Radical Design Week in Shanghai

Huomenna se sitten alkaa!

Radical Design Week in Shanghai. 10 päivää täynnä Suomea ja designia ja niihin liittyviä tapahtumia eripuolilla kaupunkia.

Liuta vapaaehtoisia on raatanut pitkää päivää ja loppua kohti myös yötä saadakseen homman pelaamaan. Viikko on rakennettu 99 % vapaaehtoisvoimin! Kiinassa kaikki tapahtuu aina viime tipassa ja tässä työssä se on aiheuttanut todellakin harmaita hiuksia, koska viimeisellä viikollakin on ihan yhtä monta tuntia päivässä kuin muulloinkin.  Havahduin yhtenä päivänä huomatessani kirjoittaneeni 20 sähköpostia klo 05.10 aamulla.

Ymmärtänette, että tässä on aika selkeä syy myös blogin hiljaiseloon. Kaikki hetket, jotka on voinut viettää poissa koneen äärestä ovat olleet kalliita - vaikka takaraivossa on kaihertanut ajatus hoidettavista ja hoitamattomista asioista.

Nyt on kaikki voitava oikeastaan tehty, ainakin tapahtumien osalta. Itselläni kyllä riittää vielä säätämistä, kuten tietenkin kaikilla muillakin. Homma on kuitenkin enemmän sellaista varmistelua, hienosäätöä ja tulipalojen sammuttelua.

Lähtisinkö uudestaan, jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää? Ehkä en. En tässä vaiheessa oleskeluamme täällä. Se on suurin syy. Olisi vaan kannattanut kotiutua rauhassa ja miettiä verhojen värejä - no, ihan itseäni saan syyttää :). Lisäksi toimenkuva tuppaa näissä projektihommissa yleensä paisumaan ja huomaat tekeväsi jotain täysin muuta(kin) kuin mihin alunperin lupauduit. Tällaista stressiä en kaivannut, vaikka monia mielenkiintoisia kokemuksia tästä on ehdottomasti saanut, oppia on tullut taas ihan uusilta osa-alueilta ja kiinalainen tapa toimia on tullut tutuksi.

Tietenkin myös Ompun tulo kaiken tämän keskelle on ollut vähän haastavaa, toisaalta, työ on ollut paljolti sähköpostin hakkaamista ja excelin vääntämistä ja olen ollut aika sidottu kotiin. On ollut mukavaa kun joku pötköttelee jalkojen juuressa seurana, eikä pikkukoiran ole tarvinnut olla paljoa yksin.

Positiivisia puolia on tottakai aivan valtavasti, ehdottomasti suurimpana kaikki uudet mahtavat tuttavuudet. Vertaistuki on tällaisissa projekteissa aina se suola, kaikki painavat täysillä yhteisen päämäärän eteen ja musta huumori auttaa jaksamaan.

Sähköpostilaatikko on täynnä, puhelimesta loppui puheaika, koneesta äsken akku ihan huomaamatta. Nyt vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta, viikon päästä se on käytännössä ohi. Ja sitten en koskaan, enhän.... ;)

www.radicaldesignweek.com

Kaksi teekuppia

Tavaramme saapuivat vihdoin maanantaina! No olihan se melkein kuin joulu olisi tullut, varsinkin lapsille!

Avasin ensimmäisenä taloustavaroita sisältävän laatikon, vaikka olemme oikeastaan joutuneet hankkimaan jo kaiken oleellisen täältä. Laatikoista tuli kuitenkin ihan kivasti täydennystä varastoihin.

Eräs artikkeli sai minut kuitenkin hymyilemään.

 

Kaksi kuukautta aikaisemmin, pakatessani kotona astioita, osui silmiini 2 kpl teekuppeja, jotka olivat lojuneet pitkään kaapin perukoilla käyttämättömänä. Syy käyttämättömyyteen on se, että näitä on todellakin vain kaksi ja ne poikkeavat aika paljon kaikista muista astioistamme. Päätin kuitenkin kaikista astioistamme pakata mukaan juuri nämä kaksi ja vain nämä kaksi!

Näihin kuppeihin liittyy nimittäin tarina.

Ollessamme n. 16-17 vuotiaita, minulla ja ikiaikaisella "bestikselläni" oli tapana aina silloin tällöin yöpyä jossain Helsingin keskustan hienommassa hotellissa. Tämän mahdollisti se, että kaverin äiti matkusti paljon ja sai hotellien bonusyöpymisiä, jotka me sitten saimme käyttöömme. Eräänkin kerran saimme respassa selitellä, että kyllä, yöpymään olemme tulossa vain me kaksi alaikäistä neitosta. Se yleensä johti siihen, että henkilökunta kävi lukitsemassa minibaarin. Mutta se ei meitä haitannut, sillä olimme ihan oikeasti sivistyneinä liikkeellä. Ja hah, olisiko meillä muka ollut johonkin minibaariin edes varaa - juu ei!

Pukeuduimme ainakin omasta mielestämme tosi hienosti ja menimme syömään myöskin hienoon ravintolaan. Sen taas mahdollisti se, että saimme vanhemmiltamme myös Lounasseteleitä, joilla rahoitimme illallisemme. Loppuilta kului yleensä irtokarkkien ja hihittelyn merkeissä.

En vieläkään tiedä syytä siihen, miksi erään kerran mukaamme....hmmm....ajautui 2 teekuppia eräästä hotellista. Se oli tietenkin kovin väärin. Päätimme, että se, kumpi meistä ensiksi menee naimisiin, saa toisen teekupin itselleen. Yli kymmenen vuotta myöhemmin minä sitten ehdin ensin ja sain teekupilleni kaverin häälahjaksi! Me molemmat olimme siis säilyttäneet teekuppimme kaikki ne vuodet. Tunnustan kyllä, että omani asetti taisi jossain vaiheessa olla jopa kukkaruukun alustana...

Tänään olen litkinyt toisesta kupista teetä (no ok, kahvi ON loppu) oikein urakalla. Pyydän toiselta asianosaiselta jo valmiiksi anteeksi pussiteetä ja vieläpä jotain Forest Fruittia. Mutta ajatus on tärkein!

Omppu on kotona!

Voi miten iloisen ja odotetun puhelinsoiton saimmekaan aamulla! Pääsimme viimein hakemaan Ompun takaisin kotiin. Lasten ollessa Suomi-koulussa haimme pienen vähän yllätyksenä lapsille. Niin pirteä ja iloinen ja hyvällä ruokahalulla varustettu pentu saapui kotiin ja oli heti kartalla omasta reviiristään! Päivä on kulunut rapsutellessa ja leikkiessä, aivan silmin nähden kaikenlainen helliminen on tervetullutta sairaalajakson jälkeen - miksi ihmeessä ei olisi!  Hyviä kuvia tästä elohopeasta ei taida saada, heti kun otan kameran esiin, tyyppi hyökkää kimppuun. Liekö jo tajunnut, että kamerasta seuraa hyvää - joku haluaa minut :)

Päätimmekin pitää ihan kotipäivän ja tilata tarvittaessa pizzaa! Emme halunneet jättää Omppua edes Ayin kanssa tässä vaiheessa, vaan pötkötellä koko perheen voimin kotosalla! Perusteellisen harjaus ja putsausoperaation jälkeen pikkuinen alkaa taas olla oma itsensä.

Lapsiurheilua

Olen kirjoittanut blogiin melko paljonkin Ellan ja Emilian urheiluharrastuksista, jotka vievät ison osan perheemme ajasta ja joiden eteen tein ehkä naurettavankin paljon työtä ennen tänne muuttoamme. Minulle on itselleni suotu lapsena mahdollisuus tehdä sitä mitä rakastin ja kehittyä voimistelussa aikanaan sille tasolle johon omat rahkeeni riittivät ja siitä olen vanhemmilleni ikikiitollinen.

Siksikin olen suhtautunut myönteisesti myös tyttöjen harrastuksiin ja uhrannut paljon aikaa ja vaivaa niiden eteen ja toki nauttinut siitä tohinasta itsekin valtavasti! Jotta emme sivuuttaisi Eeroa, on pakko sanoa, että häntäkin on totisesti rohkaistu löytämään se oma juttunsa. Vielä sitä ei ole löytynyt, mutta mikä kiire valmiissa maailmassa on 6-vuotiaalla?

Omassa pikkukaupungissamme lasten liikunta ja urheilu on kaikenkaikkiaan melko leppoisaa. Kauheaa kilpavarustelua harvoin näkee, lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja lahjakkuudet erottuvat joukosta ja menestyvät kilpailuissakin. Siinä ei ole mitään pahaa.

 

Ella ja valmentaja Sanna Voimistelupäivillä 2010

Emilia ja valmentaja Wilma Kuopiossa keväällä 2011

Täällä Kiinassa olen törmännyt myös siihen, miten tehdään maailmanluokan urheilijoita - halusi lapsi sitä tai ei ja oli hänellä poikkeuksellisia lahjoja tai ei.

Kun me hurraamme sille, että olemme saaneet aikaiseksi kulkea jäähallille jopa 3-4 kertaa viikossa (=paljon!) ja iloitsemme siitä, että tänään meni kivasti, törmäsin tällä viikolla hieman eri tasolla kulkevaan toimintaan.

Jäähallille ilmaantui 2 kiinalaista tyttöä, n. 11-12 vuotiaita  ja heidän valmentajansa. Kuulin, että valmentaja on lennätetty tänne Shanghaihin Pekingistä kuukaudeksi valmentamaan tyttöjä juniorikilpailuihin. Vanhemmat maksavat hänen ylläpitonsa täällä. Mies on kuulemma National Champion (they always are). Tytöt käyvät kotikoulua tämän ajan ja keskittyvät luistelemiseen. Kuukauden päästä pidetään juniorikisat täällä vajaamittaisella kotikaukalollamme. Niihin osallistuu myös Emilia, kyseessä ei todellakaan ole mikään Kiinan mestaruusturnajainen, vaan ihan tavallinen kilpailu lapsille. Samassa yhteydessä järjestetään ilmeisesti myös jonkinlainen tasotesti kiinalaisille.

Tähän asti molemmat tytöt äiteineen ovat joka perjantai lentäneet Pekingiin harjoittelemaan viikonlopuksi tämän mestarin johdolla ja palanneet sunnuntaina Shanghaihin. Kesäisin he lentävät USA:n Coloradoon Olympialeirille. Kyseinen pekingiläinen valmentaja veloittaa 800 RMB (=n. 100 €) per 30 minuuttia ja tytöt ovat jäällä iltaisin ainakin tunnin kerrallaan ja ilmeisesti tekevät saman myös aamuisin. Sillä rahalla ei saa tietenkään omaa jäävuoroa, vaan siellä he luistelevat kansan seassa kuten muutkin.

Valmentaja vaikuttaa mukavalta hepulta. Hän hymyilee paljon, taputtaa onnistumiselle ja kannustaa. Ainoa ongelma omasta mielestäni on se, etten ole kertaakaan nähnyt näiden tyttöjen hymyilevän, saati iloitsevan jostain onnistumisesta. Ovatko he sitten poikkeuksellisen taitavia? Voin heti luetella omasta kaupungistamme, joka ei edusta suomalaisen taitoluistelun kärkeä, monta vastaavan ikäistä tyttöä, jotka osaavat enemmän ja nauttivat harrastuksestaan silmät loistaen.

Mielestäni tämä on surullista!

Kuulumisia viikon varrelta

Suku jo reklamoi, ettei blogi päivity :) Päivitetään siis!

Syy hiljaiseloon on ollut oikeastaan se, että ihana pieni Omppumme, joka juuri ja juuri ehti kotiutua meille, alkoi oksentaa. Se sai meidät tietenkin huolestumaan. Soitto kenneliin ja eläinlääkärin konsultoinnin jälkeen Omppu lähti kennelin eläinlääkäriin tutkimuksiin. Kun painoa on n. kilo, ei voi jäädä odottamaan.

Etsi kuvasta koira :)

Siitä olemme kiitollisia, että kennel on todella paneutunut asiaan ja hyvää englantia puhuva eläinlääkäri on pitänyt meidät noviisit kansantajuisesti ajan tasalla. Ilmeisesti vaivana olivat madot. Onneksi joka päivä on menty parempaan suuntaan ja nyt enää varmistellaan, että kaikki on kunnossa ennen kuin Omppu palaa kotiin.

Eläinlääkärin reaktio kolmen pellavapäämme näkemiseen oli hauska: Hän selitti moneen kertaan, ettei pieni pentu sitten jaksa leikkiä kauhean pitkään ja hänen pitää antaa levätä ja nukkua välillä. Varmaan arvasi, millaisen ylitsevuotavan rakkauden kohteena pieni koira on.

