Lainaan otsikon toimittaja Jonathan Wattsilta. Hän on kirjoittanut erittäin mainion kirjan:
Otsikko perustuu legendaan, jonka mukaan se, että jos jokainen maapallon kiinalainen hyppäisi yhtäaikaa ilmaan, ja laskeutuisi samaan aikaan alas, se aiheuttaisi täydellisen tuhoisan maanjäristyksen tai peräti suistaisi maapallon radaltaan avaruuteen ja maailmamme loppu olisi siinä. Vähän kuten legenda perhosvaikutuksesta, eli jos jokainen maapallon perhonen räpyttäisi siipiä yhtäaikaa, olisimme tuhon omia. No joo...
Olen kuitenkin nyt viimeiset viikot lukenut Wattsin kirjaa ja ihastunut siihen.
Minähän olen siis ihan suorastaan rakastunut Kiinaan. Minä ihailen meidän kiinalaisten perhekeskeisyyttä - sitä että lapset huolehtivat vanhemmistaan ja vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Jos perheessä on ongelma, kaikki menevät yhden puolesta ja vaikka jättävät työpaikkansa sen edestä, että perhe pärjää. Isovanhemmat hoitavat lapsenlapset ja lapset hoitavat omat vanhempansa. Aina. Jos perheellä on supermarketti ja alkaa sataa, aivan varmasti perheellä on saavillinen sateenvarjoja siinä kaupan edessä kaupan kaikille ostajille minuutti siitä, kun sade alkaa. Suomessa vaaditaisiin ainakin kuukauden byrokratia siihen, että joku saisi myydä sateenvarjoja, jos se ei kuulu liiketoimintasuunnitelmaan.
Tämä on sitä hyvää Kiinassa. Sitten taas, jokaisen tänne tulevan pitäisi lukea muutama kirja. Romaanista Villijoutsenet - kolmen kiinattanen tarina, on ainakin jokaisen naisen hyvä aloittaa. Ja jatkaa kirjasta Kiinan kadotetut tyttäret.
Kun miljardi kiinalaista hyppää, on loistava katsaus siihen, miten Kiina kehityksellään joko tuhoaa tämän maapallon, tai pelastaa sen, jos ymmärtää kääntää kelkkansa. Se on loistava katsaus siihen, miten Kiinassa on tehty uskomattomia ratkaisuja, tuhottu luontoa, hukattu isojen kylien terveys syöpään ja AIDS:iin. Ihmiset sanovat, että eivät välitä vaaroista, koska on pakko tehdä työtä. Tapettu eläinlajeja sukupuuttoon, jokidelfiinit ja pandat.
Pahinta on se, että täällä todella saadaan ihmiset uskomaan näihin aivan utopistisiinkin juttuihin. Olen kuullut usean kiinalaisen ylistävän Ningbon ja Shanghain yhdistävää siltaa, jossa ei oikeastaan ole mitään järkeä. Kunhan on keskelle sumua rakennettu monumentti. Kirjassa eräs kenraali ihan tosisssaan ehdottaa, että olisi syytä räjäyttää Himalajan läpi sola muutamalla ydinkärjellä (pari kappaletta Hiroshimaa riittäisi), jotta lämmin ilma virtaisi Tiibetiin ja saataisiin sekin maa hyötykäyttöön. No, tälle nyt ei sitten ole kuitenkaan löytynyt vielä kannatusta...
Kirjassa on kerrottu myös se, miten me täällä Shanghaissa kerskakulutuksella edesautamme maapallomme tuhoa.
Tämä ei ole kirjasta, mutta tämän luin kerran kampaajalla ja meinasin melkein oksentaa. Kysessä oli saksalainen Expat-julkaisu, jossa kerrottiin melko leuhkasti Expat-elintasosta (ainakin siis ilmeisesti heidän perheessään...). Isukki kertoi, kuinka heidän perheensä lapset täällä Shanghaissa eivät pysty enää kantamaan passejaan, koska ne ovat niin painavia leimamusteesta eri matkakohteista. He olivat jossain tilanteessa tehneet katkeran päätöksen olla matkustamatta yhdellä lomalla ulkomaille, jolloin perheen lapsiparka oli joutunut kysymään isisltä, että "Daddy, are we now kind of a poor people?" Kyseinen dädi oikein ylpeästi tämän siinä kolumnissaan kertoi, hassuna vitsinä suorastaan. "No baby, we just want to save the nature this year, now we need to find something boring to do here!".
Niin, mihin me olemme menossa? Suomi ainakin tiedotusvälineiden valossa kuulostaa pelottavan ahdistavalta. Toivottavasti todelisuus on jotakin muuta.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Favorita - My Favorite
Harvoin kirjoittelen ostospaikoista (koska en osta mitään mielenkiintoista, kuten "päivän asuja" saati "rakkauslaukkuja") tai ravintoloista (koska kaikki Shanghaissa ovat kuitenkin jo käyneet kaikkialla). Nyt tuli kuitenkin aihetta kirjoittaa, vaikka näillä kotikulmilla oleville testattavaksi.
Favorita on pieni italialainen bistro, joka sijaitsee Minhangissa, Hua Caossa. Fashion Mallilla. Kaikki täkäläiset tietävät, vaikkei siellä mitään fashionia ole. Pelkkä kiinalainen ostari täynnä huonoja ja hyviä ravintoloita. Favorita on suoraan Blue Frogia vastapäätä ja minusta se on niitä hyviä!
