Se kolmas vuosi

"On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

-Tove Jansson.-

Kun kaverimme Anne jakoi tämän linkin, minä imatralaisittain jotenkin romahin....

Kun me tänne tulimme, oli puhe kahdesta vuodesta ja sen valossa elimme. Jo kuukausia sitten tiesimme todellisuudessa, että kolmas vuosi tulee, mutta aina sitä totuutta jotenkin väistimme. Nyt on paperit allekirjoitettu eikä muuttovalmisteluita aloitettu, eli: Olemme täällä myös vuoden 2015 kesään saakka!

Esikoisemme Ella sai joululoman pääsykokeista paikan Viitaniemen urheiluluokalle ja se onneksi odottaa myös sinne 8. luokalle. Tämä oli oikeasti huippujuttu ja Ellalta kova saavutus, onnea! Mahtavaa olisi aloittaa sen uuden luokan kanssa heti alussa, mutta tällä nyt mennään.

Emilia on myös  löytänyt elämänsä sielunkumppanin Stellan täällä, heidän muuttonsa takaisin Suomen tulee olemaan musertava isku paitsi Emilialle ja Stellalle, myös koko rosvot ja poliisit -porukalle, jotka täällä yhdessä leikkivät. Uskon silti, että tässä on nyt kyseessä sellainen ystävyys, joka kestää.

Eeron osalta muutto Raketille oli hankala. Ihana pikkupoikien yhteisö Le Chambordilla vähän jäi. WISS:n periaate erottaa  samanikäiset samanmaalaiset hankaloittaa yhteydenpitoa. Lauri lähti
Suomeen, silti jotenkin porukka Roope, Eero ja Otso ja nyt uutena Miika on silti kiva poikien porukka.  Toivotaan että tästä tulee se suomalaisten jengi!

Itse olen varovaisen tyytyväinen. Suomen tilanne on hmm… kummallinen. En tiedä, haluaisinko olla siellä työnhakijana juuri nyt. Toisaalta tottakai kaipaan valtavasti omaa kotiamme, mökkiämme, talvea, lasten kouluyhteisöä ja erityisesti paria ihanaa opettajaa, harrastusporukoita…Perheitämme noin laajemmin, ystäviä, kavereita...

House hunting osa 2 ja ennakkoluuloinen suomalainen muija

Olemme päättäneet lähteä etsimään uutta kotia!

Vanha talo on ok, jotenkin siinä vaan on  niin paljon sellaista, jota emme hyväksy. Viimeisenä asiana edellisen talven sähkölaskumme, jotka ylittivät kaikki sietokyvyn rajat. Compoundimme toimistoukkeli nauroi meidän laskuillemme, me emme nauraneet. Syitäkin osasimme ihmetellä. Lisäksi talossa on sellaisia epämääräisiä juttuja, joita emme osaa edes vaatia korjattaviksi aina ja aina uudestaan, kuten ilmastoinnin kautta usein leviävä viemärin haju. Sekä home, joka tuntui pesiytyvän erityisesti tyttöjen makuuhuoneeseen nurkkiin talven aikana.

Kun meillä on kuulemma mahdollisuus katkaista vuokrasopimus 15.6. alkaen (= sama päivä kun lähdemme Suomeen), päätimme katsastaa mahdollisuudet asunnonvaihtoon jo tässä vaiheessa!

Turvauduimme taas miehen työnantajan hyväksymän välittäjän palveluihin. Olin jo varautunut suuren esiurputukseen ja sehän kyllä seurasi.

On aivan pakko antaa esimakua ajalta, jolloin en blogia päivittänyt ja kävimme ensimmäisellä house hunting- matkalla. Mm. tällaisia helmiä meille myytiin aluksi  yli 3500 € kuukausivuokran hintaan. Haluan olla rehellinen hintojen osalta, koska varmasti kaikki tänne tulevat "pääsevät" osaksi systeemiä.

Aivan ihana kokonaisuus omalla alueellamme Le Chambordilla, valitettavasti kahden kerroksen korkuinen, luonnossa viininpunainen ja muovinen panelointi ei oikein kuvassa pääse edukseen.... (seinä ei siis todellakaan ole "wenge" tai "merbau", jos joku erehtyy, vaan luonnossa viininpunainen vinyyli... (kuva on kiinteistönvälittäjältä). Eli siis pöydän päällä olevan liinan värinen.

