This is it!

EDIT: Lisäsin muutamia juttuja kiinan opiskelusta yms. jotka jäivät alkuperäisestä postauksesta puuttumaan :)

Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut kaksi merkittävää, ajankäyttöön liittyvää asiaa. Toinen on vähän järkyttävä, toinen on tavallinen ja helpottava. Molemmat vapauttavat perheellemme ison määrän AIKAA!

Emilia teki viimein ison päätöksen. Taitoluistelu kilpatasolla päättyi kuin seinään. Tyypillistä Emppua: 1.) Harkitaan ja mietitään (n. 10 minuttia) 2.) Päätetään 3.) Treenataan, jos päätös vaatii treeniä. Jos ei, vaiheen kolme voi skipata. 4.) Toteutetaan.

Luistella vai lopettaa? Lopettaa vai luistella? Palo alkoi kadota ja kun se katoaa, on taistelu varmaan turhaa. Niin paljon aikaa pelkkään autossa istumiseen. Niin paljon rahaakin johonkin, jos ei se nyt kuitenkaan ihan nappaa. Kun se päätös tuli, se tuli tunneissa.

Ja säännöt olivat selvät: Pakko päästä läheisen ostoskeskuksen jäälle luistelemaan ainakin paristi viikossa. Rakkaus jäähän ei loppunut, loppui vain himo käyttää kaikki aika luisteluun.  Äidin sitoumus 2 x viikossa rullaluistelulenkkiin (No joo, minä saan hölkätä). Uudet liikuntaharrastukset tulevat olemaan kuulemma telinejumppa ja tanssi.

Viikko päätöksestä ja kaikilla pelkkää helpotusta, toistaiseksi!

Toinen pienempi asia on se, että Exhibiotion on ohi! Wau. Käytin lopulta n. kaksi viikkoa ajastani oman ryhmäni kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pojat saivat homman kasaan, vähän niin ja näin, mutta kuitenkin, Kivaa oli!

Robbien upeat "trading cardsit". Hän etsi maailmanluokan urheilijoita, joka lopulta jäivät kiinni huumeista: Jennifer Capriati, Diego Maradona, Michael Phelps…. En kehdannut ehdottaa tähän projektiin Lahtea ja maastohiihtoa, onneksi pojat ei sitä löytäneet.

Poikien pisteellä piti  myös ihmetellä, onko pyöräilijä Lance luuseri vai voittaja? Hyvin hoidettu pojat! Julisteissa kerrottiin myös erilaisista doping-aineista ja testeistä sekä niidn kehityksestä.

Emilian aihe oli Natural Laws ja tytöt selviytyivät hommastaan kiitettävästi!

Samaan aikaan meillä oli myös Student-led conferences. Eli oppilaat saivat kertoa, mitä ovat vuoden varrella tehneet.

Ellan Art -projekti, jonka opettaja halusi kuvata myös netisivuille, kertoo puolestaan. Kaunis!

Tämän kehystän tauluksi Ellalle.

Isoin yllätys tuli kiinassa. Minulla ei ihan oikeasti ole ollut pienintäkään hajua siitä, että esikoiseni osaa kirjoittaa kiinaksi merkeillä pitkiä lauseita ja osaa myös lukea merkkejä. Olen vähän harmitellut että lapsilla jää se A2 kieli muka puuttumaan ja myös se kuluisa pakkoruotsi Ellan osalta seiskalla. Sitten herään todellisuuteen, että lapsi osaa oikeasti varmaan yhta maailman vaikeinta kieltä melko sujuvasti.

Kai tähän on pakko löytyä joku ratkaisu. Jos Jyväskylässä on kolme lasta, joiden ensimmäisen vieraan kielen taso A-kielenä on kiina, kai ne nyt jotain keksii? Olen kyllä itsekin aktiivinen asiassa. Onneksi yliopistolla on paljon kiinalaisia opiskelijoita…

WISS:n laajennuksen myötä taide on saanut valtavasti lisää tilaa opetukseen. Tässä 1.-2. luokan taideluokka:

2. luokan vanhemmat oli haastettu piirtämään:

Ohje: 

Tuotokseni: 

Eeron mielestä olin tosi hyvä! Kiitos!

