Pelle Pelottomien päivä

Yhtenä suurena erona suomalaiseen kouluun ainakin tässä IB-systeemissä on se, että asioita tehdään hurjan paljon niin, että oppilaat jo ihan pienenä etsivät tietoa erilaisista lähteistä ja kokeiden sijaan tuottavat hakemansa tiedon perusteella erilaisia juttuja.

 IB-systeemin varhaisten vuosien ohjelman missio kuuluu:

 " The aim of all IB programmes is to develop internationally minded people who, recognizing their common humanity and shared guardianship of the planet, help to create a better and more peaceful world" Eli suunnilleen niin, että haluamme kasvattaa kansainvälistä porukkaa, jotka inhimillisinä toisilleen ja yhteistä planeettaa varjellen tekevät tästä maailmasta paremman ja rauhaisamman paikan elää tai muuta yhtä siirappista.

Suomalaiseen tehokkaaseen  "kuuntele-kirjoita-lue-opi-toista ja karsi turhat hömpötykset prosessista pois" -systeemiin tottuneena ja uskovana aina välillä epäilen tällaisen koulunkäynnin ansioita. Aika usein asiat tuntuvat vähän turhankin käytännönläheisiltä ja IB-systeemin oppijaprofiilien mantramainen hokeminen jotenkin...hmmm... amerikkalaiselta. Be the risk-takers! Stay balanced! Act reflective!

Sitten taas näitä lastemme Unit of Inquiry -tehtäviä ihmetellessäni ajattelen, että juuri näinhän oppimisen pitäisi mennä! Joskus aikaisemmin kerroin Ellan Matkalla Maailman ympäri -tehtävästä, jossa matkustettiin virtuaalisesti annetulla budjetilla ja kuin varkain opittiin matematiikkaa, maantietoa, tietotekniikan käyttöä ja tiedonhakua.  Nyt olivat vuorossa 4. luokkalaiset. Tehtävänä oli keksiä!

Ensin tutustuttiin muiden maineikkaisiin keksintöihin.

 Ja laadittiin niistä ryhmätöinä esitykset.

Sitten ryhdyttiin tositoimiin. Oppilaiden tuli ensin miettiä jonkinlainen ongelma, jonka he haluaisivat keksinnöllään ratkaista. Sitten heidän tuli keksiä esine, joka ratkaisee kyseisen ongelman. Tämän jälkeen heidän piti suunnitella se, miten esine käytännössä toimii ja lopulta rakentaa se kierrätysmateriaaleista. Esineessä piti olla vähintään yksi liikkuva osa. Muistuttaa oikeastaan suomalaisen koulun Tämä toimii -kilpailua, mutta tässä jokainen teki työnsä itsenäisesti ja aiheeseen perehdyttiin ehkä perusteellisemmin. 

 

Emilia keksi, suunnitteli ja rakensi automaattisesti kokoontaittuvan matkatavarakärryn. Liikkuvia osia siinä olivat 4 pyörää sekä yhdellä kädellä irrotettava juttu, jonka ansiosta kärry meni kasaan.

Keksinnöstä piti tehdä myös ongelman, idean, toimintaperiaatteen ja rakennusmateriaalit sisältävä kuvaus joko julisteeksi tai laatikoksi. Jännittävin hetki oli Invention Convention, jossa omat keksinnöt esiteltiin koulun muille oppilaille ja vanhemmille.

Kuvissa siis Emilian keksintöä kuvaava laatikko, ei itse keksintö!

Pelkästään Emilian luokassa syntyi aivan mahtavia keksintöjä. Pidike liian pitkille kengännauhojen päille oli mainio!

Harmi etten ottanut kuvaa automaattisen kärpäslätkän julisteesta, koska itse vekotinta ei pystynyt kuljettamaan koululle sen sisältämän elektroniikan vuoksi! Ihmekös, että keksijä oli suomalainen poika. Ongelmana varmaan kokemukset kesämökiltä...Odottelemme seuraavaa Nokiaa ja toivomme, ettei joku keskijohdon insinööri torppaa tämänkin innovaation tuotekehitystä loputtomiin!

