Tiistaina suuntasimme silmälasimarkkinoille. Näitäkin on ilmeisesti useampia ja kaverin ystävällisellä avulla löysimme tiemme yhteen paikkaan lähellä Shanghain päärautatieasemaa.
Putiikkeja on vieri vieressä, kuten esim. kangasmarkkinoilla, mutta täällä ne näyttävät aivan suomalaisilta optikkoliikkeiltä ja valikoimaa on ihan mielettömästi.
Äiti kokeneena silmälasishoppaajana oli oiva apu mukana. Itse kun olen tottunut suomalaiseen hinnoitteluun, jonka vuoksi laseja on tasan yhdet (+ piilarit) ja ne sitten mahdollisimman neutraalit "käy kaiken kanssa" pokat. Lisäksi makutuomari mukana oli mukava lisä!
Lähdimmekin molemmat hieman uusille linjoille!
Minä sain omani heti mukaan, linssien teko kesti n. 30 minuuttia. Linssit sai valita eri hintaluokista ja tinkiminen kannatti - ohuimmat mahdolliset linssit irtosivat lopulta alkuperäishinnasta n. 1/3 hintaan ja lasit kokonaisuudessaan tulivat maksamaan n. 50 €. Suomessa maksan kaikkine taitto-ongelmineni yleensä pelkistä linsseistä n. 200 €. Ja lasit ovat kahden päivän käytön jälkeen todella hyvät! Paremmat kuin viime kesänä Suomesta hankkimani.
Äidin lasit, tässä kuvassa huomattavasti kasvoilla näkyvää todellisuutta sähäkämmiltä vaikuttavat lasit 2-teholinsseillä saamme sunnuntaina.
Nämä ovat kyllä tosi erilaiset kuin mitä olen aikaisemmin käyttänyt! Reaktiot kotona olivat vähän kaksijakoiset: Kuulemma vaatii hieman totuttelua, mutta onneksi Emilian mielestä lasit olivat tosi hyvät.
Tänään suuntasimme Fake -markkinoille, eli ihan rehellisesti väärennöstorille. Varmaan mykistyin siitä tuotemerkkien kaaoksesta, mutta yhtäkään valokuvaa en muistanut siinä tohinassa ottaa.
Hauskinta oli ehkä yhdessä "aitoa" cashmere-villaa myyvässä liikkeessä, kun taivastelin Zara -tuotemerkillä myytävän villatakin hintaa (huomatkaa edistymiseni tinkimisessä sitten jonkun taannoisen postaukseni!), tokaisi myyjä, että "we can change the label to something more exclusive". Tämä ehkä kertoo kaiken markkinoiden hengestä ;).
Pakko myöntää, että mukaan tarttuivat eräät australialaiset karvavuoriset töppöset, pari mukavaa villatakkia sekä yksi kuulemma suomalaisteinien suosima nylon-nahka -laukku, johon myös kuulemma sopii passelisti pari 0,5 dl siideriä Kaivopuiston kekkereitä varten (jos sellaisiin vielä joku erehtyy kutsumaan). En nyt edes mainitse visittiämme hieman sivuummalle todellisten luxusfeikkien pariin...Mutta tällainen vierailu kyllä todella avartaa käsitystä siitä, missä mitoissa piraattimarkkinat pyörivät. Jokainen päättää omalla kohdallaan miten siihen sitten suhtautuu!
Koska olimme säästäneet vähintään satoja, ellemme tuhansia euroja, suuntasimme lounaalle Kathleen's ravintolan terassille People's Parkissa. Näköalassa ei ollut mitään vikaa eikä sitäkään vähää ihanassa jälkkärissä, Crème brûlée:ssa kera vadelmahillon ja -sorbetin!