tiistai 23. kesäkuuta 2015

Lähtöitkut!

Se alkaa olla siinä!

Edellisenä sunnuntaina kävivät muuttomiehet pyörremyrskyn tavalla pakkaamassa kamamme. 126 pakaasia. Herranen aika! Jos joskus vielä lähden ulkomaille asumaan, lähden matkalaukkuperiaatteella - ei muuttotavaraa. No, never say never. Odotan suunnattomalla innolla, mihin survon kaikki 36 kuutiota tavaraa ihan valmiissa talossa. Kesämökki rikastuu jälleen uusista kattiloista ja pannuista, kipoista ja kupposista ainakin.

Neljä päivää sinnittelimme täällä askeettisissa olosuhteissa: pari hassua lakanaa, pari pyyhettä. Säästin onneksi mannaryynejä, että voin tehdä mannapuuroa - ai niin, ei ole kattilaa! Pasta on aina helppo kotiruoka, niin, se kattila. Tehdäänpä voileipää. Jaahas, ei ole veistä. Ihan hirveää. Noutoruokaa, klubin ravintolaa, Subwayta, munakasta, itsetehtyjä hampurilaisia (yksi poistotuomion kokenut paistinpannu jäi). Sitten alkoivat seinät kaatua päälle ja suuntasimme Ascott -service apartment hotelliin Huai hai lu:lle keskustaan. Omppu meni ystävällemme Mikko-sedälle hoitoon ;) Mikko-sedän apuna oli onneksi vierailulle saapunut, minunkin vanha tuttuni Kimmo-setä. Meillä oli Ompusta huolimatta hulvattoman hauskoja hetkiä yhdessä! Ehkäpä kuulette niistä vielä, jos vieroitusoireet blogista käyvät liian rankoiksi!

Tänään palasimme takaisin leiriimme ja pakkasimme loputkin kamamme. Se olikin lopulta aikamoinen homma. Kuusi kpl täyteen ahdettuja matkalaukkuja ja viisi kpl 8 kg äärirajoilla olevia käsipakaaseja + Omppu, joka on superlyhyessä karvassaan aivan kauhean pikkuisen ja laihan näköinen, ei ole pelkoa painorajan paukkumisesta. Paperihommatkin tulivat kuntoon, vaikka unettomia öitä niistäkin tuli.

Tämä viimeinen viikko on ollut haikea, vaikea, kamala ja ihana. Nyt on kaikki valmista ja on aika lähteä! Koska emme kaikki mahdu samaan autoon, saimme ihanan ystävämme kuskin avuksi. Kahdella Buickilla siis suuntaamme huomenna klo 06 kentälle. Illalla olemme jo kotona.

Tv-sarjan friends viimeinen kohtaus kymmenen tuontokauden jälkeen.
Meitä on vuosien varrella viihdyttänyt iso kasa aivan ihania, ihan oikeita frendejä. Lasten jäähyväiset ovat olleet kamalaa katsottavaa, kyynel jos toinenkin on vierähtänyt ja vieläpä moneen kertaan. Riipaisevaa oli Ellan saapuminen takaisin Hongkongin Disneylandin tanssikeikalta sunnuntaiyönä. Kun yksi asuu Uudessa Seelannissa, toinen USA:ssa ja kolmas Singaporessa ja neljäs Suomessa, on tapaamisten järjestäminen ihan oikeassa elämässä hieman haastavaa. Never say never.

Ensimmäisenä syksynä täällä löysimme tyttöjen (ja sittemmin myös Eeron) kanssa Friends -sarjan ja kaikkia kymmentä tuotantokautta on tullut tyttöjen kanssa tuijotettua vaikka ja kuinka, kuten blogistakin on saatu lukea! Siis minun nuoruuden suosikkini upposi myös nykyiteineihin! Olemme jopa kirjanneet pieneen vihkoon kaikkien levyjen jaksot ja tähdittäneet ne *-*** -periaatteella (meistä kaikista on tullut Monica!). Frendien loppukohtauksen kuva oli oikeastaan ainoa, jonka tähän postaukseen nyt keksin! Tässä on se fiilis, kun avaimet ovat pöydällä ja on aika siirtyä eteenpäin!

On aika mennä nukkumaan, viimeistä kertaa täällä. Hello Kitty lakanan ja muhkuraisen tyynyn kanssa! Jos herään tarpeeksi aikaisin aamulla, saan kuivan pyyhkeen suihkua varten! Se tarkoittaa n. klo 04.45, eli neljän ja puolen tunnin kuluttua! Nukahtaminen tulee olemaan vaikeaa!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pasila, olkaa hyvä: Porilaisten marssi ;)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tämä on totta!