 ä

Voihan Exhibition!

On taas se aika vuodesta, kun WISS:n 5. luokkalaiset puurtavat Primary Schoolin päättävän Exhibitionin parissa. Exhibition on siis ryhmätyönä tehtävä projekti, jossa kaiken IB-jargonin ylistyksen ohessa tutkitaan annettua aihetta. Ensikosketus tieteelliseen tutkimukseen ja loistava sellainen - heille ketkä ymmärtävät sen merkityksen. Opetellaan tiedon etsimistä ja sen soveltamista, lähteiden käyttöä kopioimatta, lähteiden  merkkaamista lähdeluetteloon, oman työn dokumentointia Wikiin, aikatauluihin sitoutumista jne.

Työn edistyminen kirjataan tarkasti Wikiin ja se on yksi arvosteluperusteista.

Tänä vuonna meidän perheessämme kaksi henkilöä on puurtanut exhibitionin parissa. Emilia ja no, minä.

Lupauduin nimittäin heikkona hetkenäni (mistä niitä aina löytyykin…) vanhempi-mentoriksi exhibitioniin.

Meidät lupautuneet kutsuttiin infotilaisuuteen, jossa saimme myös lätkäistä nimemme siihen ryhmään, jonka kokisimme omaksemme. Nappasin ryhmä A:n "Sport Science" -otsikon. Hei, tuosta mun ainakin pitäisi tietää jotakin! Nimi tauluun.

Sitten meidät vietiin luokkiin ja tapasin ryhmäni, herrat nimeltä Super Sporties: Tim, Robbie, Justus ja J.D. eli Jonathan. Tässä vaiheessa homma oli vielä ihan hallussa, pojilla oli jotenkin selkeä suunnitelma, miten he aikovat lähestyä aihettaan, joka oli siis doping. Varoittavat esimerkit Ben Johnson, Lance Armstrong jne. Ehdotin vielä perehtymään johonkin toisentyyppiseen lajiin, jossa ehkä tarvitaan vähän erityyppistä douppausta, vaikkapa ammuntaan. Näytti ihan hyvältä.

Pikkuhiljaa tapaamisten myötä alkoi valjeta ryhmän dynamiikka: Robbie on leaderi ja ainoa joka todella tekee ja paneutuu ja ajattelee. Oikea unelmien vävypoika, vink, vink Emppu. No mun mielipiteet näihin ennenkään ole vaikuttaneet…Kolme muuta enemmän tai vähemmän sählää, haahuilee, pelaa kerrankin koulussa tieteen nimessä sallituilla vempaimilla, eivätkä saa oikein mitään aikaan.

Mentorin rooli ei ole tehdä tehtäviä oppilaiden kanssa, mutta mentori voi etsiä ja vinkata lähteitä, antaa näkökulmia ja ehdottaa suuntalinjoja. Mentori ei valvo eikä vastaa oppilaiden työstä, eikä toimi opettajan roolissa vaan on taustatukena. Yhteydenotot mentorin suuntaan tulisi aina tapahtua ryhmältä. Mentori ei missään tapauksessa tee materiaalia oppilaille.

Luokkajaot on exhibiotinin ajaksi sekoitettu ja sattumalta Emilian ryhmä, jonka aiheena on Natural Laws, kuuluu samaan vihreään luokkaan. On ollut aika hauska seurata neljän tytön ja näiden neljän pojan, jotka istuvat rinnakkaisissa pöydissä, työskentelyä tänä aikana. Jätän nyt syvemmät analyysit antamatta, mutta välillä tuntuu kuin olisin joku lastentarhanopettaja. Yhdessä pöydässä tytöt askartelevat ja väritävät ja tekevät laatikoita ja supisevat päät yhdessä. Toisessa karataan käytävälle pelaamaan iPadilla, haahuillaan, unohdetaan…

Tällä viikolla varsinainen Exhibition on pitänyt puristaa kasaan, eli luoda materiaali kaiken sen tutkimuksen pohjalta, mitä menneinä viikkoina on tehty. Tai OLISI PITÄNYT tehdä.

Maanantaina kävi ilmi, että kaikenkaikkiaan suloisten doping-poikieni tutkimustyö on Robbieta lukuun ottamatta tainnut suuntautua ihan kaikkeen muuhun kuin aiheeseen.

Pojat ovat valtavan taitavia kaikessa, mikä tulee tekniikkaan. He kuvaavat ja leikkaavat kädenkäänteessä videoita, editoivat niitä ja lisäävät musiikkia ja tekstiä sun muuta. Ryhmä onkin epävirallisesti ALL-MAC -group. Kaikki opet (ja minä) ovat kuitenkin selvästi huolissaan siitä, että miten ihmeessä tämä porukka saa hommansa kasaan.

Ilalla nauratti, kun Emilia teki omaa hommaansa melkein puolille öin ja minä omaani. Seuraavana aamuna tämä mentori kantoi oman koneensa ja kahvikuppinsa pöytään ja päätti ettei lähde kulumallakaan ennen kuin hommalle saadaan joku suunta. Kyllä me mummotkin osataan vähän ATK:ta ;).

Tiukkana tätinä olin laatinut monenmoista paperia pojille ja listauksen siitä, miten tehtävät jaetaan, jotta hommasta selvitään. Kerroin, että sellaiset hommat, jotka voi hoitaa kotona, pitää tässä vaiheessa hoitaa kotona ja koululla keskittyä hommiin, jotka on pakko tehdä yhdessä. Kun kerroin viereisen pöydän tyttöjen tehneen hommia kukin tahollansa kotona iltaan saakka, poikien leuka loksahti, whaaat??? Ja jaettiinhan ne hommat, taas kerran. Mutta tapahtuiko mitään? No joo, jotain.

Robbie tekee entistä kovemmin hommia ja alkaa selvästi väsyä ja kolme muuta haahuilee entistä pahemmin.

Tänään päätin, että hitot mentorin roolista ja aloin hurjan googlettamisen. Tutustuin huolella EPO:n, steroidien, dopingtestauksen historian ja nykytilanteen maailmaan ja opin sellaista jota en välttämättä edes olisi halunnut tietää. Aikaisemmin pyrin vaan vinkkaamaan, että ehkä nämä aineet ja nämä niiden peittelykeinot ja katsokaa WADA:n sivut… Laadin jopa kaksi posteria valmiiksi ja etsin huomiseksi hullun kasan linkkejä sinne ja tänne. Huomenna istun vaikka kädestä pitäen pitämässä Singaporeen viikonlopumatkalle lähtevän Justuksen koneen ääressä kirjoittamassa valmiiksi sen, mikä on sovittu.  Ihan vaan jotta pojat ja loppuviimein ahkera Robbie selviäisivät tästä läpi ja saataisiin säällinen standi aikaiseksi.

En kritisoi sinänsä poikia, ihmettelen vaan sitä, mikä ihme on saanut jonkun opettajan luomaan tällaisen ryhmän? Oppilaathan siis eivät ole millään tavalla saaneet vaikuttaa ryhmäjakoihin, vaan ne on annettu. Nämä neljä poikaa ovat kaikki alunperin samalta luokalta ja mukana on ilmeiseti kahden hyvän kaverin kimppa. Yleensä aina ryhmässä on oppilaita useammalta luokalta ja kaverukset sekoitetaan. Mielestäni tässä on opettajien ryhmäjako epäonnistunut, eivät pojat. Niin Ellan (viime vuonna) kuin Emiliankin ryhmässä on tunnuttu ottavan mainiosti huomioon erilaiset tyypit, eli oppijaprofiilit - ne IB-systeemin kulmakivet. Eli ryhmän ominaisuudet tukevat toisiaan. Tässä meidän doping-poikien tapauksessa en tiedä taustoja, mutta liian suuri vastuu laskeutuu yhden pojan harteille.

Huomenna taas koululle. Exhibitionin avaukseen on aikaa tasan viikko!

