Olemme onnekkaita, sillä Eeroleipää saa myös täältä! Ei REALina, mutta saksalaisena Vollkornbrotina. Se ja Vaasan näkkileipä ovatkin meillä nykyään suosituimpia leipiä. Ovelle aamulla toimitetut patongit ovat toki edelleen ihania, mutta kyllästyminen ihan valkoiseen leipään iski meillä kaikilla jo aikoja sitten.
Eerolla koulujutuissa nyt kyseessä olevaan "unitiin" kuuluu pohtia eri aineiden muutosta erilaisissa olosuhteissa. Viime viikolla mietimme ja kokeilimme mitä tapahtuu oliiviöljylle, keitolle, ketsupille, vedelle ja siirapille huoneenlämmössä ja pakastimessa.
Isompana projektina Eerolla oli tehdä leipää ja dokumentoida tämä! Kauhistuin jo ajatuksestakin (en siis osaa leipoa, ommella, askarella, pelata mailapelejä enkä hallitse kemiaa....pitää ihan oikeasti ruveta miettimään, mitä oikeastaan osaan? Kotivaimona taidan olla ihan väärässä hommassa - kääk!). Onneksi, oi onneksi meillä olivat juuri olleet vierailulla "mummelit" ja he leipoivat lasten kanssa sekä pullaa että sämpylöitä. Lisäksi meillä on uusi uuni, jonka lämpötiloja osaa säätää. Hätätilanteessa ajattelin hyödyntää tuosta mummelien ja lasten leipomistilanteesta ottamiani kuvia ja jotenkin vaan kyhätä jotain näytille kouluun.
Heittäydyimme kuitenkin Eeron kanssa hommaan ihan tosissaan. Ehkä nyt hieman liioittelen, olen tietenkin leiponut sämpylöitä aikaisemminkin, jopa ihan säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta Suomessa on Suomen tutut ainekset ja täällä jotain muuta. Jauhoja oli jo kaapissa ja vierailijat olivat ystävällisesti tuoneet sekä kuivahiivaa että leivinpaperia.
Ensin Leipuri Hiiva ja selitys, miksi hiukset pitää suojata: Kukaan ei halua syödä leipää ja löytää sieltä jonkun hiuksia!
Sitten tarvittavat ainekset. Täältä saa saksalaista Krustenbrot -jauhoa, jonka mainostetaan pakkauksessa toimivan hienosti leipäkoneessa. Lopputuloksena on kuvien mukaan suomalaisen hiivaleivän kaltaista leipää, siispä ostin sitä. Mummelit tekivät siitä + vehnäjauhoista sämpylöitä ja niistä tuli ihania! Siispä niillä mentiin nytkin.
Paineessani muistelin sitä, mikä olikaan sopiva sekoitussuhde vehnäjauhojen ja näiden mystisten saksalaisjauhojen kanssa ja yritin jopa soittaa äidille. Ei vastausta, joten oli pakko soveltaa ja muistella, että kaipa se oli puolet ja puolet. Myöskään kuivahiiva ei kuulu asiantuntemukseeni. Suomessa ostan tuoretta hiivaa silloin kun teen pizzataikinaa tai joskus sämpylöitä. Kuivahiiva sekoitettiin ohjeen mukaan kuiva-aineisiin. Kaiken tämän "monta leipuria jauhoissa ja vieläpä monenlaisia jauhoja taikinassa" -systeemin keskellä unohdimme laittaa taikinaan sekä suolaa että sokeria....
Teimme taikinan maitoon. Jauhot joukkoon ja hurjaa vatkaamista Eeron toimesta (sen pitäisi tuoda ilmaa taikinaan ja edistää nousemista). Yllättävän vähän roiskui ympäristöön, vaikka Omppu oli kärppänä vaanimassa makupaloja.
Myös vähän vaivaamista käsin.
Apua, mikä klöntti, ei se kotona ole tuolta näyttänyt...Mutta nousemaan vaan kun pakko on.
Alkuperäiseen surkeaan kasaan verrattuna tämä oli jo kuohkeaa ja taikinan näköistä. Tässä vaiheessa tajusin, että yleensä olen kai tehnyt tupla-annoksen.
Voisin valehdella, että sämpylät ovat sen näköisiä kuin ovat, koska ne ovat lapsen tekemiä, mutta en todennäköisesti olisi saanut yhtään hienompia aikaan itse. Tai no, ihan varmaan nämä ovat yhtä hienoja kuin itse loppuun asti leipomani olisivat olleet.
Ei haittaa, vaikka ne ovat kauhean rumia taikinana. Kun ne nousevat ja joutuvat uuniin, tilanne paranee! Tämän kirjasimme myös dokumentointiin.
Hip hurraa, muutama ihan oikean näköinenkin sämpylä. Eero vei ne aamulla kouluun ja suolattomuudesta ja rosoisuudesta huolimatta ne olivat valtava menestys, palasista tapeltiin. Lupasimme tehdä ensi keskiviikoksi lisää. Silloin Eero myös kertoo näiden kuvien kera, kuinka nesteestä, jauhoista, hiivasta ja lämpötilan muutoksesta syntyy kiinteää leipää PowerPoint -esityksenä. Kyllä, se noidankehä alkaa nykyään jo 7-vuotiaana: Eerolla on keskiviikkona 7 diaa, isällänsä huomenna 70 diaa omasta aiheestaan.
