Lähtöitkut!

Se alkaa olla siinä!

Edellisenä sunnuntaina kävivät muuttomiehet pyörremyrskyn tavalla pakkaamassa kamamme. 126 pakaasia. Herranen aika! Jos joskus vielä lähden ulkomaille asumaan, lähden matkalaukkuperiaatteella - ei muuttotavaraa. No, never say never. Odotan suunnattomalla innolla, mihin survon kaikki 36 kuutiota tavaraa ihan valmiissa talossa. Kesämökki rikastuu jälleen uusista kattiloista ja pannuista, kipoista ja kupposista ainakin.

Neljä päivää sinnittelimme täällä askeettisissa olosuhteissa: pari hassua lakanaa, pari pyyhettä. Säästin onneksi mannaryynejä, että voin tehdä mannapuuroa - ai niin, ei ole kattilaa! Pasta on aina helppo kotiruoka, niin, se kattila. Tehdäänpä voileipää. Jaahas, ei ole veistä. Ihan hirveää. Noutoruokaa, klubin ravintolaa, Subwayta, munakasta, itsetehtyjä hampurilaisia (yksi poistotuomion kokenut paistinpannu jäi). Sitten alkoivat seinät kaatua päälle ja suuntasimme Ascott -service apartment hotelliin Huai hai lu:lle keskustaan. Omppu meni ystävällemme Mikko-sedälle hoitoon ;) Mikko-sedän apuna oli onneksi vierailulle saapunut, minunkin vanha tuttuni Kimmo-setä. Meillä oli Ompusta huolimatta hulvattoman hauskoja hetkiä yhdessä! Ehkäpä kuulette niistä vielä, jos vieroitusoireet blogista käyvät liian rankoiksi!

Tänään palasimme takaisin leiriimme ja pakkasimme loputkin kamamme. Se olikin lopulta aikamoinen homma. Kuusi kpl täyteen ahdettuja matkalaukkuja ja viisi kpl 8 kg äärirajoilla olevia käsipakaaseja + Omppu, joka on superlyhyessä karvassaan aivan kauhean pikkuisen ja laihan näköinen, ei ole pelkoa painorajan paukkumisesta. Paperihommatkin tulivat kuntoon, vaikka unettomia öitä niistäkin tuli.

Tämä viimeinen viikko on ollut haikea, vaikea, kamala ja ihana. Nyt on kaikki valmista ja on aika lähteä! Koska emme kaikki mahdu samaan autoon, saimme ihanan ystävämme kuskin avuksi. Kahdella Buickilla siis suuntaamme huomenna klo 06 kentälle. Illalla olemme jo kotona.

Tv-sarjan friends viimeinen kohtaus kymmenen tuontokauden jälkeen.

Meitä on vuosien varrella viihdyttänyt iso kasa aivan ihania, ihan oikeita frendejä. Lasten jäähyväiset ovat olleet kamalaa katsottavaa, kyynel jos toinenkin on vierähtänyt ja vieläpä moneen kertaan. Riipaisevaa oli Ellan saapuminen takaisin Hongkongin Disneylandin tanssikeikalta sunnuntaiyönä. Kun yksi asuu Uudessa Seelannissa, toinen USA:ssa ja kolmas Singaporessa ja neljäs Suomessa, on tapaamisten järjestäminen ihan oikeassa elämässä hieman haastavaa. Never say never.

Ensimmäisenä syksynä täällä löysimme tyttöjen (ja sittemmin myös Eeron) kanssa Friends -sarjan ja kaikkia kymmentä tuotantokautta on tullut tyttöjen kanssa tuijotettua vaikka ja kuinka, kuten blogistakin on saatu lukea! Siis minun nuoruuden suosikkini upposi myös nykyiteineihin! Olemme jopa kirjanneet pieneen vihkoon kaikkien levyjen jaksot ja tähdittäneet ne *-*** -periaatteella (meistä kaikista on tullut Monica!). Frendien loppukohtauksen kuva oli oikeastaan ainoa, jonka tähän postaukseen nyt keksin! Tässä on se fiilis, kun avaimet ovat pöydällä ja on aika siirtyä eteenpäin!

On aika mennä nukkumaan, viimeistä kertaa täällä. Hello Kitty lakanan ja muhkuraisen tyynyn kanssa! Jos herään tarpeeksi aikaisin aamulla, saan kuivan pyyhkeen suihkua varten! Se tarkoittaa n. klo 04.45, eli neljän ja puolen tunnin kuluttua! Nukahtaminen tulee olemaan vaikeaa!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pasila, olkaa hyvä: Porilaisten marssi ;)

Tämä on totta!