Tätä viininpunaista kokonaisuutta suoraan vastapäätä on mintunvihreällä laatoitettu avokeittiö, jonkinlaisella puuviilulla varustettuine ovineen. Silmä lepää tässä yhdistelmässä, pahus ettei ole sellaista panoraamakuvaa... Myös koko muu talon värimaailma oli yhtä mielenkiintoinen. Muusta varustelusta: Jos olisin ollut hakemassa ensimmäistä opiskelijasolua Teekkarikylästä, olisin voinut edes ajatella näin yököttäviä pesutiloja. Mutta hyvänen aika, en noilla hinnoilla! Jaiks. Tämä ihanuus on edelleen saatavilla, miksi ihmeessä??? ;)

 

Tämä setti kokonaisuutena on oikeasti paljon kauheampi kuin kuvissa.

 

Rehellisest tämä alla oleva taisi olla ensimmäinen kohtaamamme olohuone. Kysyin, että mitenkäs kalustuksen laita? Vastaus. "Nämä ovat tämän huoneen kalusteet ja tämä vuokrataan kalustettuna, eli kalusteiden arvo on huomioitu vuokrassa. " Teki mieli kysyä, että kuinka paljon vuokraa saa alennettua kauheista kalusteista johtuen, jos ne viedään pois ennen muuttoamme?... anteeksi jos loukkaan jonkun ikäiseni makua :(

 

Ennakkokyselyissä olimme laittaneet ehdoksi myös sen, että (kerrostalot poislukien) haluamme

kunnollisen pihan. Tämä läntti oli jo juhlava tarjous verrattuna moneen muuhun.

Olen joskun mainostanut, että meillä oli 2 taloa ylitse muiden, jotka hävisivät muiden palveluiden vuoksi. 

Tässä on numero 1:

Kanadalaisen arkkitehtipariskunna oma talo. Sisustusratkaisut eivät noudattele omaa tylsää valkoista makuani, mutta osaan kai jossain määrin sentää nähdä sen, missä joku on onnistunut erilaisessa jutussa. En tykkää kiviseinästä, mutta kuvan ulkopuolella huone oli mahtava!

 

 Keittiölle ei mikään näkemäämme vetänyt vertaa. Kodinkoneet mm. Gaggenau - täällä!

 

Mutta, se mutta. Alueella kuulemma ei asunut oikeastaan muita eurooppalaisia ja pariskunta ei ollut oikein huomannut kuulemma lapsiakaan sinä pyörimässä. Katsaus klubitalolle kriteerillä "anna luoja tämän olla edes kohtuullinen, niin se on tässä". Mutta ei, vastassa oli limainen, vihreänä lillunut uima-allas ja kuollut yhteinen alue. Syy lasten puuttumiseen selvisi samalla.

Sitten se seuraava:

Jos tämä olisi Kulosaaressa...No, olkoon, edes Jyväskylän Haukkalassa... Kyllä, tämä oli ulkoisesti ihan unelmatalomme!

 Tämä oli sisustettu, erilainen, mutta kun kerran täällä ollaan, miksi ei vähän erilaista???

 

Valtava kattoterassi, johon olisi voinut tehdä vaikka minigolfradan :)

 

 

MUTTA: Se muttta. Alueella oli vain 3-4 taloa valmiina, kaikki muut "luurankovaiheessa". Alue oli siis valtava. Alueella ei olisi ollut mitään palveluja, olisimme ollut suunnilleen ainoa perhe koko isolla alueella, odottaen muita muuttavaksi sisään vuosien varella. Vähän sama kuin meillä on nyt tapahtumassa Le Chambordilla uuden alueen varrella, ilman vanhan alueen asukkaita.

Toivottavasti olemme viisaampia Sunnuntaina klo 9.30 ja löydämme tulevan kotimme. Jos ehdin, kerron huomenna hieman vaihtoehdoista!

Kaksi teekuppia

Tavaramme saapuivat vihdoin maanantaina! No olihan se melkein kuin joulu olisi tullut, varsinkin lapsille!

Avasin ensimmäisenä taloustavaroita sisältävän laatikon, vaikka olemme oikeastaan joutuneet hankkimaan jo kaiken oleellisen täältä. Laatikoista tuli kuitenkin ihan kivasti täydennystä varastoihin.