Tämä siis todelakin tapahtuu! NE ovat täällä. Ensin meille saapui muutamia pahvilaatikoita ja pakkaustarpeita, joihin itse pakkasimme osan tavaroista.


Kaikista isoin homma oli erotella joukosta ne tavarat ja vaatteet, joita tarvitsemme, ennen kuin kontti ehkä kolmen kuukauden päästä saapuu Suomeen. Suomessa on silloin järkyttävän kylmää ja jo tosi pimeää, melkein suunnilleen luntakin (no toivottavasti ei kai nyt sentään). Meillä on seitsemän matkalaukkua ja yksi back up -kassi, joka melko varmasti joudutaan käyttämään. No, lapsilla ei oikeastaan ole vaatteita syksyyn ja talveen, joten isommin sen sään puolesta ei ollut murheita. Mutta kaikessa muussa ihan riittämiin.

Muuttopäivää edeltävänä iltana kaikki matkalaukut olivat kiinni ja punnittuina. Kiloja ja tilaa on vielä vähän, mutta sekä tänne jäävä kama (joka suurilta osin annetaan tai heitetään pois) että vielä ostamatta oleva (Decathlon + GAP + MUJI...) pitäisi sovittaa, joten täytyy olla vähän tilaa.
 


NE tulivat klo 9.00 aamulla. Ensin meinasi käydä köpelösti, sillä täältä ei kuulemma saa muuttaa viikonloppuisin. No, onneksi asiat sujuivat ja jo pelkkä pakkaustarvikkeiden kontti oli iso.


Jos kerran lähden, lähden ainakin tyylikkäästi! Jalassa Ayilta jääneet "crocsit". Jalat ovat yksinkertaisesti niin kipeät kaikesta ravaamisesta kahden kerroksen välillä, että kantapäät tarvitsevat jotain allensa. Toivottavasti muut kengät eivät menneet konttiin vaan matkatavaroihin...Muuten olen koko kesän Suomessa näin style!


Omppuparka on ollut vähän sekaisin ja kiusasimme vielä lisää :)  Tiistaina luvassa trimmi superlyhyeen karvaan ja kaikki muukin huolto. Muutto on vielä pikkuisen sekaisin, muuttoa varten tarvittava Immunization card on jossain byrokratian rattaissa jo viidettä viikkoa. Tomorrow, tomorrow...Näinköhän minun ja Ompun muuttopäivä pysyykään?


Excuse me, Sir! Patjani alla saatta olla herne ja se häiritsee!


Hyvänen aika, millä vauhdilla tämä lähtikään käyntiin. Pojat eivät ole mitään aloittelijoita, todellakaan. Pakkaus alkoi klo 9.00 ja klo 14.00 se alkaa olla loppuitkuja vailla. Tähän väliin sopi vielä siis 1,5 h lounastauko.





Tämä koko tapahtuma on ollut elämässäni kokonaisuudessaan ehkä kaikkein suurin stressi, surut sitten erikseeen. Ja tottavie, olen työelämässä kaikenlaista kriisiviestintää vaatinutta kokenut. Luultavasti se on enimmäkseen tämä henkinen puoli ja luulen kaiken helpottavan, kun tämä kuorma tästä lähtee. Sitten on vaan hauskaa, toivon. Eli henkilökohtaista kriisiviestintää tämä bloggaus juuri nyt.

Muuttajille tulevaisuudessa neuvon: Muuttopäivänä ei ole enää mahdollista tehdä mitään muuta, kuin katsoa sivusta. Jokaikinen huone pitää olla katsottuna läpi, mikä lähtee, mikä jää. Me merkkasimme PostIt -lapuilla kaikki ne tavarat, jotka asunnossa oli vuokraisännän toimesta, DO NOT MOVE. Pidä todellakin huolta, että KAIKKI tärkeä paperi on eroteltu muuttotavaroista. No, tietenkin se passi. Samoin kaikki sälä: laturit, puhelimet, tietokoneet, puhelimet, kuulokkeet. Kotiavaimet Suomeen, kaikenlaiset kortit, kuten KELA-kortit (joita ei tarvittu vuosiin). Tarvittaessa lasten koulutodistukset yms...Tänne Kiinaan meillä kesti tavaroiden tulla n. kaksi kuukautta ja se oli lentorahtia se. Nyt merikontin kanssa on puhuttu n. kahdesta kuukaudesta ja vaikka uskon Suomen Tullin olevan pikkuisen tehokkaampi, olen varautunut sinne syyskuun puoleenväliin.

Tämä nyt siis todellakin tapahtuu ja on lopullista.

Jäljellä on tyhjä talo - muutama lakana ja pyyhe, kertakäyttöastioita, paistinpannu. Täällä päätimme kuitenkin sinnitellä muutaman päivän ennen siirtymistä hotelliin.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Happy together!

Tasan 15 vuotta sitten me menimme naimisiin. 


Tasan 15 vuotta sitten kumpikaan meistä ei taatusti uskonut siihen, että 15 vuoden kuluttua olemme muuttamassa takaisin Suomeen Shanghaista, että meillä on kolme lasta ja elämä muutenkin mallillaan.




15 vuotta sitten en osannut villeimmissä ajatuksissani kuvitella, ettei isäni ole enää elossa, kun omia nelikymppisiä juhlin. No, elämä ei mene kuten ajattelee..

Tällä hetkellä elämä on kuitenkin aika hienoa ja olen kiitollinen sekä viidestätoista yhteisestä vuodesta että kolmesta ihanasta lapsesta, jotka elämä on meille antanut!








maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tästä se lähtee!


Kun viimeiset vieraamme toukokuun puolivälissä lähtivät, minuun iski jonkinlainen lähtöahdistus. Tuntui, etten mistään hinnasta vapaaehtoisesti täältä lähde, vaikka ihan vapaaehtoisesti asian perheen kesken päätimme. 

En edelleenkään tunne kovinkaan positiivisia ajatuksia paluusta, mutta sanotaan, että ne ovat näin muuton lähestyessä kuitenkin nousevaan suuntaan! Täällä löytyy vertaistukea, meitä itkijöitä, mutta myös niitä, jotka hyppien onnesta lähtevät ensimmäisellä koneella. 

On ihanaa (vai oikeasti kamalaa?) huomata, että esim. nämä unettomat yöt asioita murehtien ovat muidenkin, kuin minun reaktioni muuttoon. No, vielä kun se on mahdollista, laitan vaan valon päälle ja luen kirjaa, kunnes nuupahdan se kirja naamallani. Kun siis olisi mahdollista nukkua aamulla lasten lähdettyä kouluun. Tunnustan, näinä päivinä hyvällä omalla tunnolla sen tunnin joskus otankin. Ja sitten taas jaksaa...

Olemme aloittaneet konkreettiset muuttopuuhat.

Olen täysin tapojeni vastaisesti tehnyt kaiken superjärjestelmällisesti. Ehkä tämäkin on yksi tapa keskittää ajatukset muuhun kuin lähtöpäivään.

Kuvitelkaa: Eeron tärkeimmät Legot on purettu muovilaatikoihin, yksi tai korkeintaan kaksi kerrallaan (ja silloin toki muovipussein eroteltuina) ja tunnisteena toimii ko. legon kokoamisohje.
Siskoni, sekä ystäväni Liisa ja Marja pyörtyvät ällistyksestä tämän nähdessään.

Olen yksinkertaisesti katsonut liikaa Frendejä: Minusta on tullut Monica!


Uusi, järjestelmällinen minä, hankki tänään kasapäin uusia muovilaatikoita, joihin pikkusälä olisi tarkoitus pakata seuraavien kymmenen päivän aikana!

Tämäkään ei ole mitenkään pakollinen puuha, muuttofirma pakkaa tarvittaessa ihan kaiken. Mutta koska olen Monica, minulla on järjestelmä. Plus että en välttämättä halua muiden kuin itseni pakkaavan kaikkein henkilökohtaisimmat juttuni, kuten vaikkapa alusvaatteeni :)

Tänään vihdoin ja viimein meille selvisi firma, joka muuttomme tekee. Tämä on kilpailutuksessa mennyt luvattoman myöhään. Myöskään tarkka muuttopäivä ei vieläkään ole selvillä, todennäköinen oletus on 16.6. Minä en voi antaa passiani, koska Omppu pitää terveystarkastaa ja siihen tarvitaan minun passini. Ella passeineen on Honkongissa tanssimassa. Heikin aikataulusta nyt ei kukaan ota selvää, mutta hänelle se nakki nyt vaan napsahtaa, ei voi mitään.

Loppuun liittyy useimmiten ja useimmilla tietynlaista maanista ostosten tekoa. Ainakin meillä, jotka jättävät kaiken viimetippaan. No, katsellaan... Nyt ei ole enää aikaa katsella, pitää toimia.

Tänään sain yhden rastin DONE -listaan. Hain ulkokukkamarkkinoilta muutamat ruukut hyvinkin sopuhintaan.  Yes: √

Se oli siinä!


Olen tämän kevään aikana myös hysteerisesti kehystyttänyt asioita. Halusin kotiin jotain muistoja Kiinasta ja kiinalaisuudesta. Kiertelin taidetoreja ja Taikang lu:ta, mutta mikään maalaus ei oikein sytyttänyt.

Tutustuttuani Virvaan ja Simoon huomasin pian, että valokuvillahan minä tämän haluan säilöä sydämeeni, en maalaustaiteena.

Taulun kuva: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Simo Turunen


Taulujen kuvat: Munkki Xianissa


Kuvaaja tuntematon
Taobaosta odottelen vielä yhtä juttua, pitänee hälyyttää ex-autokuskimme Andy taas soittelemaan Taitain lamppujen perään! 

Sitten se todellakin on siinä!

Tuntuu, kuin olisi eilen, kun kotona mietimme, mitä mukaan otamme.



Nyt mennään toiseen suuntaan ja muutto on hyvin, hyvin erilainen. Silloin meille jäi koti odottamaan ja sinne pystyi jättämään tavaraa, otsikolla "no, mietitään".

Nyt kaikki on oltava tyhjää, kuten normaalissa muutossakin. Kuitenkin tavarat pitää jakaa sen mukaan, mitä halutaan mukaan nyt ja mitä kaivataan vasta joskus elokuussa, kun merikontti saapuu Suomeen. Tämä on hiukan haastavaa, mutta siinäkin ollaan jo voiton puolella.

Siinä ne odottavat, kuin kanat orrella. Ja toinen poikue muualla. Emme yksinkertaisesti saa porukkaa mahtumaan yhteen autoon Pudongin kentälle mentäessä. Tätäkin on pakko alkaa pohtimaan juuri nyt!



Yksi juttu on myös se tosiasia, että kun kontti lähtee, meillä ei ole petivaatteita, astioita...ei yhtään mitään. Menemme siis hotelliin tai service apartement -hotelliin. Mutta kun meillä on Omppu! Hotellit tuskin huolivat...Tämäkin vielä selvityksen alla.

Muuttoon kuuluu aina tietenkin myös jätesäkeittäin rojun pois heittämistä. 

Mutta myös kunniallista kierrätystä, jota me suomalaiset ainakin harrastamme. Tänään Sanna sai perintönä Ikean kassillisen koulupukuja. Kassi on kiertänyt jo monella, kaikkien poimiessa sieltä omat sopivat ja muut perheet samoin. Sisältö kutistuu ja kasvaa aina kulloistenkin WISS:läisten suomalaislasten mukaan.


Voi, tuntuu, kuin olisi vain hetki siitä, kun näitä koulupukuja ihmeteltiin!


Koulupuvut ovat kyllä olleet mitä mainioin käytäntö! Ei napinaa siitä, mitä aamulla päälle. Kuopuksen kanssa kyllä alkuaikoina tuli taisteltua siitä, onko pakko laittaa kauluspaita. Joku ihme kauluskammo. No, se oli aina helppo kuitata sanomalla: "turhaan sä mulle huudat, mene kiljumaan Mr. Klinelle, hän se näistä päättää, en minä". No, Mr. Klinelle ei tarvinnut kiljua.



Ajat ovat muuttuneet muutoinkin paljon sitten ekan koulupäivän. Muistan nämä lappuset Eeron taskussa. Nyt saa sanoa: POJAT! Te olette suomalaisia, puhukaa keskenänne SUOMEA!


Olemme siis välitilassa kohti Suomea, täältä tullaan.

Loppukevennyksenä eiliset Suomi-koulun kirjaston kaappi- ja lajittelutalkoot:

Siirsimme kepeästi ystäväni Pian kanssa yhden uuden kaapin oikealle paikalleen. Näinhän meille oli kerrottu: 6 kpl painavia kalusteita on saapunut, tulkaa siirtämään paikoilleen. Homma otti ehkä kolme minuuttia.

Kohta paikalle pyrähti suoranainen armeija Ayeija ja neuvonantajia. Kuinka monta suomalaista naista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? öööö: kaksi! Kuinka monta kiinalaista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? Kuvan mukaan 6-7 kpl. 

Asenne ratkaisee!