Tämä siis todelakin tapahtuu! NE ovat täällä. Ensin meille saapui muutamia pahvilaatikoita ja pakkaustarpeita, joihin itse pakkasimme osan tavaroista.

Kaikista isoin homma oli erotella joukosta ne tavarat ja vaatteet, joita tarvitsemme, ennen kuin kontti ehkä kolmen kuukauden päästä saapuu Suomeen. Suomessa on silloin järkyttävän kylmää ja jo tosi pimeää, melkein suunnilleen luntakin (no toivottavasti ei kai nyt sentään). Meillä on seitsemän matkalaukkua ja yksi back up -kassi, joka melko varmasti joudutaan käyttämään. No, lapsilla ei oikeastaan ole vaatteita syksyyn ja talveen, joten isommin sen sään puolesta ei ollut murheita. Mutta kaikessa muussa ihan riittämiin.

Muuttopäivää edeltävänä iltana kaikki matkalaukut olivat kiinni ja punnittuina. Kiloja ja tilaa on vielä vähän, mutta sekä tänne jäävä kama (joka suurilta osin annetaan tai heitetään pois) että vielä ostamatta oleva (Decathlon + GAP + MUJI...) pitäisi sovittaa, joten täytyy olla vähän tilaa.

 

NE tulivat klo 9.00 aamulla. Ensin meinasi käydä köpelösti, sillä täältä ei kuulemma saa muuttaa viikonloppuisin. No, onneksi asiat sujuivat ja jo pelkkä pakkaustarvikkeiden kontti oli iso.

Jos kerran lähden, lähden ainakin tyylikkäästi! Jalassa Ayilta jääneet "crocsit". Jalat ovat yksinkertaisesti niin kipeät kaikesta ravaamisesta kahden kerroksen välillä, että kantapäät tarvitsevat jotain allensa. Toivottavasti muut kengät eivät menneet konttiin vaan matkatavaroihin...Muuten olen koko kesän Suomessa näin style!

Omppuparka on ollut vähän sekaisin ja kiusasimme vielä lisää :)  Tiistaina luvassa trimmi superlyhyeen karvaan ja kaikki muukin huolto. Muutto on vielä pikkuisen sekaisin, muuttoa varten tarvittava Immunization card on jossain byrokratian rattaissa jo viidettä viikkoa. Tomorrow, tomorrow...Näinköhän minun ja Ompun muuttopäivä pysyykään?

Excuse me, Sir! Patjani alla saatta olla herne ja se häiritsee!

Hyvänen aika, millä vauhdilla tämä lähtikään käyntiin. Pojat eivät ole mitään aloittelijoita, todellakaan. Pakkaus alkoi klo 9.00 ja klo 14.00 se alkaa olla loppuitkuja vailla. Tähän väliin sopi vielä siis 1,5 h lounastauko.

Tämä koko tapahtuma on ollut elämässäni kokonaisuudessaan ehkä kaikkein suurin stressi, surut sitten erikseeen. Ja tottavie, olen työelämässä kaikenlaista kriisiviestintää vaatinutta kokenut. Luultavasti se on enimmäkseen tämä henkinen puoli ja luulen kaiken helpottavan, kun tämä kuorma tästä lähtee. Sitten on vaan hauskaa, toivon. Eli henkilökohtaista kriisiviestintää tämä bloggaus juuri nyt.

Muuttajille tulevaisuudessa neuvon: Muuttopäivänä ei ole enää mahdollista tehdä mitään muuta, kuin katsoa sivusta. Jokaikinen huone pitää olla katsottuna läpi, mikä lähtee, mikä jää. Me merkkasimme PostIt -lapuilla kaikki ne tavarat, jotka asunnossa oli vuokraisännän toimesta, DO NOT MOVE. Pidä todellakin huolta, että KAIKKI tärkeä paperi on eroteltu muuttotavaroista. No, tietenkin se passi. Samoin kaikki sälä: laturit, puhelimet, tietokoneet, puhelimet, kuulokkeet. Kotiavaimet Suomeen, kaikenlaiset kortit, kuten KELA-kortit (joita ei tarvittu vuosiin). Tarvittaessa lasten koulutodistukset yms...Tänne Kiinaan meillä kesti tavaroiden tulla n. kaksi kuukautta ja se oli lentorahtia se. Nyt merikontin kanssa on puhuttu n. kahdesta kuukaudesta ja vaikka uskon Suomen Tullin olevan pikkuisen tehokkaampi, olen varautunut sinne syyskuun puoleenväliin.

