tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kivoja uutisia ja yksi ei niin mukava

Meillä alkoi viikko hienosti!

Ensin saimme kennelistä viestin, että Ompun sikahintainen verikoe - edellytys Suomeen viemiselle - on "mennyt läpi". Jihuu! Tuuletimme perheen pienimmän urotekoa kuin urheilusaavutusta, vaikka hänellä ei siihen ollut osaa eikä arpaa :) Täällä vaan tottuu siihen, etteivät asiat yleensä ihan kertalaakista onnistu, joten pienistä asioista oppii iloitsemaan...


Toinen yllättävä ja mukava uutinen saavutti meidät illalla jäähallilla. Emiliaa syksyn valmentanut temperamentinen Vasili on palannut Shanghaihin ja aloittaa työt jo tällä viikolla. Jotain huhuja olimme kuulleet, mutta yllätys oli silti melkoinen. Nykyisessä kiinalaisessa valmentajassa ei ole ollut mitään vikaa, valmennusosaamisen nyt ei tällä tasolla tarvitse mitään maailmanluokkaa tietenkään ollakaan, mutta jotenkin vaan Emilian ja Vasilin kemiat kohtasivat paremmin. Ehkä suomalainen ja venäläinen mielenlaatu ovat lähempänä toisiaan? Loppuilta kuluikin sitten kirja pään päällä kotona talsiessa, Vasilin ikuinen "valituksen" aihe on nimittäin ryhti. Onhan se toki parempi myöhäänkin, mutta ehkä huomiseen mennessä ei tuolla kotiharjoittelulla kauheasti edistystä saada aikaan ;)



Ei kahta ilman kolmatta? Mitähän mukavaa tuleva viikko voisi vielä tuoda tullessaan? Yllätysvieraita?

Se vähemmän mukava juttu on tietenkin Shanghaihin saapunut lintuinfluenssa. Se ei normaalissa arjessa näy, eikä sitä osaa mitenkään erityisesti pelätä, mutta eihän tuollainen mukavaakaan ole. Kotiin ei voi kuitenkaan linnoittautua, joten elämä jatkuu ihan normaalisti.

Koulussa alkoi eilen oppilaiden ja henkilökunnan pistokoemainen lämpötilojen mittaaminen, Eeron sanoin "meidän nenästä otettiin kuvia". Siipikarjan tarjoilu koulussa on lopetettu ainakin viikoksi ja flunssaoireita tarkkaillaan tavallista tarkemmin ja hygieniaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
Vähänkään flunssaiset oppilaat neuvotaan pitämään kotona ja raportoimaan koululle oireista. Toivottavasti kohu laantuu yhtä nopeasti kuin se alkoikin.

4 kommenttia:

  1. Hei pitääkin heti kysäistä tuosta verikokeesta.. kyse on varmaan siitä rabies-vasta-aine vai mikä se nyt onkaan?

    Me ei tajuttu teetättää sitä Suomessa ja siksi pitää tehdä täällä ennen paluuta. Missä ne kokeet voidaan ottaa ja kauanko tulosten saaminen vie? Eikös ne näytteet postiteta ihan Englantiin saakka analysoitavaksi?

    Ja osaatko sanoa vielä kauanko tulokset ovat voimassa?

    Kiitokset vaan, jos jaksat vastailla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Joo, tuosta on kysymys. Sen voi varmaan ottaa missä tahansa eläinklinikalla, meillä se otettiin Jialiang -kennelin klinikalla http://www.jialiang.com/english/about.asp

      Sekä Puxin klinikalla etä tuolla Pudongissa on hyvää englantia puhuva eläinlääkäri, Pudongin Dr. jenny taitaa omistaa koko paikan? Jennylle menee tällainen sähköpostiosoite kuin: petmoving@jialiang.com

      Mutta uskoisin että mikä tahansa "säällinen" eläinklinikka hoitaa homman. Verikoe maksoi huimat 2300 RMB ja se meni tosian englantiin analysoitavaksi.

      Tulokset tulivat n. kuukaudessa, mutta verikokeen ottamispäivästä lukien Kiinassa täytyy pysyä vähintään 90 päivää ennen kuin voi matkustaa, eli jos nyt ottaa sen, matka menee jonnekin heinäkuun alkuun. Siis meidän ohjeiden mukaan, mutta tästähän ei taas tiedä, ohjeet voi muuttua koska vaan :) Sitä en tiedä kauanko tulokset ovat voimasssa, mutta ainakin tuon 90 päivää sitten kai vähintään.

      Kysy vaan lisää jos jotain tulee mieleen, kirjoittelin tästä myös postauksen muutama viikko sitten (muistaakseni otsikolla koiran vieminen Suomeen). T: Marita :)

      Poista
  2. Onneksi jäi hyvät asiat voitolle :)
    Meillä ayi ei tee kanaa eikä näyttänyt ostaneen muniakaan...
    Koululla ei lämpöjä mitata, mutta em. appeet on sielläkin kielletty. Tuntuu, että täällä mennään kohusta ja skandaalista toiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kohuja on ollut alkuvuodelle ihan tarpeeksi :) Myös meillä kuski on ihan höyrähtänyt tuohon, ei saa ostaa kanaa, ankkaa eikä suunnilleen mitään lihaa eikä kananmunia. Olisko eka kerta kun täällä on hieman avoimemmin tiedotettu tästä "epidemiasta" ja paikallisetkin ovat tietoisia asioista?

      Poista