lauantai 31. tammikuuta 2015

Gong xi ni

Gong xi, gong xi, gong xi ni ya, gong xi, gong xi, gong xi ni.

Tämä oli ensimmäisiä kiinalaisia juttuja, joita lapsemme oppivat,  kun tänne muutimme. Eero lauleskeli tätä jatkuvasti silloin joulun aikaan, kun alkoi asioista englanniksi ja kiinaksi jotain jo tajutakin. Tämä on laulu, jota lauletaan uuden vuoden onnelle.  Konkreettisesti gong xi ni = onnea sinulle, onnittelut.

Tähän lauluun liittyy myös eräänlainen kumartaminen kädet yhdessä kuvan tavalla. Tästä en mene takuuseen, mutta voi olla, että tytöt ja pojat pitävät käsiään eripäin. Lapset näin kertoivat, mutta ei ehkä ole fakta. Tietääkö joku?


Kädet yhdessä kuitenkin kummarretaan keskelle kaksi kertaa, oikealle kaksi kertaa, vasemmalle kaksi kertaa ja taas keskelle kaksi kertaa. Eero lauloi meille laulun eilen ja näytti myös kädet.

Koiramme Omppu on bichon friche ja rodulle on ominaista nousta takatassuille seisomaan. Meidän Omppu on kaiken muun höpsöyden ohella erittäin hyvä tässä. Hän seisoo takatassuillaan ja huitoo ilmaa etutassuilla, tassut melkein yhdessä. Ja yleensä vähän kääntyilee puolelta toiselle.


Kun kuljimme Ompun kanssa tuolla, ihmettelin aina, kun kiinalaiset alkoivat hokea, että gong xi, gong xi. Hymyilin takaisin, gongssi vaan teillekin, tajuamatta yhtään mistä on kysymys. Ja pyörittelin päätä. Just joo, taas joku ihme kiinalainen juttu.

Kunnes sitten tajusimme, että Ompun huitomis-muuvi on just se näiden kiinalaisten onnittelu-muuvi. Kovasti kauhotaan kädet yhdessä ilmaa oikealle ja vasemmalle ja keskelle.

Sittemmin Ompun huitominen on ollut meillä ihan vaan gongsittamista. Omppu osaa seisoma-gongsin, istuma-gongsin, rappusilla-gongsin, kyljellämakaamis-gongsin, selälläänmakaamisgongsin jne. Ihmiset kyselevät, että mitä ihme gongsittamista?

Nyttemmin hymyilemme takaisin kiinalaisille gongsin ihmettelijöille ihan ymmärtävänä ja toivotan takaisin että gong xi ni! Nythän se on vieläpä ajankohtaista.

Tämä It-guru jälleen pikkuisen askarteli saadakseen tämän videon näkyviin. Ette usko, kuinka monta Frendien hienoa hetkeä menetin, mutta halusin oppia, kun kerran aikaisemmin olen jo osannut. Pitää mennä sinne bloggerin HTML-osastoon. Tässä teille kuitenkin Gong xi -laulu!

torstai 29. tammikuuta 2015

Lampaan vuosi - onnen vuosi?

Kiinalaisen kalenterin mukaan nyt tuleva vuosi on lampaan vuosi. 

Kukaan meidän perheestämme ei ole lammas. Meillä on kuitenkin monta tärkeää lammasta (vuosi lasketaan alkavaksi helmikuun alussa). Onnittelut mm. heille:

Se elämäni ensimmäinen Eero 1919
Kummilapsemme Anna 2003 + Kai, joka japanilaisen kalenterin mukaan toki on lammas :)
Serkkuni Mika 1967 

Ja kaikille muille lampaille: 1907, 1919, 1931, 1943, 1955, 1967, 1979, 1991, 2003, 2015 kovasti onnellista vuotta toivotellen.

Meille lampaan vuosi on erityinen. 