Tämä nyt siis todellakin tapahtuu ja on lopullista.

Jäljellä on tyhjä talo - muutama lakana ja pyyhe, kertakäyttöastioita, paistinpannu. Täällä päätimme kuitenkin sinnitellä muutaman päivän ennen siirtymistä hotelliin.

Happy together!

Tasan 15 vuotta sitten me menimme naimisiin. 

Tasan 15 vuotta sitten kumpikaan meistä ei taatusti uskonut siihen, että 15 vuoden kuluttua olemme muuttamassa takaisin Suomeen Shanghaista, että meillä on kolme lasta ja elämä muutenkin mallillaan.

15 vuotta sitten en osannut villeimmissä ajatuksissani kuvitella, ettei isäni ole enää elossa, kun omia nelikymppisiä juhlin. No, elämä ei mene kuten ajattelee..

Tällä hetkellä elämä on kuitenkin aika hienoa ja olen kiitollinen sekä viidestätoista yhteisestä vuodesta että kolmesta ihanasta lapsesta, jotka elämä on meille antanut!

Tästä se lähtee!

Kun viimeiset vieraamme toukokuun puolivälissä lähtivät, minuun iski jonkinlainen lähtöahdistus. Tuntui, etten mistään hinnasta vapaaehtoisesti täältä lähde, vaikka ihan vapaaehtoisesti asian perheen kesken päätimme. 

En edelleenkään tunne kovinkaan positiivisia ajatuksia paluusta, mutta sanotaan, että ne ovat näin muuton lähestyessä kuitenkin nousevaan suuntaan! Täällä löytyy vertaistukea, meitä itkijöitä, mutta myös niitä, jotka hyppien onnesta lähtevät ensimmäisellä koneella. 

On ihanaa (vai oikeasti kamalaa?) huomata, että esim. nämä unettomat yöt asioita murehtien ovat muidenkin, kuin minun reaktioni muuttoon. No, vielä kun se on mahdollista, laitan vaan valon päälle ja luen kirjaa, kunnes nuupahdan se kirja naamallani. Kun siis olisi mahdollista nukkua aamulla lasten lähdettyä kouluun. Tunnustan, näinä päivinä hyvällä omalla tunnolla sen tunnin joskus otankin. Ja sitten taas jaksaa...

Olemme aloittaneet konkreettiset muuttopuuhat.

Olen täysin tapojeni vastaisesti tehnyt kaiken superjärjestelmällisesti. Ehkä tämäkin on yksi tapa keskittää ajatukset muuhun kuin lähtöpäivään.

Kuvitelkaa: Eeron tärkeimmät Legot on purettu muovilaatikoihin, yksi tai korkeintaan kaksi kerrallaan (ja silloin toki muovipussein eroteltuina) ja tunnisteena toimii ko. legon kokoamisohje.

Siskoni, sekä ystäväni Liisa ja Marja pyörtyvät ällistyksestä tämän nähdessään.

Olen yksinkertaisesti katsonut liikaa Frendejä: Minusta on tullut Monica!

Uusi, järjestelmällinen minä, hankki tänään kasapäin uusia muovilaatikoita, joihin pikkusälä olisi tarkoitus pakata seuraavien kymmenen päivän aikana!

Tämäkään ei ole mitenkään pakollinen puuha, muuttofirma pakkaa tarvittaessa ihan kaiken. Mutta koska olen Monica, minulla on järjestelmä. Plus että en välttämättä halua muiden kuin itseni pakkaavan kaikkein henkilökohtaisimmat juttuni, kuten vaikkapa alusvaatteeni :)

Tänään vihdoin ja viimein meille selvisi firma, joka muuttomme tekee. Tämä on kilpailutuksessa mennyt luvattoman myöhään. Myöskään tarkka muuttopäivä ei vieläkään ole selvillä, todennäköinen oletus on 16.6. Minä en voi antaa passiani, koska Omppu pitää terveystarkastaa ja siihen tarvitaan minun passini. Ella passeineen on Honkongissa tanssimassa. Heikin aikataulusta nyt ei kukaan ota selvää, mutta hänelle se nakki nyt vaan napsahtaa, ei voi mitään.

