maanantai 26. elokuuta 2013

Toinen vuosi alkakoon

Olemme onnellisesti takaisin Shanghaissa. Matka meni mainiosti, lapset sekä Omppu käyttäytyivät upeasti. Passijono oli kauhean pitkä ja kuuma, onneksi sattumalta eräs tiukkailmeinen virkailija vapautti osan meistä foreignereista kiinalaisten jonoon, kun olimme n. 45 minuuttia jonotettuamme juuri siinä kohdassa, missä hän avasi mutkittelevaa jonoa ohjaavan nauhan kiinalaisten olemattomaan jonoon! Positiivisena asiana se, että matkatavarat pyörivät jo yksikseen hihnoilla sinne asti päästessämme, kun kiinalaiset olivat päässeet passijonosta jo aikaa sitten ryysimään ja hakemaan omansa pois. Shanghaissa on edelleen tukahduttavan kuuma, vaikka lämpötila on asettunut siedettäviin lukemiin elokuun alun tappavien helteiden jälkeen. Palataanpa siis vilpoiseen suomalaiseen kessän :)

Suomikesämme alkoi 15.6. Olimme ihmeissämme liikenteen sujuvuudesta, kaikista ihanista kaupan antimista ja kirkkaasta ilmasta!

Kotona jatkui heti tuttu tahti: Ella lähti jumppaleirille heti kolmantena päivänä ja ennen Juhannusta pidimme vielä avointen ovien päivän. Minulla ei ole ainoatakaan valokuvaa koko päivästä, sen verran ihmeissäni olin. Porukkaa tuli paljon, ihan vaan Facebook -kutsun ja puskaradion perusteella! Koulukavereita, Ellan opettaja, naapureita, tuttavia, jumppakavereita jne.

Kesäloma tuntui alkavan virallisesti Juhannuksesta mökillä! Ihanaa. Tätä kaipasin niin kauheasti Kiinassa, vaikka pitkän välimatkan vuoksi liian harvoin tänne ennätämme ihan Suomessa ollessammekaan.


 







Ulkotakka on parasta mökillä, kiitos kummisedän designille vuodelta 1975 tms. Edelleen toimii. 

 

Hmm...mitähän Vaari tykkäisi mökkiterassilla surffailusta?!? Se on vaan ainoa paikka jossa netti toimii hyvin.





Vaikka vene ei olekaan mikään jahti, on veneily ihaninta koko kesässä! Uutuutena vetorengas!


Vuoroa odotellessa...


Ja kaiken huipensi kokko!


Seuraavaksi suuntasimme Pohjois-Karjalaan. Serkkujen hienon uuden talon kautta mummolaan ja sieltä Kolille. Kolin mökki sijaitsee hiekkaisella rinteellä, mustikoita löytyy kunhan jaksaa poimia.



Kolin maisemat ovat upeita! Tällä kertaa valitsimme valmiin reitin, Kolin Uuron ja se oli kieltämättä vähän tylsä, kun olemme yleensä rämpineet umpimetsässä kartan ja kompassin kanssa, minä karhuja peläten ;)





Kansallismaisema Kolin huippu (kuvasssa) alkaa kasvaa kohta umpeen, mm. Akkakolilta on paremmat maisemat.


Myös läheltä mökkiä löytyi hienoja paikkoja, joissa lapset keskenään kiipeilivät




Tiesimme Ompun Suomeen tuodessamme, että palatessa odottaa vähemmän mukava 7 vrk karanteeni. Silti ajattelen edelleen, että 2 mukavaa  kuukautta Suomessa vapaana, viileässä ilmastossa perheen kanssaon tämän pakollisen kärsimyksen arvoista. Ompulla oli oikeati ihana kesä parista punkista huolimatta!


Veimme sisämaan lapset myös risteilylle, Viking Grace oli ihan ok. "Tunti Tukholmassa" oli riittävä juttu tälläkin kertaa.


Elokuun ja Neste Oil Rallin tietää alkaneen, kun kopterit alkavat hyrrätä talomme yllä. Niiden parkkipaikka sijaitsee n. 300 m päässä talostamme ja ehkä hyvityksenä myös viimeisen pikataipaleen paluureitti kulkee ihan risteyksemme ohi. Tällä kertaa ei ollut lipulle käyttöä, mutta Eero muistaa aina, kuinka Mikko Hirvonen rallin voitettuaan oikein jarrutti ja vilkutti avoimesta ikkunasta meille :)


Elokuun lämpimiin öihin mahtui myös maja parvekkeella. Ulkovalona tietenkin varastosta haettu "joulukuusi".  Niin ja iPad... Ei meillä vaan tuollaista ollut aikanaan telttaillessa...


Sinne se jäi, lähtöitkujen lomassa kuvattuna. Onneksi sukulaiset pitävät siitä huolta kun olemme poissa. 

 
Mitenkähän totun Racquet Clubin tummuuteen ja persikanvärisiin verhoihin :) Olen kuitenkin oppinut hieman sietämään sitä, että nyt ollaan täällä ja täällä on  erilaista eikä kauheita kannata investoida älyttömiin muutoksiin.



Sannan  (Kippis Iso Kiina -Blogi)  sanoja mukaillen, tuolla Raketilla parasta on kaikki muu paitsi ne asunnot. Kuulin Sannalta myös mahtavan uutisen, että viereiselle Forest Manorin (ehkä yksi koko Shanghain hienoimmista Villa Compoundeista) pääsee mm. kävelemään koiran kanssa.
 
Näillä mennään! Huonosti hoidettu lentomatkasta toipuminen valvottaa minua ja myös lapsia, joiden pitää herätä huomenna kouluun.  Koulu on laajentunut ja uudisrakennus on upea.

Viime vuonna tähän aikaan rustasin "survival" -lappuja Eerolle reppuun, nyt lapset eivät meinaa pysyä nahoissaan päästessään kouluun!  Kunhan me nyt viimein nukahdettaisiin...