Suuntasimme ensimmäiseksi Yuyuan Gardeniin (tai Yu Garden) Shanghain vanhaan kaupunkiin.
Puisto on rakenettu Ming Dynastian aikaan ja sen rakennutti herra nimeltä Pan Yunduan isälleen, ministeri Pan Enille. Puiston osia avattiin yleisölle ensimmäisen kerran 1780 ja erilaisissa historian käänteissä, mm. Opiumsodan aikaan se kärsi mittavia tuhoja. Puisto kunnostettiin hallituksen toimesta 1950 -luvun lopussa ja avattiin yleisölle 1961. Näin hieman yleissivistystä Wikipediasta.
Tällä kertaa puistossa oli melko paljon vierailijoita, isoja amerikkalaisia ryhmiä, jotka kulkivat jonona oppaan perässä. Tuo ei olisi minun tapani matkailla! Silti hiljaisiakin nurkkauksia puistosta löytyy aina.
Tämä oli neljäs kerta kun vierailin puistossa, mutta aina sieltä tuntuu löytyvän uusia sokkeloita ja ihmeellisiä luolamaisia käytäviä.
Vaikka puisto ei keisarin käytössä ole ollutkaan, meitä on aina lasten kanssa puistosta jutellessamme huvittanut ajatus pulleista keisarin lapsista kiipeilemässä kivien päällä ja leikkimässä piilosta puiston sokkeloissa ja bambu "metsiköissä" sekä ruokkimassa kultakaloja.
Puistovierailun jälkeen suuntasimme kävellen Bundille ihailemaan Pudongin puolen rantaa poikkeuksellisen kirkkaassa säässä ja ihmetelemässä muurin hienoa kukkaseinää. Ei, Oriental Pearl Tower ei ole oikesti kokenut Pisan kaltevan tornin kohtaloa ja kallistunut vinoon, vaan vaikutelma on ihan tämän valokuvaajan aiheuttama :)
Nopean lounaan jälkeen kiirehdimme lapsia vastaan koulubussille.
Tänään ohjelmassa ovat ainakin silmälasimarkkinat ja kenties parit muutkin markkinat!