesta huolimatta ne olivat valtava menestys, palasista tapeltiin.  Lupasimme tehdä ensi keskiviikoksi lisää. Silloin Eero myös kertoo näiden kuvien kera, kuinka nesteestä, jauhoista, hiivasta ja lämpötilan muutoksesta syntyy kiinteää leipää PowerPoint -esityksenä. Kyllä, se noidankehä alkaa nykyään jo 7-vuotiaana:  Eerolla on keskiviikkona 7 diaa, isällänsä huomenna 70 diaa omasta aiheestaan.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tennistunteja ja itsenäistymistä

Kuopuksemme Eero on jo "viimeisenä vauvanamme" ollut jonkinlaisessa erityisasemassa. Esikoisen kanssa sitä jännittää ja pingottaa erilaisten taitojen kanssa. Eikö se nyt jo käänny, kun naapurin vauvakin meni jo mahalleen, tai että eikö se nyt jo älyä puhua, vaikka  mammakerhon Essikin osaa jo sanoa että kakka.

Myös kaikenlaiseen liikuntaharrastukseen tulisi suunnata jo todella aikaisin ja myös tajuta jonkinlaisena etiäisenä se laji, jossa lapsi tulisi kehittymään. Taitoluistelussa kuulemma 3-vuotiaana viimeistään tulisi suunnata luistelukouluun, jotta ehtisi lajin armottomaan karsintasysteemiin mukaan ajoissa! Pimeää!!

Tyttöjen kanssa harrastaminen on ollut jotenkin luontevaa ja helppoa. Voimistelutaustaisena tietenkin vein tyttöjä jo pikkuisena jumppaamaan.


Toiselle siitä tuli jo varhain se juttu, toiselle vain luistelua tukeva kiva asia. En vieläkään tajua mistä luistelu perheeseemme tuli, ei ainakaan omasta kiinnostuksestani. Kuitenkin Emilian se vei lopulta mukanaan ja jää on edelleen se keskeinen juttu Emilian elämässä.


Eeron kanssa olemme todella yrittäneet löytää sellaista juttua, johon hän haluaisi osallistua.

Jumppaa kokeiltiin Suomessa parikin kertaa, se oli Eero mielestä tosi pelottavaa, ei edes lahjonta ja uhkailu auttaneet asiaa. Jalkapalloa on kokeiltu pariinkin kertaan, se ei vaan ole se juttu. Koulussa on uintia kerran viikossa ja molempien lukukausien aikana Eero on halunnut valita uinnin myös vapaaehtoiseksi iltapäiväaktiviteetiksi kerran viikossa.  Se on kivaa, mutta ei harrastusainesta.

Sitten tuli tennis. Compoundillamme asuvan perheen  7 v tyttö oli harrastanut tennistä ja  ryhmä oli jotenkin huvennut ymäpäriltä. Yksi sähköposti ja sama valmentaja sai 3 ryhmää eri ikäisiä lapsia. Ensimmäinen juttu, josta Eeromme on suunnattoman innostunut. Tänään ensimmäistä kertaa Eero pyöräili tennismaila selässä tunnille ihan itsekseen ja myös takaisin. Olen luvannut, että jos Eero käy tennistä 10 kertaa tunneilla, ostan itselleni tennismailan ja lupaan aloittaa tenniksen opettelun jälleen kerran hänen kanssaan. Olen varsinainen nolla mailapeleissä, mutta kuitenkin aikanaan suoriutunut Liikuntatieteiden maisteriksi, joten pakko kai minun on haasteeni lunastaa. Näyttää pahasti siltä, että poika on lajinsa löytänyt!





lauantai 16. maaliskuuta 2013

On ilmoja pidellyt

Shanghain kevät on toisaalta ihana ja toisaalta yllätyksiä täynnä.

Pari viikkoa sitten toppatakki oli todellakin tarpeen. En meinannut uskoa, kun joku ennusti silloin loppuviikoksi + 27 astetta. Mutta todellakin, viime viikonloppuna helle helli meitä palelevia. Yhtäkkiä lapset pyrähtivät parvina compoundin teille pyörineen ja potkulautoineen, perjantaina ja lauantaina shortseissa ja pienissä mekoissa.


Eero sai mummilta uuden pyörän innostuttuaan viimein oikeasti pyöräilemään.  Polkupyörät ovat täällä uskomattoman halpoja. Laadukkaan vaihdepyörän, Shimano -vaihteilla varustetun saa alle 100 €. Toimme täysin turhaan tyttöjen polkupyörät tänne ruostumaan. Toisaalta ainakin Emilian pyörä olisi jäänyt pieneksi tämän vuoden aikana, nyt siitä on ollut iloa täällä.  Myynnissä siis kohta 20 tuumainen, vähän poljettu lila Solifer.

Ajatuksissani on hankkia tällainen cool kansalaispyörä itselleni!

Lauantaina vielä yhdeksältä illalla palatessamme illalliselta lapset tarkenivat hienosti pienissä shortseissa ja T-paidoissa. Viime lauantaina kuulemma lämpötila oli n. + 30 astetta.

Toisaalta tämän viikon tiistaina meidän oli pakko kääntyä Ompun kanssa aamulenkiltä takaisin, koska meitä molempia selvästi paleli liikaa ja kaatosade sai mielen muutenkin apeaksi...Lämpötila oli romahtanut jonnekin + 8 asteen tienoille. Kaulaliinat ja umpinaisemmat kengät sai taas kaivaa esiin.

Ruoho kuitenkin vihertää...


