lauantai 25. toukokuuta 2013

Aamuvirkut Shanghaissa

Nyt kun Suomi-koulu on loppunut, Emilia on päässyt (ja äiti joutunut) osallistumaan lauantaiden aamujäille.


Nämä aamujäät ovat siitä houkuttelevia, että halli on silloin suljettu muulta yleisöltä ja jäällä on ainoastaan kourallinen taitoluistelijoita. Shanghai Thunderbirdsin n.7-10 vuotiaat kiekkoilijat aloittavat vielä aikaisemmin, heidän jäänsä alkaa klo 07. Samalla porukalla on jää perjantai-iltaisin alkaen klo 22. Kuulemma osa lähtee aamulla viideltä kotoa ehtiäkseen verryttelemään, pukemaan varusteet ja jäälle ajallaan. Kamalaa! Tuohon en kyllä suostuisi, olkoon jälkikasvu millaisia Teemuja, Sakuja tai Mikaeleja tahansa. Samat ongelmat siis täällä maailman äärissä jääajan kanssa kuin Suomessakin.

Heräämme siis lauantaisin n. klo 6 ja suuntaamme vähän seitsemän jälkeen kohti Pudongia. 1,5 h jää alkaa klo 8.15.


Aamutuimaan Lupu Bridgelläkin on tilaa...



Mersuareenan valaistus ei todellakaan hemmottele puhelimen kameralla bloginsa kuvat ottavaa. Josko sen järkkärin kesällä sitten... Tosin näin paljon hölmöjä kuvia elämästämme tuskin tulisi otetuksi ellei kamera kulkisi aina taskussa.


Onneksi Starbucks hallilla avaa ovensa yleensä ainakin 15 minuuttia etuajassa. Tätä ei ikinä tapahtuisi Suomessa :) Muistan kuinka ruokakaupassa kesätöissä piti seisoa siinä ovella avaimen kanssa, asiakkaat lasioven ulkopuolella, odottamassa että kello lyö tasan yhdeksän, ovia ei saanut avata sekuntiakaan aikaisemmin. Huomatkaa, jälleen yksi positiivinen huomio minulta Kiinasta!




Joen rannassa mukavassa säässä lattea ja aamiaista nauttiessa aikainen aamu ei enää oikeastaan tunnu hassummalta!


Kun kotona ollaan kaupan kautta käytynä jo klo 11 maissa, on kuitenkin koko päivä vielä edessä!

Tänään voinkin keskittyä keräämään sappea ja kiukkua huomiseen House Huntingiin ollakseni mahdollisimman ärhäkkänä asiakkaana aamulla, mikään muu ei täällä oikein auta. "Sattumalta" yleensä lopussa löytyykin sitten jokunen ihan kelvollinen asunto kaikkien kammotusten joukosta jos vaan jaksaa vaatia ja valittaa. Ja ei äiti, tämä ei ole minun kiukutteluani, vaan oikeastaan kaikkien näkemys asiaan ;) Emme ole mitenkään ainoita,  jotka ovat vuokranneet sen viimeisen näytetyn asunnon. Sen, joka on sitten ihan tosiaan sattumalta jäänyt aikaisemmin näyttämättä. Ja usein se on se kallein. Peliähän se tietenkin on. Puolin ja toisin. Huomenna me pelaamme tosissamme ;)

Mukavaa lauantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti