Elämää, ei sen enempää

Tämä viikko on ollut kummallinen. Minulla on ollut AIKAA!

Maanantaina Ella lähti Secondary Schoolin "Explore China" reissulle Nanbeihin ja palasi vasta tänään kotiin.

 

Emilia taas ei pysty nyt  luistelemaan täysipainoisesti vauvana saadun jalkavamman takia. Ei ennen kuin saamme uudet luistimet Suomesta mummin kyydissä. Eeron tennistunneille en ole vielä ehtinyt saada minkäänlaista järjestystä hankittua. Viikko on siis ollut outo ja iltaohjelmasta vapaa. Olen miettinyt paljon sellaista elämää, jossa on vaan aikaa. Meillä ei Suomessakaan ollut sellaista, siksi tämä on outoa.

Maanantaina toteutin ystävän kanssa sovittua YYA-sopimusta, eli yhteistyössä annoin avun täällä Puxin päässä jalkapalloilevien lasten kanssa ja ystävä taas huolehtii/on huolehtinut Emiliasta Pudongin päässä. 

 

Minulla on lahjakas kummipoika ja isoveljensä myös! En tajua jalkapallosta paljoa, mutta sen verran tajuan, että joku osaa käsitellä palloa ja lukea peliä. Nämä pojat osaavat!

Oman jatkomme kannalta olen pohtinut paljon myös tätä expattielämää näin isompien lasten kannalta. Ihan pienten lasten kanssa muuttaminen on varmasti aika sujuvaa. Ei ole suuria kaverikontakteja, ei välttämättä vielä koululuokkaa, ei ehkä harrastuksia. Taivun ajattelemaan, että pienempien lasten kanssa muuttaminen on helppoa (tai ainakin helpompaa). 

Mitä isompien lasten kanssa muuttaa, sitä hankalampaa se on. Varsinkin jos lapsi on jo sitoutunut johonkin harrastukseen tosissaan. Voin kokemuksesta sanoa, että vaikka Kiina on huippu-urheilun suurvalta, ei ulkomaalaisilla todellakaan ole pääsyä huippuvalmennuksen piiriin, edes rahalla. Jossain määrin suhteilla ja rahalla se on mahdollista, mutta harvinaista. 

Ella käy baletissa kansainvälisen organisaation kautta järjestetyssä toiminnassa. Ryhmä "advanced" on kaikkea muuta, mutta opettaja on espanjalainen ballerina, joka on tanssinut 5 vuotta Suomen Kansallisoopperassa. Hän harmitteli, että kansainvälinen toiminta on kaikille avointa ja kiinalaisiin ryhmiin eivät ulkomaalaiset pääse (paitsi Ella rytmisen voimistelun ryhmään aikanaan - suhteilla).

Tiedän että näistä harrastuksista vouhottaminen kuulostaa taatusti monesta hourupäiseltä hommalta, mutta me vouhottajatkin olemme siihen tilanteeseen yleensä ajautuneet sattumalta. Minä osaan tuskin luistella, oikeastaan inhoan sitä. Se, että tyttärestäni tuli taitoluistelija, on ihan sattumaa. En koe asiakseni toppuutella osaamista, jos halua ja intoa on, mennään sitten 1 h suuntaansa luistelemaan. Niin kauan kuin intoa riittää.

Nyt toisen vuoden aikana lapset ja me aikuiset alamme viimein ihan oikeasti sopeutua tähän kaikkeen. Katselen täällä uudella alueellamme teinejä, joilla kaikki on tässä käden ulottuvilla: Iso kansainvälinen kaveripiiri, taloyhtiössä uima-altaat, kuntosalit, jumpat, tennis-, squash- ja sulkiskentät, ravintolat, kauneushoidot... Ei oikeastaan ihme, että juuri teineillä on sitten kaikkein vaikeinta lähteä täältä kotiin jos ja kun se aika koittaa!

Varovasti, hyvin varovasti puhumme vuodesta numero 3. Mutta aika näyttää...

Forever Young

Täytin tänään 25 vuotta! Taas! Ihme ja kumma!

Ja tästäpä tuli ihana päivä. Kertyvät vuodet aiheuttavat joskus hulluja päähänpistoja, tänään sellainen oli aloittaa päivä kunnon juoksulenkillä. Oikeasti. No, tämä tauti tapaa mennä nopeasti ohi. Rehkimistä seurasikin sitten oikein luksuspäivä.

Koska olemme Mian kanssa molemmat taiteellisia, tasapainoisia ja määrätietoisia Vaaka-ihmisiä, meillä oli aihetta juhlistaa jaloja luonteenpiirteitämme yhteisellä lounaalla. Taas! Emme sentään menneet italialaiseen. Taas!

Kaverini suositteli The Cool Docks -alueen ravintolaa Table no. 1 ja sen valitsimme tänään lounaspaikaksi. Ei tarvinnut katua. Smart Shanghai määrittelee paikan  olevan "casual mod-Euro restaurant" mitä ikinä se tarkoittaakaan. Paikka oli kuitenkin ihana!

Ravintola sijaitsee The Waterhouse Hotellin yhteydessä, se on tehty vanhaan varastorakennukseen ja pinnat on jätetty näkyviin.

Itse ravintolasali oli yksinkertainen ja kaunis.

Tarjolla oli "express lunch" (RMB 188) ja pidemmällä kaavalla toteutettava lounaspaketti (RMB 788/2 henkilöä). Koska meidän nopsatkin lounaat yleensä tuppaavat venähtää 2-3 tuntisiksi, valitsimme epäröimättä tuon expressin.

Alkuruoaksi valitsimme molemmat sienikeiton. joka oli todella hyvää ja sienet tuoreita.

Koska täällä tulee syötyä turhan harvoin kalaa, yritän ravintolassa valita sitä mahdollisimman usein.
Valinta ei todellakaan mennyt vikaan. Sea bass with beans oli loistavaa! Ekstrana simpukoita ja mustekalaa.

 

Kaverin possukin näytti hyvältä ja kuulemma maistui samoin.

Jälkkärinä nimi "Forest berry jello" kuulosti vähän pelottavalta, mielessä näkyi hyllyvä hyytelökasa ja päällä vähän vaniljakastiketta, mutta tämäkin valinta osui nappiin. Marjajuttu oli alimmaisena ja siellä oli tuoreita marjoja. Päällä taivaallinen vaniljavanukas. Nam. Sopivan kirpeää ja makeaa yhdessä.

Aterian päätteeksi espresso, sekin todella hyvä ja supermakea suklaakarkki sen lisukkeena vaan toimi.

 

Minulta arvosana 10 -.  Miinus siitä, että tämäntasoisella paikalla voisi olla netissä ajantasalla olevat menut. Mutta tämä saattoi mennä kärkisijoille ravintolakokemuksena täällä.

Kotimatkalla poikkesin törsäämään L'Occitanen putiikkiin. Ex-tempore synttärilahja itselle, kaikki keinot taistelussa Shanghain kamalaa vettä vastaan ovat sallittuja ja tarpeellisia. Pieni juttu, mutta kun se sattuu kohdalle, se ilahduttaa aina. Tätä ei lähi Carrefourista saa ja hiukset tykkää näistä kovasti.

Kotona odotti ayin kokkaama ateria, meillä ensimmäinen laatuaan. Vaikka olin tulossa lounaalta, oli tietenkin pakko maistaa. Eikä tarvinnut jättää pelkkään maistamiseen, ruoka oli loistavaa. He olivat Andyn kanssa käyneet ostoksilla poissaollessani ja päivällinen odotti valmiina. Tykkään!

Illalla meillä oli vielä ohjelmassa tunnin jalkahieronta. Myös Emilian kummitäti täytti vuosia muutama viikko sitten ja tänään lunastimme lahjaksi lupaamani hemmottelun. Myös Emilia pääsi mukaan.  Meillä oli kolmistaan hauska ja rentouttava sessio, hierojatytöt naureskelivat jutuillemme vaikka eivät (toivottavasti) mitään tajunneetkaan. On aika hauska huomata, kuinka pikkuhiljaa alkaa tajuta osan kiinalaisten puheesta. Tänään hierojatytöt juttelivat mm. siitä, mistä mahdamme olla kotoisin ja ihmettelivät "lapsen valkoista tukkaa" tietämättä että Emilian kanssa ymmärsimme mistä he puhuivat :)

Hieno päivä! Vanheneminenkaan ei niin haittaa hyvässä seurassa.

The Waterhouse Hotel / Table no. 1
The Cool Docks,
1/F, 1-3 Maojiayuan Lu,
near Zhongshan Nan Lu
毛家园路1-3号1楼,
近中山南路

Kotiutumista

Huomenna täyttyy kaksi viikkoa uudessa kodissa. Mahtavaa! Vaikka alku on käytännön asioissa ollut kiinalaisen hankalaa, on se elämänlaadun kannalta ollut ihanaa.

Kului noin minuutti, kun lapset olivat jo löytäneet kavereita ympärilleen, asiaa tietenkin auttoi Emilian bestiksen asuminen tällä alueella, muuttoa odotettiin molemmin puolin kuin kuuta nousevaa. Samalla muutkin lapset solahtivat mukaan joukkoon.

Nykyisin joko meidän ovemme ulkopuolella näyttää tältä, tai kengät löytyvät jonkun muun perheen ovelta, tai porukka huitelee jossain leikkimässä milloin rosvoa ja poliisia, milloin taskulamppuhippaa. Mikä kivointa, joukossa on sekä tyttöjä että poikia.

Palvelut ovat osoittautuneet juuri niin hyviksi kuin osasimme odottaa. Täällä on elämä tehty helpoksi. Compoundilla on pankkiautomaatti, kirjasto, kauppa, 24/7 reception, ravintola, parikin baaria, kampaamo, kauneushoitola ja tietenkin ihan loistavat harrastusmahdollisuudet. Lähikaduilta löytyy oikeastaan kaikki mitä tarvitaan, mm. useampi western ravintola (joissa kotiinkuljetus), Hyvät ruokakaupat Pines Market (tuoretta tonnikalaa, lammasta yms.tarjolla päivittäin) ja City Shop ihan lähellä ja uuden ostoskeskuksen valmistumisen jälkeen tarjonta kasvaa.

Itselleni positiivisin yllätys on ollut ilmainen shuttle bus -metrolle ja Carrefourin kautta keskustaan. Sitä tulen varmasti vielä monta kertaa kiittämään.

Tykkäämme uudesta kodista nyt, kun sen on saanut vähän omaan järjestykseen ja tavarat paikalleen. Huoneisto on käytännöllinen ja jotenkin kodikkaampi kuin iso, kolkko talo Le Chambordilla. Vähän tällainen tummahan tämä on, mutta kuitenkin valoisa. Aloin taas Vaativaksi Asiakkaaksi ja kuvan ottamisen jälkeen taulut ja kello ovat seinällä, samoin monta muuta juttua.

Meidän makkarissa on kiva ikkunakulma tai jotain sinne päin. Ups, joku mittasi verhot vähän väärin. Mutta pikkuseikat jääkööt toistaiseksi isojen linjojen varjoon ;)

 Emilian valtakunta. Makuuhuoneet eivät ole suurensuuria, mutta juuri tarpeen täyttäviä.

Niin, paitsi Eerolla, jolla on kämpän toiseksi suurin lukaali. Kylläkin sillä ehdolla, että vieraiden tullessa sieltä väistytään.

Tältä sen pitäisi näyttää (äidin mielestä):

 Ja tältä se näyttää. Kaikki tarpeellinen pitää näet olla esillä ja käden ulottuvilla (Eeron mielestä).

Meillä on kaksi parveketta. Toinen on kadun puolelle. Sinne mahtuivat sopivasti meidän terassikalusteet.

Toinen on Compoundin puiston suuntaan. Isolla nurmikkokentällä tapahtuvat yleensä leikit, joten valvova silmä on edes hiukan läsnä :).

Keittiö ihan erillisenä huoneena on pitkästä aikaa ihan kiva juttu. Sottapytyt saa sotkea rauhassa ilman että se loistaa olohuoneen sohvalle. Toistaiseksi kaikki siellä on toiminut hyvin.

 Olohuone ei ole suuri, mutta ihan riittävä.

Portaikko on hieman hallitsevalla paikalla, eikä todellakaan mikään esteettinen ratkaisu, mutta siihenkin alkaa jo tottua.

Mitä sitten kaipaamme edellisestä? Niitäkin asioita on paljon! Eero tietenkin kaipaa kahta parasta kaveria ja koko pikkupoikien yhteisöä, joka Le Chambordilla oli aika iso. Itse kaipaan hieman yhteisön pienuutta, ainakin kaikki ulkomaalaiset olivat moikkaustuttuja ja yhteisössä vallitsi sellainen "koko kylä kasvattaa" -meininki. Kun muutaman vaaratilanteen jälkeen sovittiin, että ilman kypärää ei ole asiaa edes potkulautailla saati pyöräillä, koko porukka (tai ainakin suuri enemmistö) sitoutui noudattamaan sitä ja myös vieraiden lapsia oli helppo tarpeen tullen vähän lempeästi ojentaa.  Myös koulun läheisyys helpotti elämää. Eilen annoin periksi ja kävelin kännykkäkauppaan hankkimaan jokaiselle lapselle oman puhelimen ja liittymän. Meillä on arkisin niin monta liikkuvaa asiaa yhtäaikaa, että on vain ajan kysymys kun jotain menee vikaan. Silloin on ihan kiva edes saada yhteys lapseen.

Meillä on myös uusi, ensivaikutelman perusteella todella loistava ayi. Mutta en koputa vielä puuta, yhden vedätyksen kokeneena uskon vasta kun näen, mutta so far so good! Tämä on Andyn hankkima, siksi olen toiveikas ;).

Mukavaa viikonloppua!

Sataa, sataa ropisee!

Olemme muuttaneet, olemme elossa ja hyvissä voimissa! Meillä vain ei ole ollut nettiyhteyttä viikkoon. Kaikenlaisten kaapeleiden ja modeemien hankinnan, ehkä kymmenen luvatun ja yhden toteutuneen IT-hemmon vierailun ja hermojen menettämisen jälkeen, HEUREKA! Se toimii. Muutto ja kiinalaisten yksi tärkeimmistä lomista ei ole hyvä yhdistelmä. No, muutosta ja uudesta kodista enemmän sittemmin.

Meidät on lähes saartanut tulva. Kiinaan osunut taifuuni ulotti reunarippeensä myös tänne Shanghaihin.  En ole ikinä kokenut näin kovaa ja yhtämittaisesti pitkään jatkunutta sadetta. Kyllähän täällä syksyisin aina sataa, mutta nyt tuli kuin saavista kaatamalla 2 vuorokautta putkeen. Yöllä oli pakko nousta tarkistamaan joko vesi tulvii parvekkeen kautta sisään.

Meillä ei ole onneksi ollut mitään vaaraa, kuten monessa muussa paikassa. Amerikkalainen koulu tosin oli ainakin eilen suljettu, mutta ne nyt aina liioittelevat.

Aamulla näkymä ikkunasta oli lohduton. Nurmikko velloi vedessä ja tuuli riepotteli ympäristöä.

Lapsia koulubussille viedessä sateen määrä oikein konkretisoitui. Kävimme nuorimmaisen kanssa pienen neuvottelun aamulla siitä, onko pakko laittaa kumisaappaat ja vedenpitävä takki. Hänen mielestään hupparissa ja lenkkareissa olisi pärjännyt mainiosti. Tai vielä parempi idea: crocsit paljaisiin jalkoihin niin ei haittaa jos kastuu - kätevää!

No, kävi ilmi etteivät edes ne kumisaappaat olleet tarpeeksi. Tämän kaarisillan ylitämme normaalisti aamulla. Tänään ei tarvinnut yrittää.

 

Nurmikkoalueita pitkin pääsi onneksi kulkemaan, mutta mistä tahansa yritti polkuja pitkin, oli tie poikki.

 

 

 

Talomme lähistöllä olevassa pienessä uima-altaassa ei varmaan tänä syksynä enää uida, joen mutavesi oli iloisesti tulvinut sinnekin.

Ja juuri tänään minulla oli asiaa keskustaan. Taksia ei tarvinnut edes yrittää soittaa. Sateella on aina vaikea saada taksia ja jo tilatessa sanotaan että menee tunti tms. Tänään toisaalla taksia yrittäneelle kaverille oli sanottu, että TÄNÄÄN ei saa taksia. Hienoa.

Kiitin kauniisti täällä olevaa Shuttle Bus -palvelua. Minibussi kulkee yhdelle metroasemalle sekä käytännössä keskustaan Jing An -temppelille. Ja se on vieläpä ilmainen. Vaikka bussi oli 20 minuuttia myöhässä, ehdin sen ja metron yhdistelmällä keskustaan tunnissa, mikä on hyvin jopa liikenteen ollessa sujuvaa. Eräs Emilian luokkalainen oli myöhästynyt koulusta 2 tuntia, normaali tunnin matka keskustan asuinalueelta oli vienyt 3 tuntia. Koulun tälle illalle kaavailema vanhempien keskustelutilaisuus siirtyi ensi viikkoon, koska tulvien takia koululle on vaikeaa päästä. 

Ehkä me ulkomaalaiset vaan dramatisoimme turhaan, kiinalaiset kahlasivat tyynesti polvia myöten vedessä ja rouvat ajelivat skoottereillaan korkokengät sadeviitan alta vilkkuen. Jalat vaan vähän ylös pahimman lätäkön kohdalla.

Oli miten oli, toivottavasti tämä on huomenna ohi ja pääsemme aloittamaan normaalia arkea täällä uudessa kodissa ilman muuttohässäkkää ja vedenpaisumusta!