A-B-C kissa kävelee

Tee-a-Ta, Tee-u-Tu,  T-A-T-U. Tatu on ensimmäinen sana jonka opin lukemaan. Se tapahtui ollessani ensimmäisellä luokalla Helsingin Pajamäen pienessä koulussa. Noin se silloin tavattiin, eikä kai oikein kukaan osannut lukea ennen koulun aloitusta.  En edes muista miltä aapinen silloin näytti, mutta tyyli oli suunnilleen tämä. Kirjain kerrallaan mentiin aasta-ööhön ja sillä siisti.

Kuva:Googlen kuvahaku

Kaksi ensimmäistä lastamme ovat oppineet lukemaan jotenkin vähän vahingossa, ainakaan ansio siitä ei kuulu minulle mitenkään muuten kuin kirjojen hankkimisen ja lukemisen muodossa. Ella oli ihme lukutoukka jo 1-vuotiaana: karkasi sängystä, pisti valot päälle ja selasi salaa kirjoja, vaikkei osannut edes puhua. En hämmästynyt mitenkään suunnattomasti siitä, kun hän kerran marketissa kysyi, että lukeeko tuossa TAMMIALE. Joo, luki siinä. Emilia taas menee läpi harmaan kiven siinä hetkessä kun jotain päättää, oli kyseessä sitten pyörällä ajaminen, luisteluhypyt, r-kirjaimen oppiminen tai lukeminen. Ja lukemisen osalta päätöksen esikoulussa tehtyään, tankkasi kuukauden kirjoja ja kysyi yhtenä iltana, että lukeeko tuossa LORUAAPINEN. Joo, luki siinä.

Kuopuksemme Eero ei sensijaan osoittanut mitään innostusta akateemista osaamista kohtaan ennen eskarin alkua. Osasi kirjoittaa nimensä, tiesi että E on Eeron kirjain ja A on parhaan kaverin kirjain ja piirteli jonkinlaisia "pääjalkaisia" ja Darth Wadereita,  kun tytöt samassa eskarissa piirsivät omaan kuvaansa silmäripset, rannekorut ja värikkäät pitsit mekon helmaan. Minä olin aina perhekuvissa kalju.

Muutimme tänne Kiinaan aika pahassa tilanteessa Eeron kannalta, eli juuri kun koulu alkoi ja olisi ollut mahdollisuus täysillä keskittyä lukemaan oppimiseen suomalaisessa koulussa. Asiaa hämmensi vielä se, että täällä koulu alkaa yleensä jo kindergartenissa 3-vuotiaana ja suunnilleen kaikki koulukaverit osasivat lukea ekan luokan alkaessa. Tietenkin sen lisäksi, että he puhuivat sujuvaa englantia, jolla lukutaitoa täällä opetellaan. Kumpaakaan näistä Eero ei hallinnut ollenkaan. Näin jälkikäteen on tosi vaikea edes muistella ja miettiä, miten urhea tuo pieni poika olikaan sinnitellessään päivä kerrallaan koulussa, jossa ei tajunnut ensin alkuunkaan mitä edes opetellaan eikä osannut edes kysyä miten mennään vessaan.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni joutunut astumaan opettajan rooliin ja  vailla minkäänlaista pedagogista pätevyyttä. Minulla oli suomen kielen osalta apuna Etäkoulu Kulkurin kiitettävän laaja opettajan opas ja siihen liittyvä Pikkumetsän aapinen harjoituskirjoineen.

Minulla oli myös suunnilleen marraskuusta alkaen mukana aika motivoitunut oppilas, joka halusi palavasti oppia lukemaan. Siinä vaiheessa menimme kuitenkin vielä tilanteessa, jossa esimerkiksi auto saattoi oppilaan mielestä alkaa kirjaimella L???!!! En tajua miten opettajat kestävät oppilaita huutamatta ja karjumatta, että etkö nyt oikeasti tajua????

