sunnuntai 30. syyskuuta 2012

T.I.L.A. Le Chambordilla

Tällä kertaa muutoskohteena on perheen yhdistetty työ- ja vierashuone.


Onneksi perheen äiti ei oikein rekisteröinyt House Hunting -käynnillä koko talossa vallitsevaa kristallikruunujen paljoutta, koska se olisi voinut torpata koko hankkeen. Kristallikruunu sekä juhlava kaarioviaukko kuitenkin tilasta löytyy.


House Huntingin aikaan koko talon ainoa huonekalu oli pornahtavan punainen sohva, jonka perheen äiti oli jo aikeissa käskeä siirtää hornan tuuttiin. Viime hetkellä perheen äiti kuitenkin huomasi, että kyseessä on Ikean vuodesohva, johon saa irtopäällisiä, sellaisia tylsiä harmaita ja ruskeita.


Perheen muuttaessa taloon, oli sohva siirtynyt nyt muutoskohteena olevaan tilaan. Muuten tila toimi lähinnä silityshuoneena sekä varastona. Huoneesta haluttiin tällä kertaa täysin vallitsevasta trendistä poiketen valoisa ja monikäyttöinen, ei pimeä ja ahdas kuten yleensä halutaan.

Tällä kertaa kohteeseen ei todellakaan haluttu mitään aikaa kestävää designia (no, ehkä myöhemmin se Ghost-tuoli voisi käydä tänne). Tilaan ei myöskään haluttu teettää mitään tutulla puusepällä omien mittojen ja piirrustusten mukaan. Myöskään sisustusarkkitehtia (perhetuttua) ei ollut käytettävissä, vaan tila päätettiin kalustaa ihan pokkana Ikea-kamoilla. Tällä kertaa perheen äiti päätti sietää vähän muutakin kuin valkoista, koska oli vähän pakko.

Perheen äiti ei todellakaan ole kätevä käsistään, joten tilassa olleet verhot saivat jäädä paikoilleen.


Tilan laattalattian alla on lattialämmitys, mutta koska kohde sijaitsee Kiinassa, on aina parempi varautua siihen, ettei se toimi, joten tilaan haluttiin iso ja lämmin matto.

 

Kirjoituspöytä on järkyttävä kauneusvirhe kohteessa (printteristä puhumattakaan). Tänne olisi haluttu kiinalainen siro kaluste, mutta koska huone on (kristallikruunua ja verhoja lukuunottamatta) jo valmiiksi niin Ikea, niin Malm sai tällä kertaa kelvata, ainakin alkuun.




Nurkan viherkasvi on perheen isän löytö paikallisesta Carrefour -supermarketista. Perhe ei tosiaankaan ole mitään viherpeukalo -porukkaa, mutta kyseisenlaisen kasvin perheen äiti on todistettavasti pystynyt pitämään hengissä jo useamman vuoden, ihan yksinkertaisesti kastelemalla sitä ainoastaan silloin, kun lehdet näyttävät pölyisiltä sekä kuolleilta ja koko kasvi viedään suihkuun. Aika näyttää miten tämän yksilön kanssa tulee käymään.

Ja kertauksena:


Ennen


 Ja jälkeen.


Ja nyt huomaamme, että tehosteväri, se piristävä valopilkku, jota voimme vaihtaa sesongin mukaan, puuttuu! Mikä ihmeen tehosteväri kävisi tämän kultainen-ruskea-beige-valkoisen kanssa? Turkoosi? Ehdotuksia?

lauantai 29. syyskuuta 2012

Päivä kaupungilla

Lähdimme jo aamusta Emilian kanssa taas kerran luistelemaan. Tämä kuulostaa varsin pro-hommalta, mutta oikeasti tähän nyt vain sattui tällainen kolmen päivän putki! Kun ahkera luistelija oli jäällä, vietin itse laatuaikaa Venti Latten kanssa Huangpun rannalla. Löysin yllättäen MB -hallilta Starbucks -kahvilan. Tuleva kantakuppilani!


