tiistai 14. elokuuta 2012
Elämämme pahvilaatikoissa
Huomenna klo 08.00 saapuvat muuttomiehet viemään tärkeäksi katsomamme omaisuuden uuteen kotiimme. Kuvassa vasta alkusoittoa vuoresta, johon olemme henkilökohtaisen elämämme pakanneet.
Tämä on ollut jotenkin vaikeaa. Minulla ei oikein vieläkään ole käsitystä siitä, olemmeko olleet liian vaatimattomia, keskivertoja vai ihan övereitä. Huonekaluja emme vie, ihan vaan irtaimistoa. Iso osa muuttokuormasta muodostuu lasten leluista ja muista tavaroista. Erityisen paljon olemme yittäneet pakata ja ostaa mukaan suomenkielisiä kirjoja. Meille aikuisille hamstrasimme luettavaa pokkareina, lapsille haalin mieleistä luettavaa kirppareilta. Yksi laatikko pakattiin mukaan lautapelejä, uskomuksena että niiden pelaamiseen olisi viimein aikaa koko perheen voimin ;) Myös DVD-leffoja lähtee mukaan, samoin Nintendo Wii peleineen.
Astioita emme juurikaan päätyneet mukaan pakaamaan, koska Ikean starttipaketeilla saa niin pienellä investoinnilla ison kasan astioita. Kahviaddiktina pakkasin toki kahvikoneemme. Lisäksi ostin pari hyvää Hackmannin pannua alennuksesta mukaamme, niistä riittää toivottavasti myös takaisin tuotavaa.
Lasten harrastusvälineitä pakkasimme mukaan parikin laatikollista. Ellan ratsastuskamppeet lähtivät mukaan, toiveena löytää tälle rakkaalle harrastukselle viimein enemmän aikaa. Rullaluistimet pakkasin, samoin pyöräilykypärät. Emilian taitoluisteluvehkeet ottivat tilansa, vaikka luistimet kulkevat mukanamme matkatavaroissa. Ellan voimisteluvälineet oli pakko laittaa rahtiin. Polkupyörät ovat isoin artikkeli eikä niitä voi pakata laatikkoon. Niiden kohtalon ratkaisemme viimeisenä. Tyttöjen pyörät ovat aivan uudet ja käyvät täällä pieniksi vuoden aikana, Eero tarvitsee isomman pyörän jo nyt ja se on kai halvempaa ostaa Kiinasta.
Lakanoita ja pyyhkeitä otimme mukaan lähinnä niin, että selviämme ensimmäiset päivät. Nekin pakkaamme oikeastaan mukaan matkatavaroihin. Samoin vaatteista pakkasimme rahtiin talvisempia vaatteita, joita ei Shanghaissa edes vältämättä tarvita, pohjoisessa kylläkin.
Mieheni ehdottamia hassuja juttuja, joita ei hänen (Carrefour) kokemuksensa mukaan Kiinasta oikein saa ja joita pieneen tilaan menevinä varasimme ovat:
- Tiskiharjat (ei vaan jaksa niillä sienillä lällyttää)
- Paistomittari (siis sellainen jolla vaikka naudanpaistin kypsyyttä mitataan)
- Kuorimaveitsi - hyvä Fiskarsin sellainen
- Sakset (ja kynsisakset!) samoin Fiskarsin kunnolliset
Itse tiedän karvaan kokemuksen jälkeen, että rakkoihin tarkoitettuja laastareita (Compeed) ei ainakaan äkkiseltään löydy mistään, siksipä niitä lähtee matkaamme useita settejä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)