Hömppäosastolta muistan, kuinka vertailimme kisoissa myynnissä olevia pukuja ja kuinka jonkun mielestä yksi sopisi jollekin ja taas joku toinen toiselle. Tilailimme porukalla tossuja Espanjasta. Halasimme kun jollain oli omassa elämässä vähän vaikeampaa. Omalta osaltani koko homma huipentui siihen, kun muuttokiireissämme Kiteiden ihanat äidit huolehtivat Portugaliin leirille lähteneestä neitosestamme koko reissun ajan, en voi koskaan kylliksi kiittää siitä!
Kaikista vertaisryhmistä Suomessa kaipaan eniten näitä jumppaporukan äitejä, "Kiteiden kankeat äidit" -ryhmää. Me emme touhunneet järjettömän paljon yhdessä, mutta jotenkin meillä vaan oli hieno yhteishenki ja jonkinlainen henkinen yhteisymmärrys. Ehkä hyvin pienenä seurana yritimme myös näkyä Suomen voimistelukartalla ryhmämme intohimoisen valmentajan Sannan tukena. Tietenkin myös Sanna liityy tähän porukkaan.
Muistan luultavasti ikuisesti sen päivän, kun kerroin Sannalle muutostamme tänne Kiinaan. Voi sitä itkun määrää, minun itkuni. Sanna hienosti järkeili omatoimisen harjoittelun ohjeita yms. vaikka oli selvästi harmissaan asiasta. Harjoittelu täällä Shanghaissa onnistui lopulta mutkien kautta, olen siitä kertonut jo ennenkin ja edelleen kiitollinen, mutta harmissaan siitä, että todella pitkien koulupäivien vuoksi Ella ei pääse harjoittelemaan läheskään kuten ennen. On kuitenkin pakko kehua tässäkin tapauksessa motivaatiota omatoimiseen harjoitteluun.
Kohta pääsemme kesäksi Suomeen.