Loppuun liittyy useimmiten ja useimmilla tietynlaista maanista ostosten tekoa. Ainakin meillä, jotka jättävät kaiken viimetippaan. No, katsellaan... Nyt ei ole enää aikaa katsella, pitää toimia.

Tänään sain yhden rastin DONE -listaan. Hain ulkokukkamarkkinoilta muutamat ruukut hyvinkin sopuhintaan.  Yes: √

Se oli siinä!

Olen tämän kevään aikana myös hysteerisesti kehystyttänyt asioita. Halusin kotiin jotain muistoja Kiinasta ja kiinalaisuudesta. Kiertelin taidetoreja ja Taikang lu:ta, mutta mikään maalaus ei oikein sytyttänyt.

Tutustuttuani Virvaan ja Simoon huomasin pian, että valokuvillahan minä tämän haluan säilöä sydämeeni, en maalaustaiteena.

Taulun kuva: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Munkki Xianissa

Kuvaaja tuntematon

Taobaosta odottelen vielä yhtä juttua, pitänee hälyyttää ex-autokuskimme Andy taas soittelemaan Taitain lamppujen perään! 

Sitten se todellakin on siinä!

Tuntuu, kuin olisi eilen, kun kotona mietimme, mitä mukaan otamme.

Nyt mennään toiseen suuntaan ja muutto on hyvin, hyvin erilainen. Silloin meille jäi koti odottamaan ja sinne pystyi jättämään tavaraa, otsikolla "no, mietitään".

Nyt kaikki on oltava tyhjää, kuten normaalissa muutossakin. Kuitenkin tavarat pitää jakaa sen mukaan, mitä halutaan mukaan nyt ja mitä kaivataan vasta joskus elokuussa, kun merikontti saapuu Suomeen. Tämä on hiukan haastavaa, mutta siinäkin ollaan jo voiton puolella.

Siinä ne odottavat, kuin kanat orrella. Ja toinen poikue muualla. Emme yksinkertaisesti saa porukkaa mahtumaan yhteen autoon Pudongin kentälle mentäessä. Tätäkin on pakko alkaa pohtimaan juuri nyt!

Yksi juttu on myös se tosiasia, että kun kontti lähtee, meillä ei ole petivaatteita, astioita...ei yhtään mitään. Menemme siis hotelliin tai service apartement -hotelliin. Mutta kun meillä on Omppu! Hotellit tuskin huolivat...Tämäkin vielä selvityksen alla.

Muuttoon kuuluu aina tietenkin myös jätesäkeittäin rojun pois heittämistä. 

Mutta myös kunniallista kierrätystä, jota me suomalaiset ainakin harrastamme. Tänään Sanna sai perintönä Ikean kassillisen koulupukuja. Kassi on kiertänyt jo monella, kaikkien poimiessa sieltä omat sopivat ja muut perheet samoin. Sisältö kutistuu ja kasvaa aina kulloistenkin WISS:läisten suomalaislasten mukaan.

Voi, tuntuu, kuin olisi vain hetki siitä, kun näitä koulupukuja ihmeteltiin!

Koulupuvut ovat kyllä olleet mitä mainioin käytäntö! Ei napinaa siitä, mitä aamulla päälle. Kuopuksen kanssa kyllä alkuaikoina tuli taisteltua siitä, onko pakko laittaa kauluspaita. Joku ihme kauluskammo. No, se oli aina helppo kuitata sanomalla: "turhaan sä mulle huudat, mene kiljumaan Mr. Klinelle, hän se näistä päättää, en minä". No, Mr. Klinelle ei tarvinnut kiljua.

Ajat ovat muuttuneet muutoinkin paljon sitten ekan koulupäivän. Muistan nämä lappuset Eeron taskussa. Nyt saa sanoa: POJAT! Te olette suomalaisia, puhukaa keskenänne SUOMEA!

Olemme siis välitilassa kohti Suomea, täältä tullaan.

Loppukevennyksenä eiliset Suomi-koulun kirjaston kaappi- ja lajittelutalkoot:

Siirsimme kepeästi ystäväni Pian kanssa yhden uuden kaapin oikealle paikalleen. Näinhän meille oli kerrottu: 6 kpl painavia kalusteita on saapunut, tulkaa siirtämään paikoilleen. Homma otti ehkä kolme minuuttia.

Kohta paikalle pyrähti suoranainen armeija Ayeija ja neuvonantajia. Kuinka monta suomalaista naista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? öööö: kaksi! Kuinka monta kiinalaista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? Kuvan mukaan 6-7 kpl. 

Asenne ratkaisee!

Cat walk & art week

WISS pääsi näyttämään minulle vielä kerran, itkettämään vielä kerran ja sanomaan vielä kerran: En unohda tätä koskaan!

Art week oli täynnä hulluttelua ja taidetta. Se huipentui "muotinäytökseen", jossa lapset esittelivät taideviikon aikana luomiaan juttuja. Catwalkilla kävellen ja poseeraten.

Murphyn laki: järkkärini on jotenkin vahingoittunut, totesin tilanteen vasta juhlassa. Puhelimella ja Canonilla jotain yritin kuvata kuitenkin.

Mr. Brunton, eli Primaryn rehtori ei petä koskaan! Hän on joskus Puna-Hilkka, tänään Puu. Hän heittäytyy ja nauraa itselleen! Mahtava tyyppi! Ellan parhaan kaverin isä :)

Saippuakuplat ja savukone - catwalk vailla vertaa!

 

Opettajien osuus

Ms. Figg - taide.

 Coach Magnus - PE (uinti ja kaikki muu liikunta)

 Pojat ikuistettuna juhlan jälkeen ja kamera todistetusti vahingoittunut.

Tämä koulu on ollut jotain niin uskomattoman hienoa. Todiste siitä, että kun halua ja osaamista on, osataan nähdä myös ne asiat, joita voidaan tehdä aina vaan paremmin. Soisin tällaisen kulttuurin leviävän Suomeenkin, mutta en usko näin tapahtuvan.

Student led conferences - haikeudella

Perjantaina olivat vuorossa vuoden viimeiset "konferenssit". WISS:ä on kolme kertaa vuodessa tilaisuus, jossa vanhemmat, oppilaat ja opettajat tapaavat toisensa. Vähän kuin vanhempien vartti Suomessa, mutta vähän perusteellisempi sessio.

Kahdessa ensimmäisessä käydään vanhempien, opettajien ja oppilaan kanssa läpi lapsen koulutyön edistymistä opettajien johdolla, tässä viimeisessä oppilaat esittelevät vanhemmille sitä, mitä ovat vuoden varrella tehneet. Näinä päivinä ei ole opetusta.

Jokaisesta vuodesta primary -schoolissa oppilaat saavat portfolion, johon he saavat valita töitään vuoden varrelta. Kuten moneen kertaan kerrottu, täällä ei juurikaan käytetä oppikirjoja, joten erilaista irtopaperia ja vihkoja kertyy runsaasti ja niistä kerätään parhaat työt portfolioon.

Pari sivua on pakollista IB -jargonia...

Kaikki loppu oppilaiden töitä. Tässä joku kiinan juttu Eeron 2. luokalta, kolmannen luokan portfolio jäi vielä koululle.

Tyttöjen juttu oli lähinnä sähköisen Manage Packin arvosanojen ja sanallisten arvostelujen silmäilyä. Heillä menee hienosti. 

Lisäksi uskon tämän täkäläisen secondaryn olevan monelta osin suomalaista koulua vaativampi. Tai siis ainakin erilainen. Ei ehkä niin paljon ulkoa opiskelemista kuin suomalaisessa koulussa, mutta tiedonhakua, lähdekritiikkiä (Wikipedia ei edes 1. luokalla alakoulussa saa olla lähde), lähteiden merkitsemistä, tiedon soveltamista, paljon itsenäisiä essee -tehtäviä jos siis 10-vuotiailla. Mutta ei oppikirjoja matematiikkaa lukuunottamatta, mutta se "international mathematics" onkin sellainen järkäle, verrattavissa siipan TKK:n matematiikan kirjoihin. 

Ainekirjo on erilainen. 

Täällä on yhdistetty science. johon kuuluvat mm. fysiikka, kemia, biologia, geologia...

Design on jotain käsityön ja graafisen suunnittelun väliltä. Eli koneella harjoitellaan tekmään mm. nettisivuja, kuvankäsittelyä, suunnittelua ja ihan perus graafista suunnittelua. Toinen puoli on kai sitten jotain teollisen muotoilun alkeita, eli tehdään suunnitelma ja toteutetaan se eri materiaaleista. Tässä kuulemma nopea kokeilu, jääkaappimagneetti Ompusta akryylista tehtynä.

