Tuulivoimaa?

Asun maassa, jossa ilmansaasteet ovat maailmalaajuisesti todella iso ongelma. Täällä ilmanlaatu on usein niin huono, että lapset eivät saa välitunneilla ulkoilla. Perheemme ei kärsi astmasta tai muista hengityselinten sairauksista, silti itseäni on vaivannut inhottava yskä jo kuukausia ja flunssakierre tuntuu kiertävän perheemme ympärillä kehää.  Ruuhkat ovat täällä legendaarisia ja saasteet haistaa ja tuntee jo ilmasta.

Tulen maasta, jossa kierrätän tunnollisesti lasin, metallin, paperin, pahvin ja ongelmajätteen. Sekä tietenkin palautuspullot ja -tölkit. Ajamme katalysaattoriautoilla ja meitä muistutetaan mieluummin menemään kauppaan pyörällä kuin ajamaan sinne autolla. Suomessa meitä syyllistetään jatkuvasti pienistä teoista, kun täällä nakataan surutta muutamia tuhansia sianraatoja jokeen, josta suurin osa meistä täällä ottaa käyttövetensä. Ajatuskin ällötää.

Itseäni on tasan vuoden verran työllistänyt tuulivoimala. Jota vastustan, tehtäköön se heti alussa selväksi. Selitän myöhemmin.

Meillä on mökki Salon kaupungin alueella, Perniössä. Vaarini on sen aikanaan hankkinut ja se on ollut perheemme kesäpaikka jo suunnilleen 50 vuotta. Vuosien varrella olemme yhtäkkiä oppineet kärsimään siitä, että jos meri on tyyni monta päivää ja ilma on lämmin, sinilevä hyökkää rantaan. Olemme oppineet myös sen, että pääsiäisenä saattaa lunta olla niin paljon, että pihaan ei pääse, eikä mökille järkeä mennä. Aikaisemmin haravoimme ja poltimme haravointijätettä pääsiäisenä ja grillasimme terassilla. Mutta hyväksymme nämä jutut, maailma kai muuttuu.

Viime kesänä valveutunut mökkinaapurimme bongasi Salon kaupungin nettisivuilta kuulutuksen, jossa haettiin rakennuslupaa Stadionin tornin korkuiselle yksittäiselle tuulivoimalalle, joka tulisi sijaitsemaan n. 500 m päässä mökkitonteistamme. Ymmärrän, että mökkimme sijaitsee Saaristomeren alueella, jossa tuulivoima on yksi luontainen ja hyväksyttävä energiamuoto. Hyväksyn jopa maakuntakaavaan sijoitetun isomman tuulivoimapuiston sijoittumisen lähelle mökkiämme,  mieluummin kuin tämän yksittäisen, Saksasta käytettynä hankitun, ilmeisen meluisan ja tukien hyötymistarkoituksena pystytetyn mylllyn rakentamisen melkeinpä takapihallemme.

Alkuvuodesta mylly oli kuulemma saanut rakennusluvan. Onneksi vain 200 m päässä myllystä vakituisesti asuva henkilö, joka ei ostohetkellä ollut kuullut suunnitelmasta, valitti. Toivottavasti se torppaa koko hankeen.

Omaan oikeustajuuni ei vaan yksinkertaisesti mahdu se, että täällä pusketaan surutta pakokaasua ilmaan, valaistaan tyhjänpäiväisiä rakennuksia yötäpäivää ja saastuteen kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla maapalloa. Samaan aikaan meillä pelataan nappuloilla ja tuetaan muka ihan oikeutettuna suhteessa minimaalisesti energiaa tuottavan yksittäisen tuulivoimalan pystyttämistä melkeinpä pihapiiriin. Jos ja kun se ei kannatakaan? Jääkö raato seisomaan siihen ikuisesti ruostumaan? Kukaan ei kuulemma ole velvoitettu purkamaan mahdollista kannattamatonta tuulivoimalaa.... Miksi maailman pelastaminen pitää aloittaa meidän takapihaltamme :) Täältä katsottuna se tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta.

Hangzhou

Lähdemme huomenna pienelle lomalla Hangzhouhun. Se on Shanghaista n. 3 h ajomatkan päässä sijaitseva kaupunki, jota kehutaan yhdeksi Kiinan kauneimmista. Odotukset ovat siis korkealla. Lapsilla on koko viikko lomaa koulusta ja myös mies pystyi yllättäen pitämään lomaa!

