Tästä se lähtee!

Kun viimeiset vieraamme toukokuun puolivälissä lähtivät, minuun iski jonkinlainen lähtöahdistus. Tuntui, etten mistään hinnasta vapaaehtoisesti täältä lähde, vaikka ihan vapaaehtoisesti asian perheen kesken päätimme. 

En edelleenkään tunne kovinkaan positiivisia ajatuksia paluusta, mutta sanotaan, että ne ovat näin muuton lähestyessä kuitenkin nousevaan suuntaan! Täällä löytyy vertaistukea, meitä itkijöitä, mutta myös niitä, jotka hyppien onnesta lähtevät ensimmäisellä koneella. 

On ihanaa (vai oikeasti kamalaa?) huomata, että esim. nämä unettomat yöt asioita murehtien ovat muidenkin, kuin minun reaktioni muuttoon. No, vielä kun se on mahdollista, laitan vaan valon päälle ja luen kirjaa, kunnes nuupahdan se kirja naamallani. Kun siis olisi mahdollista nukkua aamulla lasten lähdettyä kouluun. Tunnustan, näinä päivinä hyvällä omalla tunnolla sen tunnin joskus otankin. Ja sitten taas jaksaa...

Olemme aloittaneet konkreettiset muuttopuuhat.

Olen täysin tapojeni vastaisesti tehnyt kaiken superjärjestelmällisesti. Ehkä tämäkin on yksi tapa keskittää ajatukset muuhun kuin lähtöpäivään.

Kuvitelkaa: Eeron tärkeimmät Legot on purettu muovilaatikoihin, yksi tai korkeintaan kaksi kerrallaan (ja silloin toki muovipussein eroteltuina) ja tunnisteena toimii ko. legon kokoamisohje.

Siskoni, sekä ystäväni Liisa ja Marja pyörtyvät ällistyksestä tämän nähdessään.

Olen yksinkertaisesti katsonut liikaa Frendejä: Minusta on tullut Monica!

Uusi, järjestelmällinen minä, hankki tänään kasapäin uusia muovilaatikoita, joihin pikkusälä olisi tarkoitus pakata seuraavien kymmenen päivän aikana!

Tämäkään ei ole mitenkään pakollinen puuha, muuttofirma pakkaa tarvittaessa ihan kaiken. Mutta koska olen Monica, minulla on järjestelmä. Plus että en välttämättä halua muiden kuin itseni pakkaavan kaikkein henkilökohtaisimmat juttuni, kuten vaikkapa alusvaatteeni :)

Tänään vihdoin ja viimein meille selvisi firma, joka muuttomme tekee. Tämä on kilpailutuksessa mennyt luvattoman myöhään. Myöskään tarkka muuttopäivä ei vieläkään ole selvillä, todennäköinen oletus on 16.6. Minä en voi antaa passiani, koska Omppu pitää terveystarkastaa ja siihen tarvitaan minun passini. Ella passeineen on Honkongissa tanssimassa. Heikin aikataulusta nyt ei kukaan ota selvää, mutta hänelle se nakki nyt vaan napsahtaa, ei voi mitään.

Loppuun liittyy useimmiten ja useimmilla tietynlaista maanista ostosten tekoa. Ainakin meillä, jotka jättävät kaiken viimetippaan. No, katsellaan... Nyt ei ole enää aikaa katsella, pitää toimia.

Tänään sain yhden rastin DONE -listaan. Hain ulkokukkamarkkinoilta muutamat ruukut hyvinkin sopuhintaan.  Yes: √

Se oli siinä!

Olen tämän kevään aikana myös hysteerisesti kehystyttänyt asioita. Halusin kotiin jotain muistoja Kiinasta ja kiinalaisuudesta. Kiertelin taidetoreja ja Taikang lu:ta, mutta mikään maalaus ei oikein sytyttänyt.

Tutustuttuani Virvaan ja Simoon huomasin pian, että valokuvillahan minä tämän haluan säilöä sydämeeni, en maalaustaiteena.

Taulun kuva: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Munkki Xianissa

Kuvaaja tuntematon

Taobaosta odottelen vielä yhtä juttua, pitänee hälyyttää ex-autokuskimme Andy taas soittelemaan Taitain lamppujen perään! 

Sitten se todellakin on siinä!

Tuntuu, kuin olisi eilen, kun kotona mietimme, mitä mukaan otamme.

Nyt mennään toiseen suuntaan ja muutto on hyvin, hyvin erilainen. Silloin meille jäi koti odottamaan ja sinne pystyi jättämään tavaraa, otsikolla "no, mietitään".

Nyt kaikki on oltava tyhjää, kuten normaalissa muutossakin. Kuitenkin tavarat pitää jakaa sen mukaan, mitä halutaan mukaan nyt ja mitä kaivataan vasta joskus elokuussa, kun merikontti saapuu Suomeen. Tämä on hiukan haastavaa, mutta siinäkin ollaan jo voiton puolella.

Siinä ne odottavat, kuin kanat orrella. Ja toinen poikue muualla. Emme yksinkertaisesti saa porukkaa mahtumaan yhteen autoon Pudongin kentälle mentäessä. Tätäkin on pakko alkaa pohtimaan juuri nyt!

Yksi juttu on myös se tosiasia, että kun kontti lähtee, meillä ei ole petivaatteita, astioita...ei yhtään mitään. Menemme siis hotelliin tai service apartement -hotelliin. Mutta kun meillä on Omppu! Hotellit tuskin huolivat...Tämäkin vielä selvityksen alla.

Muuttoon kuuluu aina tietenkin myös jätesäkeittäin rojun pois heittämistä. 

Mutta myös kunniallista kierrätystä, jota me suomalaiset ainakin harrastamme. Tänään Sanna sai perintönä Ikean kassillisen koulupukuja. Kassi on kiertänyt jo monella, kaikkien poimiessa sieltä omat sopivat ja muut perheet samoin. Sisältö kutistuu ja kasvaa aina kulloistenkin WISS:läisten suomalaislasten mukaan.

Voi, tuntuu, kuin olisi vain hetki siitä, kun näitä koulupukuja ihmeteltiin!

Koulupuvut ovat kyllä olleet mitä mainioin käytäntö! Ei napinaa siitä, mitä aamulla päälle. Kuopuksen kanssa kyllä alkuaikoina tuli taisteltua siitä, onko pakko laittaa kauluspaita. Joku ihme kauluskammo. No, se oli aina helppo kuitata sanomalla: "turhaan sä mulle huudat, mene kiljumaan Mr. Klinelle, hän se näistä päättää, en minä". No, Mr. Klinelle ei tarvinnut kiljua.

Ajat ovat muuttuneet muutoinkin paljon sitten ekan koulupäivän. Muistan nämä lappuset Eeron taskussa. Nyt saa sanoa: POJAT! Te olette suomalaisia, puhukaa keskenänne SUOMEA!

Olemme siis välitilassa kohti Suomea, täältä tullaan.

Loppukevennyksenä eiliset Suomi-koulun kirjaston kaappi- ja lajittelutalkoot:

Siirsimme kepeästi ystäväni Pian kanssa yhden uuden kaapin oikealle paikalleen. Näinhän meille oli kerrottu: 6 kpl painavia kalusteita on saapunut, tulkaa siirtämään paikoilleen. Homma otti ehkä kolme minuuttia.

Kohta paikalle pyrähti suoranainen armeija Ayeija ja neuvonantajia. Kuinka monta suomalaista naista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? öööö: kaksi! Kuinka monta kiinalaista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? Kuvan mukaan 6-7 kpl. 

Asenne ratkaisee!