Emilia sai ihan elämänsä alussa mummilta silloin 2002 (hevonen) lahjaksi pehmolampaan. Joku nimesi sen BääBää:ksi, Ella luultavasti. BääBää (kavereiden kesken vaan Bäbbeli, Bäbbis, lempilammas...), ei ollut ensin mitenkään erityinen. Sitten koitti virus nimeltä Rota ja siitä sitten aika paljon pahaa. Ensimmäisenä sairaalayönä kävin kotona ja nappasin vaan summan mutikassa sieltä pinnasängystä yhden mukaan. Se oli BääBää ja siitä tuli sitten erityinen.

BääBää oli melko paljon valkoisempi kuin nykyisin. Se oli vitivalkoinen.

BääBää:n omistaja pikkuisen reklamoi tässä ollutta ruskeaa kuvaa: "No ei se nyt oikeasti noin kauhea ole". Tämä enemmän BääBää:n nykyinen ulkoasu. Pahoittelemme :)

BääBää on käynyt kuusi kertaa leikkaussalissa Emilian kanssa, minä en kertaakaan - ei päästetty. BääBää on viettänyt puolitoista kuukautta sairaalassa Emilian kanssa (aina tietenkin välillä kotonakin pitkiä aikoja), minä jotain siltä väliltä. BääBää fanittaa plastiikkakirurgeja Esa Muuronen ja Kimmo Tanttula. Ja kiittää "kummitätiä" Raijaa ;) Ja BääBää on syy Emilian rakkauteen lampaisiin :) 

BääBää on elänyt mukana suunnilleen kaikki päiväkotipäivät, ekat koulupäivät, luistelukisat ja muut elämän tärkeät tapahtumat. Kun oikein ärsyttää ja kenestäkään muusta ei ole mihinkään, BääBää on paras tuki ja turva!

En tajua, mistä kyseinen BääBää sitten ulottui lampaisiin noin yleensä, mutta eipä tarvitse Emilialle lammasta tarjoilla syötäväksi. No, vuosien varrella olemme tajunneet sen ja asiasta ei tosiaan enää edes väitellä.

Siirrymme juhlimaan lampaan vuotta! Tänään kävimme koulun upeissa juhlissa. Niistä seuraavaksi!

Hyvää lampaan vuotta kaikille!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Mummelit ovat saapuneet!

Itse asiassa jo eilen. Mummelit ovat siis äitini ja tätini.

Ohjeistin ihanan Mr. Lu:n, eli autonkuljettajamme sujuvalla kiinallani hakemaan mummelit lentokentältä ja hänhän luonnollisesti otti sen kunnia-asiakseen. Mr. Lu oli kuulemma suunnilleen kantanut rouvien valtavat (pyörillä varustetut) pakaasit tuloaulasta autolle. 

Kun lapset lähtivät kouluun ennen kahdeksaa, pistin töpinäksi ja haimme Ompun kanssa compoundin kaupasta hieman tuoreita leivonnaisia brunssipöytään ja laitoimme paikat viimeisen päälle siisteiksi - äiti on äiti vielä yli nelikymppisellekin ;) Sotkusta saa Katseita.

Juuri kun olin saanut kattauksen valmiiksi, Mr. Lu soitti alhaalta, että vieraat ovat täällä.


Jo perinteeksi on muodostunut, että katoan kiinantunnille juuri kun vieraat ovat saapuneet. Saimme hädin tuskin nostettua maljat ja katsottua paikat, kun lähdin edistämään surkeaa kiinan osaamistani pariksi tunniksi. Aloitin opiskelun uudestaan vasta vuoden alussa.  Mummelit jäivät nauttimaan brunssia ja purkamaan tavaroita.

Ja mitä kaikkea sieltä purkautuikaan! Tajusin sen vasta palattuani.

The kasa:


Eikä tässä ole edes läheskään kaikki! Saimme tuliaisina edelleen umpijäässä olevaa lohifiletä (täällä Kiinassa lohi on suomalaisittain naudan sisäfilen hinnoissa), Stockan Herkun leikkeleitä yms. yms. yms. 

Tytöt saivat tuliaisia Piruetista ja Eero X-BOX 360 Lego -pelin.