Oman autonkuljettajamme lomaillessa, meillä on sijainen, joka ei puhu sanaakaan englantia. Yritämme sohia satunnaisia sanoja kiinaksi, lapset ovat sata kertaa parempia kuin me aikuiset, onneksi. Luistelun jälkeen suuntasimme siis kaupungille, mutta ihan tarkkaa osoitekorttia ei löytynyt, eikä yhteisymmärrystä määränpäästä kuskin kanssa syntynyt.

Mieheltäni löytyy aina joskus ihan outoja paikkoja, joissa hän on joskus kavereineen käynyt. Nytkin lompakosta löytyi sattumalta yhden, kuulemma tosi kivan paikan kortti, josta ei kyllä saa ruokaa. Ja juuri ruokaa lapset tässä tilanteessa kaipasivat, mutta eipä muuta kuin kohti kortin paikkaa. Kai siinä lähellä on jotain.

Taas kerran hämmästyimme siitä, millaisia paikkoja tästä miljoonakaupungista löytyykään. Saavuimme Moller Villan alueelle, jossa toimii myös pieni hotelli. Paikka oli kuin keidas keskellä kaupunkia. Itse Villassa oli häät, joten suuntasimme alueella toimivaan Moller Princess Rose Cafehen.


Ulkona pöydät ovat todella kauniissa ympäristössä ja paikka onkin täydellinen piipahtamiseen vaikka kahville tai yhdelle kylmälle kaupunkikierroksen lomassa.

Me päätimme olosuhteiden pakosta myös hieman syödä. Tilasimme lautasellisen dumblingeja ja pizzan lapsille.


Dumplingit eivät missään tapauksessa olleet huonoimpia syömiäni, jos nyt eivät ihan parhaimmasta päästäkään. Pizza katosi sen verran nopeasti, ettei sitä ehditty dokumentoida. No, ehkä sekään nyt ei ollut ihan parasta mahdollista tasoa.

Lasten kyllästyttyä ruokien odottamiseen, annoimme tehtäväksi kuvata ympäristöä. Kuvamateriaalia kertyi yhteensä varmaan satoja, on pakko suorittaa karsintaa.


Ellan hevospatsas ei yllätä. 

 
Emilia kuvasi mm. kultakaloja.

 
Eeron kuvista valitsin tähän ruusun, joka osoittautui tekokukaksi. Poikani, tuleva kukkakauppias? Oikeasti, opettelimme minun vähäisillä taidoillani sitä, kuinka lähikuva kuvataan tietyllä asetuksella ja maltetaan odottaa että kuva tarkentuu.

 
Moller Princess Rose Cafe on siis erinomaisella sijainnilla siunattu kuppila, joka minun on pakko esitellä myös sisältä: Ensin pittoreskia romanttista tyyliä....


Ja sitten modernia, punaista keinonahkaa 70-luvun tyyllin. Voisi toimia, mutta ei metrin päässä toisistaan. Siis minun mielestäni. Ehkä olen vain rajoittunut!

 

Jatkoimme päivää siirtymällä ydinkeskustaan hieman shoppailemaan.  Tällä kertaa kävimme vain GAP:issa, josta tytöt pelottavan varmoin ottein valitsivat jotain ostettavaa.  Ostokset pääsivät hyötykäyttöön illan viiletessä.



Koska kaupunki on melko tukossa viikonlopun Moon Festivalin vuoksi, poistuimme illalliselle lähemmäksi kotiamme, Hongmei Lu:lle ja sieltä kotiin.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Century Star Skating Club

Lupasin kirjoitella myös luistelun etsimisestä ja löytämisestä, joten tässäpä tulee.

Uskoin sen olevan hankalampaa, vaikka Kiinalla näissä taitolajeissa melko kunniakkaat perinteet onkin. Googlettamalla löysin monen mutkan takaa Century Star Skating Clubin. Pääsin niin pitkälle, että tiesin sen toimivan Pudongissa, Shanghain World Expo -alueella sijaitsevassa Mercedes-Benz Arenassa. Kaikki informaatio oli tietenkin kiinaksi ja sellaisessa muodossa, ettei Google Translatekaan oikein auttanut. Annoin asian olla, koska koimme hallin olevan kaukana.

