Tänään meille tulee vuokraisäntä käymään. Se on aina jotenkin hupaisa spektaakkeli. Hän on Hongkongissa asuva liikemies, ilmeisen varakas henkilö, joka omistaa useita taloja tällä alueella. Hän käy Shanghaissa muutaman kuukauden välein ja yleensä sinä aikana jotain on talossa pitänyt korjata ja hän tulee maksamaan nuo korjaustyöt ja tarkastamaan että homma on tehty kunnolla.
Ensin paikalle saapuu "agenttimme" (=jotakin kiinteistönvälittäjän ja yleisen apuhenkilön väliltä) varmistelemaan että minulla on kaikki kuitit ynnämuut tallessa ja esillä. Sitten pihaan ajaa kiiltävä musta auto, josta nousee vuokraisäntä. Viimeisenä saapuvat "hännystelijät" eli 2-3 jonkinlaista työmiestä.
Minua aina jotenkin nolottaa, kun vuokraisäntä alkaa jo oven ulkopuolella riisua kalliin näköisiä, varmaan käsintehtyjä kenkiään. Joka kerta sanon ettei tarvitse, mutta aina hän ne ottaa pois ja tallustelee sisään silkkisukissaan ja tummassa puvussaan.
Sitten kierretään talo ja minä kerron mikä on vialla. Agentti kääntää "valitukseni" vuokraisännälle ja kirjoittaa muistikirjaan listaa samalla kun vuokraisäntä meluaa korjausmiehille kiinaa ja osoittelee seiniä. Tänään minä aion valittaa uuninluukusta, joka ei sulkeudu kunnolla sekä terassin liukuovista, jotka aukeavat itsekseen ja nostavat meidän lämmityskulumme talvikuukausina taivaisiin. Niin ja parista maalaushommasta ja vuotavasta pesukoneesta. Seuraavan viikon aikana yleensä talossa häärii työmiehiä korjaamassa epäkohtia. Tämä valittaminen siis tapahtuu ihan hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä, täällä nyt vaan tuppaa jutut hajoamaan aika usein.
Vierailu päättyy siihen, että vuokraisäntä kaivaa hervottoman nipun seteleitä ja maksaa kuitteja vastaan tehdyt korjaustyöt. Vuokraisäntä poistuu ensimmäisenä, sitten hännystelijät ja viimeisenä agentti, joka kerää kuitit talteen. Vierailu kestää yleensä n. puoli tuntia.
Pitänee ruveta hieman siistimään paikkoja, onneksi olin kaukaa viisaana ostanut vähän kukkia taloon :)