Voihan Exhibition!

On taas se aika vuodesta, kun WISS:n 5. luokkalaiset puurtavat Primary Schoolin päättävän Exhibitionin parissa. Exhibition on siis ryhmätyönä tehtävä projekti, jossa kaiken IB-jargonin ylistyksen ohessa tutkitaan annettua aihetta. Ensikosketus tieteelliseen tutkimukseen ja loistava sellainen - heille ketkä ymmärtävät sen merkityksen. Opetellaan tiedon etsimistä ja sen soveltamista, lähteiden käyttöä kopioimatta, lähteiden  merkkaamista lähdeluetteloon, oman työn dokumentointia Wikiin, aikatauluihin sitoutumista jne.

Työn edistyminen kirjataan tarkasti Wikiin ja se on yksi arvosteluperusteista.

Tänä vuonna meidän perheessämme kaksi henkilöä on puurtanut exhibitionin parissa. Emilia ja no, minä.

Lupauduin nimittäin heikkona hetkenäni (mistä niitä aina löytyykin…) vanhempi-mentoriksi exhibitioniin.

Meidät lupautuneet kutsuttiin infotilaisuuteen, jossa saimme myös lätkäistä nimemme siihen ryhmään, jonka kokisimme omaksemme. Nappasin ryhmä A:n "Sport Science" -otsikon. Hei, tuosta mun ainakin pitäisi tietää jotakin! Nimi tauluun.

Sitten meidät vietiin luokkiin ja tapasin ryhmäni, herrat nimeltä Super Sporties: Tim, Robbie, Justus ja J.D. eli Jonathan. Tässä vaiheessa homma oli vielä ihan hallussa, pojilla oli jotenkin selkeä suunnitelma, miten he aikovat lähestyä aihettaan, joka oli siis doping. Varoittavat esimerkit Ben Johnson, Lance Armstrong jne. Ehdotin vielä perehtymään johonkin toisentyyppiseen lajiin, jossa ehkä tarvitaan vähän erityyppistä douppausta, vaikkapa ammuntaan. Näytti ihan hyvältä.

Pikkuhiljaa tapaamisten myötä alkoi valjeta ryhmän dynamiikka: Robbie on leaderi ja ainoa joka todella tekee ja paneutuu ja ajattelee. Oikea unelmien vävypoika, vink, vink Emppu. No mun mielipiteet näihin ennenkään ole vaikuttaneet…Kolme muuta enemmän tai vähemmän sählää, haahuilee, pelaa kerrankin koulussa tieteen nimessä sallituilla vempaimilla, eivätkä saa oikein mitään aikaan.

Mentorin rooli ei ole tehdä tehtäviä oppilaiden kanssa, mutta mentori voi etsiä ja vinkata lähteitä, antaa näkökulmia ja ehdottaa suuntalinjoja. Mentori ei valvo eikä vastaa oppilaiden työstä, eikä toimi opettajan roolissa vaan on taustatukena. Yhteydenotot mentorin suuntaan tulisi aina tapahtua ryhmältä. Mentori ei missään tapauksessa tee materiaalia oppilaille.

Luokkajaot on exhibiotinin ajaksi sekoitettu ja sattumalta Emilian ryhmä, jonka aiheena on Natural Laws, kuuluu samaan vihreään luokkaan. On ollut aika hauska seurata neljän tytön ja näiden neljän pojan, jotka istuvat rinnakkaisissa pöydissä, työskentelyä tänä aikana. Jätän nyt syvemmät analyysit antamatta, mutta välillä tuntuu kuin olisin joku lastentarhanopettaja. Yhdessä pöydässä tytöt askartelevat ja väritävät ja tekevät laatikoita ja supisevat päät yhdessä. Toisessa karataan käytävälle pelaamaan iPadilla, haahuillaan, unohdetaan…

Tällä viikolla varsinainen Exhibition on pitänyt puristaa kasaan, eli luoda materiaali kaiken sen tutkimuksen pohjalta, mitä menneinä viikkoina on tehty. Tai OLISI PITÄNYT tehdä.