Kynsisuoja kynsien pureskelemista vastaan kuulosti melko kivuliaalta...

 

 Automattinen päiväpeitto oli hauska, vaikka nähtävissä oli ainoastaan pienoismalli.

Oman lapsen keksintöä ei tietenkään voi mitenkään arvostella eikä arvioida. Eikä kyseessä ollut edes mikään kilpailu, vaan kaikki keksinnöt olivat todella hauskoja, oivaltavia tai yksinkertaisuudessaan nerokkaita.

Omasta mielestäni "yksinkertaisuudessaan nerokas" -palkinto meni Suomeen. Tai no, pakko kai puolet kunniasta on antaa tässä tapauksessa Belgialle...

Emilian luokkakaverin Hannan mainio "ruokaruletti" oli paitsi hyvin keksitty, myös hienosti toteutettu. Ongelmana oli keksiä perheelle erilaisia aterioita. Ruokarulettia pyöräyttämällä ikkunaan sijoittui muutama vaihtoehto, joista isoa noppaa heittämällä valittiin päivän ruoka. Tällaisella olisi käyttöä meilläkin!

Innovaatio on Suomessa päivän sana. En usko että Angry Birds syntyi pulpetissa viittaamalla ja possessiivisuffiksia tankkaamalla (en pystynyt selittämään lapsilleni mikä edellämainittu on, vaikka käytännössä saatan sen jopa tietää). Ehkä joskus pitäisi päästää nämä keksijät irti ilman kielioppisääntöjä?

Uudenvuoden spektaakkeli

Tämä viimeinen kouluviikko on huipentunut huolella valmisteltuihin uudenvuoden juhlallisuuksiin.

Osasin odottaa hienoja esityksiä, mutta silti juhlat ylittivät odotukset.

Tiistaina oli vuorossa luokkien 2-5 esitykset. Niiden teemana olivat kiinalaisen horoskoopin eläinteemat. Jokaisella luokalla oli oma eläimensä ja näimme siis 14 esitystä.

Lavastuksesta olivat vastanneet koulun kuvataideopettajat ja musiikista huolehti musiikinopettajista ja muutamasta yläluokkien oppilaista koottu bändi.

Oppilaat olivat harjoitelleet tosissaan ja koko esitys olikin enemmän musikaali kuin perinteinen koulun juhla. Toki on samaan syssyyn todettava, että tottakai tällaisessa yksityisessä koulussa on hieman erilaiset resurssit tällaiseen kuin suomalaisessa koulussa perinteisesti. Asut oli tilattu joko vartavasten netistä tai teetetty luokan musiikkiopettajan suunnitelman mukaan.

Huomasin melkein heti alkumetreillä, ettei kuvauskalustoni, istumapaikkani eikä taitoni saa tallennettua juhlaa miksikään valokuvien ilotulitukseksi. Lisäksi pätkänä perinteiseen tapaan sain kärsiä siitä, että juuri minun eteeni sattuu se 2 metrinen hujoppi, joka heiluu ja kuvaa kaiken sekä hänen tuuheatukkainen seuralaisensa. Niinpä keskityin kerrankin rauhassa juhlan seuraamiseen!

Tuuhea tukka ja kuvaava hujoppi :)

Emilian luokka esitti kissoja ja Ellan luokka koiria. Juhla huipentui tietenkin siihen, kun lohikäärmeen vuosi hyvästeltiin ja käärmeen vuosi otettiin vastaan.

 

Seuraavana päivänä oliva vuorossa lastentarhan ja ekaluokkalaisten esitykset. Heidän teemanaan olivat Kiinan eri alueet. Jokainen luokka oli perehtynyt omaan alueeseensa makujen, tanssien, laulujen ja perinteiden kautta ja niistä oli koottu hienot videot esitysten alkuun.

Nämä pienet ovat aina niin hellyttäviä hapuilevine esityksineen, mutta tässäkin juhlassa harjoittelu näkyi! Ja asut olivat tietenkin aivan viimeisen päälle.

Eeron luokkan teemana oli Peking. Minua oli kielletty tulemasta juhlaan, koska asut ovat kuulemma aivan kamalat. En tietenkään totellut.