Onnistuimme viimein pienen säätämisen ja päivämäärien vaihtamisen jälkeen saamaan huoneet toivomastamme hotellista. Ensi viikonloppuna on kansallinen loma ja kaikki lomapaikat tietenkin tupaten täynnä.  Mekin vietämme kuitenkin seuraavat 3 päivää Hangzhoun West Laken Shangri La -hotellissa.

Lapset ovat jo niin isoja, että sillit suolassa -nukkuminen kahden hengen huoneessa ei enää onnistu, vaan neidit ovat jo muutaman kerran saaneet oman huoneen. Tämä tietenkin nostaa näiden pikkulomien kustannuksia, mutta mitäpä siitä! Vietimme viime keväänä Ningbossa mahtavan loman Shangri La -hotellissa, melkeinpä liian ylenpalttisen palvelun ympäröimänä, toivottavasti nyt taso yltää edes lähelle samaan.

Raportteja lomasta tulossa myöhemmin, kunhan päsemme perille!

Munajahti

Miten ihmeessä aikaa taas lentää! Kaikkea olemme tehneet, mutta tapahtumien kirjaaminen on taas kiireessä jäänyt.

Erikoismainintana kummityttömme ANNA: Paljon Onnea!  Lahjan pitäisi jossain vaiheessa löytyä Isoäidiltä Porintieltä ;) Onnea, onnea!

Olemme yrittäneet pitää yllä joitakin suomalaisia juhlaperinteitä. Siirsimme pääsiäistä hieman munateknisisitä syistä (=Kinderit olivat ja pysyivät loppu lähikaupoista).

Meillä perinteenä on ollut 5 serkuksen "munajahti" mökillämme. Viiden tenavan kanssa on saanut jo käyttää hieman mielikuvitusta, etenkin kun jo pieninkin "O" muistaa helpot piilot mökillä. Koska serkutkaan tuskin runsaan lumen takia pääsivät mökille munajahtiin, oli meidänkin helppoa perustella uudet piilot täällä Kiiinassa. Tällä kertaa hankalaa oli se, mitä piiloihin pääsiäispupu laittaisi. Täällä kun ei pääsiäismunia oikein ole. Oli siis pakko tyytyä karkkikasaan ja soveltaa.

Onneksi pääsiäispupu oli laatinut helpot kartat jo valmiiksi.

Silti aikaa kului sisällä ja ulkona karkkikätköjen metsästyksessä!

Mukavaa pääsiäistä kaikille, vaikka HIFK lomaileekin jo ;) Niin ja Jokerit myös.............

Kiinalainen omakotiunelma

Meidän compoundimme Le Chambordin  2. vaihe alkaa valmistua. Se on alunperin rakennettu samanlaiselle joutomaalle kuin tässä kuvassa oleva alue, jonne joskus pitäisi rakentua vaihe 3.

Muuttaessamme tänne viime syksynä luulin, että kyseessä on jonkin vanhan alueen restaurointi. Talot näyttivät koristeineen ja yksityiskohtineen linnamaisilta ja vanhoilta. Mutta ei, kyseessä olivat aivan uudet talot, ne vain näyttävät ulkopuolelta vanhoilta.

Heti muurien ulkopuolella pönöttävät hökkelit, joissa ilmeisesti edelleen asutaan, päätellen kuivumassa olevasta pyykistä. Nämä varmaan puretaan sitten joskus vaiheen 3 alta. Unelma ja todellisuus vierekkäin...

Kun rakennustyömaan aidat poistettiin ja alueelle pääsi kävelemään, syntyi vaikutelma, että kyseessä on vanha alue jossa on asuttu jo vuosia. Talot ovat ulkopuolelta täydellisesti valmiita, pihat laatoitettuja, portit paikoillaan ja tiet päällystettyjä. Erityisesti kasvit ja niiden koko herättivät hämmennystä. Kaikki viheralueet olivat viimeisteltyjä ja puut isoja.

Myös yksittäisten talojen pihat on tehty istutuksia myöten täydellisiksi. Jopa grillipaikat ovat valmiina.

Kuitenkin talot ovat sisältä pelkkiä betonisia luurankoja. Ja kyllä, ovet ovat auki ja kuka tahansa voi saapastella sisään katsomaan asuntoja.

 

Tätä kyseistä taloa olen vähän katsellut sillä silmällä. Myös ylläoleva grillipaikka ja piha ovat saman talon pihasta. Mutta luultavasti talo on joko varattu ja/tai ylittää budjettimme reippaasti tai valmistuu sisältä vasta kun olemme jo lähdössä takaisin kotiin. 

