torstai 10. tammikuuta 2013

Hylätty talo

Kun kiertelimme keväällä etsimässä Shanghaista kotia perheellemme, pistimme paljon painoarvoa compoundin palveluille ja tiloille. Jälkikäteen ajateltuna ehkä vähän liiankin paljon. Ajattelimme, että klubitalo on jonkinlainen kokoontumispaikka, jossa tutustuu alueen muihin perheisiin ja jossa lapset voivat hengailla keskenään.

Meidän compoundillamme oli yksi parhaista klubitaloista kaikista katsastamistamme alueista. Toki esim. Shanghai Raquet Clubin tilat painivat tällä suunnalla aivan omassa sarjassaan tenniskenttineen, ravintoloineen ja kauppoineen, mutta sieltä ei meille silloin löytynyt sopivaa asuntoa. Myös saksalaisten ja ranskalaisten suosimalla Lakeside Villa -alueella oli todella kivat yleiset tilat, mutta sielläkin vedimme vesiperän talon suhteen.

5 kuukautta asumista ovat lähinnä hämmentäneet. Iso klubitalomme erilaisine tiloineen kumisee jatkuvasti tyhjyyttään. Syksyllä uima-altailla sentään saattoi viikonloppuisin olla jopa vilinää, mutta useimmiten nekin olivat aivan autioina. Ja ulkona oli silloin kuitenkin n. +30 astetta.




 Sisäuima-allas on juuri sopivasti koko tämän talven remontissa ja siis suljettuna. Sen yhteydessä olisi jopa sauna, tosin en tiedä onko sitä kukaan koskaan käyttänyt. Syksyllä se näytti toimivan lähinnä varastona.


Leikkipaikalla en ole nähnyt koskaan ketään, tosin meidän perheemme ei enää oikein kuulu kohderyhmään, joten ehkä se on kovassakin käytössä.

Klubialueella on myös ravintola, mutta sen aukioloajat ovat pysyneet mysteerinä. Talvikuukaudet ovat ymmärrettävästi aika hiljaisia, mutta syksyn hellepäivinäkään ei väkeä ollut tungokseen saakka, eikä esim. sunnuntaisin tarjolla ollutta barbequeta mitenkään mainostettu, enkä vieläkään tiedä miten systeemi toimi. Olisimme jopa saattaneet kokeilla vähän tehokkaammalla markkinoinnilla.

Koska olen vuoden vaihteessa alkanut (jälleen kerran) kunnon ihmiseksi ja kuluttanut alueemme kuntosalia urakalla, olen päässyt tekemään myös sen käyttöasteesta tarkkoja havaintoja. Meninpä sinne koska tahansa, se on aina tyhjä! Syksyllä siellä saattoi joskus törmätä pariin naapuruston ladyyn aamuisin, mutta nyt heitäkään ei ole enää näkynyt.


Joku haamu siellä käy joskus pyörimässä, koska laitteiden painot ovat välillä yön aikana siirtyneet hieman raskaampaan sarjaan. En tietenkään pistä lainkaan pahakseni yksityistä kuntosalia. Tänään rohkaistuin käyttämään peilisalin musiikkivehkeitä oman soittimen ja kuulokkeiden sijaan ja annoin myös yläkerran henkilökunnan nauttia suomipopista ja uukakkosesta!

Sen tiedän, että peilisalissa todistettavasti järjestetään jumppia joskus arkiaamuisin ja niihin on olemassa aikataulukin. Toivottavasti ne pysyvät ohjelmassa ja osanotto vilkastuu. Lupaan osallistua!


Kuntosalin yhteydessä on myös hieno joogahuone. Joogaa olisi ohjelman mukaan tarjolla pari kertaa viikossa tosi omituisiin aikoihin, mutta ehkäpä kokeilen myös sitä, jos tunteja oikeasti järjestetään.