maanantai 22. syyskuuta 2014

Harrastuskalenteri 2014-2015

Jaahas, on päästy melkein Lokakuuhun, tuohon meidän tasapainoisten ja ihanien vaakojen synttärikuuhun!

Säätämisen jälkeen on lasten harrastuskalenteri asettunut melkein uomiinsa ja myös tai tai tietää, missä pitäisi milloinkin olla!


Emilia sulatti jään vedeksi  ja ryhtyi uimaan kilpaa koulun joukkueessa. Kolme kertaa viikossa. Aivan uusi lajivaltaus itselleni. Liikunnan pääsykokeissa kysyttiin, olenko entinen kilpauimari, kun perhonen sujui. Tyrmistyneen ilmeeni jälkeen sain kuulla, että voimistelijat ovat kuulemma yleensä pahimpia kiviä altaassa. Höh, en usko! Sittemmin ei ole kilpauimariksi luultu, vaikka uimisesta tykkäänkin!

Tennis kuuluu sunnuntain ohjelmaan - asummehan Shanghai Racquet Clubilla! Tavoitteena saada Emiliasta ja Eerosta pelikaverit, minä kun en osu edes siihen palloon.

Tiistaisin kuitenkin vielä pidetään luistelukaveri Lysshan kanssa "skatedate" Bailianin pienellä jäällä. Kuulemma axel ja kaksoisritti pitää aina saada, vaikkei luistelisikaan tavoitteellisesti!

Suomi-koulussa tuli muuten puheeksi, että Emppu, joka tarvitsee IB-kouluun ns. yhdyskuntapalvelua 10 h lukukaudessa, pitäisi mielellään suomalaisille pienille lapsille luistelukoulua tuolla Bailianissa, toki 1-3 lasta kerrallaan. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä kommenttiboksin kautta!

Ellan osalta olen valtavan innoissani. Siis innoissani siitä, että hän on viimein innoissaan! Kaikenlaisen säätämisen jälkeen olen vihdoin löytänyt oikean ja korkealaatuisen balettistudion. Ei siis rytmistä voimistelua edelleenkään muuten,  kuin kaksi kertaa viikossa pieni maistiainen välineiden kanssa, jotta tuntuma säilyy. Mutta OIKEA balettistudio täällä Shanghaissa!
Jos minä saisin päätää, olisi tanssi se juttu. Mutta minähän en tietenkään päätä.

Tanssi klassisena balettina ja ennenkaikkea muuna tanssina valtaa tunteja viikosta, voimistelu on silti se suuri rakkaus. Saa nähdä mitä keväällä tuleman pitää.



Ja Eero.

WISS:ssä alettin jo keväällä höyrytä pienten poikien  ja myös isompien  joukkueesta nimellä Stoke City WISS Academy. No, ehkä tiedätte sen englantiulaisen huippujengin. Minä en tiennyt, vaan luulin kyseessä olevan jonkinlaisen hupinimen, kuten vaikka "Käpylä FC Barcelona" tms. Tryoutit järjestettiin Syyskuussa.  Saman päivän aikana kävi ilmi, että valinnoissa on mukana mm. Stoke City Academyn johtava nuorisohenkilö ja että valmentajatkin ovat WISS:n palkkalistoilla nimenomaan tämän Stoke Cityn värvääminä, etsimässä sitä jotain, joka ehkä joskus maksaisi panostuksen takaisin.

Eero, juuri kengännauhojen solmimisen opittuaan ja 2 kk jalkapalloa pelattuaan halusi osallistua testeihin, eikä todellakaan tullut valituksi  tuohon valioiden joukkoon, vaikka hienosti pelasikin.  Eero jatkaa siis koulun joukkueessa jalkapalloa sekä kaksi kertaa viikossa tennistä täällä meillä! Eeron paras suomalainen kaveri on Stoke City by WISS:n kantavia voimia, heti ekassa pelissä kaksi maalia!

Kuva Pia Heikkurinen