Omppu joutui taas kauneushoitolaan vieraiden saapumista edeltävänä päivänä ja oli totutusti erittäin nyrpeä, kun hänet parfyymintuoksuisena ja tuuheana sieltä hain.

Vieras oli kuitenkin mieluinen! Tätini Raija on Ompun "kummitäti" ja ystävyys on molemminpuoleista!


Omalla kylällä nautitun lounaan ja pienen kävelylenkin jälkeen lähdimme kotiin odottelemaan lapsia koulusta. Ja olipa riemua jälleennäkemisessä!
 
Eipä tullut napinaa välipalasta tällä kertaa: Ruispalaa! Maksamakkaraa! Oltermannia! Lauantai-makkaraa! Ella meni koululta suoraan balettiin, ja Lu:n mukana mennyt kylmälaukun eväiden sisältö sai kerrankin äidille hymiöiden ja kiitosten tulvan WhatsUpin kautta :) Päivällinenkin kuittaantui ruispaloilla!


Tänään vietimme hyvin ansaittua kotoutumispäivää Raketilla. Uintireissukin jäi aikeeksi. Ehtiihän sitä valmiissa maailmassa.

Huomenna kohti uusia seikkailuja!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Maisema harmaa - arki ei

Maisema on viimeisen viikon ollut hyvin harmaa. Aamulla herätessä on pimeää, tosin nopeasti kirkastuu. Satanut on välillä kaatamalla, välillä vähän vähemmän. Tullut kotoisasti mieleen suomalainen marraskuu. Voi miten kateellisia olemme Suomessa nyt vallitsevasta lumisesta talvesta!
Ilmanlaatu on myös vaihdellut terveydelle vaarallisista lukemista erittäin vaarallisiin lukemiin, mikä sen harmauden vielä sateen lisäksi tekee. Ja on muutenkin kurja juttu.


Arkemme ei kuitenkaan ole ollut lainkaan harmaata, vaan täynnä vauhtia, kun uusi vuosi on käynnistynyt kunnolla.

Viimeisen viikon olemme puunanneet paikkoja kevään vierailijoita varten ;)

No ei vaan, elokuussa palatessamme saimme mukavana yllätyksenä tarjouksen listata joitain parannustarpeita asunnossamme, olimmehan asuneet tässä vuoden ja oli aika uusia vuokrasopimus. Toiveemme eivät olleet suuria. Toivoimme kokolattiamattojen pesua, yksien verhojen vaihtamista (makuuhuoneemme verhot ovat n. 30 cm liian lyhyet), astianpesukoneen korjaamista ja parvekekalusteita. Tuomio oli aluksi tyly: Mikään näistä ei onnistu ja astianpesukoneen olemme rikkoneet itse ja joudumme maksamaan siitä 1200 RMB. No, keräsin hieman sappea ja aloitin vaadittavan uhkailun muutosta muualle jne. Ihan sitä peruskauraa täällä. Kuvasin korjaustarpeita ja astianpesukoneen pilaamia astioita.

 
Lopulta saimme astianpesukoneen korjauksen ilmaiseksi, kokolattiamattojen pesun ja verhojen vaihdon. Kuvasta joku päätteli että todellakin, pikkuisen on jäänyt mitta vajaaksi. Pervekekalusteisiin ei todellakaan suostuttu, mutta se olikin vain hyvä yritys!

Asiat ovat näiden kuuden kuukauden kuluessa edenneet niin, että astianpesukone käytiin korjaamassa heti. Loka-marraskuussa joku mummeli kävi mittaamassa verhoja ja totesi ilmeisen hänkin. Juu lyhyet ovat. Sen jälkeen asialle ei ole tapahtunut mitään.

Aina välillä olen laittanut viestiä yhteyshenkilöllemme Shiningille: huhuu, koska tämä asia etenisi, oikeasti, haloo?  Aina on luvattu että "next week" ja "very soon".

Pari viikkoa sitten taas ryhdyin toimeen, että nyt! Vedin pöytään viimeisen kortin: Meille tulee 21.1. very important guests ja tämä asia on hoidettava sitä ennen. Viimein alkoi tapahtua.

