Läksyjä ei ehkä ole kokonaisuudessaan enempää kuin Suomessa, mutta ne ovat kovin erilaisia. On projekteja, jotka oikeastaan vaativat vanhemman apua, kuten tuo maailmanympärysmatka. Jopa ekaluokkalaisilla on "projekteja": Eero tekee parhaillaan tehtävää, jossa kerrotaan yhdessä julisteessa Ruotsista (maan sai valita vapaasti, luotin Victorian vetovoimaan ;)!
Lisäksi meillä WISS:issä läksyt saadaan aina maanantaisin ja ne tulee olla tehtynä seuraavana maanantaina. Jos ne jättää sunnuntai-iltaan, on edessä aikamoinen urakka. Vanhemman apua tarvitaan väkisinkin siihen, että ne tulee tehtyä viikon varrella. Ainakin tuon ekaluokkalaisemme kanssa. Kiinasta läksyä tulee joka päivä. Ja täytyy muistaa, että koulupäivät ovat mielettömän pitkiä, koulubussi lähtee ekaluokkalaisillakin kohti kotia vasta 15:30, eikä iltapäivä todellakaan ole mitään hupia ja hauskaa, vaan ihan koulutyötä!
Mutta sitten se kaikki muu: On tempauksia, tapahtumia, juhlia, keräyksiä...Suunnilleen joka viikko kysytään mukaan johonkin tapahtumaan osallistujaksi, avustajaksi tai järjestäjäksi. Eihän se oikeastaan kauhea ihme ole, täällä on varmasti kanavoimatonta kotirouvaenergiaa vaikka muille jakaa. Ja mukana on oikeasti ilahduttava joukko myös isiä!
Minä olen loppuvuodesta parantanut osallistumistani kuin sika juoksua. Ei, en odota sen näkyvän jakson arvioinnissa...no hitto, totta hemmetissä sen pitäisi näkyä! Ai, senkö ei ole tarkoitus näkyä? Ööö...;) No, menkööt silti!
Tällä viikolla on juhlittu luonnollisesti Joulua! White Christmas Party on vaatinut vanhempien panosta ja kun oppilaita on samassa koulussa perheestä 3, kaikki eri luokilla, alan päästä portista sisään ns. "naama-vipillä", vähän kuten jotkut pääsivät jonon ohi suosituimmissa baareissa aikoinaan (=en tarvitse ID-korttia vaan porttivahdit tuntevat minun pärstäni, moikkaavat iloisesti Ni Hao! ja toivottavat tervetulleeksi sisään). Saavutus tämäkin.
Jokaisen luokan osalta ohjeistus on ollut hieman erilainen, mm. Secret Santa -lahjojen osalta. Tämä on siis se vanha kunnon juttu, jossa jokainen ostaa pienen lahjan ja laittaa sen säkkiin ja jokainen vuorollaan poimii sieltä jotain pientä. Koska juuri tällaisissa asioissa Kiina on todellakin edullinen, olin kiitollinen siitä, että Ellan luokan osalta summa oli selkeästi ohjeistettu: 50 RMB (= n. 6 €). Kun pukin kontista löytyi jalkapalloja, rannekelloja, koruja yms, olisin ollut hieman nolo suomalaisittain ihan sopivan tussipakkauksen kanssa.
Juhliin kuuluu tietenkin myös tarjoilua! "Please bring something from your home country!". Tällaiselle leipuri-ihmeelle se on aina helpommin sanottu kuin tehty ja aluksi koin aina kauheaa ramppikuumetta näiden nyyttikestien suhteen. Ja totta on, että monet panostavat ja osaavat:
Toisaalta, moni tuo pöytään myös ihan perusjuttuja: pop cornia, sipsejä, Coca-Colaa, pillimehuja... Ehkä hauskin (toistuva) löytöni on ollut suoraan pakkauksesta otetut, keittämättömät nuudelit murennettuna sopiviksi suupaloiksi: En siis olekaan ainoa friikki maailmassa, joka tykkää tästä ruokalajista myös näin! Ja kyllä, itse turvauduin Ikean mahtaviin piparkakkuihin kaikkien kolmen kohdalla!
Suolaisen puolella huippu oli eilisissä Emilian luokan joulujuhlissa, joissa salaperäisistä foliokääreistä paljastui sushia! Ne katosivat parempiin suihin heti, kun sisältö paljastui, edes kuvaa en ehtinyt ottaa.
En varmaan ole ainoa, jolle opettajien (mahdolliset) joululahjat tuottavat harmaita hiuksia vuodesta toiseen! Olen nähnyt erään tutun opettajapariskunnan "kynttiläkaapin", jossa oppilaiden lahjoittamaa poltettavaa riitti varmasti pitkälti juhannukseen - Juu-u, terveisiä sinne Savoon ;). Täällä systeemi on selvä: Class Mum kerää jokaiselta perheeltä parhaaksi katsomansa summan, kysyy opettajien toiveita ja hankkii lahjan. Piste.
Mielestäni erittäin hauska idea oli Ellan luokan joululahjassa: jokainen oppilas sai kertoa kukan ja sen värin, joka hänen mielestään parhaiten kuvaa luokan kahta opettajaa. Sen perusteella hankittiin molemmille näistä kukista, tai ainakin sinnepäin, koostuva kimppu!
Hauskaa oli se, että mielipiteet jakautuivat hyvin tasan. Toiselle opettajalle gerberoita, auringonkukkia, keltaista, vahvoja värejä - koska hän on impulsiivinen, naurava, kannustava, hassutteleva! Ja toiselle valkoista, pinkkiä, ruusuja, liljoja - koska hän on rauhallinen, hiljainen, auttavainen ja kärsivällinen. Perusteet kerrottiin myös korteissa.