torstai 4. huhtikuuta 2013

Kenraali Yuefei ja hänen temppelinsä

Eero halusi päivällä nähdä temppelin, mutta ihan sopivaa ei järvikierroksellamme sattunut kohdalle, ihan pieniä vain. Niinpä päätimme vielä iltapäivällä käväistä ihan kahdestaan hotellin vieressä sijaitsevassa temppelissä. Se on sotaherran, kenraali Yuefein muistoksi rakennettu temppeli ja mausoleumi ja samalla yksi West Lake -alueen kuulemma tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Koska seuralaiseni ei ollut erityisen innokas siitä, että yritin lukea infotauluja temppelin sisällä, selvitin kenraalin taustoja vähän Wikipediasta yms.  jälkikäteen. Herra Yuefei oli  Song Dynastian (1127-1279) aikaan hallinnut kenraali. Yuefei oli arvostettu ja lojaali kenraali, joka tuli kuuluisaksi joukkojen hallitsemisesta ja esimiestaidoistaan ja joutui lopulta petoksen uhriksi ja kuoli raa'asti vain 39-vuotiaana. Temppeli on rakennettu alunperin 1221 ja sitä on kunnostettu ja jälleenrakennettu monta kertaa.




Itse temppelissä on valtava Yuefein patsas ja alttari sen edessä.



Hänelle on tuotu kaikenlaista pientä purtavaa hedelmistä riisiin ja jyviin, joukossa huomaavaisesti myös pari vesipulloa.



Sivurakennuksissa oli muutama näköispatsas lisää, mutta ei tarjoilua.




Alue oli jälleen kerran aivan valtavan kaunis ja vehreä. Näissä temppelipuistoissa liikkuessa tulee väkisinkin mieleen, milllaista elämä mahtoikaan olla täällä silloin kauan sitten. Jotenkin ympärille pystyy kuvittelemaan sillkkiin pukeutunutta porukkaa käyskentelemässä lammikoiden ympärillä ja kirjaamassa suuria ajatuksiaan jälkipolville mietittäväksi. Toisaalta verkkaista ja rauhallista elämää, toisaalta julmaa juonittelua, joka saattoi koska tahansa päättyä hengen lähtöön ilman sen kummempaa syytä.


Kenraalin asekokoelmaa oli näytillä.


Ja myös hautapaikka temppelin alueelta löytyy. Siitä ei löytynyt ihan täyttä varmuutta, onko herra Yuefei haudattu tänne kokonaisuudessaan, vai onko kyseessä vain muistomerkki.



Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ja 7-vuotiaskin oli tyytyväinen mietitystä herättäneen temppelin antiin.

Temple of general Yuefei
Hangzhou, West Lake area.
Beishan Road.

Avoinna: 7:30am to 5:30pm.
Sisäänpääsymaksu: 25 RMB aikuiset/ 12,50 RMB lapset/alle 120 cm maksutta.