Muuten meille kuuluu hyvää!

Loman jälkeen olemme palanneet arkeen. Työtä ja harmaita hiuksia on aiheuttanut Ellan "Unit of Inquiryn" ensimmäisen jakson jonkinlainen päättötehtävä. Jakson aiheena on ollut ensiaskeleet kemiaan ja fysiikkaan ja mekin metsästimme jakson aikana tieteellisiä kokeita luokassa tehtäväksi.  Heurekan Tempputehtaan sivuilta löytyikin onneksi monta hauskaa koetta.

Ellan aiheena oli kertoa jäätelöstä. Siitä miten se tehdään ja mitä tapahtuu, kun maidosta syntyy jäätelöä. Koko homman pohjana oli se, että luokassa tehtiin tieteellisenä kokeena jäätelöä muovipussissa.  Ellan tehtävässä piti kaiken muun jäätelöinformaation lisäksi kertoa tämän muovipussijäätelön synnylle tieteellinen selitys. En todellakaan ole mikään kemian nero, no, en edes keskinkertaisuus. Mies oli sopivasti työmatkalla. Saipa siinä googletella kaikenmaailman molekyylejä ja emulsioita, jääkristalleja ja suolan vaikutusta jään sulamispisteeseen ennen kuin tehtävä oli valmis. Mietin ehkä kaksi kertaa ennen kuin seuraavan kerran syön jäätelöä!

Tässä perheessä äiti harrastaa tällä hetkellä vapaaehtoistyötä (siitä lisää myöhemmin), Eero harrastaa jalkapalloa WISS Tigers joukkueessa (tärkeintä ei ole voitto, vaan koulun virallinen peliasu) ja Emilia luistelee ahkerasti Vasilin johdolla. Ella odottelee Ompun lisäksi rytmisen harkkojen alkamista. Perheen isä harrastaa työn tekemistä (jonkun on valitettavasti vähän pakko).

Huomenna tapaan Ellan mahdollisen rytmisen valmentajan ja näen jumppasalin! En oikein tiedä mitä odottaa, kun kiinalainen yhteyshenkilömme varoittelee, että tämän lajin harrastamiseen puitteet eivät ole kovin hyvät. Jos ne eivät kiinalaisen mittapuun mukaan ole kovin hyvät, niin uskallankohan edes mennä paikan päälle...Yhteyshenkilömme mukaan valmentaja on National Champion jonkun vuoden takaa! Mutta kun ollaan Kiinassa: They always are. Uskon kun näen.

Tällainen kuulumiskatsaus tähän väliin! Kuviakaan ei ole oikein tullut otettua vähän alakuloisen viikon aikana.

Mukava päivä Suzhoussa

Päätimme lähteä koko perheen voimin moikkaamaan paria tuttavaperhettä Suzhoussa, kaupungissa lähellä Shanghaita, Taihu -järven rannalla. Suzhoussa olisi tarjolla suunnattoman paljon perinteistä kiinalaista arkkitehtuuria ja muuta nähtävää. Olimme kuitenkin varanneet paluuliput jo klo 14, joten aikaa tutustua Suzhouhun ei ollut kauheasti ja käynti mm. kaupungin vanhoissa osissa  jäi seuraavaan kertaan. Nyt käynnin anti oli nauttia mukavasta seurasta ja lounaasta yhdessä kavereiden kanssa. Mutta tänne tulemme pian uudestaan!

Aamu alkoi näin lomalla ollessamme tuskallisen aikaisin, luotijuna lähti klo 7:45. Meiltä on onneksi lyhyt matka juna-asemalle, mutta oman kuskimme lomaillessa oli pakko varautua hieman ekstraan taksien kanssa.

Hongqiaon rautatieasemalla oli muutama muukin odottamassa junan lähtöä. Anteeksi kovasti että kuvaan teitä, mutta koska te kuvaatte lapsiani ihan härskisti suoraan lupaa kysymättä, joskus kysymällä luvan ja myös salaa, muka kuvaamalla jotain muuta, ette ehkä pistä pahaksenne hyvin  epätarkkaa kuvaa teistä.

Luotijuna taittaa matkan Suzouhun n. puolessa tunnissa, matkaa on n. 100 km.

Olimme siis perillä varhain, klo 8.16. O

Kuljeskelimme Taihu-järven rannalla, istuskelimme terasseilla ja puistoissa.

 

Myös Suzhoussa on vimma rakentaa korkeita taloja. Meidän mielestämme tässä valmistuvat housut (vähintään 200 m) ja jäämme odottamaan jatkoksi paitaa ja päätä!?! Se on sitten kai jo maailman korkein rakennus!

Söimme myös parhaat pizzamme Kiinassa tähän mennessä Mamma Mia ravintolassa. Palvelu pelasi erinomaisesti myös englanniksi sekä meidän ulkomaalaisten yrittäminen ja erehtyminen -kiinaksi :) Todella hyvät pizzat, myös paikallisten suzhoulaisten mielestä. 

 

Ehkä avotulessa on sen salaisuus?

Paluumatkalla ihmiset taas salakuvasivat penkkien yli lapsia. Jostain syystä Emilia on se ykköskohde, jota he ihmettelevät. Shanghailaiset ovat tottuneita valkopäihin, mutta näin lomakaudella täällä on paljon muualta saapuneita ja erityisesti rautatieasemalla heitä tapaa. Emme ole vielä keksineet syytä siihen, miksi hän on se kuvauskohde numero yksi, mutta se ei todellakaan ole aina kivaa ja olen neuvonut avoimesti tuijottamaan takaisin vihaisesti sekä kieltämään kuvaamaamisen. Ja kun itse olen tilanteessa, kiellän kuvaamisen systemaattisesti, paitsi jos mukana on lapsia, jotka ottavat itse kontaktia ja ihmettelevät ja haluavat samaan kuvaan ja Emilia suostuu. Nauroimme joskus, että jos pyytäisimme 10 RMB (n. euro) jokaisesta kuvasta, olisimme kohta rikkaita!

Huomenna meillä on jännittävä päivä, haemme Ompun kotiin kennelistä!

Vierailu kennelissä - ja mihin se johtikaan?

Niin kauan kuin Ella on osannut puhua, on hän haaveillut koirasta. Hevoshulluus on tullut mukaan jossain vaiheessa, mutta koirahulluus on ollut jotenkin synnynnäistä.

Muuttaessamme tänne Kiinaan, lupasimme selvitellä mahdollisuutta hankkia meille koira täällä ollessamme. Emme oikein uskoneet tämän toteutuvan, mielikuvissa pyöri enemmän jonkinlainen pimeä pentukauppa kujilla, kuin ammattitaitoisesti johdettu kennel. Ihan ensimmäisinä päivinämme tällä alueellamme törmäsimme kuitenkin  suomalaisen perheen äitiin, jolla on 9 kk ikäinen labradorin pentu, hankittu täältä Kiinasta ja joka on jo viettänyt kesän Suomessa perheen mukana ja palannut takaisin. Keskustelujemme jälkeen aloimme vakuuttua siitä, että myös Kiinassa koiran voi hankkia aivan yhtä virallisisa teitä kuin Suomessakin. Päädyimme JiaLiang -kennelliin.

Mietimme tosissamme kultaisen noutajan -pentua, mutta meillä ei ole aikaisempaa kokemusta koirista. Kennelissä tällä hetkellä luovutettavan ikäiset pennut olivat yli 3 kk ikäisiä ja seuraavia vasta ns. "yritetään" rauhassa lähikuukausien aikana. Kuuntelimme myös ystävien ja ammattilaisten järkipuhetta siitä, että pieni koira on aina helpompi aloittelijalle kuin iso koira. Ellakin alkoi pikkuhiljaa taipua tähän vaihtoehtoon.

Kultsujen lisäksi kysyimme siis nähtäväksemme myös bichon frisén pentuja. Meni ehkä minuutti, kun luoksemme tuotu pentu vei sydämemme. Niin pieni, painoa reilu kilo ja kuukausia 2 ja niin suloinen ja tomera. Ainakin papereiden puolesta kaikinpuolin terve yms.  ja vanhemmat samasta kennelistä. Sopimukset on tehty, menemme perjantaina hakemaan pentua ja rokotukset yms. tarkastukset jatkuvat seuraavalla viikolla. Pennulla on kennelin takuu, eli terveyttä seurataan.

 

 

Me joudumme nyt opettelemaan ihan uudenlaisen perheenjäsenen kanssa elämistä. Ehkä tämä pieni karvapallon on kuitenkin hieman vähemmän haastava kuin iso koira.