lauantai 4. toukokuuta 2013

Tyttöjen valtakunta

Minusta ei ikinä olisi ns. sisustusblogaajaksi.  Meillä on ensinnäkin ihan tavallista ja olen muutosvastarintainen ihminen. En tykkää irtotavarasta enkä osaa ostaa sisustuskamaa vain ostamisen tai muodin ilosta. Täällä Kiinatalossa olen lisäksi jotenkin antanut asioiden vaan mennä, koska oikeastaan mikään täällä "irtaimistoa" lukuunottamatta ei ole omaa. Lisäksi puitteet monessa kohdassa sotivat omaa makuani vastaan. Moni täällä hankkii kiinalaisia huonekaluja Suomeen vietäväksi, mutta meillä on jo koti, johon ei mahdu ja jonka tyyliin ei sovi oikeastaan mitään tuotavaa täältä Kiinasta. Tarjolla on myös ihania moderneja kalusteita ja klassikoita (sekä niiden kopioita), mutta niitäkään meille ei kotiin vaan yksinkertaisesti mahdu. Haluaisin tuoda kotiin kuitenkin edes pienen häivähdyksen Kiinaa tästä jaksosta, kuten olemme tuoneet (miehen) lyhyemmistä jaksoista mm. Intiassa sekä omista matkoistamme aikaisemmin. Minulla on yksi paikka ja yksi pieni huonekalu mielessäni ja sen ehkä hankin tai sitten en. Äitienpäivää odotellessa...

Ajattelin nyt kuitenkin avata hieman taloamme kotijoukoille, joita vakaista aikomuksista huolimatta ei ole kauheasti täällä vielä vieraillut ;) "Mummeleiden" vierailunkin jälkeen huonejärjestys on hieman muuttunut. Siivosin tyttöjen huonetta ja kun se kerrankin oli edes suunnilleen edustuskelpoinen, otin myös muutaman valokuvan.

Alkuun  molemmilla tytöillä oli omat huoneet, mutta Emilian huone alakerrassa oli alkujaankin vähän huono idea. Emilia ei tykännyt nukkua yksinään alakerrassa. Pari kuukautta sitten tytöt päättivät muuttaa yhteiseen huoneeseen niin, että molempien sängyt ovat ylhäällä ja leikit sekä kirjoituspöydät Emilian entisessä huoneessa alakerrassa. Näin saimme myös kunnollisen vierashuoneen taloon. Aikeissa on ostaa Emilian entiseen huoneeseen vuodesohva. Nykyinen työhuone ei oikein toimi vierashuoneena, koska siinä ei ole ovea.

Kun toinen tykkää vihreästä ja toinen pinkistä, toinen hepoista ja toinen Hello Kittyistä, on vähän hankalaa yhdistää huonetta.  Lisäksi ennen muuttoamme hankituista peruskalusteista esim. lastenhuoneissa oli ainoastaan yksi toivomamme valkoinen sänky ja kaksi ei toivomaamme mustaa. Onneksi tytöillä tarjolla oli tosi iso huone.  Tytöt ovat saaneet oikeastaan täysin vapaat kädet laittaa huoneensa omakseen.



Emilian puolisko huoneesta on enemmän pinkki. Valkoiset päiväpeitot hankimme peittämään näiden kahden erivärisen sängyn riitelyä.


Emppu on luistellut itselleen vaikuttavan Hello Kitty -kokoelman. Isointa, Pekingistä hankittua Kittyä lukuunottamatta muut ovat Tintti- ja Mini- sarjoissa (äidin tai mummin) jäälle heittämiä Kittyjä.


Ompun paikka sijaitsee keskellä... Vaikka ei hän tuolla nuku, vaan valitsee päivän mukaan jommankumman sängyn jalkopään ja käpertyy sinne nukkumaan.



 Ellan puolella on vihreää.
 


Ja tietenkin heppoja talleineen (ja Eevi sekä kaikki muut heppatyypit: tämä on äidin asettelu siivousta tehdessä, joten virheet ovat minun, ei Ellan ja en jaksanut sitä aitausta alkaa pystyttämään ;).


Huone on oikeastaan todella iso. Yhden seinän peittävä taso oli alkuun inhokkini isoine "kultaisine" vetimineen, mutta vaihdettuani niihin vetimet, taso ei enää ole niin hallitseva. Yleensä se on täynnä tyttöjen vaatteita, ennen pehmoleluja, mutta kun Omppu oppi hyppäämään tasolle ja ystävystymään hmm... liian läheisesti mm. pehmohevosen kanssa, ne on poistettu kaappeihin ;)



Verhoratkaisu odotta vielä valaistumista. Paksut, vauvan kakan väriset ja homehduttavat verhot on poistettu ja jäljellä ovat valkoiset valoverhot.  Huoneeseen tarvittaisiin myös 3 kpl kapeita laskosverhoja, mutta tämä pinkki-vihreä värimaailma, joka tulisi kulkea läpi huoneen siirtää hankintaa jonnekin  tulevaisuuteen tai se vaan vaietaan pois :)


Neideillä on tietenkin myös oma kylpyhuone.



Yläkerran aula on oikeastaan myös lasten valtakuntaa.




Siellä on TV, DVD sekä Wii. Pelit sekä täällä huikeasti kasvanut DVD-kokoelma valtaa hyllytilaa. Hämmästyttävän nopeasti uutuudet löytävät tiensä DVD-kauppoihin, Esim. Hobbitin ensi-illasta oli kulunut tuskin viikkoa kun sen josai meillä täällä syrjäkylällä täydellisenä kopiona.



Ellan ja Eeron joululahjaksi saamat säkkituolit sijoittuivat lopulta tänne, koska niille ei oikein ollut tilaa huoneissa ja tähän tilaan ei mahdu minkäänlaista sohvaa. Vihreänharmaa ei ole paras mahdollinen väri yhtään mihinkään, mutta onneksi löysin jo paikan, missä vastaavien "Fatboy" tyyppisten löhötyynyjen värivalikoima on paljon laajempi, ehkä nämä päätyvät meillä joskus kotona ulos. 



Alan jo tottua tämän talon koristeellisuuteen ja kun elämä on väliaikaista, ei kaikkiin pieniin yksityiskohtiin jaksa kauheasti panostaa. Olisin halunnut vaihtaa kaikki verhot talossa, mutta toistaiseksi ainoastaan yläkerran aulan ja Eeron huoneen verhot on vaihdettu. Tuntuu tyhmältä teettää verhoja omaan piikkin, kun niillä ei ole mitään käyttöä kotona Suomessa. Kesällä aion mitata kaikki ikkunat talossa ja teettää täällä mm. silkkiverhoja ja päiväpeitteen omaan kotiimme.

Eeron huoneen esittelen joskus, kunhan herra saa Legonsa ojennukseen :)