Humanities kattaa historian, yhteiskuntaopin, kansalaistaidon, maantiedon....Mitähän kaikkea vielä.

Matematiikka on matematiikkaa, sillä selvä. Minä en ole tässä mikään mittari, mutta TKK:lla sovellettua matematiikkaa sivuaineena lukenut Heikki kokee aika usein erityisesti 7. luokan tehtävät ikään suhteutettuna todella, todella vaikeina. Matematiikassa secondaryssa tosin on tasoryhmät.

Äidinkielestä, eli englannista olen erityisen ylpeä! Ellalla oli erittäin negatiivinen EAL (english as an additional language) -opettaja 5. luokalla. Hän koko ajan korosti, kuinka huolissaan hän on siitä ja siitä. No nykyinen ihan natiivi englanninkielinen opettaja korostaa Ellan olevan luokan paras kirjoittaja. Siis natiivien englanninkieleisten joukossa! Emilialla meni paremmin jo heti alussa, ihanan EAL -opettajan vuoksi, mutta samaa tasoa on englanti. 7-8/8 on yleinen arvosana. Nyt olen kauhea lasten kautta elämääni eläjä, mutta en oikeasti ole. Tämä oli n. kolme vuotta sitten iso huoleni, isoin kaikista. Miten lapset sopeutuvat ja oppivatko he englantia? No, näkyvät oppineen paremmin kuin hyvin :)

Taideaineet ovat oma, erityinen lukunsa. Niistä olen kirjoittanut jo paljonkin. Kuvataidetta, musiikkia, tanssia, näyttämötaidetta, ISTA -ohjelma, vierailevat maailmantähet opettajina... Jälkimmäiset tietenkin maksullisen, kansainvälisen koulun ja kansainvälisten suhteiden mahdollistamia!

Tyttöjen konferenssien ja Eeron vastaavan välille jäi melkein kaksi tuntia, jotka hengailin logistiikkaongelmista johtuen koululla.

Vastuullani oli kolme 9-vuotiasta poikaa, joten hikoilin n. + 25 asteen lämmössä ensin jalkapallokentän laidalla ja sitten koulun jumppasalissa.

Tottakai tällaisessa kansainvälisessä koulussa myös fasiliteetit ovat ihan omaa luokkaansa. Ei varmaan kukaan odotakaan, että jossain suomalaisessa koulussa olisi kiipeilyseinä, jossa vielä kaiken lisäksi koulu järjestäisi koulun jälkeen kerhoryhmiä kiipeilystä kiinnostuneille. Tätä jäämme kaipaamaan.

Poikien riehuessa minulla oli hyvä tilaisuus tutustua kaikkeen muuhun. 

Täällä liikunnanopetus sisältää paljon myös paperihommia. Tosin liikuntaa onkin tietääkseni enemmän kuin suomalaisessa koulussa, eli primaryssa 2 h viikossa + 1 h uintia. Secondaryssa ainakin 6. luokalla 3 h viikossa + 1 h uintia. Uinti vaihtui tänä lukuvuonna kausittaiseksi, eli n. puolet lukuvuodesta on uintia ja puolikas keskitetään akateemisempiin aineisiin. Ennen uinti meni koko vuoden ympäri osana liikuntaa.

Paperihommat ovat kokeita lajeista, säännöistä, lajiturvallisuudesta jne. Välillä myös aika luovaa, eli ryhmätyönä kehitetty uusi peli, joka pitää pystyä ensi viikolla opettamaan kavereille käytännössä. Huh, minusta edes liikunnan pääsykokeissa ei ollut näin hankalaa tehtävää opetustestissä.

Tässä hyvin luova Eeron & kumppaneiden peli. Posterin perusteella, eikä edes selostuksen jälkeen, minulle ei kyllä selvinnyt mistä on kysymys, mutta ehkä tässä on seuraavien sukupolvien polttopallo. En minä tajua Minecraftistakaan yhtään mitään. 

Käytävässä oli esillä ihania 2. luokan "different places where to live" -aiheisia töitä.

Sitten päästiin taas itse asiaan, eli Eeron konferenssiin:

Tässä koulussa tehdään paljon asioita tietokoneella. Kaunokirjoitusta ei harrasteta lainkaan ja sen painotus suomalaisessa koulussa hieman pelottaa. Täällä tekstaaminen on ihan riittävä ja tietokonetaitoihin kiinnitetään paljon huomiota. Jokaisessa luokassa ensimmäisestä alkaen on tietokoneet ja niitä käytetään niin kirjoitushommiin kuin erilaisiin matematiikan oppimispeleihinkin.

