Tasan viikon päästä olemme lähdössä Suomeen! Huh, huh. Tänään ostin ensimmäisen joululahjan, siskontytölle Hello Kittyä. Aika paljon vielä hankittavaa olisi edessä.
Heikki palaa jo 30.12. mutta me lasten kanssa viivytimme paluutamme aina 10.1. saakka. Syynä Ellan haku urheiluluokalle Viitaniemen yläkouluun. Tämä koulu oli etusijalla haussa jo siksi, että siellä voi ainoana Jyväskylässä suorittaa yläkoulun opinnot englanniksi. Urheiluluokka oli plussaa. Nämä kaksi voi yhdistää jossain määrin, mutta ei täysin. Kilpinen on urheiluluokkien "kingi" Jyväskylässä, mutta englanninkielinen opiskelu painoi meillä tietenkin paljon enemmän.
Iso huolemme on ollut Ompun hoito. Onneksi ihana ystävämme suostui ottamaan Herra Omenan n. viikoksi heille. Toivottavasti Omppu ei syö kaneja. Kiitos ja anteeksi Mr. M jo valmiiksi ;) Lopuksi aikaa ayi tulee asumaan meille ja huolehti samalla Ompusta. Aina kivempi vaihtoehto kuin kennel...
Olen ehtinyt miettiä tätä matkaa aivan minimaalisesti. Täällä on ollut edelliseen nähden todella lämmin syksy. Eero hilluu vieläkin ulkona shortseissa. On jotenkin vaikea ajatella kaikkea talvivaatetusta mitä tarvitaan. Lapsillamme tuskin edes on! Tarvitaan ainakin ulkoiluun sopivat gore-tex -kengät ja varmaan jotkut toppahousut. Aikeissa olisi rynnätä Laajavuoreen mäkeen heti kun vaan mahdollista. Jotain siellä Suomessa on, mutta en muista ollenkaan mitä kokoja? Vietimme talvea Suomessa vimeksi vuonna 2012 tammi-helmikuussa. Sitä on aika monta cm kasvua. Onneksi.
Tyttöjen harrastuskamppet on kuljetettava edestakaisin, Emilian luistimet myös teroitettava. Ellan vanteen osalta toivomme ja luotamme edelleen lainaamisen voimaan, se on vähän turhaa ekstraa kuljetettavaksi näin lyhyeksi aikaa.
Takaisin tullessamme on mukana tietenkin myös omat joululahjat ja kaikki Suomen pakolliset tuotavat. Jos joku kummi nyt miettii jotain untuvapeitettä tai torkkupeittoa niin, please, don't ;)
Ajattelimme hyödyntää tax-freetä vihdoinkin oikein kunnolla. Hyvin palvellut kameramme hajosi pian tänne syksyllä paluumme jälkeen ja kaikki sen jälkeiset kuvat on otettu minun puhelimellani, sen kyllä myös huomaa - sori. Joulupukki voisi siis tuoda aloittelijalle sopivan järkkärin. En halua mitään kauhean massiivista, vaan sellaisen jota saa pidettyä kivasti mukana, mutta ei ihan sitä halvinta sarjaakaan.
Lapset tarvitsevat tietokoneen, se on käynyt selväksi. Sellainen olisi myös hankinnassa. Nyt vain taas valinnan edessä. Minä en mitenkään ole rakastunut Macin järjestelmään, enkä osaa sitä käyttää millään tavalla optimaalisesti. Nykylapset vaan tuntuvat syntyneen Apple-maailmaan, joten mietinnässä on se, mikä kone olisi järkevää hankkia. Vastustan vanhanaikaisena jyrkästi sitä, että pienilläkin pitäisi olla omat koneet. Ei ihmeessä. Haluan nähdä ja valvoa sitä mitä siellä tehdään. Lapsille tarvitaan kone koulutehtäviä varten, mutta he pystyvät vuorottelemaan. Hankin siis mieluummin yhden kalliin ja laadukkaan, kuin kolme siltä väliltä. Viihde hoitukoon edelleen iPad ja iPod -jutuilla.
Huomenna olisi tarkoitus järjestää täsmäisku joululahjamarkkinoille. Tähtäimessä mm. yöpukuja, englanninkielisiä kirjoja englanninkielistä koulua käyvälle kummipojalle, korvakoruja, jotain kivaa jääkiekkoilevalle kummitytölle, jalkapalloilevalle kummipojalle...Tuliaisia muille.
Seuraavalla viikolla lisäksi pitäisi uusia Ompun rabies -rokotus, viettää useampaa joulujuhlaa ja tietenkin leipoa niihin. Mokkapalat niiden ansaitsevaan kunniaa!
Tästä tämä taas lähtee!