maanantai 27. huhtikuuta 2015

The International Day - Heija Sverige!!!

Perjantaina vietimme WISS:n International Dayta, meille jo kolmatta kertaa. Ja siis meille viimeistä. Kouluvuoteen kuuluu monia sellaisia hauskoja juttuja, itselleni tämä International Day on aina ollut se paras. Tätä on odotettu ja valmisteltu porukalla. Nyt päivä oli pikkuisen pilvinen, mutta todellakin lämmin!

Päivän aloitti tuttuun tapaan lohikäärmetanssi




Suomen teema pikkuisen muuttui matkan varrella, kun kävi ilmi, että erään perheen AuPairin maalaama upea, luontoaiheinen kangas, on valitettavasti kadonnut.  Niinpä teemaksemme valikoituivat nopealla aikataululla Muumit. Teema näkyi somistuksessa ja jaoimme Muumitarroja lapsille. Kysyimme myös isompaa näkyvyyttä Muumeille, mutta oikeudet omistava taho oli tiukka ja tarkka.Sekä tietenkin myös kallis.

Näinollen emme voineet tietenkään muumiteemaa pidemmälle viedä, vaikka olisimme todellakin halunneet tätä mahtavaa suomalaista juttua edistää.

Minkäänlainen Muumihahmojen esittäminen on kuulemma kielletty ja jos jotain itse jotain näytöstä varten tehdään, pitää kaikki tuhota esityksen jälkeen. OK!

Muumiteema näkyi meillä siis somistuksena, suomalaisina DVD-elokuvina ja leikkipaikkana, jossa laillinen muumitalo houkutteli lapsia.


Ruotsalaiset toki pystyivät ja saivat omaa erinomaista vientituotettaan, Astrid Lindgreniä, tuoda
kansainväliseen tietoisuuteen ilman sanktioiden pelkoa - päinvastoin! Ruotsalaisten Peppi varasti koko päivän, eikä suotta!

 

 

 


Ehkä se on tämä fiilis, että tämä oli tässä, tai jotain. Tämä ei vaan ollut niin hieno päivä kuin aikaisemmin. Suomi oli hyvä, taas kerran! Panostimme sen minkä pystyimme ja tarjoilustamme pidettiin. Ehdin onneksi Meksikoon hakemaan hieman fajitaksia ja USA:n tiskiltä lapset hakivat minulle hodarin.

Jotenkin vaan pikkuisen harmittaa, että me olisimme pystyneet tekemään Muumeista jotain tosi hienoa - meillä olisi ollut puvut ja Pikku Myyt sun muut, mutta omistava taho ei halunnut eikä suostunut ja Ruotsi vei taas voiton 6-0.

Olikos se niin, että Suomi kehittelee ja Ruotsi myy. Niin vissiin tässäkin.

No, tämä porukka sanoo kohtapuoliin että heipparallaa!