Kaikki alkoi vuonna 2004, kun mieheni vaihtoi työpaikkaa ja uusi työ osoittautui odotetusti melko matkustusvoittoiseksi. Vuodet 2004-2005 ovat jääneet mieleen outona sinkoiluna: rakensimme taloamme, mies oli koko ajan matkoilla Chilessä yms. kaukana, olin itse aloittanut uudessa työssä, odotin kuopustamme ja asuimme "välikodissa" suurin osa tavaroista varastoituna. Siitä selvittiin ja päästiin muuttamaan uuteen kotiin.
Kokeilimme kertaalleen erossa olemista, kun mieheni oli vuonna 2008 USA:ssa 3 kuukautta komennuksella. Se lähtö tuntui silloin lähinnä maailman lopulta. Kävimme lasten kanssa siellä upealla retkellä, jolloin tutustuimme paitsi Michiganin periamerikkalaiseen elämään, myös Niagaran putouksiin sekä Toronton ihanaan kaupunkiin Kanadassa. Hieno ja unohtumaton reissu palkintona erossa olemisesta. Tuo jakso oli ehkä ensimmäinen sysäys lähteä joksikin aikaa ulkomaille asumaan.
Vuoden 2008 lopulla miehen työ ja matkakohteet painottuivat Aasiaan, lähinnä Kiinaan ja sitä matkailua on riittänyt. Kävin itse ensimmäistä kertaa Shanghaissa vuonna 2010 ja käsitykseni Kiinasta muuttui täydellisesti. En todellakaan odottanut niin kansainvälistä kaupunkia ja muutenkin länsimaista ilmapiiriä. Silloin ensimmäisen kerran mielessä kävi ajatus kaupungista mahdollisena asuinkohteena. Tammikuussa 2012 mies lähti 6 kk komennukselle Kiinaan, itse jäin lasten kanssa kotiin. Aika oli kuitenkin kaikinpuolin todella rankka ja kun mahdollisuus tähän pidempään komennukseen tuli, oli päätös lopulta aika helppo.
Lapsista esikoinen protestoi ensin kaikkein eniten. Harrastus ja siihen liittyvät kaverit, oppilaskunnan hommat koulussa, muut kaverit ja koti. Keskimmäisemme suhtautui asiaan kaikkein myönteisimmin ja kuopus ei ehkä vieläkään oikein tajua mitä on tapahtumassa. Aina sanotaan, että lapset sopeutuvat helpoiten, toivon näin todellakin käyvän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti