perjantai 15. kesäkuuta 2012

Harrastamisen vaikeus

Jossain aikaisemmin kerroinkin, että tyttäremme harrastavat rytmistä voimistelua ja taitoluistelua. Molemmat ovat kilpailevissa ryhmissä ja harjoittelevat melko paljon, 4-6 kertaa viikossa.

Näiden harrastusten jatkaminen oli yksi tärkeistä asioista muuttoa harkitessamme. Ensin tie tuntui toivottomalta. Pienempien lasten "kuperkeikkakouluja" expattien lapsille löytyi kyllä, mutta vähänkään vakavamman harrastamisen kanssa tuntui törmäävän seinään, eivätkä asiat ole vieläkään mitenkään kauheasti selkiytyneet, jonkinlaisia ratkaisuja on kuitenkin näköpiirissä.

Kuva: Jukka Sohkanen (kuvassa Ella)

Rytmisen voimistelun osalta valmentaja löytyi Sport for Life -organisaation kautta. Valmentaja Zeching Oh on indonesialainen, sikäläisen maajoukkuetason ja Kaakkois-Aasian mestaruuskisojen menestynyt voimistelija. Haasteena on vielä löytää harjoittelupaikka, jossa pääsisi edes silloin tällöin tekemään kunnon matoilla ohjelmia. Ellan valmentaja on jo lupautunut lähettelemään uusia ohjelmia videoina meille ja muutenkin olemaan mukana etävalmentajana. Saapa nähdä mitä tästä tulee.



Taitoluistelu aiheutti ensin enemmän harmaita hiuksia: Shanghai ei tuntunut ilmastonkaan puolesta olevan mikään ideaali paikka harrastaa taitoluistelua. Ahkeralla googlettamisella sentään pääsi pidemmälle kuin voimistelun puolella: Pudongissa on Mercedes Benz -arena, kansainväliset mitat täyttävä kaukalo, jossa toimii myös luisteluseura, Century Star Skating Club Shanghai, jolle löytyi myös www-sivusto: http://www.centurystar.com.cn/ Pahaksi onneksi sivusto on kiinaksi, eikä oikein taivu edes google translatoriin. 

House Hunting -matkalla selvisi, että myös Puxin puolella on jäähalli, jossa voi harrastaa jääkiekkoa (yksi katsastamamme talon Landlord osasi kertoa tämän, koska hänen poikansa harrasti jääkiekkoa). Agenttimme lupasi selvitellä asiaa, mutta toiveikas retkemme Puxin "jäähallille" johti ostoskeskukselle, josta löytyi yleisöluisteluun sopiva jääkenttä, sekin suljettu remontin vuoksi. 

Toivottavasti saisimme nämä lapsille tärkeät harrastuskuviot selvitettyä. Kuopuksemme Eero ei vielä harrasta mitään, mutta ilmoitti tuossa äsken haluavansa harrastaa golfia :) jaahas, taas yksi "edullinen" ja Kiinan "tilavassa" ympäristössä varmasti helposti järjestettävissä oleva harraste!