tiistai 21. toukokuuta 2013

I know

Olenko koskaan kertonut teille Andysta? Ai olen. Siis suunnilleen jokaisessa kirjoituksessani... Andy on ollut autonkuljettajamme marraskuusta saakka ja osoittautunut suoranaiseksi arkemme pelastajaksi.



Monessa perheessä Ayi on se, joka huolehtii käytännön asioista ja meidänkin ayi Sue on ihan ok: Hän siivoaa ja tilaa vettä sekä korjausmiehiä hoitamaan vikoja ja hoitaa työnsä ihan moitteetta. Hän on kuitenkin jotenkin meillä vaan töissä. Kuulostan varmasti nyt snobilta moittiessani tätä työsuhdetta, mutta olisin kaivannut siivoojaa enemmän jonkinlaista kotiapulaista, joka olisi ottanut isomman roolin vaikkapa lasten kanssa.

Meille alunperin tulut ayi oli ihana: Hän auttoi aina Eeroa kiinanläksyissä ja opetteli englantia Eeron muista läksyistä. Hän osasi aina tarttua sellaisiin juttuihin, jotka vaativat toimenpiteitä ja jätti sitten jonkin vähäpätöisemmän homman tekemättä. Lapset tulivat hänelle aina ensimmäisinä. Hän lähti hoitamaan omaa tytärtään provinssiin ja saimme tilalle "serkun". Serkku ayi saattaa alkaa imuroida olohuonetta, vaikka näkee miehen tekevän töitä siellä  ja soittavan työpuheluita. He tekevät niin, koska tapana on ja siitä on hankalaa poiketa. Hän myös saattaa pestä lattiaa ruokapöydän alta, vaikka lapset söisivät siinä välipalaa. En osaa selittää, kuulostan ainoastaan typerältä valittajalta, vaikka en todellakaan tarkoita sitä.

Mutta Andy. Hän tipahti meille kuin taivaan lahjana. Ensimmäinen kuskimme oli ihan ok, hän ei koskaan hymyillyt tai oikeastaan edes puhunut, vaikka osasi loistavaa englantia.  Hoiti hommansa ja that's it. Yhtäkkiä meille vain ilmestyi uusi auto ja uusi kuski, Andy. Ei mennyt edes päivää, kun tajusimme minkälaisen helmen olimmekaan saaneet avuksemme.

Aluksi Andy ei juurikaan puhunut englantia ja meillä oli paljon kommunnikointiongelmia. Sittemmin minä olen oppinut vähän kiinaa ja Andy on oppinut paljon englantia ja mm. aikatauluongelmat ovat taakse jäänyttä elämää. Andy on erityisen sitoutunut Emilian ja Ellan harrastuksiin. Ella on käytännössä jatkuvasti kulkenut yksin Andyn kyydissä harkkoihin ja lauantaina uskalsin ensimmäisen kerran päästää Emilian kahdestaan Andyn kyydillä luistelemaan ja homma tietenkin toimi moitteettomasti.

Homma menee yleensä niin, että minulla on mielessäni jokin hankinta tai palvelu, johon tarvitsen ratkaisun. Kuvailen ongelmani englanniksi ja osin kiinaksi ja käytämme tarvittaessa Andyn kämmentietokonetta apuna käännöksessä. Jos Andy sanoo "I don't know", ottaa palvelun löytäminen hetken aikaa ja muutaman puhelinsoiton. Yleensä aina viimeistään puhelinsoiton jälkeen hymyilevä Andy toteaa "I know". Ja sitten menemme kohti tätä paikkaa.

Viimeisinpänä "markkinoiden markkinat" eli tukku. Kävimme täällä jo etsiessäni terassikalusteita. Ensimmäinen tapaamisemme ei todellakaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä:







 Palikkaihmisen makuun edes jotain hieman palikkamaisempaa :)



 Sä saat potkut! Hjallikselle uusi työpöytä...



Nämä kennohyllyt olivat oikeastaan aika hauskat, ajatellen tyttöjen huoneen värimaailmaa. No ei sitten kuitenkaan.


Nyt suuntaismme "hotellitukkuun". En siis ole vielä ehtinyt Shanghain kuuluisille hotellimarkkinoille, mutta Ellan syntärikutsuille laseja etsiessäni Andy toi minut toistamiseen tähän outoon paikkaan.

Huonoksi onneksemme vettä satoi aivan saavista kaatamalla, enkä oikein päässyt vauhtiin tällä hotellitarvikekadulla :) Ostin 6 + 6  kpl ihan peruslaseja, haussa olisivat ollet "pulleammat" punaviinilasit, mutta nämä varmasti ajavat asiansa täällä ollessamme.






Jos olisin ollut vähemmän kiireinen, enemmän motivoitunut ja vettä olisi tullut edes vähän vähemmän, olisin viihtynyt tässä valkoisessa taivaassa luultavasti vaarallisen kauan.



 



Tukkutorilla kun oltiin, nämä tyypit jaksoivat nillittää siitä, että eivät myy yksittäisiä kappaleita. Himoitsin kuvan keskellä olevaa neljän kipon ja mustan puisen tarjottimen settiä, mutta he eivät myyneet sitä meille, koska se oli mukamas varattu.


 Ostin kuitenkin tällaisen hassun setin.



 Sekä kuvassa hassusti kiiltelevän tarjoiluastian.



 Miten tulikin aika paljon mieleen Villeroy&Bochin tykkäämäni New Wave -sarja....
Villeroy & Boch - New Wave - talerz sałatkowy
Kuva: Villeroy&Boch




Astioita metsästäessamme törmäsimme myös tutun näköiseen liikkeeseen.