Tuntuu melkein kuin hengittäisi taas raitista ilmaa! Olemme internetissä!
Missään muualla kuin Kiinassa ei kai voi tapahtua tällaista?
Oli joo uhkailua ja tiedotusta ja kaikenlaista, mutta sitä on aina. VPN-yhteydet kansainvälisiin medioihin uhattiin katkaista 1.2.2015 alkaen. Ja niin totisesti tehtiin. Valvoimme lauantai-iltana ja teinit söhläsivät laitteineen ja mitä ihmettä? Minuutilleen, kun vuorokausi vaihtui - pimeys. Kerrankin tässä maassa jotain tapahtuu just silloin kun luvataan.
Tämä siis koski pelkästään näitä Kiinan sensuurin ohittavia VPN-ohjelmia.
Pahaksi onneksi Racquet Club päätti uusia oman nettisysteeminsä tässä samassa yhteydessä. No, voi arvata, ettei se mennyt ihan silleen kuin siellä Ström....
Sunnuntai oli huvittunutta odottelua - ei voi olla totta!
Maanantaina olisi ollut paljon asioista hoidettavana. Puoliso pelastautui tietenkin työpaikalle aikaisin aamulla ja soitteli, että toimiiko jo? Eero oli kipeänä, en voinut lähteä etsimään wifi -paikkaa.
Tiistaina pientä hätää, tietäen, että eräitä Suomi-koulun tiedotteita pitäisi saada liikkeelle. Pääsin Klubitalolle kokeilemaan, mutta ilman VPN-ohjelmaa hyötyä ei juuri ollut. Kuvaavaa: En muistanut VPN-ohjelma Astrilin salasanaa -> voit tilata uuden sähköpostiisi. -> sähköposti on gmail -> et pääse gmailiin ilman VPN-yhteyttä....
Keskiviikkona alkoi ahdistaa: En pääse lukemaan sähköpostia yhtään missään, vaikka löytäisin wifi -paikan, ilman VPN-ohjelmaa en pääse gmailiin. Ja kaikki VPN-ohjelmat oli mahdollisuuksien mukaan pelattu pois pelistä, ainakin hetkellisesti. Vieraita tulossa kahden päivän päästä ja asiat on sovittu Facebookin kautta ja yhtäkkiä minä vaan katoan.
Torstaina lähettelin kodin ja koulun välillä edelleen lippuja ja lappuja ja oletin, että "no news is good news". Torstaina saapui ukkeli modeemeineen. Mutta se ei tarkoittanut toimivaa yhteyttä.
Tänään perjantaina kävi IT-mies, joka sai yhteyden toimimaan. Hän oli nuori ja hyvin stressaantunut. Teki mieli halata ja sanoa, että hei, relax, tiedämme missä tilanteessa olet.
Uskomatonta, miten avuttomaksi ihminen menee, ellei pysty käyttämään nettiä. Olkoot sosiaalinen media ja muut, itseäni tyrmistyttää googlen ja sitä myötä gmailin "bannaus". Miksi? Mitä järkeä? Pystyyhän niitä ja niiden hakuja valvomaan helpomminkin.
Minä näen tämän hyvin, hyvin pienimuotoisen blogin omistajana sen, millä hakusanoilla on tultu, mitä on haettu, mistä sivustolta on tultu, mitä tekstejä on luettu ja missä suunnilla maailmaa lukijat ovat. Minulle sillä ei ole mitään merkitystä, kiitos vaan teille kaikille lukijoille :)