Suomessa talot tehdään yleensä sisältä valmiiksi mahdollisia ostajia varten, pihat taas odottavat ja ne tehdään viimeisenä. Ilmeisesti täällä pistetään enemmän painoarvoa alueen yleisvaikutelmaan ja sisätilat saa ostaja sitten tehdä mieleisekseen. Myös tällä vanhemmalla puolella on paljon näitä luurankotaloja - ulkoa valmiita, mutta sisältä pelkkää betonia.

Ihmettelimme syksyllä, kun compoundimme portille oli ilmestynyt ainakin 5 m korkea puu. Ihan yhtäkkiä. Mutta isojen puiden siirtely paikasta toiseen on täällä ihan tavallista ja siksi tämäkin uusi alue näyttää asutulta, vaikka onkin autio. 

Puut tuodaan paikalle kuorma-auton lavalla ja nostellaan nosturilla kunkin talon pihalle.

Pensasaidat istutetaan jo valmiiksi parimetrisistä taimista, ei mistään pikkuisista purkissa kasvaneista raaskuista, joiden kasvamista näkösuojaksi odotellaan sitten vuositolkulla, kuten omalla pihallamme Suomessa on käynyt.

Lopputuloksena onkin vehreitä, asutun näköisiä alueita, vaikka ne olisivat ihan kummituskaupunkeja.

Toivottavasti tämä ihan oman talomme vieressä sijaitseva alue saisi nopeasti asukkaita, nyt se on vähän aavemainen koiranulkoilutus-, pyöräily- ja rullaluistelupuisto.

Eeroleipää ja Eeron leipää

REAL -ruisleipä on meillä vakiintunut perheen kielenkäyttöön nimellä Eeroleipä. Saaristolaisleipä (oikeasti vain ja ainoastaan Rosalan saaristolaislimppu) taas kulkee nimellä Vaarinleipä. Itselleni lapsuudessa Vaarinleipää oli Oululaisen Jälkiuunileipä. Nimitykset tietysti johtuvat asianosaisten mieltymyksestä juuri kyseiseen leipään.

Olemme onnekkaita, sillä Eeroleipää saa myös täältä! Ei REALina, mutta saksalaisena Vollkornbrotina. Se ja Vaasan näkkileipä ovatkin meillä nykyään suosituimpia leipiä. Ovelle aamulla toimitetut patongit ovat toki edelleen ihania, mutta kyllästyminen ihan valkoiseen leipään iski meillä kaikilla jo aikoja sitten.

Eerolla koulujutuissa nyt kyseessä olevaan "unitiin" kuuluu pohtia eri aineiden muutosta erilaisissa olosuhteissa. Viime viikolla mietimme ja kokeilimme mitä tapahtuu oliiviöljylle, keitolle, ketsupille, vedelle ja siirapille huoneenlämmössä ja pakastimessa.

Isompana projektina Eerolla oli tehdä leipää ja dokumentoida tämä! Kauhistuin jo ajatuksestakin (en siis osaa leipoa, ommella, askarella, pelata mailapelejä enkä hallitse kemiaa....pitää ihan oikeasti ruveta miettimään, mitä oikeastaan osaan? Kotivaimona taidan olla ihan väärässä hommassa - kääk!). Onneksi, oi onneksi meillä olivat juuri olleet vierailulla "mummelit" ja he leipoivat lasten kanssa sekä pullaa että sämpylöitä. Lisäksi meillä on uusi uuni, jonka lämpötiloja osaa säätää. Hätätilanteessa ajattelin hyödyntää tuosta mummelien ja lasten leipomistilanteesta ottamiani kuvia ja jotenkin vaan kyhätä jotain näytille kouluun.

Heittäydyimme kuitenkin Eeron kanssa hommaan ihan tosissaan. Ehkä nyt hieman liioittelen, olen tietenkin leiponut sämpylöitä aikaisemminkin, jopa ihan säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta Suomessa on Suomen tutut ainekset ja täällä jotain muuta.  Jauhoja oli jo kaapissa ja vierailijat olivat ystävällisesti tuoneet sekä kuivahiivaa että leivinpaperia.

Ensin Leipuri Hiiva ja selitys, miksi hiukset pitää suojata: Kukaan ei halua syödä leipää ja löytää sieltä jonkun hiuksia!

Sitten tarvittavat ainekset. Täältä saa saksalaista Krustenbrot -jauhoa, jonka mainostetaan pakkauksessa toimivan hienosti leipäkoneessa. Lopputuloksena on kuvien mukaan suomalaisen hiivaleivän kaltaista leipää, siispä ostin sitä. Mummelit tekivät siitä + vehnäjauhoista sämpylöitä ja niistä tuli ihania! Siispä niillä mentiin nytkin. 