Joskus järkevät neuvot tulevat lähempää kuin arvaakaan. Mies kysyi, olenko etsinyt jääkiekkoa? No en ollut. Siellä missä on jääkiekkoa, on myös jäähalleja ja Kiinassa jääkiekko on aika suosittu urheilulaji. Heti alkuun löytyi jääkiekkoseura Shanghai Thunderbirds, joka harjoittelee suhteellisen lähellä meitä, Songjiang yliopistolla. Jos joku sattuu etsimään jääkiekkoa, tässä on hyvä vaihtoehto Puxin puolella. Sieltä en kuitenkaan ehtinyt taitoluistelua edes etsiä, koska ratkaisu löytyi seuraavana päivänä.

Jälleen kerran kontaktien kautta löysin suomalaisen perheen, jonka tytär taitoluistelee. He olivat tehneet pitkällisen selvitystyön yrityksen ja erehdyksen kautta ja suunnistimme heidän vinkkinsä tuloksena lopulta kuitenkin Mercedes-Benz -Arenalle. Sieltä löytyivät venäläiset Vasili ja Elena, jotka testiluistelun kautta hyväksyivät Emilian valmennukseensa. Ei sillä, että taso olisi jotenkin kauhean korkea, mutta kahden ihmisen aika on rajallinen.


Kaukalo hallissa ei ole ns. täysimittainen ja se on erotettu 1/3 jääkiekolle. Loput 2/3 on varattu mailattomalle luistelulle, joka tarkoittaa sitä, että luistelemaan on pääsy kenellä tahansa pääsymaksun maksavalla, erillisiä vuoroja ei ole.


Seassa on siis myös tällaisia suloisia taaperoita, joita taitoluistelijat sitten väistelevät.

Emilialla on nyt takanaan 4 tuntia Vasilin kanssa ja jo niiden perusteella voi sanoa, että tämä valmentaja kyllä osaa hommansa. Työnjaossa Vasili on erikoistunut hyppyihin ja perusluisteluun, Elena perusluisteluun, askeleisiin ja piruetteihin. Harjoittelu tapahtuu yksityistunteina tai korkeintaan kahden luistelijan ryhmässä, mikä onkin oikeastaan ainoa vaihtoehto näissä olosuhteissa.




Harjoittelu alkoi ihan perusteista, luisteluasennon korjaamisesta, käsien käytöstä ja liu'usta. Tänään päästiin jo hyppyihin, joissa kuulemma työtä riittää.

Emilia on Suomessa tottunut häntä jo pienestä valmentaneeseen, lempeään mutta myös taitavaan Wilmaan, joten Vasilin venäläinen temperamentti ja kuri oli ensimmäisen tunnin jälkeen melkoinen shokki. Tunnin jälkeen saimme oppitunnin siitä, kuinka luistimet pitää solmia. Vasililla on myös tapana ylinäytellä virheitä, joita luistelija tekee. "Your hands are like Monster's hands". Kuitenkin myös positiivinen palaute on samalla tavalla ylitsevuotavaa ja palkitsevaa ja sitä tulee jokaisella tunnilla. Mukavaa on myös näin vanhempana (ja vajavaisen kielitaidon omaavan lapsen tulkkina) saada jokaisen tunnin jälkeen melko yksityiskohtainen selostus siitä miten homma meni.