Eräs artikkeli sai minut kuitenkin hymyilemään.

 

Kaksi kuukautta aikaisemmin, pakatessani kotona astioita, osui silmiini 2 kpl teekuppeja, jotka olivat lojuneet pitkään kaapin perukoilla käyttämättömänä. Syy käyttämättömyyteen on se, että näitä on todellakin vain kaksi ja ne poikkeavat aika paljon kaikista muista astioistamme. Päätin kuitenkin kaikista astioistamme pakata mukaan juuri nämä kaksi ja vain nämä kaksi!

Näihin kuppeihin liittyy nimittäin tarina.

Ollessamme n. 16-17 vuotiaita, minulla ja ikiaikaisella "bestikselläni" oli tapana aina silloin tällöin yöpyä jossain Helsingin keskustan hienommassa hotellissa. Tämän mahdollisti se, että kaverin äiti matkusti paljon ja sai hotellien bonusyöpymisiä, jotka me sitten saimme käyttöömme. Eräänkin kerran saimme respassa selitellä, että kyllä, yöpymään olemme tulossa vain me kaksi alaikäistä neitosta. Se yleensä johti siihen, että henkilökunta kävi lukitsemassa minibaarin. Mutta se ei meitä haitannut, sillä olimme ihan oikeasti sivistyneinä liikkeellä. Ja hah, olisiko meillä muka ollut johonkin minibaariin edes varaa - juu ei!

Pukeuduimme ainakin omasta mielestämme tosi hienosti ja menimme syömään myöskin hienoon ravintolaan. Sen taas mahdollisti se, että saimme vanhemmiltamme myös Lounasseteleitä, joilla rahoitimme illallisemme. Loppuilta kului yleensä irtokarkkien ja hihittelyn merkeissä.

En vieläkään tiedä syytä siihen, miksi erään kerran mukaamme....hmmm....ajautui 2 teekuppia eräästä hotellista. Se oli tietenkin kovin väärin. Päätimme, että se, kumpi meistä ensiksi menee naimisiin, saa toisen teekupin itselleen. Yli kymmenen vuotta myöhemmin minä sitten ehdin ensin ja sain teekupilleni kaverin häälahjaksi! Me molemmat olimme siis säilyttäneet teekuppimme kaikki ne vuodet. Tunnustan kyllä, että omani asetti taisi jossain vaiheessa olla jopa kukkaruukun alustana...

Tänään olen litkinyt toisesta kupista teetä (no ok, kahvi ON loppu) oikein urakalla. Pyydän toiselta asianosaiselta jo valmiiksi anteeksi pussiteetä ja vieläpä jotain Forest Fruittia. Mutta ajatus on tärkein!

Kulttuurishokkia ja koti-ikävää

Meillä on ollut hieman takkuinen viikko! En tiedä onko meihin iskenyt se kuuluisa kulttuurishokki vai aiheuttikohan viime viikonlopun vierailu ja saadut tuliaiset koti-ikävän?

Pienetkin asiat ovat ärsyttäneet, aivan ylivoimaisena ykkösenä se, etteivät tavaramme Suomesta ole vieläkään saapuneet. Ne ovat kyllä Shanghaissa, mutta papereita leimataan ja taas pitää skannata joku sivu passista ja lähettää tulliin, koska "sorry, we forgetted this issue, very sorry we forget". Tämä rassaa niin meitä aikuisia kuin lapsiakin, joiden huoneet kumisevat tyhjyyttään ja Saariston Lapset -DVD on kulunut suunnilleen puhki paremman viihteen puutteessa. Kavereitakaan ei oikein viitsi kutsua kylään, kun meillä ei ole kauheasti tekemistä. Pahaa pelkään, että ensi viikolla, kun Kiina pysähtyy syyslomalle, asia ei etene yhtään mihinkään. Luultavasti leimaaja on lomalla kuten kaikki muutkin.  Olen muutaman kerran miettinyt, miten olisimme kestäneet tämän ajan, jos olisimme esimerkiksi lähettäneet huonekalut Suomesta.