Maanantaina meille saapui kolme ukkelia isojen koneiden kanssa ja tunnissa he höyläsivät matot puhtaiksi neljässä makuuhuoneessa. Nyt vaan odotellaan mattojen kuivumista. Jalkoihin tarttuu saippuaista vettä niin, että käytävässä meinaa lentää selälleen. Mutta hienoksi tulivat! Näin hienot ne eivät olleet edes muuttaessamme.

Olimme sopineet myös  sohvan ja nojatuolien pesusta. Tietenkään se ei onnistunut samalla käynnillä, vaikka asia oli sovittu. Taas kului muutama päivä ja taas laitoin viestiä, että VIP-vieraiden saapuminen lähestyy. Nyt ne pesijät tänne. Perjantaina tapahtui ja sohvat saatiin pestyä. Niistä tulikin tosi hyvät (rungot pestiin paikanpäällä, tyynyjen päälliset vietiin jonnekin).

Verhojen vaihtokin piti hoitua samalla käynnillä, great! En ollut itse paikalla, joten ayi toimi project managerina.

Kun tulin kotiin, huomasin, että KAIKKI verhomme on poistettu ja ilmeisesti viety pesuun. Ja sehän on toki ihan positiivinen juttu, mutta sata vetoa, että kun verhot joskus palautuvat takaisin, tuodaan meille ne samat lyhyet verhot pestyinä takaisin.

Nyt meillä odotellaan VIP-vieraiden saapumista hieman karuissa tunnelmissa.Tyynyjen höyhenet pöllyävät ja istumme lattialla katsomassa telkkaria, koska sohvien rungot ovat märät. Ja oikeastaan, noi valkoiset valoverhot ovat paljon kivemman näköiset kuin ne oikeat. Mutta valitettavasti myös paksuja verhoja tarvitaan käytännön syistä, meille paistaa aurinko suoraan sisään ison osan päivästä eri suunnista ja pientä hämärrystä silloin tällöin tarvitaan.

 
 Mutta hei, aurinko paistaa nyt ja VIP-vieraiden tuloon on enää viisi päivää. Miksen heti syksyllä tajunnut ottaa tätä syytä käyttöön? Tai jos olisin sanonut, että meille tulee kylään manager tai peräti director - millä valon nopeudella kaikki olisikaan tapahtunut? Minun olisi pitänyt jo oppia.

Olen myös päivittänyt hieman astiastoa! Olen aivan varmasti Shanghain viimeinen suomalainen, joka on vieraillut kuuluisilla hotellitarvikemarkkinoilla. Keräsimme astiamme toisena päivänä muutosta Ikeasta ja ne ovat täysin palvelleet. Osa on hajonnut joko muuten vaan tai kiitos tuon astianpesukoneen, jonka alakori aina kippasi parit lautaset lattialle sitä ulos vedettäessä ellet osannut pitää varaasi.

Nyt päätin hoitaa tämänkin asian kuntoon!


Näitä halkeilleita ja naarmuuntuneita yksilöitä ei tule ikävä! Mutta hintaansa nähden ne ovat kestäneet erinomaisesti.

 Nyt on kippoa ja kuppia, lautasta ja kannua. Ne kaikkein mieleisimmät lautaset olivat loppu, mutta jospa niitä saadaan lisää, voin hankkia ne sitten kotiin!

Nyt vaan päiviä laskemaan.

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi 2015 - upea treffikevät!

Vuosi 2015 koitti meille 2 h sitten. En vaan pysty nukkumaan, koska iloitsen ja hymyilen :)

Tämä viimeinen kevät on nimittäin täyttymässä vierailuista, vihdoin ja viimein! Kohta alkaa tehdä tässä majatalossa tiukkaa päivistä ;)

Tänänään sain taas kaksi uutta iloista treffiuutista:

20.1. 2015 saapuu äitini ja hänen siskonsa - melko timanttiset mimmit. En usko, että meille tulee paljoa tekemisen puutetta.  Tämän kuulin tänään!

