Sisäänpääsymaksu ei hartioita halkaise: 2 aikuista ja 3 lasta yhteensä 122 RMB (n. 15 €). Museossa on esitelty eri aikakaudet ja vaiheet miljöinä ja vahanukkeina luonnollisessa koossa.
Kangaskauppaa
Ja kankaan valmistusta
Apteekki
ja elokuvausta
Opiumsodan ikävimpiä puolia - opiumhuoneet "tyttöineen" ja heidän palveluksineen
Teehuone
Nanjing Road silloin joskus
Musiikkiteatteria
Ja kun herrasväki tanssi...
Olin itse museossa toisen kerran ja mielestäni silti poimin jotakin uutta, kun vähemmän kiireellä kuljimme näyttelyn läpi. Eero oli käynyt täällä koulun kanssa ja olikin siis ryhmän asiantuntija ("kohta tulee paikka jossa myydään jätskiä").
Sitkeässä sateessa lounastimme tutusti McDonaldsissa ja suuntasimme ikkunaostoksille Super Brand Mallille ja viereiseen luxusostoskeskukseen. Siellä ei oikein kiinalaiseen tapaan uskalla valokuvata, koska useimmiten joku tulee kieltämään sen - piraattiteollisuus kopioi kaiken! Jos vielä joskus jostain ihmeellisestä syystä mieleeni juolahtaa ottaa Eero hieman kyllästyneessä tilassa mukaan sisälle Louis Vuitton -liikkeeseen, tulen harkitsemaan kahdesti. En osannut odottaa juuri tässä tilanteessa tällaista villiintymistä: "Laita sateenvarjo pois" tarkoitti: "miekkaile sateenvarjolla Star Wars tyyliin". "Älä koske" tarkoitti sitä, että jokaista artikkelia olisi pitänyt lääppäistä. Ja kun hintalapussa lukee parhaimmillaan yli 8.000 € ei moinen juuri huvita, vaan poistuimme aikalailla nopeasi takavasemmalle mummin ja tyttöjen jäädessä ihailemaan tarjontaa.
Muuten viikonloppu onkin kulunut rauhallisesti ja mukavasti melkein kotioloissa! Onneksi mummilla on päiviä edessä vielä melkein 2 viikkoa, joten ehdimme kulkea ympäriinsä!