Tietokonehommat ovatkin Eeron yksi parhaita osaamisalueita. Täällä tehdään paljon esityksiä powerpointilla, prezillä ja multimedian keinoin. Tässä konferenssissa näin hienoja Ppt -esityksiä, joita en itse osaisi tehdä, Prezillä tehdyn hienon esityksen sekä liikuttavan multimedia -esityksen lukuvuodesta. USB-tikku lähtee koululle näiden juttujen tallentamista varten. Ehkä mulla on tässä tulevaisuuden koodari ;)

Viimeisen UOI -jakson aiheena oli "How the world works?"

Ja alaotsikkona: Earth's natural features change over time.




Taustatutkimuksen lisäksi kolmoset olivat tehneet posterit tai ppt -esitykset jostain maanpinnan muodostelmasta. Lisäksi taiteiltiin paperimassasta mallit omasta aiheesta ja esiteltiin koko juttu muille luokalla.

Upeita paperimassatöitä:




Tulivuori



Saari/vuori



Jäätikkö...


Vielä viimeinen silmäys luokkaan ja nessut esiin..

Luokkakavereiden suloiset arviot Eerosta saivat kyynelkanavat aukeamaan vieläkin enemmän.

 Kotiin lähtiessä silmiin osui tämän vuoden 5. luokkalaisten exhibitionin posteri:

Vain vuosi sitten tein hommia "poikieni", Super Sporties -jäbien kanssa. Se tuntuu kuin eiliseltä. Onko tämä normaalia vanhenemista vai expat-elämää, että vuodet vierivät kauhealla vauhdilla, kiihtyvään tahtiin?

Tulen kyllä kaipaamaan tätä koulua niin valtavasti! Ei tämäkään virheetön ole, ei todellakaan. Mm. kiusaamista ja muuta välien selvittelyä on näihin vuosiin mahtunut, ei onneksi dramaattisissa mitoissa. Mutta missäpä ei teinien kesken?

Viestinnän sekoilusta voin antaa myös miinusta. Toisaalta yhteys opettajan ja vanhemman kesken on aina suora sähköposti, ei mikään Wilma. Asioihin puututaan herkästi, mutta toisaalta oppiminen on erityisesti primaryssä vähän sellaista päähän taputtelua. Kyllä se siitä, kun vaan vielä yrität. Tukiopetusta niin englannissa kuin muissakin aineissa on herkästi tarjolla, mutta minusta Suomessa ns. pienryhmäopetus vaikutti tehokkaammalta, vaikka tytöt eivät siihen juurikaan osallistuneetkaan. Suomessa kuitenkin herkästi ohjattiin pienryhmiin harjoittelemaan jotain, mikä ei niin sujunut, kuten vaikka niinkin pieni juttu, kuin lukutaitoisella peilikirjoitus. Tunti pienryhmässä ja homma hoidettu. Kiitän.

Suomalainen koulu on kiistatta hyvä, sitähän me suomalaiset jaksamme korostaa ja eiväthän PISA -tulokset mitään silmänlumetta ole. Shanghain alue tosin on tainnut olla jo ainakin 4-5 vuotta siellä ihan ykkösenä ja siihen ei edes lasketa näitä kv. kouluja, vaan paikalliset. Kv. koulujen on sitten tietenkin pakko myötäillä paikallisiakin standardeja, koska niihin myös paikalliset kovasti haluavat.

Suomalaiselta koululta odotan tietynlaista säännönmukaisuutta. Oppitunti 45 min ja sitten välitunti raikkaassa ulkoilmassa 15 min voi olla erityisesti Eerolle hyvä juttu. Kirjat ja läksyt ovat selkeä ja värikuvitettu kanava koulun ja kodin välillä. Joka vuosi uudet työkirjat ja päivitetyt oppikirjat ainakin lainassa. Ei sekavia monisteita eikä vihkoja, joihin pitää itse luoda jotain, vaan viivat oppikirjoissa.