Paineessani muistelin sitä, mikä olikaan sopiva sekoitussuhde vehnäjauhojen ja näiden mystisten saksalaisjauhojen kanssa ja yritin jopa soittaa äidille. Ei vastausta, joten oli pakko soveltaa ja muistella, että kaipa se oli puolet ja puolet. Myöskään kuivahiiva ei kuulu asiantuntemukseeni. Suomessa ostan tuoretta hiivaa silloin kun teen pizzataikinaa tai joskus sämpylöitä. Kuivahiiva sekoitettiin ohjeen mukaan kuiva-aineisiin. Kaiken tämän "monta leipuria jauhoissa ja vieläpä monenlaisia jauhoja taikinassa" -systeemin keskellä unohdimme laittaa taikinaan sekä suolaa että sokeria....

Teimme taikinan maitoon. Jauhot joukkoon ja hurjaa vatkaamista Eeron toimesta (sen pitäisi tuoda ilmaa taikinaan ja edistää nousemista). Yllättävän vähän roiskui ympäristöön, vaikka Omppu oli kärppänä vaanimassa makupaloja.

Myös vähän vaivaamista käsin.

 

Apua, mikä klöntti, ei se kotona ole tuolta näyttänyt...Mutta nousemaan vaan kun pakko on.  

Alkuperäiseen surkeaan kasaan verrattuna tämä oli jo kuohkeaa ja taikinan näköistä. Tässä vaiheessa tajusin, että yleensä olen kai tehnyt tupla-annoksen.

Voisin valehdella, että sämpylät ovat sen näköisiä kuin ovat, koska ne ovat lapsen tekemiä, mutta en todennäköisesti olisi saanut yhtään hienompia aikaan itse. Tai no, ihan varmaan nämä ovat yhtä hienoja kuin itse loppuun asti leipomani olisivat olleet.

Ei haittaa, vaikka ne ovat kauhean rumia taikinana. Kun ne nousevat ja joutuvat uuniin, tilanne paranee! Tämän kirjasimme myös dokumentointiin.

Hip hurraa, muutama ihan oikean näköinenkin sämpylä. Eero vei ne aamulla kouluun ja suolattomuudesta ja rosoisuudesta huolimatta ne olivat valtava menestys, palasista tapeltiin.  Lupasimme tehdä ensi keskiviikoksi lisää. Silloin Eero myös kertoo näiden kuvien kera, kuinka nesteestä, jauhoista, hiivasta ja lämpötilan muutoksesta syntyy kiinteää leipää PowerPoint -esityksenä. Kyllä, se noidankehä alkaa nykyään jo 7-vuotiaana:  Eerolla on keskiviikkona 7 diaa, isällänsä huomenna 70 diaa omasta aiheestaan.

Tennistunteja ja itsenäistymistä

Kuopuksemme Eero on jo "viimeisenä vauvanamme" ollut jonkinlaisessa erityisasemassa. Esikoisen kanssa sitä jännittää ja pingottaa erilaisten taitojen kanssa. Eikö se nyt jo käänny, kun naapurin vauvakin meni jo mahalleen, tai että eikö se nyt jo älyä puhua, vaikka  mammakerhon Essikin osaa jo sanoa että kakka.

Myös kaikenlaiseen liikuntaharrastukseen tulisi suunnata jo todella aikaisin ja myös tajuta jonkinlaisena etiäisenä se laji, jossa lapsi tulisi kehittymään. Taitoluistelussa kuulemma 3-vuotiaana viimeistään tulisi suunnata luistelukouluun, jotta ehtisi lajin armottomaan karsintasysteemiin mukaan ajoissa! Pimeää!!

Tyttöjen kanssa harrastaminen on ollut jotenkin luontevaa ja helppoa. Voimistelutaustaisena tietenkin vein tyttöjä jo pikkuisena jumppaamaan.

Toiselle siitä tuli jo varhain se juttu, toiselle vain luistelua tukeva kiva asia. En vieläkään tajua mistä luistelu perheeseemme tuli, ei ainakaan omasta kiinnostuksestani. Kuitenkin Emilian se vei lopulta mukanaan ja jää on edelleen se keskeinen juttu Emilian elämässä.

 

Eeron kanssa olemme todella yrittäneet löytää sellaista juttua, johon hän haluaisi osallistua.

