Ja onhan se tietenkin kivaa, sitä en halua kiistää.
Mutta minusta tämä lähteminen täältä on jo tähän mennessä kymmenen kertaa pahempaa kuin se lähtö aikanaan Suomesta. Silloin tiesi, että tämä on väliaikaista, nämä ihmiset pysyvät Suomessa. Kun nyt lähdemme ja olen rehellinen itselleni ja muille, 90 % näistä ihmisistä on sellaisia, joita emme koskaan enää tapaa. Olen asunut ulkomailla myös aikaisemmin ja tiedän, että vaikka kuinka niitä valoja vannotaan, se totuus on, ettei koskaan enää tavata, ehkä Facebookissa sitten vuosien päästä toisiamme etsitään. Tämä on se karu totuus, jota en lapsille halua edes vielä kertoa. Minusta on ihan kamalaa lähteä.
Olen pessimisti, joka ei pety. Eli jo luonteeltani varaudun aina pahimpaan!
Meillä on ollut ihana viikko serkkuni ja kummipoikani kanssa täällä Shanghaissa. Tämä on ollut tavallaan se grande finale. Olemme menneet ja tehneet 9 päivää ihan hullun lailla, mutta silleen mukavasti. Ei liian kiireessä, mutta kuitenkin aktiivisesti.
Huomenna koittaa paluu arkeen, viimeiset vieraat lähtevät ja tiistaina tulee muuttofirman agentti käymään. Laskemme kuutiot ja pakkausmateriaalit, vielä pitäisi paljon Taobaosta tilailla....
En tiedä, olenko sitten ainoa ankeuttaja, mutta minusta tämä tuntuu ikävältä.
Kun lasten kuoro WISS:n International päivässä aloitti laulunsa, en kyllä tosiaankaan ollut ainoa, joka itki valtoimenaan. Yksi täysin tuntematon, yhtä kyynelehtivä ihminen taputti minua olkapäälle ja sanoi vaan,"I know". Se lohdutti.
Spirit weekin aikana olisi ollut mahdollista ostaa palapeliin palanen ja lahjoittaa rahaa syövän hoitoon. Viestien tulvassa asia vaan meni ohi...Vaarini Eero olisi totisesti palasensa ansainnut!!! Onneksi moni lahjoitti!
Koko viikko oli mukavan vierailun lisäksi yhtä hulinaa! Koulupukuja ei secondaryssa tarvittu, mutta jokaisella päivällä oli oma teemansa: Urheilupäivä, crazy hair -day, dress down -day....
Emilia oppilaskuntalaisena vastasi osasta toiminta... ainakin hiusten kiharruksesta :)!
Tänään oli viimeinen varsinainen Suomi-koulun kerta. Vaikka oli hauskaa ja porukkaa oli paljon koolla, silti tuntui tosi haikealta, oikeastaan ihan kamalalta. Viimeinen kerta tässä, viimeinen kerta tällä porukalla. Viimeinen kerta näitä ihmisiä. Viimeinen kerta kun autan tässä kaupassa, viimeinen kerta kun näen nämä kirjastokaapit....
Viimeinen kerta.....
Liian paljon niitä viimeisiä kertoja. Tämä blogi tulee päättymään siihen viimeiseen kertaan, sen päivää ei ole vielä päätetty, mutta siihen on vähemmän kuin kaksi kuukautta!