6.2. 2015 on odotettavissa serkkuni-nyt ne viisumiasiat kuntoon, Samu!!! Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa! Täällä saa ainakin spaghetti bolognesea ja myös olutta mahan täyteen reppureissaajille!

9.2. 2015 saamme vieraaksemme vanhan tutun "au-pair" Jennan kavereineen! Ja jätämme nuoret naiset  Ompun kanssa kolmistaan oman Langkawille suuntautuvan reissumme ajaksi 13.2. alkaen! Ja sitten vielä viikon verran vietämme yhteistä aikaa!

1.3. 2015 saan taas supermieluisan vieraan -ikään kuin muut eivät muka olisi olleet mieluisia? Mutta tästä on puhuttu niiiiiiin pitkään! Ihana siskoni saapuu pitkäksi viikonlopuksi Shanghaihin! Vihdoin ja viimein. Sisustusshoppailua luvassa ja ankarasti!

10.4.-12.4. 2015 Näyttäisi todennäköiseltä, että saan entisen  työkaverini ja ystäväni, Pian,  tänne vierailulle, mahdollisesti myös pari muuta ystävää. Toivotaan ja toivottavasti nähdään - pusuja! Varaan viikonlopun teille!

30.4.-10.5.2015 Serkkuni ja upea kummipoikani Niklas saapuvat katsastamaan Shanghain! Tämä myös viimeisen vuorokauden mahtava treffibuukkaus!

Ja voi kamala...Tästä on vain pieni hetki siihen, kun meidän kuormamme lähtee kotiin! Ja meidän aikamme Shanghaissa on sitten siinä, 15.6.2015 viimeistään. En oikein tiedämiten suhtautua. Haikeaa, kamalaa, jännittävää, kotoisaa, ihanaa... No, sen näkee sitten.

Mihin tämä aika meneekään? Vuosi vaihtui kolme tuntia sitten ja nyt on pakko mennä nukkumaan! Olen superonnellinen, että näinkin moni kuitenkin päätti ja pystyi lähtemään  meitä täällä moikkaamaan, vaikka keväästä tulikin kiireinen! Kaikkia teitä muita tapaamme ennen kuin huomaammekaan, kesällä 2015! Älkääkä epäröikö buukata tätä majataloa myös nyt vapaana oleviksi päiviksi -sopu sijaa antaa! Tervetuloa!

Upeaa vuotta 2015 kaikille!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Suomalainen joulu Shanghaissa

Se oli sitten kolmannen vuoden  kolmas joulu. Siis kolmas vuosi ja kolmas joulu ;) Nyt taas vaihteeksi täällä Shanghaissa.

Olen oppinut näiden kahden ja puolen vuoden aikana, että meillä on suunnattoman konservatiiviset lapset! Ajattelin ehkä tänä jouluna kokeilevani jotain ihan aasialaista, jotain ihan muuta kuin jouluun liittyvää. Niin siis jossain vaiheessa. Ehkä unessa. Sitten ajattelin vähän soveltavani ja tuovani jotain uutta ja jotain vanhaa tai jotain. Pöh. Kun kaikki narisivat kinkusta ja laatikoista ja perunoista ja porkkanoista, niin hemmetti: tehdään sitten niin suomalainen joulu Shanghaihin kun nyt ikinä pystyy.

Ensimmäinen joulumme oli tietenkin opettelun tulosta ja sitä myös hankaloitti eräs pieni perheen yksityinen detalji, mutta kyllä me aika kiva joulu silloinkin saatiin aikaan! Se oli jonkinlainen kompromissijoulu! Se ei ollut suomalainen (meillä ei ollut toimivaa uunia) eikä oikein mikään kansainvälinenkään, eikä mikään, mitä nykyisin hehkutetaan. Mutta se oli meidän joulu ja oikein kiva lopulta!

Viime jouluna olimme kotona! Ei ollut lunta, ei ollut pakkasta, oli pimeää ja oli liian lämmintä. Mutta joulu oli Joulu. Se oli kyllä meidän kaikkien mielestä kaikkien aikojen joulu! Siitä on vaikea parantaa!

