Aina siitä asti, kun Racquet Clubille muutimme, olen ollut klubitalon saunan melko aktiivinen käyttäjä. Tänä keväänä olen itse aamupäivisin ja tyttöjen kanssa iltaisin ottanut kunnollisen loppukirin. Käymme Ellan kanssa melkein joka päivä urheilemassa edes vähän ja palkitsemme - tais siis yritämme palkita - itsemme kunnon löylyillä sen päälle.
Me suomalaiset saunomme omalla tavallamme. Tai siis ainakin minut on pienestä pitäen karaistu siihen tyyliin. Ja siskoni myös. Hän syntyi ennen aikojaan kesällä, mutta muistan hyvin, kuinka Vaari piti tuota pikkuista rääpälettä jo samana kesänä kämmenellä mökin saunassa ja huiski menemään pikkuruisella vihdalla ja sisko nauroi. Minulle sauna on yhtä kuin parit kunnon löylyt ja sitten pois - mieluiten uimaan mereen.
Täällä alkuaikoina sauna oli koskematon maaperä. Siellä ei koskaan ollut ketään ja me tyttöjen kanssa hurrasimme. Tosin kiuas oli niin huono, ettei siellä nyt mitään löylyjä edes saanut, mutta kuitenkin. Ihan paristi harvoin, aamupäivisin, saunan oli valloittanut lady bikineissä, korvillaan iPod tai puhelin, makaamassa alalauteella pitkään, kuulokkeet korvilla.
Jouluna saunaan tuli uusi kiuas. Siitä saa ihan oikeasti irti oikein sellaiset suomalaiset kipristelevät löylyt, jos aika ja lämpötila on sattunut kohdalleen. Kevään myötä siirsin omaa aktiivisuuttani aamuun, eli olen käynyt salilla juoksemassa tai uimassa yleensä aamuisin, kun lasten bussi lähtee. Ja ei, ei minusta edelleenkään ole miksikään fitnessihmeeksi, kunhan tykkään juosta ja uida...Ja samalla olen löytänyt Makaajat. Tämä on minun ja tyttöjen nimitys heille. He saapuvat saunalle ja ensitöikseen he napsuttelevat saunan lämpötilan termostaatin n. 40-50 asteeseen (vaikka eihän se lämpötila heille ehdi laskea). Sitten he sonnustautuvat bikineihin ja asettuvat pyyhkeen päälle lauteelle makaamaan. Ja he todellakin makaavat n. 30 minuuttia yhteen soittoon.
Pari kertaa olen törkeästi ujuttanut suomalaista saunakulttuuria mukaan ja mennyt ja kysynyt, saako heittää hieman löylyä. Kunnon makaaja kestää sen minun hyvin maltillisen löylyni. Itse inhoan sellaista haaleaa saunaa ja olen sitten kerran laimeiden löylyjen jälkeen kunnollisena kilttinä suomalaisena poistunut takavasemmalle ja jättänyt makaajan loikoilemaan ovi auki. Makaaja on yleensä aasialainen, melkein varmasti korealainen. Joskus japanilainen, hyvin harvoin kiinalainen. Japanilaiset hämmästyksekseni saunovat oikein kunnolla. Makaajalla on mukanaan vesipullo ja pari pyyhettä, myös lehti tai kirja. Lähtiessään makaaja laittaa saunan pois päältä, ystävällisesti muille käyttäjille :)
Ellan kanssa käyn siis paristi viikossa raketin kuntosalilla iltaisin viikolla, motivaation lähteenämme aina se sauna. Nykyisin joku ystävällinen energiaa säästävä sielu käy sen aina sulkemassa klo 19.30 (klubi menee kiinni klo 22, joten onhan sen saunan hyvä jäähtyä) tai siellä on Makaaja. Jos menemme uimaan, arvuuttelemme kaikista naisista "Onkohan toi Makaaja???".
Ja ei, älkää käsittäkö väärin. Hienoa on, että saunakulttuuri leviää. Sauna vaan on aika pieni ja Makaaja tavallaan valloittaa sen itselleen puoleksi tunniksi, kuin jonkin solariumin. Yksi eurooppalainen makaaja on on myös melko ällö: Hän makaa bikneissä saunassa, ilma sitä pyyhettä, luultavasti n. 30 minuuttia ja kävelee sitten suoraan altaaseen jatkamaan loikoilemista kuumavesialtaassa jättäen lauteille ison hikilätäkön. Kropasta päätellen hän on tehnyt ennen sitä kunnon salitreenin :)