Poikani jurottaa tämän mestariotoksen takarivissä.

Esiintymisen riemu oli tietenkin parasta molemmissa esityksissä. Joskus suomalaisissa koulun juhlissa tuntuu, kuin osa olisi pakotettu lavalle - kuten ehkä onkin :) Täällä eturivin paikoista oltiin ylpeitä. Ehkä meidän suomalaisten kansanluonteeseen ei tosiaan kuulu lavaflirttailu ja lanteiden heiluttelu. Ei liene sattumaa, että poikani oli sijoittanut itsensä takariviin aina kun mahdollista...

Tästä on hyvä jatkaa kohti lomaa!

Tervetuloa Käärmeen Vuoteen

Maailmassa on kauheasti isoja juhlia, joista ei meikäläisen kalenterin mukaan elävä eurooppalainen tajua mitään.  Toki tiesin kiinalaisten juhlivan omaa uutta vuottansa, mutta juhlinnan suuruus yllätti silti.

Juuri vietimme joulua, ja koska kiinalaiset tykkäävät kullasta, punaisesta ja koristeellisesta, on joulu passeli juhla verhota kaikki koristeelliseen bling blingiin, vaikka se ei todellakaan ole mikään juhla täällä Kiinassa.

Sen sijaan vuoden ylivoimaisesti tärkein juhlakausi on alkanut heti joulun jälkeen! Kiinalainen uusivuosi on heille, kuten joulu meille! Ja vasta silloin koristelu suorastaan räjähtää! Ja se ihan oikeasti ylittää kaiken kullan ja punaisen käyttämisen suhteellisuuden rajat. Ne vaan humpsahtavat käsiin!!!! Kun luulit nähneesi paljon punaista ja kultaa, näet yhtäkkiä enemmän!

Koululaisilla on noin kuukauden loma (siis kiinalaisten koulujen lapsilla) ja esimerkiksi Ayille maksetaan lomapalkkana jokunen määrä seteleitä punaisessa kirjekuoressa. Ja kirjekuoren sanoma on tiedettävä tarkaan! Valitessasi nätin kuoren, jonka merkki kertoo toivottavasti ensi vuoden olevan paremman kuin tämä mennyt, saat ehkä etsiä uutta ayia!

Kaupat ovat jo aikaa sitten täyttyneet ulvovan punaisesta ja kultaisesta rekvisiitasta. Kukkatorin putiikit ovat muuttuneet myymään uudenuoden krääsää ennen kuin vuorokausi joulusta oli ehtinyt vaihtua. Jokainen edes jotenkin toiminnassa oleva kauppa ripustaa punaiset silkkilyhdyt roikkumaan markiiseistaan ja kaikkki koristavat kotinsa asiaankuuluvalla rekvisiitalla.

 

 Tuleva käärmeen vuosi saa tottakai päähuomion kaikessa!

Onnea siis kaikille teille, joiden syntymävuodet ovat: 1917, 1941, 1953, 1965, 1977, 1989, 2001 ja 2013!

Koska perheessämme luikertelee käärme, selvitin huvikseni kavereiden ja sukulaisten kiinalaisten horoskooppien luonteenpiirteitä. Yksi löytyi ylitse muiden!

Siskoni juhlii nyt viimeisiä päiviä kiinalaisen horoskoopin mukaista syntymäpäiväänsä, hän on kuin onkin LOHIKÄÄRME! Eli se poikkeuksellisin ja arvokkain - ainoa taruolento! En olisi voinut ajatella löytäväni henkilöä kuvaavampaa horoskooppia :) Tähän on pakko uskoa! Vuosi 1976:

"Voimakkaasti henkisinä ihmisinä lohikäärmeissä on ainesta taiteilijoiksi ja työhön, jossa on osattava nähdä ja luoda uusia ideoita. Lohikäärmeen ajamat hankkeet eivät koskaan sorru pelkkään haaveiluun, vaan niissä on aina mukana myös vakavamielisyyttä ja järkeilyä. Niiden toteutuksessa on myös määrätietoisuutta, ja lohikäärmettä voi olla hankalaa saada luopumaan kerran hyväksi näkemästään suunnitelmasta"

En enää ihmettele, miksi ihmeessä käytin perheemme hyvin harvinaiset mökkipäivät sutimalla yhden mökin kattoa ja vaarin rakentamaa takkaa,  sekä pääsiäisenä että juhannuksena. Ja ihan mielellään!

Itse olisin ehkä sikana, jonka luonteenpiirteenä ovat kärsivällisyys, ymmärtäväisyys ja sovittelevuus, vaan loputtomasti suunnitellut ja miettinyt, mutta lohikäärmesiskoni näki, vaati ja toteutti! Ja olemme molemmat niiiiiiiiin iloisia lopputuloksesta!

Joka on vasta hyvä alku! Lohikäärme juhlii seuraavan kerran vasta vuonna 2021! Ehkä emme odota niin kauaa, vaan tämä sika saattaa alkaa sisustaa yhdessä koiraäidin kanssa!

Paras kaveri

Viikko on taas humahtanut jonnekin! Ehkä raportoin parista hauskasta jutusta myöhemmin, koska tämä viikko on mennyt aivan liian nopeasti :) Lisäksi kodissamme on aivan liian vähän tietokoneita suhteessa niitä käyttävien määrään...Niinpä tilanne on ajautunut siihen, että minä surffailen ja luen lehtiä ja kirjoja lasten iPadilla ja he surffailevat minun koneellani, jossa on toimiva VPN (= Kiinan palomuurin ohittava ja mm. Facebookin käytön mahdollistava ohjelma)

Tämän viikon ylivoimaisesti paras ja odotetuin juttu oli Eeron parhaan kaverin saapuminen kaupunkiin! Aamukalenterin edistyminen on välillä ollut (ja on edelleen) hieman etuajassa, koska tarrojen liimaaminen on vaan niin hauskaa. Mutta merkintä A on silti ollut puheissa ihan jatkuvasti aina siitä saakka kun päivämäärä kaverin saapumiselle varmistui.

Keskiviikkona se sitten tapahtui! Ja jotenkin silti aivan valmistautumatta. Meillä oli buukattuna kaikenlaista luistelusta kiinan oppitunteihin yhdistettynä miehen työmatkoihin. Onneksi saimme kuitenkin raivattua tilaa kalenteriin lähes maksimaaliselle yhdessäololle näille kahdelle. Koska emme olleet aivan varmoja saapumisajasta, joka taas riippui kaverin äidin töistä täällä, en uskaltanut luvata Eerolle mitään keskiviikon aikataulusta.

A kuitenkin saapui aivan nappiajoituksella, hieman ennen koulubussin saapumista. Pikaisen tupatarkastuksen jälkeen passitimme äidin ja mummin hotellille ja jatkoimme kahdestaan koulubussipysäkille. Vieras ei meinannut pysyä nahoissaan ja tunnelmaa keventäessämme päivitimme pikaisesti kuulumiset isin uudesta työpaikasta Suomen koulun opettajan, koulukavereiden ja kouluruoan maittavuuden kautta eskarimuistoihin.

Kun Eeron bussi sitten saapui ja kaverukset viimein kohtasivat toisensa n. puolen vuoden tauon jälkeen, kului suunnilleen 10 sekuntia häkellyttävää hiljaisuutta ja "moi, moo-i, moi, moo-i" -nyökyttelyä. Sitten kaikki oli kuin ennenkin. Ekan illan harjoittelimme ja A uskomattoman rohkeana poikana lähti illan päätteeksi yksin Andyn kyydissä n. 30 minuutin matkalle hotellille äidin ja mummin luokse.

Torstaina saimme mieleisen yövieraan. Iltapäivä ja ilta kuluivat aivan liian nopeasti ja oli vaikea komentaa nämä kaksi nukkumaan, ihme hölötystä kuului vielä puoliltaöin. Silti uupuneena heräsin samaan äänen ennen kuutta seuraavana aamuna ja homma jatkui. Eerolla oli anottuna vapaapäivä koulusta.