Tänä vuonna päätin, että nyt tehdään vaikka kiven alta niin suomalainen joulu, ettei kukaan voi marista! Heikki olisi ollut menossa kerrankin Suomeen, mutta kuinka ollakaan, Murphyn laki paiskasi jo aikaa sitten sopimamme Japanin reissun juuri tuohon ajankohtaan. Se siitä kortista. 

Onneksi oli olemassa ihana ja tuttu kollega, joka kantoi laukuissaan joulua edeltävällä viikolla kaikenlaista meidän suomalaiseen jouluumme! Onneksi on myös Ikea.


Ravintopuolen kulmakivet alkoivat olla kunnossa. Seuraavaksi kuusi.

Hongqiaon kukkamarkkina on se paikka, josta näitä saa. Ja pitää vähän tinkiä.

500 RMB ja tämä kuusi kannettiin valisemaamme kohtaan kotona kaksi tuntia ostosta myöhemmin. Minä tykkään tästä kuusesta niin kovasti! Se on suomalaisen näköinen (ei mikään pihta), mutta tuuhea ja kaunis!

Natsimutsi tietenkin pihisteli koristeissa! Mun mielestä valkoiset valot ja pallot olis ollut juuri sopiva...


 

Punaista on pakko saada! Laitetaan meidän joululumiukko!



 Joulupiparkakut. Varsinaisia muotteja ei ollut, mutta Kiotosta tarttui mukaan pienenpieniä, vihannesten muotoiluun tarkoitettuja muotteja. Kaulin oli glögipullo ja taikina oli Ikeasta.
 

Joulutorttuja sitten. Olin jo hetken mietimässä ja muistelemassa köksänopeni Hertha Myllylän rahkavoitaikinan ohjetta paniikissa. Muttaa kuinka ollakaan, Mark&Spencerin herkkuosastolta saa aivan erinomaista valmista voitaikinaa - kiitos kaverille ja kokemukselle taas tästäkin vinkistä!


 Erinomaiset tähtitortut omalla designilla!


Aattoaamun tonttuarvoitus jaksoi yhä kiinnostaa ja tällä kertaa tonttu-ukko ja -akka olivatkin keksineet aika todellakin hankalat piilot. Nyt asetettiin hoksottimille rajat! Vihjeet kuitenkin löytyivät ja samoin ne ekat lahjat.

 Kaikkia aivan varmasti kiinnostaa lähikuvat meidän jouluruoista, mutta koettakaapa kestää.

Saimme Suomesta lanttusosetta, joten lanttulaatikkoa ei olisi voinut välttää! Lopulta sen teki Heikki. Paras lanttulaatikko miesmuistiin! Sanon minä, joka en edes kauheasti pidä lanttulaatikosta...Tätä söin kuitenkin innolla.






Kukaan muu ei varmasti huomaa, mutta minä huomaan. Kuvan taustalla on ruskea pahvilaatikko. Olimme tyystin unohtaneet ostaa juotavat jouluksi. Tajusimme edellisenä iltana. Naputtelin Epermarketiin  tilauksen ja kyseisessä pahvilaatikossa saapui meille jättipaketit vichyä, coca colaa, fantaa ja spritea ynnä muuta unohtunutta jouluaattona klo 10 aamulla :) This is China!

Perunalaatikko = minun jouluni. Äitiä ei kehdannut herättää liian aikaisin aamulla vain siksi, että "olikos se nyt kuinka paljon sitä jauhoa ja kuinka paljon perunaa" ja vaan muistelin ja sovelsin. Siirapilla se imeltyy kuitenkin! Ihan mielettömän hyvää.  Äidiltä tyttärelle!


Ja meillä oli siis myös ihan perinteinen joulukinkku! Yksi parhaista ikinä!

Ekana jouluna täällä me emme todellakaan edes harkinneet kinkkua. Uuni oli suorastaan nolo ja muutenkin tuntui, ettei se nyt vaan voi onnistua.