Jumppaa kokeiltiin Suomessa parikin kertaa, se oli Eero mielestä tosi pelottavaa, ei edes lahjonta ja uhkailu auttaneet asiaa. Jalkapalloa on kokeiltu pariinkin kertaan, se ei vaan ole se juttu. Koulussa on uintia kerran viikossa ja molempien lukukausien aikana Eero on halunnut valita uinnin myös vapaaehtoiseksi iltapäiväaktiviteetiksi kerran viikossa.  Se on kivaa, mutta ei harrastusainesta.

Sitten tuli tennis. Compoundillamme asuvan perheen  7 v tyttö oli harrastanut tennistä ja  ryhmä oli jotenkin huvennut ymäpäriltä. Yksi sähköposti ja sama valmentaja sai 3 ryhmää eri ikäisiä lapsia. Ensimmäinen juttu, josta Eeromme on suunnattoman innostunut. Tänään ensimmäistä kertaa Eero pyöräili tennismaila selässä tunnille ihan itsekseen ja myös takaisin. Olen luvannut, että jos Eero käy tennistä 10 kertaa tunneilla, ostan itselleni tennismailan ja lupaan aloittaa tenniksen opettelun jälleen kerran hänen kanssaan. Olen varsinainen nolla mailapeleissä, mutta kuitenkin aikanaan suoriutunut Liikuntatieteiden maisteriksi, joten pakko kai minun on haasteeni lunastaa. Näyttää pahasti siltä, että poika on lajinsa löytänyt!

On ilmoja pidellyt

Shanghain kevät on toisaalta ihana ja toisaalta yllätyksiä täynnä.

Pari viikkoa sitten toppatakki oli todellakin tarpeen. En meinannut uskoa, kun joku ennusti silloin loppuviikoksi + 27 astetta. Mutta todellakin, viime viikonloppuna helle helli meitä palelevia. Yhtäkkiä lapset pyrähtivät parvina compoundin teille pyörineen ja potkulautoineen, perjantaina ja lauantaina shortseissa ja pienissä mekoissa.

Eero sai mummilta uuden pyörän innostuttuaan viimein oikeasti pyöräilemään.  Polkupyörät ovat täällä uskomattoman halpoja. Laadukkaan vaihdepyörän, Shimano -vaihteilla varustetun saa alle 100 €. Toimme täysin turhaan tyttöjen polkupyörät tänne ruostumaan. Toisaalta ainakin Emilian pyörä olisi jäänyt pieneksi tämän vuoden aikana, nyt siitä on ollut iloa täällä.  Myynnissä siis kohta 20 tuumainen, vähän poljettu lila Solifer.

Ajatuksissani on hankkia tällainen cool kansalaispyörä itselleni!

Lauantaina vielä yhdeksältä illalla palatessamme illalliselta lapset tarkenivat hienosti pienissä shortseissa ja T-paidoissa. Viime lauantaina kuulemma lämpötila oli n. + 30 astetta.

Toisaalta tämän viikon tiistaina meidän oli pakko kääntyä Ompun kanssa aamulenkiltä takaisin, koska meitä molempia selvästi paleli liikaa ja kaatosade sai mielen muutenkin apeaksi...Lämpötila oli romahtanut jonnekin + 8 asteen tienoille. Kaulaliinat ja umpinaisemmat kengät sai taas kaivaa esiin.

Ruoho kuitenkin vihertää...

... ja puut kukkivat upeasti

Tänään aamupäivällä oli ihanan lämmin sää, vaikkakin pilvistä. Totesin aamulla haluavani jonnekin kivaan paikkaan syömään, ulkona terassilla. Jotain ihanaa ruokaa ja viiniä. Syömään terassille pääsinkin,  ruoka oli hyvää ja olo muutenkin mukava. Onneksi ateriointi oli jo melkein ohi, kun sää taas viileni ja alkoi sataa kaatamalla.

Hytisin ja yritin muun perheen ohessa viittilöidä meille taksia. Kun sataa, taksia on tosi vaikea saada missä tahansa ja tällä ravintolakadulla erityisesti.

Vaikka Suomessa lämpötilojen ero on vielä paljon dramaattisempi, + 5 asteesta -25 asteeseen, on tähän poukkoiluun ollut aika vaikea tottua. Koskaan et tiedä onko sopiva vaatetus mekko + villatakki vai villainen mekko + toppatakki vai jotain tältä väliltä. Ja vaikka varautuisit aamulla oikein, iltapäivällä joko läkähdyt tai jäädyt valitsemassasi asussa.