Exhibition ja pari konferenssia

Ei, en ole käynyt messuilla enkä osallistunut konferensseihin. Enkä ole unohtanut äidinkieltäni (miikhä she on she sana she niinku guitaaaar, you know...). Tässä IB-koulumaailmassa törmää sellaisiin juttuihin, joihin en osaa löytää suomalaista ilmaisua, koska näitä ei suomalaisessa koulussa tehdä. Näyttely on tietenkin suora käännös ensimmäiselle ja vahempien vartti vastaa kai parhaiten seuraavaa, mutta molemmat ovat aika paljon enemmän. Selvennys siis lienee paikallaan.

5. luokka on IB-koulussa viimeinen alakoulun luokka ja se päättyy eräänlaiseen opinnäytetyöhön eli tähän exhibitioniin. Työ aloitettiin maaliskuun alussa oppilaiden ja vanhempien yhteisellä infotilaisuudella, josta ei selvinnyt oikestaan muuta kuin se, että kyseessä on iso juttu joka vaatii paljon työtä ja paneutumista. Hyvä! Apua! Mitä pitää tehdä?

Ensimmäisenä koko 5. luokka-aste kokoontui pohtimaan keskeistä teemaa tämän vuoden exhibitionille. Se tapahtui ryhmissä ideoimalla, opettajien sparrauksella, avainsanojen äänestämisellä ja lopulta valituista avainsanoista keskeinen teema erilaisten ehdotusten joukosta äänestämällä. Mielestäni 11-12 vuotiaiksi porukka sai aikaan aika ylevän teeman:

"Sharing the Planet: Raising awareness of social and environmental issues locally can solve problems globally"

Jokainen ryhmä otti tämän teeman lähtökohdakseen ja kaikkien täytyi perustella valitsemansa aihe ja lähestymistapa tämän teeman kautta. Ryhmät muodostettiin kiinnostuksen kohteiden perusteella, yli luokkarajojen. Ellan ryhmässä oli 4 henkilöä kolmelta eri luokalta.

Koulukirjasto opasti materiaalin ja lähteiden etsimisessä ja työn edistyminen kirjattiin verkossa Wikiin, johon tallennettiin lähteet ja käytiin keskustelu ryhmän jäsenten välillä sekä sovittiin työnjaosta. Wikin tapahtumaloki ja aktiivisuus on osa arvostelua. Vanhemmilta toivottiin aktiivisuutta lähteiden vinkkaamisessa lapsille, ei tehtävän tekemistä heidän puolestaan. Koska Ellan ryhmän aihe oli melko ajankohtainen, vinkkasin harva se päivä: "lue Hesari".

Matkan varrella käytiin kahdessa IB-koulussa tutustumassa heidän työhänsä ja saatiin kullanarvoisia ideoita ja vinkkejä oman jutun toteutukseen. Rusinana pullassa oli kuulemma kiva nähdä muita kouluja ja tavata niiden oppilaita.

Työ huipentui lopulta ihan konkreettisesti näyttelyyn, joka esiteltiin ensin eilen oman koulun oppilaille ja tänään opettajille ja muulle henkilökunnalle, vanhemmille sekä vierailevien koulujen oppilaille. Materiaaleja työstettiin kuumeisesti koko viimeisen viikon ajan, Ella ja ruotsalainen Matilda rustasivat viimeisiä tuotoksia tiistaina seitsemään asti illalla.

Mutta valmista tuli ja hyvin ajallaan! Ellan ryhmän aiheena oli siis - tadaa, yllätys, yllätys: Lintuinfluenssa ja muut maailmanlaajuiset virukset ja pelätyt pandemiat" (näin hyvin vapaasti suomennettuna).

Aihe oli "tutkijoiden" mielestä paikallisesti ajankohtainen ja pendemioiden kautta maailman-laajuisesti tärkeä. Lisäksi he halusivat tuoda esiin faktoja näille taudeille sekä kertoa paikallisella tasolla tautien ehkäisemisestä. 

