torstai 11. huhtikuuta 2013

Terassiprojekti

Muutimme tänne periferiaan osittain siksi, että perhe halusi terassin, pihan, grillin ja omakotitalon.

Terassi on tähän saakka ollut oikeastaan täysin hyödyntämättä, koska siellä ole ollut grilliä eikä kalusteita. Oli siis korkea aika ryhtyä tuumasta toimeen, koska nyt on oikeastaan parhaat ilmat istuskella ja syödä ulkona, kesällä on monesti liian kuuma.


Ellan kepparit ovat majoittuneet paremman tallin puutteessa terassin nurkkaan.


Raahasimme joulukuusemme ulos kuolemaan, mutta siihen se ei ole vielä suostunut... Tuohon se raasu unohtui.



Terassilta löytyy myös "ihanat" takorautaiset ja kultaiset kaiteet, niille emme voi mitään. 


Herraseuralaiseni toivat minulle yllättäen viikonloppuna kukkia, ihan pyytämättä! Kyllä, minulla on heitä nyt tilapäisesti kaksi. Oman miehen lisäksi Emilian Shanghaihin muuttanut kummisetä, jonka perhe seuraa perässä jonkin ajan kuluttua, jaksaa vielä toistaiseksi ilahduttaa meitä vierailuilla tänne Shanghain Keravalle.


Lähdimme Andyn kanssa aamupäivällä kalusteiden metsästysmatkalle. Kiertelimme kaikenlaisia ihmepaikkoja, olisihan se pitänyt tietää, että se ensimmäinen, aivan tässä vieressä sijaitsevassa kaupassa nähty systeemi oli kuitenkin lopulta se sopivin.

Pöytä ei ole suurensuuri, mutta eipä tuohon tilaan olisi ainakaan leveyssuunnassa paljon massiivisempi mahtunutkaan. Lisäksi meillä on kotona Suomessa juuri tämänkokoiselle setille paikka ja tarve. 


Koko pöytäpinnan kokoinen, irrotettava lasilevy oli hyvä juttu.

 

Nämä ovat polyrottinkia, mielestäni luonnossa kivemman näköiset kuin kuvissa - ei tuollaista kiiltävää, vaan aika tummaa mattapintaista harmaata taijotakinsinnepäin :) Olen ährännyt omiksi tarpeikseni erilaisten puukalusteiden öljyämisen ja maalaamisen kanssa, en jäänyt kaipaamaan, kun kotiterassimme valokatteen romahdus tuhosi viime talvena aikaisemmat, kovapuiset kalusteet. Lisäksi tämä Shanghain ilmasto ehkä kohtelee tätä materiaalia ja tummaa väriä suopeasti, tämäkin kun on osittain taivasalla. Kotiin toiselle terassille haluan sitten joskus kiiltävät, valkoiseksi maalatut kalusteet - mutta vasta sitten kun sen päällä on kunnollinen kate ja ympärillä mieluiten lasit!


Kepparit saivat uuden väliaikaisen sijoituspaikan toiselta seinustalta. Saa nähdä, poimivatko muuttomiehet ne tästä samasta paikasta aikanaan paluukuormaan, vai saadaanko niille talli aikaiseksi...

 

Joulukuusi jatkaa kuolemista kulman takana, mutta vain, koska en mitenkään olisi saanut sitä yksin kammettua reunan yli maahan. Herraseuralaisia odotellessa...

 

Päätimme pitää terassin avajaiset heti samana iltana, vaikka juhlaruokana ei spaghettia kummempaa ollutkaan. En vielä aamulla tiennyt, että iltapäivällä meillä on pöytä ja tuolit sekä auringonvarjo takapihalla. Joskus täällä Kiinassakin asiat sujuvat ja kun ne sujuvat, toimitus on usein ripeä!


Teimme sentään vähän valkosipulileipää tilaisuutta juhlistamaan!



 Jos sää sallii, hörpin huomenna aamukahvit uuden pöytäni ääressä :)

6 kommenttia:

  1. Juuri tuollaista ryhmaa olen itsekin katsellut :) Mista ostitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Nämä ovat sellaisesta paikasta kuin DTL. Sillä on myymälät Puxissa ja Pudongissa.

      Puxin osoite: B-1 No. 1568 HuQingPing Gong Road (kamala rötiskö nimeltä "La tour Eiffel" lähellä Xujingin Carrea.

      Pudongin myymälä: No. 160 North JinFeng Road.

      Ainakin Puxin myymälässä on ale -20%.

      DTL:n vieressä on myös toinen puutarhakalustemyymälä, Patio Life, jolla on ilmeisesti suurempi myymälä muualla.

      Poista
  2. Hienot on! Ja tässä kohdin kadehdin kyllä kovin tuota "Keravalla" asumista ;) Kesällä päästään sentään kotona Suomessa nauttimaan terassielosta ja grillauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikessa on puolensa ja puolensa :) Nyt täällä on kyllä ihanaa, kun kaikki puut kukkivat ja lapset viipottavat avointenovien periaatteella talosta toiseen. Tulkaa F:n kanssa joku päivä tänne terasseilemaan!

      Poista
  3. heissan. Ihanan keväistä. Täällä odotellaan kevättä ja yo-kirjoitusten tuloksia. Lunta tuli vielä viime viikonloppuna ja tuli hiihdettyäkin. Ensi vkolla pitäs alkaa lämmetä. Terkkuja sinne ja olisi kiva nähdä! Jos olette Suomessa 1.6. niin tervetuloa juhliin, hopefully.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Voi harmi, ihan tuolloin ei vielä olla Suomessa. Ei voi olla totta, pikku V ylioppilaana :) Onneksi meillä vaan noi lapset vanhenee, mutta me itse ei yhtään, eihän?!?

      Poista