Vähän valistuneena tiedän, että täällä saa lukuisista paikoista valmiita kinkkuja ja kalkkunoita - helpoimmin ehkä Racquet Clubin ravintolasta. Ystävien rohkaisemana tilasimme kuitenkin kinkun lihakauppaketjusta. Raakana ja suolattuna siis.

Ennakkotilaus ja sovittuna päivänä sovittu kimpale odottamassa. Meillä ihan liian iso luullinen pötkäle. Compoundin kaupasta löytyi myös jättimäinen paistopussi. Kinkku paistui kuten Suomessa, lopputulos vaan parempi. Suosittelen kaikille joskus Shanghaissa joulua viettäville lihansyöjille!

Lahjatkin jaettiin..  


Olisko viimeinen Lego-vuosi? Minä en toppuuttele! Niin kauan kuin leikkii, se on aina kotiin päin. Ja kaikki aika nenä pois ruudusta on plussaa.Tämä oli kiva!


Minun joululahjani!

Simo Turusen ihania kuvia Shanghaista. 


Sain kehystettynä reilusti ennen joulua. Kun menin hakemaan, siellä todettiin että
 "ooooh, taas Simon kuvia. Hän lähti jo kotiin, eikö vaan? On taas upeita kuvia...Sanna haki juuri eilen omat kuvansa..."

Tiesin paikat, mihin ne pitäisi ripustaa. Jonkun piti tulla ripustamaan ennen joulua. " I will call engenieer". No, näiden insinöörityyppisten henkilöiden hommat kyllä tiedetään. Kotona on yksi engenieer ja jokunen aste ylikin, mutta se "no katotaan." No katellaan tätäkin edelleen, lattiatasolla! Ja seinät siis vaativat kunnollista poraa, muuten olisin tehnyt sen jo itse. Ehkä jonakin kauniina päivänä, luultavasti huomenna!

Koska lapset saivat ihanat ja meidän mittapuullamme erittäin arvokkaat lahjat isovanhemmiltaan ja myös tietenkin kummeilta  ja muista läheisiltä, koetan laittaa kuvia myöhemmin.

Nyt jo KIITOS teille kaikille, jotka meitä täällä muistitte! 

Erinomaista vuotta 2015 kaikille jo etukäteen!

HUOM! Tämä postaus ei sisällä minkäänlaista tuotesijoittelua eikä mainontaa ja on vaikea keksiä, miksi joku jotain sellaista haluaisi tehdä tässä blogissa ;) Kaikki vinkit ja mahdolliset linkit perustuvat omiin ostoksiimme ja ovat tarkoitetut vinkeiksi siitä, mitä mistäkin löytää.

MAYE'S DELI (Gaoging lu)
pateet
suolakurkut
perunasalaatti (ja halutessa muutkin ns. valmissalaatit)
juustot
jauheliha
lihat karjalanpaistiin valmiiksi pilkottuna
Graavattu ja kylmäsavustettu lohi

IKEA (kaikkialla Shanghaissa)
Piaparkakkutaikinaa
piparkakkuja
piparkakkumuotteja
kaulimia
valkoisia pellavapöytäliinoja
glögiä & manteleita + rusinaa -sekoituksia
irtokarkkeja (<-ei liity jouluun, mutta kirjoittaja rrrrakastaa..)

MARKS&SPENCER (Nanjing xi lu ja muallakin)
Voitaikinaa (käy joulutorttuihin)
Jaffa keksejä
Englantilaista toffeeta
Niiden niitä puddinggeja ja jotain minced beefiä - siis kaikkea englantilaiseen jouluun

PINES MARKET (Jin Feng lu - kotikulmilla)
Korppujauhoa, joulukalentereita, After Eight -suklaat peltirasiassa bongattu..
Ja yleensä kaikkea muuta pientä tarpeellista...nonparelleja, vehnäjauhoja jne.