Lisäksi se, ettei välillä mikään tunnu sujuvan ensimmäisellä yrityksellä, aiheuttaa kiukkua. This is China, kyllä, mutta välillä tekisi mieli huutaa ja kovaa. Pyydät maksun euroina, se maksetaan rämpylöinä. Pyydät maksun rämpylöinä, se maksetaan euroina. Matkalaskuun ei riitä normaali kassakuitti, vaan erilliseltä tiskiltä haetaan (luonnollisesti leimattu) lappu, eli Fabio, jossa sama asia on kerrottu vähän eri muodossa. Muistelen, että ollessani kesätöissä joskus 80-luvulla Suomessakin kirjoitettiin ns. Paragon-kuitteja. Tämä on hieman sama asia. Koska alkuhässäkässä jokunen Fabio jäi pyytämättä, seisoo kasa laskuja odottamassa että saamme Fabiot tavalla tai toisella järjestykseen.

Lapset ovat olleet selkeästi väsyneitä kouluun. Se on täysin ymmärrettävää. Vieraan kielen lisäksi koko systeemi on aikalailla erilainen kuin Suomessa. Me aikuisetkaan emme usein oikein ymmärrä sitä, mitä tehtävässä pitäisi tehdä, joten ei ihme ettei se aukene lapsillekaan. Toisaalta, opettajat ovat mielettömän kannustavia ja aina kun olen asioista kyselleet, on viesti ollut että älä huolehdi, he pärjäävät hienosti ja ensimmäisten kuukausien tärkein päämäärä on kielitaito. Ensi viikon loma tulee tarpeeseen!

Ehkä ruispalat aiheuttivat myös lasten makuhermoissa jonkinlaisen koti-ikävän. Tällä viikolla juusto on ollut pahaa, margariini on ollut pahaa, kinkku on ollut pahaa, mehu on ollut pahaa :) Mutta hei, tässäkin näkyy jo valonpilkahduksia: Eilinen pasta oli tosi hyvää!

Ja koska asioilla on tapana järjestyä, alkoi viikko muutenkin parantua loppua kohden. Meillä on nyt puutarhanhoito! Kuinka monta reissua heitinkään alueemme toimistoon hoitamaan asiaa ja kuinka monta kertaa se luvattiinkaan hoitaa! Mutta nyt he ovat täällä.

 

Pahasti rappiolle päässyt pihamme saa kaipamaansa huoltoa! Laskin nopeasti ainakin seitsemän ahkeraa kiinalaista nyppimässä rikkaruohoja käsityönä.

Lisäksi eilen illalla palatessamme Emilian kanssa Mercedes-Benz -hallilta luisteluharkoista, kaupungin kaunis puoli sai meidät hyvälle tuulelle.

Shanghaissa näkee todella usein leijoja aivan mielettömän korkealla! Ekaa kertaa täällä käydessämme ja leijat nähdessämme luulimme niiden karanneen, mutta eivät ne ole.  Eilen jäimme ihastelemaan taas kerran taivaalla näkyvää valoilmiötä (ja mukana oli tietenkin vain kännykkä, joka sai toimittaa kameran virkaa).

Leijoja lennätetään Pudongin Expo-alueella, siellä on kai riittävästi aukeaa tilaa, jota ei muuten Shanghaissa niin kauheasti löydy. Juuri lähtiessämme hallilta, yksi leija laskeutui alas ja tajusimme niiden valtavan koon. Leijat ovat aikuisen miehen kokoisia ja iltaisin varustettu värikkäillä valoilla. Nyt jos koskaan olisi ollut mukavaa omistaa kunnon kamera ja pitää se vieläpä mukana kaupungilla kulkiessa! Mutta ehkä tästä saa jonkinlaisen mielikuvan.

 

Mukavaa viikonloppua!

Se on siinä!

 Me lähdemme nyt!

Viimeinen viikko on ollut vaikea. Asiaan kuuluvia hyvästejä ja puheluita läheisiltä,  jotka ovat päättyneet itku kurkussa. Tapaamisia, joissa on halattu ja itketty. Ellan voimistelut, lasten koulut, Eeron päiväkoti...Oikeastaan olen toivonut tänään ettei kukaan soittaisi, niin vaikeaa on puhelimessa hyvästellä. Mitä läheisempi ystävä, sitä vaikeammaksi olen kokenut yhteyden pitämisen näin lähtiessämme! Joten anteeksi heille jo nyt!

Mutta tästä se muuttuu iloksi!

Perehdyimme Kiinaan

Saimme miehen työnantajalta mahdollisuuden "Kiina-koulutukseen" ja käytimme mahdollisuuden hyväksemme. Kun kouluttaja kertoi, että on syytä varata aiheeseen 6 h aikaa tulimme jo hieman katumapäälle. Näinä viimeisinä päivinä olisi tosiaan muutakin tekemistä!

Kouluttaja saapui klo 9 ja hänen lähtiessään klo 15 emme uskoneet kuunnelleemme taukoja lukuunottamatta 6 h aivan innoissamme asiaa Kiinasta: kulttuuria, historiaa, tapoja toimia, kielen alkeita, verkostoitumista ja sen merkitystä, matkailua ja mielenkiintoisia kohteita.

Tietenkin kävimme läpi  osittain meille tuttuja asioita, mutta yllättävän paljon tuli ihan uutta.

Liiketoimintakulttuuria ja siihen liittyvää käsittelimme lyhyesti. Kiinan historiassa on uskomattomia käänteitä ja keskusteluissa kannattaa olla tarkkana.

Muutamia hyviä ohjeita saimme keskustelun lomassa:

- Älä koskaan anna lahjaa valkoisessa kääreessä, koska se on kuoleman väri
- Numero 4 kuulostaa Kiinaksi samalta kuin sana kuolema ja se onkin Kiinassa "tabu". Monista rakennuksista puuttuu 4. kerros kokonaan. Numero 8 taas on onnenluku.
- Anna käyntikortti (ja ota vastaan) kahdella kädellä. Toimi samoin luottokortin ja rahan kanssa.
- Älä käsittele poliittisesti arkoja aiheita, kuten Tiananmenia tai kulttuurivallankumousta tai Suurta Harppausta tai ihmisoikeuksia, ainakaan oma-aloitteisesti.


- Kiinalaiselle pahinta on kasvojen menettäminen, negatiivisen palautteen antamista muiden läsnäollessa kannattaa välttää.

Elämämme pahvilaatikoissa

Huomenna klo 08.00 saapuvat muuttomiehet viemään tärkeäksi katsomamme omaisuuden uuteen kotiimme. Kuvassa vasta alkusoittoa vuoresta, johon olemme henkilökohtaisen elämämme pakanneet.

Tämä on ollut jotenkin vaikeaa. Minulla ei oikein vieläkään ole käsitystä siitä, olemmeko olleet liian vaatimattomia, keskivertoja vai ihan övereitä. Huonekaluja emme vie, ihan vaan irtaimistoa. Iso osa muuttokuormasta muodostuu lasten leluista ja muista tavaroista. Erityisen paljon olemme yittäneet pakata ja ostaa mukaan suomenkielisiä kirjoja. Meille aikuisille hamstrasimme luettavaa pokkareina, lapsille haalin mieleistä luettavaa kirppareilta. Yksi laatikko pakattiin mukaan lautapelejä, uskomuksena että niiden pelaamiseen olisi viimein aikaa koko perheen voimin ;) Myös DVD-leffoja lähtee mukaan, samoin Nintendo Wii peleineen.

Astioita emme juurikaan päätyneet mukaan pakaamaan, koska Ikean starttipaketeilla saa niin pienellä investoinnilla ison kasan astioita. Kahviaddiktina pakkasin toki kahvikoneemme. Lisäksi ostin pari hyvää Hackmannin pannua alennuksesta mukaamme, niistä riittää toivottavasti myös takaisin tuotavaa.

Lasten harrastusvälineitä pakkasimme mukaan parikin laatikollista. Ellan ratsastuskamppeet lähtivät mukaan, toiveena löytää tälle rakkaalle harrastukselle viimein enemmän aikaa. Rullaluistimet pakkasin, samoin pyöräilykypärät. Emilian taitoluisteluvehkeet ottivat tilansa, vaikka luistimet kulkevat mukanamme matkatavaroissa. Ellan voimisteluvälineet oli pakko laittaa rahtiin. Polkupyörät ovat isoin artikkeli eikä niitä voi pakata laatikkoon. Niiden kohtalon ratkaisemme viimeisenä. Tyttöjen pyörät ovat aivan uudet ja käyvät täällä pieniksi vuoden aikana, Eero tarvitsee isomman pyörän jo nyt ja se on kai halvempaa ostaa Kiinasta.

Lakanoita ja pyyhkeitä otimme mukaan lähinnä niin, että selviämme ensimmäiset päivät. Nekin pakkaamme oikeastaan mukaan matkatavaroihin. Samoin vaatteista pakkasimme rahtiin talvisempia vaatteita, joita ei Shanghaissa edes vältämättä tarvita, pohjoisessa kylläkin.