... ja puut kukkivat upeasti



Tänään aamupäivällä oli ihanan lämmin sää, vaikkakin pilvistä. Totesin aamulla haluavani jonnekin kivaan paikkaan syömään, ulkona terassilla. Jotain ihanaa ruokaa ja viiniä. Syömään terassille pääsinkin,  ruoka oli hyvää ja olo muutenkin mukava. Onneksi ateriointi oli jo melkein ohi, kun sää taas viileni ja alkoi sataa kaatamalla.


Hytisin ja yritin muun perheen ohessa viittilöidä meille taksia. Kun sataa, taksia on tosi vaikea saada missä tahansa ja tällä ravintolakadulla erityisesti.

Vaikka Suomessa lämpötilojen ero on vielä paljon dramaattisempi, + 5 asteesta -25 asteeseen, on tähän poukkoiluun ollut aika vaikea tottua. Koskaan et tiedä onko sopiva vaatetus mekko + villatakki vai villainen mekko + toppatakki vai jotain tältä väliltä. Ja vaikka varautuisit aamulla oikein, iltapäivällä joko läkähdyt tai jäädyt valitsemassasi asussa.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Ajetaan, ajetaan, varo-varo-vasti


 

 ... ettei kaatuisi kallis lasti.

Tänään "pääsin" taas todistamaan skootterin ja auton yhteentörmäyksen jälkiä eräässä risteyksessä. Maassa pötkötteli nainen, vieressä seisoi n. 3-vuotias lapsi ja muita ihmisiä, skootteri oli siinä melko palasina vieressä. Toivon todella, että 3-vuotias oli jonkun sivullisen auttajan lapsi, eikä maassa makaavan naisen poika.

Monen muun asian ohessa liikenne täällä on asia, joka ei lakkaa hämmästyttämästä. Jos vain pystyisi ja ehtisi ottamaan valokuvan kaikista häkellyttävistä tilanteista, niitä olisi melkoinen galleria. Valitan jo etukäteen tämän postauksen kuvia, suurin osa on otettu auton ikkunasta liikkeellä "ei voi olla totta" -reaktion jälkeen.

Ensinnäkin tämä lasten kuljettaminen. Suomessa vouhotetaan turvaistuinten testituloksista ja tapellaan siitä, pitääkö lasta kuljettaa selkä menosuuntaan 3-vuotiaaksi asti vaikka lapsi istuisi polvet suussa. Täällä ei olla turhan tarkkoja! Kätevin kulkuneuvo lasten kuskaamiseen on skootteri tai mopo.

Lapsi kyytiin koulun portilla ja menoksi!




Kypärää ei tietenkään käytä juuri kukaan, ei edes talvella lämmikkeenä. Hurjimpia näkyjä ovat koulukyydit, joissa aikuisella on kypärä ja sekä edessä että takana istuu lapsi paljain päin.

Pieniä vauvoja on helpointa kuljettaa sylissä ja vielä helpompaa jos on kaveri auttamassa.


 Oma "ei voi olla totta!" -ennätykseni tapahtui tässä lähellä: Mopoa kuljetti nainen, edessä seisoi pienehkö poika ja tarakalla istui hieman vanhempi tyttö, jolla oli vauva sylissä! Toivottavasti heillä oli lyhyt matka, sillä hetkellä seurue oli autotiestä erotetulla mopokaistalla.

 Kuljetuskalustokaan ei aina ole ihan viimeisen päälle... Vähän teippiä ja matka jatkuu!


Oman henkeni edestä pelkään jalankulkijana varsinkin silloin, kun jostain suunnasta lähestyy sininen kuorma-auto. Nämä työn sankarit ajavat suunnilleen satasta ihan pikkuteilläkin, soittavat sentään lähestyessään huomaavaisesti torvea niin, että sydän meinaa pysähtyä eikä niissä taida olla jarruja ollenkaan.


Kuorma on sidottu huolella, yleensä aina jotain tipahtaa. Hedelmät kulkevat näiden sinisten hirviöiden lavalla röykkiönä ilman turhia pressuja, aina silloin tällöin tiellä saattaa olla muutama mandariini tai pomelo. Jos jotain on kiinnitetty pressulla, puolet siitä liehuu uljaana tuulessa.



Myös täysikasvuisia puita on kätevä kuljettaa siirrettäväksi paikasta a paikkaan b ihan vaan tuossa lavalla, vähän köyttä ja siinä se.

Oma lukunsa ovat pientavaraa kuljettavat mopoilijat ja pyöräilijät!



Jos on esimerkiksi ostanut Ikeasta patjan tai kirjahyllyn, on aivan turhaa hankkia sitä varten kuljetusta, koska kaiken saa pakattua mopon kyytiin. Se vaatii vain vähän kekseliäisyyttä.



Kätevin menopeli tavarankuljetukseen onkin peräkärryllä varustettu polkupyörä. Taas oli kamera ihan väärässä paikassa, kun tänään näin tällaisen kuorman perään vielä lisukkeeksi viritetyn lentolaukun, joka oli kahvasta kiinnitetty pyörän perään ja kulki perässä omilla pyörillään.

Kuka enää jaksaa hämmästellä moneen kerrokseen viritettyjä teitä ja sitä, että kolmikaistaiselle tielle mahtuu ihan mainosti 5 autoa rinnakkain kun oikein tunkee. Tai että pientareen kautta voi helposti ohittaa.


Tai jotenkin pitkästyä tavallisena perjantaina Yan'an elevated roadilla, jolloin kilometrin matkalla ehtisi kirjoittaa novellin. Tänään pelasin muun tekemisen puutteessa Angry Birdsia :)


Onneksi ei tarvitse itse ajaa näissä olosuhteissa!