YASMINE  BUTCHER'S SHOP (mm. Fashion mall, vastapäätä amerikkalaista koulua)
Kinkku tai kalkkuna tilauksesta (n. 2 vrk toimitusaika). Myös valmiiksi paistettuna.
Upea lihatiski, joskin hinnakas!


HONGQIAON KUKKAMARKKINAT:
Kuuset ruukkuineen kotiinkuljetuksella
Koristeet ihan laidasta laitaan.
Joulutähdet ja muut joulukukat
Kauniit orkidea-asetelmat. Vie ruukku, he laittavat kukat toiveidesi mukaan.


maanantai 22. joulukuuta 2014

Shabu shabua ja akrobatiaa Shanghaissa

Karmeaa vauhtia ohi menevän syksyn päätteeksi kokoonnuimme ystäväperheen kanssa pienimuotoiseen pikkujouluun. Kaksi vuotta tästä on puhuttu ja nyt sitten mentiin. Eli meillä oli liput täksi illaksi ERA- Intersection of time -akrobatianäytökseen. 

Aloitimme kuitenkin jo iltapäivällä, shabu shabu -lounaalla Mo Mo Paradise -ketjun paikassa. Eli ohjelmassa siis "all you can eat" shabu shabu. Vähän kuin fondue, mutta japanilaisittain.    

Vihanneksia ja paperinohueksi leikattua lihaa keitetään lihaliemessä padassa pöydässä ja ne syödään erilaisten kastikkeiden kanssa.

Meitä oli yhdeksän ja olemme melko sekavaa porukkaa. Sekoilu on ymmärrettävää. Silti palvelu oli uskomattoman hidasta kuitenkin hyvin selkeässä tilanteessa, jossa oli tarjolla kahdenlaista "all you can eat" -shabu shabua. Ensimmäiset 20 minuuttia mietittiin sitä, miten  meidät lasketaan, kunnes keksimme vetää toisen pöydän eroon toisesta 15 cm, jolloin syntyi selkeästi kaksi eri pöytää ja kaksi eri tilausta!Ja homma alkoi toimia heti!


No mutta! Ruoka oli hyvää!  Lihaa niin paljon kun napa ikinä vetää..Ja vielä puolet enemmän vihanneksia.


 Sushia....Kuka söi yhden ennen kuvaa...??????


Jälkkäriksi pieniä annoksia creme bruleeta, pannacottaa, jäätelöä.. Aivan fantastisisa!



Joitakin tulkintaongelmia tilauksessa: kahdesta jäätelöstä tuli kaksi olutta. Nooooohh, mitäs siitä nyt sitten.


Pikkuhiljaa siirryimme kohti esityspaikkaa.

 Aivan uskomattoman upea show. En oikein keksi, mitä ohjelmanumeroista kirjoittaisin. Upeaa!








Moottoripyörät pallon sisällä olivat shown huikea lopetus. Muistaakseni jotain tällaista oli lapsuudessa Linnanmäellä? En ole varma. Ensin yksi, sitten kaksi...lopulta kahdeksan prätkää pienessä pallossa tekemässä kuvioita. Pelottavaa.



Olemme jo niin kiinalaisia, että sulloudumme yhteeen Buickiin koko porukalla aina kun tilanne vaatii (neljä aikuista + viisi lasta).

Reissun jälkeen takapenkki purkautui Shimaoon yöksi - uskomaton hiljaisuus! Haettiin Family Martista hammasharjat. Taas kerran ex-tempore yökyläily puolin ja toisin. Meidän tosiaan pitäisi tehdä ne survivalbagit lapsille kahteen tukikohtaan, kun aina kohelletaan ja mietitään  ja päätetään ja muutetaan juuri viimehetkellä.

Tyhjä takapenkki! Mitäs me nyt tehdään???



Juuri valmistumassa oleva Shanghai Tower selkeästi tervehti tätä lapsetonta pariskuntaa! Olis ehkä pitänyt ottaa huone viereisestä "Kahvatalosta" Park Hyattista, ihan vaan näköalojen vuoksi! Mutta kun kotona oli Omppu...


Home sweet home. Ja uskomattoman hiljainen sellainen!