Miten niin käsikonsolipeli ei voisi olla parityöskentelyä? Välillä on myös vaikeaa näiden 7 vee leikeissä päätellä sitä, mikä on "taistelua" ja taistelua. Tosin en kyllä muista näillä kahdella koskaan olleen oikeaa taistelua kahdestaan, pientä leikin aihetta koskevaa kinaa lukuun ottamatta.

 

Nämä kaksi 7-vuotiasta pystyivät myös siihen, mihin 40-vuotias insinöörihenkinen mies ei pystynyt. Kolmisen kuukautta Wii-konsolimme on ollut toimimatta, koska sitä ei ole pystynyt asentamaan. Painostuksen alla mies on käynyt muutaman kerran räpeltämässä jotain kaapeleita, mutta jotain on aina puuttunut ja muutenkin asennus on ollut kuulemma jotenkin poikkeuksellisen vaikeaa. Jo keskiviikkona pojat pääsivät hommasta hajulle ja etsivät Suomesta tuttua kaukosäädintä. Tuhahtelimme innostukselle ja vakuuttelimme ettei tuolla kaukosäätimellä ole mitään tekemistä Wiin kanssa. Eikä sillä ollutkaan. Mutta silti pojat saivat tänään Wiin toimimaan. Kuulemma vaan laittoivat sen Wiin päälle! Mitä sanoinkaan aikaisemmassa postauksessa siitä, kuinka muna on kanaa viisaampi ??? Suomen toivo lepää näiden kahden harteilla, vapise Rovio ja Nokia!

Tänään saattelimme A:n seurueineen ensin lentokenttähotelliin ja huomenna lennolle kohti Suomea ! On aika tehdä uusi aamukalenteri...

Hengailua ja hemmottelua

Tänään käynnistyi arki Suomi-koulun muodossa ja me vanhemmat teimme sillä aikaa heti aamusta aina yhtä rasittavan reissun Ikeaan. Tarvitsemme pienen vuodesohvan yläkertaan ensi viikolla käynnistyvän vierailuputken varalle. No, sellainen löytyi, mutta saatavissa vasta Helmikuun puolivälissä, kun tarve olisi ollut ensi viikolla. Onneksi Ikea on täällä myös loistava ruokakauppa, joten matkaan tarttui puolukkamehua, puolukkahilloa, korvapuusteja, piparkakkuja yms.

Iltapäivällä suuntasimme kaupungille ystävämme, Emilian kummisedän seuraan. Tarkoituksena oli ensin hengailla keskustassa ja tehdä muutamia pakollisia vaateostoksia sekä syödä päivällistä japanilaisessa ravintolassa. Vaateostosten jälkeen suuntasimme Nanjing Roadille haahuilemaan ja hakemaan ruokahalua.

Haikailimme loistavalla sijainnilla siunattuun Sofitel -hotelliin, jossa vietimme viime keväänä viikon ihmettelemässä tulevaa kotikaupunkiamme nauttien alakerran Häagen Dazs -jäätelöbaarista, Nanjing Roadin vilinästä sekä 28. kerroksen loungesta! Päätimme samalla tehdä jossain vaiheessa pienen hotelliloman keskustaan, tosin itseäni houkuttaisi vanhanaikaista ja kovin ranskalaista Sofitelia enemmän esim. Kaitaliinan tempauksen mukainen modernimpi hotelli.

Kummisetä intoutui katukuppilassa neuvottelemaan kauppiaan kanssa ja lopputuloksena oli kellot kaikille lapsille (meidän ja heidän).

 

Yleisön loputtomista pyynnöistä huolimattta julkaisen suttuisen salakuvan vapaavoimistelun (mitähän sekin on???)  Suomen Mestarin tyylinäytteen.  Seiska maksaa mahdollisen "bongasin julkkiksen" -palkkion, eli kaikki kyselyt sinne kiitos, ei tänne!

 

Välillä käytiin hakemassa hieman vauhtia kummisedän hotellihuoneen sängyllä hyppimällä!