Paikan omistaa Francesco, Italiassa syntynyt ja koko lapsuutensa asunut kiinalainen. Hän hölöttää puhelimeensa vuorotellen italiaa ja kiinaa, mutta puhuu myös loistavaa englantia.
Favoritassa on ns. "set lunch", joka sisältää kiinalaisittain harvinaisen salaattipöydän + lämpimän ruoan (listalta pasta, risotto tai pizza), hinta muistaakseni 58 RMB. Pelkän salaattipöydän antimet saa hintaan RMB 35 ja siitä todellakin saa mahansa täyteen niin halutessaan.
Salattipöydässä on päivästä riippuen valittavana mm. jäävuorisalaattia, rucolaa, lollo rossoa, tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta, paprikaa, suolakurkkua ja mustia oliveja viipaleina sekä kastikkeina oliviöljy-balsamico -kastike sekä Thousand Island -kastike. Antipastona oli salaattipöydästä ahmiessani mm. tomaattia ja mozzarella cocktail -tikuissa, munakoisoa juustolla ja mausteilla kuorrutettuna, marinoitua kukkakaalia, marinoituja herkkusieniä, omena-perunasalaattia, riisiä sisältävää salaattia ja pastasalaatttia (en maistanut kumpaakaan, en muista mitä ne olivat). Tämä siis on alkuruoka lounaalla tai hintaan 35 RMB lounas. Kannatta mennä reilusti ennen klo 14, koska yleensä salaattipöytä näyttää hieman köyhtyneen lounasajan loppupuolella.
Illemmalla olemme poikenneet Favoritaan lasilliselle tai parille ja tilanneet kylmien alkupalojen listalta. Tylsästi tomaattia ja mozzarellaa sekä mm. Parman kinkkua, salamia ja juustoja.
Parasta antia ovat minusta ns. kylmät lautaset, eli erilaisia leikkeleitä sisältävät alkupalat. Francescon italialaisista juurista johtuen raaka-aineet ovat tarkkaan valittuja ja siksi kiinassa harvinaisesti myös raakana mainioita. Melkein murhaisin Francescon Parman kinkusta. Nooo, ei nyt sentään.
Listalla on myös pari kalliimmanpuoleista liharuokaa, ei ole tullut testattua. Minusta Favorita sopii paremmin juuri bistroksi, johon poiketa lounaalle tai lasilliselle ja alkupaloille ennen varsinaista päivällistä.
Favoritassa on siis myös laadukas viinilista ja he myös myyvät viinejä.

tiistai 3. maaliskuuta 2015
Uuden vuoden juhlintaa - vielä kerran
Oli tarkoitus laittaa kuvia uuden vuoden juhlista heti tuoreeeltaan jo kauan sitten, mutta sitten netti pimeni ja siinä menikin juhlafiilis ja aikaa!
Toivotamme nyt kuitenkin vielä kerran hyvää uutta vuotta, WISS:n hienojen juhlien kuvien merkeissä. Juhla oli upea ja lapset olivat harjoitelleet kovasti! Puvustus ja lavastus olivat viimeisen päälle. Poikani tuleva ura ei ehkä ole esittävän taiteen parissa, mutta hyvin tehty silti! Ei enää mököttämistä takarivissä, vaan ylpeästi eturivissä suomalaisen kaverin kanssa. Molemmat tosin näyttivät siltä, että oltais mieluummin potkimassa palloa kentällä kuin tässä laulamassa.
Orsini -teatterin valmistuminen on tuonut WISS:n juhliin ihan uutta potkua ja ISTA-ohjelman myötä on aina mukavaa, kun isommat oppilaat pääsevät puikkoihin äänentoistossa ja valaistuksessa.
Jos tämä oli meidän viimenen uuden vuoden kekkerimme täällä, jäi todella hyvä mieli! Hyvä WISS!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Sinne, tänne tai jonnekin
Lämpimästä kylmään, voisi varmaan sanoa just nyt.... Hrrrr. + 2 astetta ja rakeita.
Palataan osastoon "sinne" hetkeksi. Langkawi oli ihana, niin ihana. Podin syyllisyttä, ettemme tomerana kiertäneet saarta vaikka vuokra-autolla ja touhunneet kohteissa. Me loikoilimme. Tyttöjen kanssa kävimme kuitenkin köysiradalla korkealla.
Onneksi tapasin eilen tuttavaperheen isän, tunnustimme puolin ja toisin, että eipä sitä tullut niin kauheasti retkeiltyä kummallakaan perheellä, eri kohteissa, mutta oli ihanaa nauttia yhdessäolosta ja olosuhteista. Meitä toimettomuutta rakastavia on siis muitakin!
Lotta päästi meidät lähemmäksi kuin ennen. Voi että.
Shanghaissa meitä odotti pari nuorta naista ja koira. Kaikki oli mennyt hienosti.
Me olimme tajuttomuuden rajamailla yön matkustettuamme, nyt alkaa järki ja rytmi palailla pikkuhiljaa.
Voi ihme. Meidän piti päättää isoja asioita loman aikana, mutta asiat menivät vain enemmän sekaisin:
Suomi, "Kesämaa", DownUnder, Kiina....
Suomeen paluun osalta sain kuopuksen asiat jo järjestymään minusta tyydyttävästi, siksipä pyydän anteeksi Jyväskylältä ja jyväskyläläisiltä, jos teitä kovasti loukkasin. Isompien kohdalla tilanne on pikkuisen avoin.
Täällä sataa ja sataa ja sataa. Linnoittauduimme olohuoneeseen tuijottamaan Frendejä - mitäs muutakaan!
Meiltä ja naapureilta: Ihanaa uutta vuotta kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)