Meiltä on hallille n. tunnin matka suuntaansa, paluumatkalla yleensä vähän vähemmän, koska ruuhka helpottaa. 40 minuuttia taitaa olla ennätys. Vähän kuin lähtisi Hämeenlinnasta Hartwall Areenalle. Alamme kuitenkin jo tottua tähän, että kaikkialle meneminen kestää. Ajattelin, ettei luistelu voi välimatkan vuoksi toteutua pidemmän päälle. Ehkä näin käykin, ei sitä koskaan tiedä ja se on täysin Emilian päätettävissä. Jos homma käy liian raskaaksi, se loppuu. Nyt kuitenkin motivaatio näyttäisi olevan huipussaan ja ihan hämmästyttävästi voimia riittää raskaan koulupäivän jälkeen lähteä jäälle. Ehkä on pakko uskoa heitä, jotka sanovat, ettei jäästä koskaan pääse eroon, kun siihen kerran rakastuu :) Itse en kuulu heihin. Osaan hädin tuskin sirklata takaperin. En ymmärrä mistä taitoluistelija perheeseemme eksyi!


Tuolta muuten löytyy myös junnukiekkoa. Onneksi Eero ei ole yhtään kallellaan lätkään. En ehkä jaksaisi toista jääurheilijaa perheeseen :)


Lohdullista muuten huomata, että myös täällä näköjään koko perhe pikkusisaruksineen "sitoutetaan" hallilla notkumiseen jo varhaisessa vaiheessa. Etuna moneen suomalaiseen jäähalliin, täällä kioskilta saa jäätelöä aina kun halli on avoinna (lahjonta, kiristys ja uhkailu - you know!).

Jotta edistäisin luistelua ihan kansanterveydellisistä ja kasvatuksellisista syistäkin, en vain luisteluvalmennuksen näkökulmasta, oikein hyvä katsaus Shanghain jäähallitarjontaan löytyy Timeout Shanghai - sivustolta. 

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!


Kulttuurishokkia ja koti-ikävää

Meillä on ollut hieman takkuinen viikko! En tiedä onko meihin iskenyt se kuuluisa kulttuurishokki vai aiheuttikohan viime viikonlopun vierailu ja saadut tuliaiset koti-ikävän?

Pienetkin asiat ovat ärsyttäneet, aivan ylivoimaisena ykkösenä se, etteivät tavaramme Suomesta ole vieläkään saapuneet. Ne ovat kyllä Shanghaissa, mutta papereita leimataan ja taas pitää skannata joku sivu passista ja lähettää tulliin, koska "sorry, we forgetted this issue, very sorry we forget". Tämä rassaa niin meitä aikuisia kuin lapsiakin, joiden huoneet kumisevat tyhjyyttään ja Saariston Lapset -DVD on kulunut suunnilleen puhki paremman viihteen puutteessa. Kavereitakaan ei oikein viitsi kutsua kylään, kun meillä ei ole kauheasti tekemistä. Pahaa pelkään, että ensi viikolla, kun Kiina pysähtyy syyslomalle, asia ei etene yhtään mihinkään. Luultavasti leimaaja on lomalla kuten kaikki muutkin.  Olen muutaman kerran miettinyt, miten olisimme kestäneet tämän ajan, jos olisimme esimerkiksi lähettäneet huonekalut Suomesta.

Lisäksi se, ettei välillä mikään tunnu sujuvan ensimmäisellä yrityksellä, aiheuttaa kiukkua. This is China, kyllä, mutta välillä tekisi mieli huutaa ja kovaa. Pyydät maksun euroina, se maksetaan rämpylöinä. Pyydät maksun rämpylöinä, se maksetaan euroina. Matkalaskuun ei riitä normaali kassakuitti, vaan erilliseltä tiskiltä haetaan (luonnollisesti leimattu) lappu, eli Fabio, jossa sama asia on kerrottu vähän eri muodossa. Muistelen, että ollessani kesätöissä joskus 80-luvulla Suomessakin kirjoitettiin ns. Paragon-kuitteja. Tämä on hieman sama asia. Koska alkuhässäkässä jokunen Fabio jäi pyytämättä, seisoo kasa laskuja odottamassa että saamme Fabiot tavalla tai toisella järjestykseen.