Maanantaina kävi ilmi, että kaikenkaikkiaan suloisten doping-poikieni tutkimustyö on Robbieta lukuun ottamatta tainnut suuntautua ihan kaikkeen muuhun kuin aiheeseen.

Pojat ovat valtavan taitavia kaikessa, mikä tulee tekniikkaan. He kuvaavat ja leikkaavat kädenkäänteessä videoita, editoivat niitä ja lisäävät musiikkia ja tekstiä sun muuta. Ryhmä onkin epävirallisesti ALL-MAC -group. Kaikki opet (ja minä) ovat kuitenkin selvästi huolissaan siitä, että miten ihmeessä tämä porukka saa hommansa kasaan.

Ilalla nauratti, kun Emilia teki omaa hommaansa melkein puolille öin ja minä omaani. Seuraavana aamuna tämä mentori kantoi oman koneensa ja kahvikuppinsa pöytään ja päätti ettei lähde kulumallakaan ennen kuin hommalle saadaan joku suunta. Kyllä me mummotkin osataan vähän ATK:ta ;).

Tiukkana tätinä olin laatinut monenmoista paperia pojille ja listauksen siitä, miten tehtävät jaetaan, jotta hommasta selvitään. Kerroin, että sellaiset hommat, jotka voi hoitaa kotona, pitää tässä vaiheessa hoitaa kotona ja koululla keskittyä hommiin, jotka on pakko tehdä yhdessä. Kun kerroin viereisen pöydän tyttöjen tehneen hommia kukin tahollansa kotona iltaan saakka, poikien leuka loksahti, whaaat??? Ja jaettiinhan ne hommat, taas kerran. Mutta tapahtuiko mitään? No joo, jotain.

Robbie tekee entistä kovemmin hommia ja alkaa selvästi väsyä ja kolme muuta haahuilee entistä pahemmin.

Tänään päätin, että hitot mentorin roolista ja aloin hurjan googlettamisen. Tutustuin huolella EPO:n, steroidien, dopingtestauksen historian ja nykytilanteen maailmaan ja opin sellaista jota en välttämättä edes olisi halunnut tietää. Aikaisemmin pyrin vaan vinkkaamaan, että ehkä nämä aineet ja nämä niiden peittelykeinot ja katsokaa WADA:n sivut… Laadin jopa kaksi posteria valmiiksi ja etsin huomiseksi hullun kasan linkkejä sinne ja tänne. Huomenna istun vaikka kädestä pitäen pitämässä Singaporeen viikonlopumatkalle lähtevän Justuksen koneen ääressä kirjoittamassa valmiiksi sen, mikä on sovittu.  Ihan vaan jotta pojat ja loppuviimein ahkera Robbie selviäisivät tästä läpi ja saataisiin säällinen standi aikaiseksi.

En kritisoi sinänsä poikia, ihmettelen vaan sitä, mikä ihme on saanut jonkun opettajan luomaan tällaisen ryhmän? Oppilaathan siis eivät ole millään tavalla saaneet vaikuttaa ryhmäjakoihin, vaan ne on annettu. Nämä neljä poikaa ovat kaikki alunperin samalta luokalta ja mukana on ilmeiseti kahden hyvän kaverin kimppa. Yleensä aina ryhmässä on oppilaita useammalta luokalta ja kaverukset sekoitetaan. Mielestäni tässä on opettajien ryhmäjako epäonnistunut, eivät pojat. Niin Ellan (viime vuonna) kuin Emiliankin ryhmässä on tunnuttu ottavan mainiosti huomioon erilaiset tyypit, eli oppijaprofiilit - ne IB-systeemin kulmakivet. Eli ryhmän ominaisuudet tukevat toisiaan. Tässä meidän doping-poikien tapauksessa en tiedä taustoja, mutta liian suuri vastuu laskeutuu yhden pojan harteille.

Huomenna taas koululle. Exhibitionin avaukseen on aikaa tasan viikko!