perjantai 31. tammikuuta 2014

Rakettien paukkuessa hevosen vuoteen 2014


Tänään on juhlittu kiinalaisen uuden vuoden aattoa ja juhlahumu on ollut aamusta alkaen hyvin kuuluvaa, illan pimetessä jo myös näkyvää. Ihmetyttää näiden tapa pommittaa ilotulitteita jo päivällä valoisan aikaan, varsinkin kun sää on pilvinen ja sumuinen, kuten tänään. No, ehkä se pauke on enemmän se juttu kuin loiste! Hämmästyttävää on myös se, että monet kaupat ja ravintolat ovat olleet kiinni, nekin, jotka ovat yleensä ihan aina auki. Kolmas kokeilemamme  delivery-paikka oli tänään avoinna, mekään emme olleet varautuneet tähän. Vuosi sitten olimme Thaimaan lämmössä.

Me vietimme edellisen länsimaalaisen uuden vuoden täällä Kiinassa ja ostimme Andyn avustuksella hieman pommeja. Hän tosin ihmetteli, miksi vääränä päivänä haluamme ampua raketteja, mutta ohjasi meidät avuliaana pienen tupakkakaupan takahuoneeseen. Olimme ajatelleen muutamaa yksittäistä rakettia tai korkeintaan jotain ihan pientä pataa. No, nopeasti kävi ilmi, että pienin saatavissa oleva setti on 70 ammusta, mutta yleensä kukaan ei osta alle 100 ammuksen pakettia. Ostimme 2 kpl. Sen pienimmän sekä oliskohahan ollut sen 150 paukkua sisältävän.

Täällä näitä ei oikein voi nimittää padoiksi, pienen muuttolaatikon kokoiset jytkäleet olivat aika pelottavia. Itse en tykkää raketeista yhtään, no, tykkään katsella kaukaa, mutta pelkään itse ampumista. Mies ja lapset taas rakastavat, tappio 1-4 on nieltävä. Suomessa olen tarkka etäisyyksistä ja suojauksesta ainakin silmien osalta.

  

Melkoisia jytkyjä laatikkomme taivaalle ampuivatkin. Olin varma, että kyllä se kaatuu ja kohta talo palaa soihtuna....

   
Tänään pääsimme siis kokemaan ensimmäistä kertaa kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa ja pommituksia. Pauke alkoi tosiaan jo iltapäivällä ja paras huipennus oli tietenkin klo 12 yöllä. Sen jälkeen hiljeni, toisin kuin Suomessa, jossa pauke jatkuu klo 04 saakka kai suunnilleen.


Me emme olleet ostaneet raketteja, koska ampuminen compoundilla oli  jyrkästi kielletty. Me olimme kai ainoat tottelevaiset. Klo 19 lapset olivat kaveriperheen kanssa leikkimässä rosvoa ja poliisia, kun ikkunamme alta ammuttiin oikea super-star -osastoa oleva pommisarja. Pahaksi onneksi kaveriperheen 8 v L oli piilossa melkein vieressä, onneksi Ellan kanssa, mutta järkytys oli kuulemma melkoinen. Eerokaan ei ole mikään rakettifani, mutta oli ilmeisesti onneksi kuitenkin kauempana.

Kun lapset olivat turvallisesti kotona rakettien keskeltä, oli tulitusta ihan mukavaa seurata. Sumu vaan taas teki tepposensa, vaikka ilmanlaatu ei ollut mitenkään kauhean paha, Silti näkyvyys edes viereisille compoundeille oli vähän heikko.



'

Omppu  on kiinalainen koira, eikä vähästä hätkähdä. Tänään talvisodan meininki taisi olla kuitenkin vähän liikaa, kun mielluummin käpertyi ihmisten jalkoihin ja pelkkä Cokis-tölkin aukaiseminen sai sen säpsähtämään. Onneksi tosiaan pauke taukosi täysin n. klo 00:30



Hyvää yötä ja hyvää hevosen vuotta kaikille!

Te, jotka olette syntyneet vuosina 1906, 1918, 1930, 1942, 1954, 1966, 1978, 1990, 2002 ja 2014, teillä on aihetta juhlaan!