Ehkä koko päivän paras juttu kohdistui minuun, koska ystävämme oli buukannut minulle tunnin hieronnan hotellinsa viereisessä paikassa! Luulin juttua ensin vitsiksi, mutta pääsin nauttimaan tunnin erinomaisesta  hieronnasta mukavassa  paikassa! Kyllä, pesen mielelläni muutaman koneellisen pyykkiä kiitokseksi :)

 

 

Muu seurue suuntasi jo edeltä japanilaiseen ravintolaan päivälliselle ja liityin heidän seuraansa suunnilleen ilmassa leijuen hieronnan jäljiltä.  Suomalaiset leimataan aina junteiksi lihapullaporukoiksi, mutta niinpä vaan lihapulliin törmää kaikkialla, myös japanilaisessa ravintolassa, Shanghain syrjässä, jossa tuskin on vaikutteita haettu Suomesta ;) Ja olivat muuten ihan älyttömän hyviä!

 Kuten kaikki muukin pöytään tuotu!

 

Mukavaa lauantaita kaikille!

A-B-C kissa kävelee

Tee-a-Ta, Tee-u-Tu,  T-A-T-U. Tatu on ensimmäinen sana jonka opin lukemaan. Se tapahtui ollessani ensimmäisellä luokalla Helsingin Pajamäen pienessä koulussa. Noin se silloin tavattiin, eikä kai oikein kukaan osannut lukea ennen koulun aloitusta.  En edes muista miltä aapinen silloin näytti, mutta tyyli oli suunnilleen tämä. Kirjain kerrallaan mentiin aasta-ööhön ja sillä siisti.

Kuva:Googlen kuvahaku

Kaksi ensimmäistä lastamme ovat oppineet lukemaan jotenkin vähän vahingossa, ainakaan ansio siitä ei kuulu minulle mitenkään muuten kuin kirjojen hankkimisen ja lukemisen muodossa. Ella oli ihme lukutoukka jo 1-vuotiaana: karkasi sängystä, pisti valot päälle ja selasi salaa kirjoja, vaikkei osannut edes puhua. En hämmästynyt mitenkään suunnattomasti siitä, kun hän kerran marketissa kysyi, että lukeeko tuossa TAMMIALE. Joo, luki siinä. Emilia taas menee läpi harmaan kiven siinä hetkessä kun jotain päättää, oli kyseessä sitten pyörällä ajaminen, luisteluhypyt, r-kirjaimen oppiminen tai lukeminen. Ja lukemisen osalta päätöksen esikoulussa tehtyään, tankkasi kuukauden kirjoja ja kysyi yhtenä iltana, että lukeeko tuossa LORUAAPINEN. Joo, luki siinä.

Kuopuksemme Eero ei sensijaan osoittanut mitään innostusta akateemista osaamista kohtaan ennen eskarin alkua. Osasi kirjoittaa nimensä, tiesi että E on Eeron kirjain ja A on parhaan kaverin kirjain ja piirteli jonkinlaisia "pääjalkaisia" ja Darth Wadereita,  kun tytöt samassa eskarissa piirsivät omaan kuvaansa silmäripset, rannekorut ja värikkäät pitsit mekon helmaan. Minä olin aina perhekuvissa kalju.

Muutimme tänne Kiinaan aika pahassa tilanteessa Eeron kannalta, eli juuri kun koulu alkoi ja olisi ollut mahdollisuus täysillä keskittyä lukemaan oppimiseen suomalaisessa koulussa. Asiaa hämmensi vielä se, että täällä koulu alkaa yleensä jo kindergartenissa 3-vuotiaana ja suunnilleen kaikki koulukaverit osasivat lukea ekan luokan alkaessa. Tietenkin sen lisäksi, että he puhuivat sujuvaa englantia, jolla lukutaitoa täällä opetellaan. Kumpaakaan näistä Eero ei hallinnut ollenkaan. Näin jälkikäteen on tosi vaikea edes muistella ja miettiä, miten urhea tuo pieni poika olikaan sinnitellessään päivä kerrallaan koulussa, jossa ei tajunnut ensin alkuunkaan mitä edes opetellaan eikä osannut edes kysyä miten mennään vessaan.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni joutunut astumaan opettajan rooliin ja  vailla minkäänlaista pedagogista pätevyyttä. Minulla oli suomen kielen osalta apuna Etäkoulu Kulkurin kiitettävän laaja opettajan opas ja siihen liittyvä Pikkumetsän aapinen harjoituskirjoineen.