Lapset ovat olleet selkeästi väsyneitä kouluun. Se on täysin ymmärrettävää. Vieraan kielen lisäksi koko systeemi on aikalailla erilainen kuin Suomessa. Me aikuisetkaan emme usein oikein ymmärrä sitä, mitä tehtävässä pitäisi tehdä, joten ei ihme ettei se aukene lapsillekaan. Toisaalta, opettajat ovat mielettömän kannustavia ja aina kun olen asioista kyselleet, on viesti ollut että älä huolehdi, he pärjäävät hienosti ja ensimmäisten kuukausien tärkein päämäärä on kielitaito. Ensi viikon loma tulee tarpeeseen!


Ehkä ruispalat aiheuttivat myös lasten makuhermoissa jonkinlaisen koti-ikävän. Tällä viikolla juusto on ollut pahaa, margariini on ollut pahaa, kinkku on ollut pahaa, mehu on ollut pahaa :) Mutta hei, tässäkin näkyy jo valonpilkahduksia: Eilinen pasta oli tosi hyvää!

Ja koska asioilla on tapana järjestyä, alkoi viikko muutenkin parantua loppua kohden. Meillä on nyt puutarhanhoito! Kuinka monta reissua heitinkään alueemme toimistoon hoitamaan asiaa ja kuinka monta kertaa se luvattiinkaan hoitaa! Mutta nyt he ovat täällä.

 

Pahasti rappiolle päässyt pihamme saa kaipamaansa huoltoa! Laskin nopeasti ainakin seitsemän ahkeraa kiinalaista nyppimässä rikkaruohoja käsityönä.


Lisäksi eilen illalla palatessamme Emilian kanssa Mercedes-Benz -hallilta luisteluharkoista, kaupungin kaunis puoli sai meidät hyvälle tuulelle.

Shanghaissa näkee todella usein leijoja aivan mielettömän korkealla! Ekaa kertaa täällä käydessämme ja leijat nähdessämme luulimme niiden karanneen, mutta eivät ne ole.  Eilen jäimme ihastelemaan taas kerran taivaalla näkyvää valoilmiötä (ja mukana oli tietenkin vain kännykkä, joka sai toimittaa kameran virkaa).


Leijoja lennätetään Pudongin Expo-alueella, siellä on kai riittävästi aukeaa tilaa, jota ei muuten Shanghaissa niin kauheasti löydy. Juuri lähtiessämme hallilta, yksi leija laskeutui alas ja tajusimme niiden valtavan koon. Leijat ovat aikuisen miehen kokoisia ja iltaisin varustettu värikkäillä valoilla. Nyt jos koskaan olisi ollut mukavaa omistaa kunnon kamera ja pitää se vieläpä mukana kaupungilla kulkiessa! Mutta ehkä tästä saa jonkinlaisen mielikuvan.
 

Mukavaa viikonloppua!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Vieras

Me saimme viikonloppuna  mieleisen vieraan Suomesta! Emilian kummisetä ja yksi parhaista ystävistämme saapui pikavisiitille Sunnuntai-aamuna työmatkan aloituksena. Matka jatkui jo tänään eteenpäin Taiwaniin, mutta yksikin päivä oli parempi kuin ei mitään ja meillä oli kaikenkaikkiaan oikein mukava päivä.

Saimme myös kaivattuja tuliaisia Suomesta! Täällä on kauhesti hyttysiä ja mukaan hetken mielijohteesta varaamani hyttysmyrkky ei riittänyt alkuunsakaan. Myös Pepsodentia unohdin ostaa mukaan. Suklaata ja ruispaloja tarvitsee aina!


Aamupäivällä suuntasimme brunssille keskustaan, M on the Bund -ravintolaan, josta aukeaa hieno näkymä Pudongin suuntaan ja myös the Bundille. Me emme olleet varanneet pöytää, mutta onneksi mahduimme kuitenkin mukaan. Brunssiaikaan on tarjolla suppeampi brunssilista, mutta Minute Stake  -menu sopi meille oikein hyvin (naudan fileepihvi, lampaan filettä, pekonia, perunapyrettä, grillattua tomaattia sekä paistettu kananmuna). Lapsetkin löysivät lastenlistalta syötävää, vaikka aika usein nykyisin tilaamme varsinkin Ellalle ruoan jo aikuisten listalta. Pihvi, kananuggetit, paistettu kala jne. tarjoiltiin ilahduttavan runsaan salaatin kera.