Aihe valikoitui kuulemma siten, että ensisijaisena mielenkiinnon kohteena olivat uhanalaiset eläimet. Koska tosi moni ryhmä teki työnsä niistä ja samaan aikaan uutisoitiin hirmuisesta määrästä Kiinassa tapettuja kanoja lintuinfluenssauhan takia, ryhmä päätti, että jonkun on puolustetettava myös näitä tuotantoeläimiä. Miten arvaankaan, että lapsukaisellani on tämäntyyppisessä järkeilyssä ollut sormensa pelissä? No, jos lapsen ensimmäinen ammattihaave n. 3-vuotiaana on "ympäristöaktivisti" niin kaipa siitä jotain voi päätellä...vihreää maiharia odotellessa...

 

 Keskeinen tieto koottiin julisteisiin.

 

Ja havainnollistettiin kuvilla ja muilla.  Sekä annettiin selkeät toimintaohjeet tautien ehkäisyyn paikallisesti.

Meitä hieman nauratti, kun tämä paita meinasi unohtua Ellan päälle, kun koulupäivän päätteeksi suuntasimme ortopedin vastaanotolle. Mikähän olisi ollut reaktio Shanghai Unitedissa tällainen paita yllään kulkevaan tyttöön?  

Lopuksi kävijät haastettiin vastaamaan kysymyksiin. 

Myös muilla ryhmillä oli hienoja juttuja esillä.

 

Osa oli tehnyt tieteellisiä kokeita, tässä kokeilu siitä, miten puhdas vesi ja happosateet vaikuttavat kasveihin.

Sitten niihin konferensseihin. WISS-koulussa on tämän lukuvuoden aikana ollut 2 kertaa n. 30 minuutin pituinen opettajien, vanhempien ja oppilaan tapaaminen, jossa on käyty läpi kulunutta jaksoa ja siitä saatua todistusta. Tänään oli vuorossa tunnin pituinen, oppilaan ohjaama tapaaminen. Ideana siis, että oppilas kertoo vanhemmilleen miten luokassa on opiskeltu.

 

 Lukunurkkaus. Tämä on minulle tuttua kauraa, olenhan "reading mum" ;)

 

Matematiikkaa pelien kautta.

Koulussa opiskellaan paljon tietotekniikkaa. Eero tekee parempia "paukkareita" kuin minä ja tytöt käyttävät sujuvasti taitto-ohjelmaa. Eeron tekemä "multimediaesitys" (joo, olen mainostoimistosta...) kuvista, tekstistä ja musiikista sai aikaan "wau" -efektin.

Tunnin kulku ruksittiin tehtävälistaan ja lopussa vanhemmat saivat antaa palautetta. 

Hauskinta oli video kiinankielisestä dialogiharjoituksesta lääkärin vastaanotolta! Muistattehan ruotsintunnilta: "Jag ska ha en flaska Siffis. Jag ska ha en flaska Jaffis. Hej på dig!". Harvoin kuulen lasten puhuvan kiinaa, Eero välillä Ayille jotain höpöttelee, mutta tuo pätkä sekä nauratti että valaisi. Lapsille vaan ne kamalat "toonit" on helppoja ja puhuminen sujuvaa, vaikka sanavarasto on vielä suppea siksi, että lapset opettelevat myös merkkejä ja ne vasta vaikeita ovatkin!

Emilian konferenssista ei ole kuvia, mukavimpana juttuna musiikkitunnilta taltioidut esitykset! Täällä laulaminen ja soittaminen ei ole pakkopullaa :) Ellan luokka säästyi konferensseilta Suuren Päivän takia.

Aika hullu perjantai huipentui massiiviseen ruuhkaan. Kun käyttää yli 2 tuntia 20 km matkaan, alkaa miettiä, onko koko hommassa mitään järkeä! Huomenna vietetään synttärikutsuja, pitää herätä leipomaan :( Eli kiireesti nukkumaan!

Askarrellaan!

Pääsin jälleen käyttämään ydinosaamistani, kun Eeron koulusta tuli toimeksiantona ASKARTELUprojekti. Tällä kertaa opintojakson aiheena oli ympäröivä yhteiskunta ja sen tiimoilta ekaluokkalaiset ovat tehneet retkiä mm. paloasemalle.