Suomen kielen osalta ihan mieletön apu on ollut  Shanghain Suomi-koulun opetuksella viime syksynä, jatkuen huomenna aamulla. Kerran viikossa lauantaisin kokoontuvan ryhmän tarkoituksena on paitsi vaalia täällä kauan asuneiden lasten suomenkielen osaamista ja kulttuurin tuntemista, myös auttaa näitä hieman sekavaan tilanteeseen joutuneiden lasten suomalaisen lukutaidon ja äidinkielen kieliopin säilyttämistä ja uusien asioiden oppimista. Shanghain Suomi-koulussa on sikäli upea tilanne, että jokaista luokkatasoa opettaa pätevä opettaja  ja myös apuopettajilla on joko opintoja tai kokemusta opetustyöstä.

Ongelmana oli oman kokemattomuuteni lisäksi se, että samaan aikaan Eeron piti oppia myös paitsi puhumaan, myös lukemaan englantia. Yritin alusta alkaen jättää tämän asian opettamisen koulun huoleksi, koska minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, miten englantia opetellaan lukemaan. Kotiin tuli säännöllisesti "homereadingia", ensin pelkkiä kirjaimia ja äänteitä, sitten tavuja ja myöhemmin sanoja. Tammikuussa 2013 Eeron kanssa mennään tällä tasolla.

Ajattelin, että lukutaidon omaksuminen väistämättä viivästyy kahden kielen myötä ja olen ollut aivan suunnattoman kiitollinen WISS-koulun todella ammattitaitoisillle EAL-opettajille kaikesta avusta ja kannustuksesta mitä olemme saaneet. Olen ihmetellyt amerikkalaisten elokuvien koulujuttuihin liittyviä spelling-competition -juttuja (ja nauroimme tälle ilmiölle myös Mian kanssa lounastaessamme) tajuamatta ihan konkreettisesti sitä, kuinka hankalaa on oppia lukemaan sanoja erilailla kuin ne oikeasti lausutaan ja muistamaan ulkoa myös se, miten ne kirjoitetaan.. EAL-opettajilta tulee jatkuvasti listoja "camera wordseista", eli sanoista, jotka pitää vaan opetella ulkoa, koska niihin eivät päde ääntämissäännöt (en varmaan osaa selittää tätä oikein).

Syksyn aikana tapahtui jonkinlaista edistymistä kirjainten oppimisen suhteen ja joululomalla aivan yllättäen kirjaimet alkoivat asettua lyhyiksi suomalaisiksi sanoiksi. Ensin sattumalta ja taas kerran Pikkumetsän aapisen esiin kaivettuamme yhä systemaattisemmin sanoiksi. Hyvänen aika, kyllä, siinä ihan oikeasti lukee että "Mitä Ossi tekee?" Tänään jatkoin uraani reading mumina WISS-koululla ja viimeisenä oppilaana piinapenkkiin saapui Eero. Ja kyllä, viimeinen vauvani on oppinut ihan oikeasti lukemaan! Englanti taipuu vielä suomalaiseen ääntämiseen ja monet suomalaiset sanat kääntyvät englannin ääntämiseen, mutta HEUREKA, kirjaimet ovat alkaneet järjestyä sanoiksi!

Niin, ja Eero puhuu 10 kertaa paremmin kiinaa kuin minä, eli vaikka olo on kuin voittajalla, muna taitaa olla kanaa viisaampi :)

Suomi-koulu

Tänään alkoi Suomi-koulu!

Minut tuntevat tietävät, kuinka hyvin ehdin ja muistan lukea erilaiset toimintaohjeet, joten tuttuun tapaan suunnistimme Suomi-kouluun kerran lukemani ja sen perusteella muodostamani muistikuvan perusteella. Tällä kertaa olimme poikkeuksellisesti puoli tuntia etuajassa.

Puxin puolen Suomi-koulu järjestetään lauantaisin WISS -koululla, joten paikka oli tuttu ja siis aivan naapurissa. Kuten WISS-koulu, myös Suomi-koulu on kasvanut kovasti. Ryhmiä on nyt alkuun viisi ja ne on jaettu suunnilleen luokkatasojen mukaan, hieman yhdistellen. Kavereita tuntuu löytyvän kaikille myös tuota kautta.