Sen jälkeen suuntasimme Nanjing Roadille, mutta odotetusti sunnuntairuuhka oli melkoinen ja päätimme aika nopeasti siirtyä takaisin kotikonnuille ja omalle terassille, jossa palvelu on nopeampaa ja edullisempaa :)

Tarkoituksena oli katsastaa päivällisen merkeissä paljon kehuttu Lost Heaven -kiinalainen, mutta tuhdin brunssin jälkeen ajatus toisesta retkestä keskustaan tuntui vähemmän houkuttelevalta, joten turvauduimme kotinurkilta, May's Delistä pikaisesti haalittuihin antimiin ja nautiskelimme kotosalla snackia ja käväisimme pulahtamassa compoundin uima-altaassa.


Aamulla lapset suuntasivat kouluun, kummisetä lentokentälle, minä palaveriin ja mies töihin. Olisihan tätä mukavaa voinut jatkaa pidempäänkin!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kahvia ja sympatiaa



Kaipaan Suomesta montaakin asiaa, mutta yksi asia on viikonloppuaamujen (aina joskus) kiireettömät aamut kahvin ja Hesarin parissa. Digilehti on ihan ok, mutta se ei ole sama asia.

Meidän on pitänyt jo viikkoja ostaa kahvinkeitin, mutta jostain syystä unohdan sen aina kauppareissulla ollessamme. Rahdin mukana meille on tulossa kahvikoneemme, mutta tarvitsen aina välillä kunnollista suodatinkahvia. Tähän asti olemme sinnitelleet murukahvilla, josta tulee kyllä kodikkaasti mieleen Kolilla oleva, miehen vanhempien ihana mökki, jossa ei ole ja jonne ei tule kahvinkeitintä. Mutta ei sekään ole sama asia.

Eilen mies toi työpaikalta vanhan kälyisen kahvinkeittimen väliaikaiseksi avuksi ja ryhdyin heti tuumasta toimeen.


Jo kahvipaketin avaamisen aiheuttama tuoksu huumasi! Ja välittömästi tuli mieleen taas yksi puute taloudessamme: kahvimitta. Pakkasimmekohan sellaisen muuttotavaroihimme? Kauhoin ruokalusikalla summanmutikassa kahvia keittimeen. Hyvää tuli.


Setin täydensivät Suomi-koulusta lainaamani lehdet. Mitä väliä, että ne ovat n. vuoden vanhoja. Samat tyypit ja asiat kannessa edelleen, joulua valmistellaan ja sisustetaan!

Loppuun on pakko linkittää ehkä hienoin koskaan näkemäni suomalainen (ei Suomessa kuitenkaan tehty) mainosfilmi Paulig Presidentti







perjantai 21. syyskuuta 2012

Guanxi

Kiina-perehdytyksessämme sivusimme myös käsitettä Guanxi. Guanxilla on montakin merkitystä, mutta tämä postaus käsittelee Guanxita positiivisena verkostoitumisena. Se on ihmisten muodostama verkosto, jossa osapuolet eivät sitoudu mihinkään vaan palvelus korvataan vastapalveluksena. Guanxi on edelleen tunnusomainen piirre kiinalaiselle liike-elämälle.

Oma kokemukseni Guanxista alkoi jo ollessamme Suomessa. Olin melko epätoivoinen. Kerroin jo aikaisemmin Ellan intohimosta rytmiseen voimisteluun, jonka jatkamiseen Shanghaissa ei tuntunut löytyvän puitteita.