Tehtävänä oli valmistaa 3D-malli omasta ympäristöstä, paikan ja toteutustavan sai valita itse. Ja niinpä askartelimme oman asuinalueemme.

Asuinalue syntyi pizzalaatikkoon ja sitä varten lainattiin hieman isonsiskon askartelumateriaaleja. Pääarkkitehti oli tietenkin Eero ja me Emilian kanssa toimimme muotoiluapuna ja auttelimme kuumaliiman kanssa. Toteutuksessa on käytetty mm. muovailuvahaa, pikkuautoja ja legoja.

Uima-altaan ovat kansoittaneet pelottavan näköiset tyypit. Mutta he ovat kuulemma sukeltajia, siksi hurjat kypärät päässä.

Koska ollaan Kiinassa, vartijoita on klubitalon edessä tietty melko monta ja he ovat hyvin virallisen näköisiä. Pienoismalliin piti sijoittaa "tällaisille alueille tyypillisiä palveluja" ja meillä oli vähän vaikeuksia keksiä näitä palveluja, joten vartijat edustavat myös tätä osastoa. Pitäisi varmaan sijoittaa tuonne vielä joku korjaajajamppa seisoskelemaan.

Alueen autot ovat tutunnäköisiä eräästä puhki katsotusta elokuvasta :) Nämä olivat mittasuhteiltaan sopivimmat. Pääarkkitehdin kynänkäyttö on hieman suurpiirteistä, mutta niinhän kunnon taiteilijoilla pitää ollakin.

 

Kasvillisuutta varten pihamme puksipuut joutuivat harvennukseen.

Alueen kaavaviranomainen on ollut hyvin avarakatseinen. Alueelle mahtuu perinnetaloja

Sekä myös hmmm... hyvinkin rohkeaa arkkitehtuuria.

 Tämä keltakattoinen mökki on kuulemma meidän talomme.

 Huomenna koko komeus pitäisi saada raahattua kouluun!

 

Että tällaisissa kehittävissä puuhissa näin viikon aluksi!

Eeroleipää ja Eeron leipää

REAL -ruisleipä on meillä vakiintunut perheen kielenkäyttöön nimellä Eeroleipä. Saaristolaisleipä (oikeasti vain ja ainoastaan Rosalan saaristolaislimppu) taas kulkee nimellä Vaarinleipä. Itselleni lapsuudessa Vaarinleipää oli Oululaisen Jälkiuunileipä. Nimitykset tietysti johtuvat asianosaisten mieltymyksestä juuri kyseiseen leipään.

Olemme onnekkaita, sillä Eeroleipää saa myös täältä! Ei REALina, mutta saksalaisena Vollkornbrotina. Se ja Vaasan näkkileipä ovatkin meillä nykyään suosituimpia leipiä. Ovelle aamulla toimitetut patongit ovat toki edelleen ihania, mutta kyllästyminen ihan valkoiseen leipään iski meillä kaikilla jo aikoja sitten.

Eerolla koulujutuissa nyt kyseessä olevaan "unitiin" kuuluu pohtia eri aineiden muutosta erilaisissa olosuhteissa. Viime viikolla mietimme ja kokeilimme mitä tapahtuu oliiviöljylle, keitolle, ketsupille, vedelle ja siirapille huoneenlämmössä ja pakastimessa.

Isompana projektina Eerolla oli tehdä leipää ja dokumentoida tämä! Kauhistuin jo ajatuksestakin (en siis osaa leipoa, ommella, askarella, pelata mailapelejä enkä hallitse kemiaa....pitää ihan oikeasti ruveta miettimään, mitä oikeastaan osaan? Kotivaimona taidan olla ihan väärässä hommassa - kääk!). Onneksi, oi onneksi meillä olivat juuri olleet vierailulla "mummelit" ja he leipoivat lasten kanssa sekä pullaa että sämpylöitä. Lisäksi meillä on uusi uuni, jonka lämpötiloja osaa säätää. Hätätilanteessa ajattelin hyödyntää tuosta mummelien ja lasten leipomistilanteesta ottamiani kuvia ja jotenkin vaan kyhätä jotain näytille kouluun.

