maanantai 3. syyskuuta 2012

Ruokaostoksilla

Alan pikkuhiljaa hahmottaa mitä mistäkin kannataa täällä meidän kotikulmillamme ostaa. Edelleen ruokaostoksilla käyminen vie tolkuttomasti aikaa, koska tavaroiden löytäminen ja vaihtoehdoista valitseminen on työlästä. Harhaostoksiakin on tullut muutamia: itse ostin vaatekaappiin tarkoittetuja "ilmanraikastimia", jotka osoittautuvat niin kauhean hajuisiksi että ne oli pakko heittää suoraan roskikseen, mies taas osti kiireessä suolana jotakin omituista glutamaattia, jonka käyttötarkoitusta en lähtenyt selvittämään vaan sekin sai mennä.

Sain muilta suomalaisilta vinkin, että City Shopeissa on edullisemmat ja paremmat (orgaaniset) vihannekset kuin Carrefourissa. Niinpä suuntasin tänään ensimmäistä kertaa sinne ja haalin ison kasan vihanneksia ja hedelmiä.


Jos haluaa ja oikein nirsoilee, pystyy täällä syömään oikeastaan ihan samalla tavalla kuin kotonakin. Toki valikoima länsimaisissa elintarvikkeissa on suppeampi ja aika hintava. Lisäksi light-tuotteita ei oikein tunneta eikä täällä varsinaisesti juustoilla herkutella - ne ovat aika kalliita ja valikoima on aika niukka, joskin City Shopista saa näköjään haalittua ihan kunnon juustotarjottimenkin kasaan jos sellaista kaipaa.

Joillekin tutuille jutuille on ollut pakko antaa periksi :)


Eksotiikan nälkää ei tarvitse lähteä tyydyttämään paikallisille toreille, ihan Carrefourin "basaari-osasto" tarjoaa näin alkuun mm. valikoiman kuivattua kalaa kaikissa muodoissa.



Olen aina ulkomailla ihaillut tuoreen kalan ja muiden merenelävien valikoimaa, eikä se petä täälläkään.  Halutessaan päivälliskalan voi valita altaasta polskimasta!


Toistaiseksi olemme pysytelleet aika tylsästi ihan tutuissa ja turvallisissa ruoissa, lapsilla on kulttuurishokkia ihan riittävästi muutenkin, lievittäköön makaronilaatikko ja uunibroileri sitä näin alkuun. Tosin koin broilerin valmistuksessa pienen shokin, kun siististi pakettiin sullottua lintua huuhdellessani esiin retkahtikin pää ja jalat.


Veden kantamiseen supermarketista hyydyimme parissa päivässä ja nyt saamme näppärästi veden kotiin jättipulloissa ja lisää tulee puhelinsoitolla saman päivän aikana. Urhea pieni ukko polkee polkupyörällä tavarakärryssä iso pino jättimäisiä pulloja ja kerää samalla kierroksella tyhjät pullot takaisin kiertoon.