Kuva: Sanna Järvinen / JyVo rytminen

Kiinassa voimistelu on valtion toimesta organisoitua ja ns. harrasteluun ei kannusteta, vaan toiminta tähtää lahjakkuuksien poimimiseen jo varhaislapsuudessa ja harjoittelu on sitten totista totta heti alusta asti. Suuren kansainvälisen yhteisön vuoksi Shanghaissakin on tarjolla paljon pienille lapsille suunnattua liikuntatoimintaa ja jumppakerhoja. Tältä väliltä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän oikein mitään. Muutto ei muutenkaan ollut Ellalle se kaikkein mieluisin vaihtoehto ja rakkaasta harrastuksesta luopuminen tuntui olevan jo aivan liikaa. Itse tunsin pettäneeni lupaukseni löytää sen harjoittelupaikan vaikka kiven alta. Luotin Shanghain valtavaan kokoon. Pakkohan täällä on olla jotakin.

Päätin jossain vaiheessa etsimistäni laittaa viestiä kahdelle opiskelukaverilleni, jotka työskentelevät Suomen Voimisteluliitossa ja kysyä, löytyisikö ehkä liiton kautta jonkinlaista yhteyttä Kiinaan, vaikka kyseessä ei todellakaan ole mikään maajoukkuevoimistelija, vaan pikkutyttö, jolla on palava halu voimistella.

Tästä käynnistyi uskomaton ketju, joka kulki ystäväni kautta Kansainväliseen Voimisteluliittoon ja taas henkilökohtaisten suhteiden myötä Kiinan Voimisteluliittoon ja sieltä lopulta Shanghaihin. Eilen sain yhteyshenkilön nimen ja puhelinnumeron. Tämän päiväisen puhelinkeskustelun jälkeen alkaa viimein näkyä valoa tunnelin päässä.


Tulkoot tästä mitä ikinä hyvänsä tai vaikka ei tulisi mitään, tuntuu uskomattomalta, että meille täysin tuntematon ihminen Pekingissä soittaa puheluja ja näkee vaivaa sen eteen, että tuntematon pikkutyttö Suomesta pääsee voimistelemaan. Vain koska tunsin jonkun, joka tunsi jonkun, joka taas tunsi jonkun ja he kaikki toimivat ketjuna.

Olen siis lukuisia vastapalveluksia velkaa!

torstai 20. syyskuuta 2012

Mekko-ostoksilla

Tämä viikko on ollut takkuilevan nettiyhteyden sävyttämä! Ärsyttävää ja hermoja raastavaa, kun ei pääse kunnolla edes sähköpostiin, saati bloggeriin tai Facebookiin. Aloin jo epäillä niiden 50.000 (vai montako niitä nyt oli) uutteran kiinalaisen, joiden tehtävänä on etsiä netistä kaikenlaista epäilyttävää ja vahingollista, kohdistaneen katseensa minuun ja blokanneen yhteytemme ikiajoiksi. Ilmeisesti olin joko väärässä tai olen käyttäytynyt siivosti, koska yhteydet tuntuvat taas pelaavan, edes hetken!

Mutta aiheeseen...

Meillä on mukava autonkuljetta ja oikein mukava auto. Näitä kahta olen parin viimeisen viikon aikana hyödyntänyt oikein urakalla. Olen suunnistanut korttipakkani kanssa ympäriinsä.

Eilen lähdin hetken mielijohteesta paljon puhutulle LuJiaBang Lulle, eli tekstiilimarkkinoille.


Paikka on kolmessa kerroksessa oleva kangasbasaari, jonka kojut on kuitenkin numeroitu melko loogisesti. Tarjolla on luonnollisesti valtava määrä kankaita, joista voi teettää oikestaan mitä tahansa.


Silkkiä luonnollisesti löytyy kaikissa väreissä ja kuoseissa.

Homman varsinainen idea on kuitenkin se, että kojujen ompelijoilla on näytillä erilaisia malleja ja valitsemastasi mallista ja kankaasta tehdään sitten omilla mitoilla varustettu versio. Tietenkin myös omasta mallista teettäminen onnistuu.


Mikäli olet Chanel -tyylin ystävä, löydät taatusti mieleisesi mallin näiltä kujilta. 

