perjantai 3. elokuuta 2012

Terveys tarkastettu

Saattelin juuri äsken esikoisemme kymmenen päivän ulkomaanmatkalle. Tämä on ehkä pisin aika ikinä kun olemme olleet erossa ja taatusti ensimmäinen kerta kun hän lähti ovesta passin kanssa ilman vanhempia. Kornia, koko Kiinajuttumme perustuu siihen, että saisimme viimein olla perheenä yhdessä ilman että yksi on jatkuvasti poissa. Nyt sitten kokeilemme viimemetreillä tällaista ihan poikkeuksellista erossa olemista.

Me vanhemmatkin olemme viimein päässet terveystarkastuksen makuun. Verta on imetty 4 putkiloa, sydän on filmattu, verenpaine mitattu, keuhkojen kunto testattu sekä spirometrialla että keuhkojen röntgenkuvalla, erilaisia piippauksia on kuunneltu kuulokkeissa lapsuuden puhelinkoppia muistuttavasssa kopperossa, katseltu linsseissä erilaisia salmiakkikuvioita ja kerrottu mihin mikäkin osoittaa. Tänään sain 2 piikkiä, maanantaina on luvassa 2. En edes tiennyt minua uhkaavasta taudista nimeltä Japanin aivokuume ennen Kiinajuttuamme. No, nyt sekin riski on torjuttu, vaikka taudin kuulemma saa ainoastaan jos suunnilleen lähtee kesätöihin riisipelloille tai muuten rypee jossain maaseudun sikatiloilla. Vaan mistä senkään koskaan tietää. Sainhan Thaimaastakin jonkun ihme ihottuma-nivelkipu -oireyhtymän hyttysenpistosta, vaikka eksoottisimmillaan loikoilimme parvekkeen porealtaassa Phuketissa.

Maanantaina lääkäri sitten analysoi veriputkiloiden tulokset ja nyt vaan henkeä pidätellään ja odotellaan ettei löydy esim. lepraa, kuppaa, HIViä tai keuhkotuberkuloosia.  En pistä ollenkaan pahakseni tällaista perusteellista terveystarkastusta, aina tasavuosina on ihan hyvä tsekata tilanne ja mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän alkaa mietityttää että mitähän se verenpainemittari osoittaakaan tai mitä sieltä verestä löytyy. Mutta ihan pikkuisen ehkä protestoin tällaisen proseduurin läpikäymistä siksi, että Kiinan viranomainen sen vaatii. Varsinkin kun miettii maan omien kansalaisten terveydenhuoltoa. Enpä usko paikallista väestöä skannattavan suurella huolellisuudella aina heidän hakeutuessaan uusiin tehtäviin tai paikkoihin.

No, oikeastaan odottelemme siis lähtölupaa kunhan lääkärin allekirjoitukset ovat papereissa. Lasten passit palautuivat tänään Z-viisumien kanssa, joten he ovat vapaita lähtemään!