Minulla oli myös suunnilleen marraskuusta alkaen mukana aika motivoitunut oppilas, joka halusi palavasti oppia lukemaan. Siinä vaiheessa menimme kuitenkin vielä tilanteessa, jossa esimerkiksi auto saattoi oppilaan mielestä alkaa kirjaimella L???!!! En tajua miten opettajat kestävät oppilaita huutamatta ja karjumatta, että etkö nyt oikeasti tajua????

Suomen kielen osalta ihan mieletön apu on ollut  Shanghain Suomi-koulun opetuksella viime syksynä, jatkuen huomenna aamulla. Kerran viikossa lauantaisin kokoontuvan ryhmän tarkoituksena on paitsi vaalia täällä kauan asuneiden lasten suomenkielen osaamista ja kulttuurin tuntemista, myös auttaa näitä hieman sekavaan tilanteeseen joutuneiden lasten suomalaisen lukutaidon ja äidinkielen kieliopin säilyttämistä ja uusien asioiden oppimista. Shanghain Suomi-koulussa on sikäli upea tilanne, että jokaista luokkatasoa opettaa pätevä opettaja  ja myös apuopettajilla on joko opintoja tai kokemusta opetustyöstä.

Ongelmana oli oman kokemattomuuteni lisäksi se, että samaan aikaan Eeron piti oppia myös paitsi puhumaan, myös lukemaan englantia. Yritin alusta alkaen jättää tämän asian opettamisen koulun huoleksi, koska minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, miten englantia opetellaan lukemaan. Kotiin tuli säännöllisesti "homereadingia", ensin pelkkiä kirjaimia ja äänteitä, sitten tavuja ja myöhemmin sanoja. Tammikuussa 2013 Eeron kanssa mennään tällä tasolla.

Ajattelin, että lukutaidon omaksuminen väistämättä viivästyy kahden kielen myötä ja olen ollut aivan suunnattoman kiitollinen WISS-koulun todella ammattitaitoisillle EAL-opettajille kaikesta avusta ja kannustuksesta mitä olemme saaneet. Olen ihmetellyt amerikkalaisten elokuvien koulujuttuihin liittyviä spelling-competition -juttuja (ja nauroimme tälle ilmiölle myös Mian kanssa lounastaessamme) tajuamatta ihan konkreettisesti sitä, kuinka hankalaa on oppia lukemaan sanoja erilailla kuin ne oikeasti lausutaan ja muistamaan ulkoa myös se, miten ne kirjoitetaan.. EAL-opettajilta tulee jatkuvasti listoja "camera wordseista", eli sanoista, jotka pitää vaan opetella ulkoa, koska niihin eivät päde ääntämissäännöt (en varmaan osaa selittää tätä oikein).

Syksyn aikana tapahtui jonkinlaista edistymistä kirjainten oppimisen suhteen ja joululomalla aivan yllättäen kirjaimet alkoivat asettua lyhyiksi suomalaisiksi sanoiksi. Ensin sattumalta ja taas kerran Pikkumetsän aapisen esiin kaivettuamme yhä systemaattisemmin sanoiksi. Hyvänen aika, kyllä, siinä ihan oikeasti lukee että "Mitä Ossi tekee?" Tänään jatkoin uraani reading mumina WISS-koululla ja viimeisenä oppilaana piinapenkkiin saapui Eero. Ja kyllä, viimeinen vauvani on oppinut ihan oikeasti lukemaan! Englanti taipuu vielä suomalaiseen ääntämiseen ja monet suomalaiset sanat kääntyvät englannin ääntämiseen, mutta HEUREKA, kirjaimet ovat alkaneet järjestyä sanoiksi!

Niin, ja Eero puhuu 10 kertaa paremmin kiinaa kuin minä, eli vaikka olo on kuin voittajalla, muna taitaa olla kanaa viisaampi :)