perjantai 26. huhtikuuta 2013

Huomenna juhlimme!

Jotta esikoisen 12 v syntymäpäiväjuhlat eivät jäisi koulun International Day:n varjoon, pakko laittaa hieman ennakkoa, varsinkin kun tähän aikaan hän ei pääse tätä lukemaan ja Suomessa on vasta ilta ja meillä jo alkuyö :).

Jotenkin uskomatonta! Mutta silti siitä on vain hetki aikaa. Tuntuu, että jokainen hetki noiden lasten elämässä on kuitenkin "sitä parasta aikaa". Aina vouhotetaan muistamaan ja korostamaan vauva-aikaa, kun se on niin ihanaa ja lyhyt ja sitten sitä kaipaa - ikäänkuin se olisi se lapsuuden paras aika. Höpsis! Ei se todellakaan ole. Se on ihanaa, mutta kaikki muukin on huippukivaa

Oli niin kivaa höpsöttää Mian pikkuisen F:n kanssa eilen ja miettiä onko tämä porkkana vai tomaatti ja pakata valkoista kimmeltävää käsilaukkua mukaan lounaalle tuteilla ja muulla tarpeellisella. Pikkutytöt (ja pojat) on niiin ihania. Mutta vähän erilailla ne isommat on vähintään yhtä ihania! (käytinkö nyt varmasti  tarpeeksi sanaa "ihanaa" päästäkseni Marco Bjurströmiksi?).

Kun oikeasti joutuu vähän haastamaan itseään, että öö... mitenkäs tämä asia onkaan? Toistaiseksi ne välillä vähän ärsyttää, mutta enimmäkseen ilahduttaa, juuri tällä hetkellä karttuvalla kielitaidolla ja kansainvälisellä suhtautumisellaan ja ihan vaan olemalla :)

Ehkä kiroan jossain vaiheessa jonkinlaista rajojen asettamisen tuskaa, mutta toistaiseksi vain iloitsen esikoiseni varttumisesta, yhä pienenä tyttönä, mutta aina vaan järkevämpänä ja ajattelevaisena sellaisena! Hän tietää asioita joita en tiedä! Oikeasti!

Näin iltamyöhällä voi paljastaa myös muutaman salaisuuden (hän nukkuu jo).

Lahja numero yksi on "jumppapuku -allowance"

Täällä kaikenlaisen ompelemisen teettäminen on järkevää ja siksikin ajatuksena oli teettää täällä ainakin yksi uusi kilpailupuku liian pieneksi jäävien tilalle. Alla on yksimielisesti kaunein puku, jonka olemme tyttären kanssa viimeaikoina kisoissa nähneet. Heille, jotka tämän upean voimistelijan kuvasta tunnistavat, tarkoituksena ei todellakaan ole kopioida, vaan hakea vaikutteita, mm. ihan eri väreissä :)


Saa nähdä onnistuuko. Paikka jossa mm. luistelupukuja tehdään on jo tiedossa ja täällä bling blig kuuluu aina asiaan, pikemminkin  he kysyvät että ettekö halua enempää strasseja? :)

Koska jumppapuku pakosta myöhästyy, hain Decathlonista täsmälahjana uikkarit, uimalasit ja uimahatun  saadakseni jotain konkreettista pakettiakin kasaan, vaikka uskon jo 12 v arvostavan myös noita eritäin kivoja kirjekuoria ;)

4 kommenttia:

  1. Onnea ihanalle Ellalle! Tosiaan tietävät Marita paljonkin sellaista, jota me emme.

    VastaaPoista
  2. Ella kiittää onnitteluista, kovin myöhässä, mutta se on äidin ja tietoliikenneyhteyksien syy!

    VastaaPoista
  3. Hei Marita!

    Luin blogisi mielenkiinnolla läpi :)
    Voisitkohan auttaa minua? Olen tulossa joulukuun puolessa välissä Shanghaihin lomalle ja ajattelin samalla teettää tyttärelleni rytmisen kilpapuvun joululahjaksi. Avoimia kysymyksiä kuitenkin riittää.. Missä siellä kannattaa tettää puku? Ostetaanko kankaat eri paikasta valmiiksi ompelijalle? Mikä on hintataso? Kuinka nopeasti he valmistavat pukuja? Olisin todella kiitollinen jos voisit auttaa minua tämän asian kanssa :) voit vastata minulle suoraan joko tähän tai sitten spostiini karinapeuranen@hotmail.com KIITOS jo etukäteen!

    VastaaPoista