Heittäydyimme kuitenkin Eeron kanssa hommaan ihan tosissaan. Ehkä nyt hieman liioittelen, olen tietenkin leiponut sämpylöitä aikaisemminkin, jopa ihan säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta Suomessa on Suomen tutut ainekset ja täällä jotain muuta.  Jauhoja oli jo kaapissa ja vierailijat olivat ystävällisesti tuoneet sekä kuivahiivaa että leivinpaperia.

Ensin Leipuri Hiiva ja selitys, miksi hiukset pitää suojata: Kukaan ei halua syödä leipää ja löytää sieltä jonkun hiuksia!

Sitten tarvittavat ainekset. Täältä saa saksalaista Krustenbrot -jauhoa, jonka mainostetaan pakkauksessa toimivan hienosti leipäkoneessa. Lopputuloksena on kuvien mukaan suomalaisen hiivaleivän kaltaista leipää, siispä ostin sitä. Mummelit tekivät siitä + vehnäjauhoista sämpylöitä ja niistä tuli ihania! Siispä niillä mentiin nytkin. 

Paineessani muistelin sitä, mikä olikaan sopiva sekoitussuhde vehnäjauhojen ja näiden mystisten saksalaisjauhojen kanssa ja yritin jopa soittaa äidille. Ei vastausta, joten oli pakko soveltaa ja muistella, että kaipa se oli puolet ja puolet. Myöskään kuivahiiva ei kuulu asiantuntemukseeni. Suomessa ostan tuoretta hiivaa silloin kun teen pizzataikinaa tai joskus sämpylöitä. Kuivahiiva sekoitettiin ohjeen mukaan kuiva-aineisiin. Kaiken tämän "monta leipuria jauhoissa ja vieläpä monenlaisia jauhoja taikinassa" -systeemin keskellä unohdimme laittaa taikinaan sekä suolaa että sokeria....

Teimme taikinan maitoon. Jauhot joukkoon ja hurjaa vatkaamista Eeron toimesta (sen pitäisi tuoda ilmaa taikinaan ja edistää nousemista). Yllättävän vähän roiskui ympäristöön, vaikka Omppu oli kärppänä vaanimassa makupaloja.

Myös vähän vaivaamista käsin.

 

Apua, mikä klöntti, ei se kotona ole tuolta näyttänyt...Mutta nousemaan vaan kun pakko on.  

Alkuperäiseen surkeaan kasaan verrattuna tämä oli jo kuohkeaa ja taikinan näköistä. Tässä vaiheessa tajusin, että yleensä olen kai tehnyt tupla-annoksen.

Voisin valehdella, että sämpylät ovat sen näköisiä kuin ovat, koska ne ovat lapsen tekemiä, mutta en todennäköisesti olisi saanut yhtään hienompia aikaan itse. Tai no, ihan varmaan nämä ovat yhtä hienoja kuin itse loppuun asti leipomani olisivat olleet.

Ei haittaa, vaikka ne ovat kauhean rumia taikinana. Kun ne nousevat ja joutuvat uuniin, tilanne paranee! Tämän kirjasimme myös dokumentointiin.

Hip hurraa, muutama ihan oikean näköinenkin sämpylä. Eero vei ne aamulla kouluun ja suolattomuudesta ja rosoisuudesta huolimatta ne olivat valtava menestys, palasista tapeltiin.  Lupasimme tehdä ensi keskiviikoksi lisää. Silloin Eero myös kertoo näiden kuvien kera, kuinka nesteestä, jauhoista, hiivasta ja lämpötilan muutoksesta syntyy kiinteää leipää PowerPoint -esityksenä. Kyllä, se noidankehä alkaa nykyään jo 7-vuotiaana:  Eerolla on keskiviikkona 7 diaa, isällänsä huomenna 70 diaa omasta aiheestaan.