Mieheni ehdottamia hassuja juttuja, joita ei hänen (Carrefour) kokemuksensa mukaan Kiinasta oikein saa ja joita pieneen tilaan menevinä varasimme ovat:

- Tiskiharjat (ei vaan jaksa niillä sienillä lällyttää)
- Paistomittari (siis sellainen jolla vaikka naudanpaistin kypsyyttä mitataan)
- Kuorimaveitsi - hyvä Fiskarsin sellainen
- Sakset (ja kynsisakset!) samoin Fiskarsin kunnolliset

Itse tiedän karvaan kokemuksen jälkeen, että rakkoihin tarkoitettuja laastareita (Compeed) ei ainakaan äkkiseltään löydy mistään, siksipä niitä lähtee matkaamme useita settejä!

On laiva valmiina lähtöön...

...se kaukomaille käy.

Tämä Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu on mielessä kun tänä viikonloppuna käynnistyy haikeiden hyvästien sarja.

Esikoisemme sydänystävä on meillä kyläilemässä ja tuskin kuivin silmin pystymme huomenna bussin ovella hyvästelemään. Ystävyyssuhde, joka alkoi 3 kk iässä, on kestänyt jo 11 vuotta. Kun kaveri muutti toiseen kaupunkiin, tytöt opettelivat kulkemaan itsekseen bussilla. Kaiken se kestää, uskon että myös tämän!

Lasten serkut vanhempineen lähtivät juuri ja tuntui hassulta sopia tapaamista ensi kesälle, vaikka harvoin tapaamme useampaa kertaa vuodessa kun välimatkaa on useampi sata kilometriä ja kaikilla omat menonsa.

Muutenkin meillä pyörii non-stop lastentarha, mieheni kokkaa isoilla padoilla keittoa ja spaghettia ja porukkaa tulee ja menee, heitä kuitenkin vielä tapaamme ennen lähtöä. Otamme kaiken irti viimeisistä viikoista!

Olen kauhea itkupilli. Tiedän että minun on pakko saada itsestäni irti vielä vierailu lastemme ihanaan päiväkotiin kun se elokuussa avaa ovensa. Johtaja Sinikka on ruusukimppunsa ja halaukset todellakin ansainnut, hänestä muodostui lähes vara-mummi erityisesti kuopuksellemme lähes viiden vuoden päiväkotijakson aikana. Viimeisenä päivänä ovella nieleskelin kyyneliä ja olin hyvin lyhytsanainen, olin juuri sulkenut työpaikkani oven ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa takanani, itku tuli vasta autossa.

Myös koululla minun on käytävä. Esikoisen opettaja oli äitini mukaan ollut kyynelten partaalla kertoessaan todistustenjakotilaisuudessa muutostamme. Olin itse Shanghaissa. No, ehkä meitä on sitten kaksi itkijää.

Varsin haikeat hyvästit tulevat eteen myös esikoisen voimisteluryhmän äitien kohtaamisessa. "Kiteiden Kankeat Äidit" on ollut ihana vertaisryhmä, yhdessä on itketty ja naurettu, tsempattu toinen toisiamme niin lasten voimistelujutuissa kuin ihan omankin elämän koukeroissa.

Omat ystävät ja sukulaiset, äiti, sisko perheineen, kummilapset... Voi kauhistus, voisin tosiaan varmaan pullottaa ne kyyneleet ja viedä Baden Badeniin. Muistakaa rakkaat, että teille on aina yösija kristallikruunun alla jos Shanghaihin satutte.

Peppi Pitkätossun Jäähyväislaulu:

On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy
missä taivaalla illan tullen, ei Pohjantähteä näy.

Kun nousee purjeet purren ja köydet irrotetaan,
käymme ystävä armas surren, sua jäämme me kaipailemaan.

Ja ellet sä luoksemme tulla, vois milloinkaan uudestaan,
niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan.

Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa.
Monta ihmettä näytit sä meille, jotka nyt meitä lohduttaa saa.

Me tiedämme että sä lähdet, vain koska muuta et voi.
Ja me toivomme että nyt sulle, pian taas laulu onnesta soi.

Asiat etenevät - välillä tuskastuttavan hitaasti!

Huomaan kirjanneeni asioiden edistymistä tänne viimeksi yli kuukausi sitten! Kuukautta ei kuitenkaan ole loikoiltu, vaan muuttoasiat ovat edenneet päivä kerrallaan ja lomaillakin ollaan ehditty.

Tällaisiin projekteihin liittyy yleensä jonkinlainen "to do" -lista ja kun asia on hoidettu, se vedetään listalta yli. Helppoa ja yksinkertaista. Tässä muutossa vaan yli vedettäviä, valmiita asioita syntyy jotenkin tuskastuttavan hitaasti. Kiinassa meilit hautuvat päivä tolkulla ja vastaus aiheuttaa välillä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia! Thank you, have a good day, bye bye.

Koulu hyväksyi viimein kaikki kolme lastamme oppilaiksi. Toimitimme hakemuspaperit ainakin kolmeen kertaan kolmelle eri henkilölle kaikkine liitteineen, aina jotain muka puuttui, vaikka ne oli todistettavasti skannattu samaan dokumenttiin. Kaivoin jostain arkistojen kätköistä sellaisetkin keräilyharvinaisuudet kuin lasten syntymätodistukset - tarvitsin niitä ensimmäisen kerran ikinä ja esikoinen on sentään 11 vuotta!

Erilaisia papereita ja todistuksia on haalittu sieltä ja täältä ja mappi alkaa täyttyä.

Melkoisen tarkan terveystarkastuksen saamme vielä käydä läpi saadaksemme lopullisen armon muuttaa Kiinaan, sekin on odotellut suomalaisen lomakuukauden vuoksi turhan pitkään.

Muutto on edennyt siihen pisteeseen, että meille kannettiin iso kasa pahvilaatikoita jotka saamme täyttää mutta emme sulkea. Muuttofirma tulee kuulemma pakkaamaan mukaan lähtevät astiat - en pistä pahakseni. Olisivat pakanneet kaiken muunkin, mutta tuntuu helpommalta miettiä mukaan lähtevät asiat itse konkreettisesti laatikkoon latomalla. Lapsetkin ovat jo homman aloittaneet, first things first :)

Mihin oikein olemme päämme pistämässä?

Meillä on se onnellinen tilanne, että kävimme koko perhe kolmen viikon matkalla Kiinassa ja Thaimaassa maaliskuussa 2012. Lapsetkin siis tietävät, mihin olemme lähdössä ja siitä syystä päätimme etteivät lapset lähde mukaan house hunting - matkalle, koska lennot ovat pitkät ja matkaohjelma aika raskas.

Olen löytänyt jo tässä vaiheessa paljon vinkkejä Shanghain Suomalaisten sivustolta www.shanghainsuomalaiset.com sekä kansainväliseltä expat-sivustolta www.shanghaiexpat.com

Haussa on nyt ensisijaisesti hyvä IB-koulu ja tietenkin asunto. Kiikarissa on yksi koulu, siitä enemmän kun käymme tutustumassa paikkaan.

Edellisellä retkellämme kävimme Pekingissä, joka ei mielestäni ollut mitenkään kiva kaupunki ja onneksi se ei siis olekaan tuleva kohteemme. Pekingin vieressä on kuitenkin myös Kiinan muuri, jossa kävimme ja muistamme sen varmasti loppuelämämme.

Shanghaissa vietimme viikon, joka oli onnistunut kokonaisuus nähtävyyksiä ja huvituksia, sekä ihan vaan kaupunkiin tutustumista. Muutto ei tuolloin ollut kuin vasta kaukaisuudessa oleva mahdollisuus, joten emme käyneet katselemassa esimerkiksi mahdollisia asuinalueita.

Mielenkiinnolla odotan tulevaa kesää, tosin hieman kauhulla mietin, miten saamme kaikki asiat hoidettua. Olemme todellakin ensikertalaisia, enkä tiedä edes sitä, mitä on tapana pakata konttiin mukaan vietäväksi. Myös talon vuokraaminen ihmetyttää (kalustettuna vai ei, ja mihin tavarat jos ei kalustettuna). Miten koulun kanssa pitäisi sopia asioista? Oman työsuhteen jatkuminen tai päättäminen ja miten sopeudun kotirouvan elämään Kiinassa...

Monta kysymystä, toivottavasti niihin löytyy myös vastauksia.