lauantai 21. heinäkuuta 2012

Sisustuspuuhia

House hunting -matkalla tuli nähtyä jos jonkinlaista taloa ja kalustusta ja vaikkei mikään hyltätyistä taloista varmaan lopulta kaatunut huonekaluihin, sai nuhjuinen ja eriparinen tai aivan superkoristellinen tai hyvin tummasävyinen sisustus ihan hyvänkin talon tuntumaan tunkkaiselta ja ankealta.

Kodiksemme valikoitui lopulta koko kierroksemme viimeinen talo La Chambordin compoundilla. Talon yksi hyvä puoli oli se, että talo oli kalustamaton. Kiinalaistyyppisen vääntämisen ja kääntämisen jälkeen saimme vuokraisännältä tietyn summan, jolla saamme itse ostaa kalusteet! Sopii minulle oikein hyvin...



Etsimme alunperin modernia ja mahdollisimman skandinaavisesti sisustettua villaa, valitsemamme talo on kuitenkin jonkinlainen sekoitus modernia ja hyvinkin koristeellista. Kalustuskin on siis mietittävä siitä näkökulmasta. Lisäksi osa kalusteista olisi saatava hankituksi jo ennen kuin itse saavumme paikan päälle. Viime yönä sitten laadinkin yksityiskohtaista yhteenvetoa agentillemme Winnielle kalusteista jotka hänen tulisi hankkia meille jo etukäteen. Oman haasteensa asiaan tuo se, että meillä ei ole talosta pohjapiirustusta saatika mittoja. 

Onneksi Ikeaan voi aina luottaa ja Kiinan Ikeasta budjetillamme tuntuu saavan hieman enemmän kuin Suomen vastaavasta. Kalustus ei koskaan voi olla liian valkoinen, eihän? Valitut kalusteet ovat siis valkoisia, valkoisia ja valkoisia. No, pöytä on ruskea. 

Olohuoneen täytteeksi tulee Ikean Ektorpia


Ja Hemnesiä




















Vaalea, melko iso ja moderni keittiö oli se, mihin talossa ensin ihastuimme. Laadukkaan oloiset kodinkoneet ja puhtaat (myös puhtaan tuoksuiset, ei homeiset) keittiönkaapit, saareke ja erillinen ruokailutila olivat plussaa kaiken näkemämme jälkeen.




Vaalea keittiö ja ruokailuhuoneen tummaa puuta olevat kiinteät kalusteet saavat kaverikseen näillä näkymin tällaisen tumman pöydän


Ja tällaiset tuolit


Makuuhuoneissa jatkuu sama linja





Hemnesiä meille ja Malm -sarjaa lapsille


Kaikki kalustekuvat:IKEA


Nämä ja tiedot patjoista on kasattu yhteen sisältäen nimen, värin, tuotenumeron, kuvan, kappalemäärän ja tiedon huoneesta johon ne tulevat ja lähetetty Winnien toimistoon. Pessimisti ei pety, mutta hämmästyn jos kaikki kalusteet ovat saapuessamme talossa, oikeissa huoneissa, oikean värisinä! Loput, ei niin kiireelliset kalusteet hankimme itse kotiuduttuamme.

Sokerina pohjalla: Ihan jokaisella ei ole talossaan kultaista kylpyhuonetta, mutta meilläpä on! Onneksi vain yksi. Ehkä vielä opin elämään sen(kin) kanssa.