Ja nykyisin on kuulemma tosiaan tuo Wilma, josta voi seurata väripalkkeja, että miten menee vai meneekö mitenkään, kuten liikennevaloissa. Ehdin sitä kokeilla n. puoli vuotta ennen tänne lähtöä, ei herättänyt kyllä ainakaan positiivisia wiboja, mutta ehkä se on kehittynyt vuosien varrella. SEllainen robottisysteemi, ei vaadi henkilökohtaista kontaktia. Enkä todellakaan ole mikään "soitanpa opelle sunnuntaina" -tyyppi. Pari kertaa vaan tuli shokki töissä, kun Wilma ilmoitti, että luvaton poissaolo tunnilta (kyseessä ekaluokkalainen), kun asia oli oikeasti unohtunut matikankirja. Siinä sydän löi tyhjää, että missä se mahtaa olla. Eikä siis huoli koskenut sitä matikankirjaa, vaan Wilman perusteella sitä kateissa olevaa ekaluokkalaista.

En odota, että suomalaisessa koulussa ketään kiinnostaisi lasten kokemukset täältä, valitettavaa heille ja luokkakavereille. Ei ole kiinnostanut tähänkään asti, vaikka he ovat joka kesä kouluissaan vierailleetkin, valmiina kertomaan ehkä eroavaisuuksista suomalaisen ja kiinalaisen välillä. Esikoisen alakoulun opea lukuunottamatta, joka varasi tälle oppitunnin ja kysymyksiä sateli luokasta esityksen jälkeen, eikä tunti meinannut riitää. Jotenkin ajattelisi tällaisen olevan hieno osa opetusta, vaikka nyt sitten maantiedossa tai jossain. Varasimme valokuvat ja muut. Mutta Suomessa on tiukka tuntiresurssi ja opetussuunnitelma.

Täällä kannustetaan jokaisella luokkatasolla kertomaan koko luokalle omasta maasta ja koulunkäynnistä siellä, se on osa opetusta ja kansainvälisyyden ymmärtämistä. Aiheita otetaan lennosta ja vierailijoita hyödynnetään.

Suomessa siilin talvehtiminen on kansainvälisyyttä tärkeämpää. Ehkä siksi olemme niin ennakkoluuloinen yhteiskunta?

Mistä täällä sitten revitään se aika tähän kaikkeen muuhun? No, ihan kaikkien koulupäivä on 8.30-15.30. Myös ekaluokkalaisilla ja eskareilla. Kindergartenilaiset ja nurserylaiset ovat osin puolipäiväisiä. Tietenkin koulubussit ovat se loistava asia tässä, koulu huolehtii lapset takaisin busseihin 15.30, niistä pienimmistä lähtien.

Lisäksi paljon erilaista harrastustoimintaa on ohjattu koulun tiloihin. Osa maksullista ja osa koulun joukkueisiin kuuluvaa. Meillä lapsilla on koulun jälkeen Eerolla maanantaisin jalkapalloa, Ellalla maanantaisin tanssia. Emilialla tiistaisin ja keskiviikkoisin uintia uintijoukkueessa. Tällöin koulubussit tuovat lapset tietyille suosituimmille asuinalueille klo 17.30-17.45.

Koulubussien palvelu on luonnollisesti maksullista. Ettei nyt syntyisi väärää käsitystä.

Lisäksi opettajat viipyvät koulussa siihen, että staff -bussit lähtevät, päivittäin klo 16.45-17.15. Staff -bussit myös hakevat opettajat tietyista kohteista aamuisin niin, että he ehtivät koululle hyvissä ajoin ennen päivän alkua klo 8.30. Tässä 20 miljoonan ihmisen kaupungissa tämä on ainoa järkevä järjestely ja myös useiden yritysten järjestely, taksit ja ruuhkat ovat sattuman kauppaa. Opettajienkin työaika on siis erilainen, mutta kulkemisetu on varmasti tosi laajalti kiitetty, mutta varmasti myös palkassa huomioitu. Ne opettajat, jotka ovat vastuussa koulun jälkeisistä aktiviteeteista, lähtevät vasta 17.15 bussilla huolehdittuaan lapset omiin busseihinsa.

Olen nyt primaryssa tavannut 5 opettajaa ja secondaryssa 3 eri homeroom - opea.

Onneksi koululle on vielä asiaa. Olen huono hyvästeissä, mutta kyllä nämä opet on vielä pakko käydä halaamassa.

Wisstiger: eli WISS + Tiger = WISS:n maskotti ja nimi urheilujoukkueille - WISS Tigers, saa lohduttaa meitä Suomessa. Eeron sanoin: "Tätä on hyvä halata!"