Ilokseni isoimmat, Ellan ryhmä, alkavat suorittaa etäkoulu Kulkuria, eli tekevät lukuvuoden aikana suomalaisen peruskoulun äidinkielen opetussuunnitelman mukaisen sisällön kokeineen. Kokeilu laajenee todennäköisesti jo keväällä alemmille luokkatasoille. Meillä on ihan omasta takaa hankittuna koko porukalle Kulkurin äidinkielen materiaalit, eli halutessamme ja jaksaessamme myös nuoremmat pystyisivät suorittamaan Kulkurin koulun ohessa. Nyt alkuun keskitymme kuitenkin rauhassa varsinaiseen kouluun ja kielen oppimiseen. Eeron kanssa tosin tutkailemme jo nyt Pikkumetsän Aapista ja opettelemme lukemaan. Eerolla on kauhea motivaatio päällä, koska täällä lapset ovat tavallisesti aloittaneet koulun jo n. 3-vuotiaina kindergardenin puolella ja oikeastaan kaikki luokkakaverit osavat lukea ja kirjoittaa.

Kun lapset olivat oppitunneilla, me vanhemmat seurustelimme keskenämme ja tutustuimme toisiimme. Hauskaa, kuinka näin isossa kaupungissa tuntuu löytyvän koko ajan kytköksiä tuttuihin ja tutun tuttuihin. Piirit ovat lopulta aika pienet.

Hyödynsimme myös Suomi-kaupan antimia Turkinpippureilla, sinapilla ja Fazerin sinisellä, omat varastot ovat huvenneet lahjoihin eri puolille.

Kouluasiat edistyvät

Parin viimeisen päivän aikana olen viimein saanut edistettyä lasten koulunkäyntiin liittyviä asioita

Me emme saa koulusta mitään suomalaisia koulukirjoja mukaamme eikä koululla ole muutenkaan kuulemma resursseja tukea tai olla mukana opiskelussa ulkomailla. Lasten opettajiin ja luokkakavereihin aiomme joka tapauksessa pitää yhteyttä ja kertoa kuulumisiamme aina silloin tällöin. Näin sovittiin jo keväällä.

Tänään perehdyin Etäkoulu Kulkurin toimintaan ja sain verkko-opettajalta myös hyviä neuvoja. Tilasin nyt alkuun kaikille lapsille suomen kielen ja kirjallisuuden etäopiskelumateriaalin ja oppikirjat. Esikoiselle Ellalle, joka aloittaisi Suomessa 5. luokan tilasin lisäksi historian ja yhteiskuntaopin materiaalit. Liikaa ei kuulemma kannata ahnehtia eikä kahta koulua ole järkeä käydä rinnakkain. Koen kuitenkin erityisesti kuopuksen suomen kielen opiskelun todella tärkänä juttuna, lukutaito ei ole kaukana, mutta vielä eivät kirjaimet asetu sanoiksi.

Kulkurissa pystyisi periaatteessa suorittamaan peruskoulun oppimäärän ihan kotikouluna, mutta onneksi Shanghaista löytyy runsaasti näitä kansainvälisiä kouluja. En tiedä olisiko minusta opettamaan kolmea lasta edes verkkokurssien turvin.

Lisäksi kyselin Suomi-koulun ilmoittautumisten perään. Lähetin paperit jo alkukesällä, mutta emme ole saaneet vahvistusta tai lisätietoja sieltä. Suomi-koulu tukee omalta osaltaan suomen kielen ja kulttuurin säilymistä lasten mielissä. Lisäksi sieltä varmasti löytyy suomalaisia kavereita.

Myös varsinaisesta koulusta odottelemme vielä viimeisiä ohjeita esim. koulupukujen hankkimista varten. Ne tulisi olla valmiina tutustumispäivänä joka on 24.8. Erilaisia vaihtoehtoja oli lukuisia, eikä olisi kiva olla heti alkuun joukon musta lammas ilman asianmukaisia kamppeita.

Mitä lähemmäksi lähtö tulee, sitä ristiriitaisemmin suhtaudun lasten koulunkäynnin sujumiseen. Välillä olen vakuuttunut, että tämä on hyvä juttu ja kokemuksena sellainen, jolla on arvoa loppuelämän ajan. Välillä sitten taas murehdin sitä, miten kaikki tulee sujumaan. Erityisesti kuopuksemme Eeron  1. luokan aloitus olisi kova juttu ihan täällä kotonakin, nyt on edessä vielä ihan uusi ympäristö ja vieras kieli.