 

Syksyn mittaan on tulossa pari tilaisuutta, joihin tarvitaan hieman muodollisempaa asua, jollaista ei vaatekaapistani tällä hetkellä löydy. Hoviompelijani ja ystäväni lopetettua ompeluhommat, olen vain haaveillut mittatilausmekoista. Että terveisiä ja kiitoksia vaan sinne :)

Iltapuvuissa löytyy valikoimaa joka lähtöön, myös hillittyä bling blingiä.


Ja vähän överimpää bling blingiä!  Ehkä vielä tulee eteen tilaisuus, jossa on asianmukaista verhoutua paljettiin.
 

Erään kojun kohdalla jäin katselemaan yhtä mekkoa. Myyjä tietenkin ryntäsi heti kiinni ja vakuutteli mekon olevan aivan erinomainen minulle. Tottakai! Sitten hän ylpeänä esitteli kuvaa, jossa puku on Kate Middletonin päällä. Ilmankos se näytti etäisesti tutulta. No, ehkä emme jaa Katen kanssa ihan samaa ruumiinrakennetta, valitettavasti, joten mekko sai jäädä.

Mutta myös todella ystävälliseen ja voisin sanoa jopa asiantuntevaan palveluun sai törmätä. Oli oikeasti mukava saada perusteltuja vinkkejä miksi juuri joku tietynmallinen mekko sopisi minulle. Päädyin teettämään yhden koekappaleen, ihan arkisen mekon. Saan sen viikon päästä. Katsotaan mitä siitä tulee.


Jos vain saan siippani raahattua tänne, luulen että paitaongelmat on ratkaistu. Lisäksi uuden puvun tarve on hyvin ilmeinen. Haaste voi olla saada raahattua anti-shopping -henkinen mies tähän paikkaan.

Tosin minulla on ässä hihassa. Olen huono tinkimään. Olen vähän kehittynyt, mutta olen edelleen huono. Mies taas on tuossa hommassa oikea törkimys. Vastaavissa paikoissa työnjakomme on se, että minä valitsen mitä haluan, mies alkaa tinkimisen ja minä poistun korvat punoittaen paikalta. Voinhan aina uhkailla ostavani paikan tyhjäksi myyjien pyytämään hintaan ellen saa tinkimisen ammattilaista mukaan!


Kuten asiaan kuuluu, oli tarjolla myös paljon ihan aitoja kashmir-huiveja, merkki-paitoja, aurinkolaseja ynnämuuta. Sopuhintaan! Perfect for you, lady!

Yhteen ihanan pehmeään ja valtavan isoon torkkupeittoon sorruin myös tällä katsastusmatkallani. Näitä tulen hankkimaan tuolta lisää!

Kuluvalla viikolla olemme myös yrittäneet tehdä kodistamme hiukan kodikkaampaa. Saimme siis vuokraisännältä budjetin ostaa taloon huonekalut ja jotta homma pysyisi edes joten kuten kasassa, olemme keskittyneet ensin saamaan taloon peruskalusteet. Tässä hommassa olemme pyrkineet olemaan melko neutraaleja (talossa ehkä asuu meidänkin jälkeen joku) ja kustannustehokkaita. Tänään haalin vielä muutamia mattoja, tylsästi Ikeasta ja nyt alkaa tuo "allowance" olla käytetty. Vielä saa kuitenkin Huangpussa virrata vettä ennen kuin tämä paikka on oikeasti koti.

Tavaramme ovat kuitenkin jo Shanghaissa. Jostain paperista puuttuu tuikitärkeä leima, sitä menemme hoitamaan huomenna. Ehkä kun tavarat saapuvat, mukaanluettuna ne varmaan 150 pehmolelua jotka oli pakko saada mukaan, alkaa ainakin lastenhuoneissa näyttää kotoisan sotkuiselta.


Ikeassa mieleen tuli Eeron haikea huokailu piparkakkujen perään ja sieltähän niitä saa! Mahtaakohan laatikollisesta olla yhtäkään jäljellä?