perjantai 31. toukokuuta 2013

Talvi kesän keskelle

Toukokuun viimeisen päivän kunniaksi päätimme Eeron kanssa sekä avata että päättää talviurheilukauden.

Lähdimme LUISTELEMAAN!

Meillä molemmilla on vierähtänyt tovi siitä, kun olemme luistimet jalkaan laittaneet. Olisikohan ollut joskus helmikuussa 2012?

Mutta luistimet jalkaan ja menoksi! Ihan ei kuvan perusteella ole mallikelpoinen suoritus tuo kypärän asentaminen päähän...Taitaisi otsa kopsahtaa jäähän jos eteenpäin kaatuisi. Toisaalta kiinalaisten suojavarusteita (=niitä ei ole, usein edes pienillä lapsilla)  ja pelottavan näköisiä kaatumisia katsellessa, ihan ok!



Ensiaskeleet jäällä olivat melko hapuilevia - molemmilla. Oikeastaan ajattelin, että mitenkähän tämä lapsukaiseni tulee ikinä suoriutumaan peruskoulun liikunnan oppimäärästä talvilajien osalta....

Pikkuhiljaa otteet alkoivat muuttua varmemmiksi ja huojuminen väheni.

Minulla on ihan oikeat taitoluistimet! Ostin ne vuosia sitten käytettynä luisteluseuran kirppikseltä enkä enää ikinä vaihtaisi Intersportin "Ice Princess" tai "Snow Flake" -luistimiin, vaikka toki olenkin melkoinen Ice Princess ;).  Näillä hapuilevampikin meno tuntuu kuin aamutossuissa luistelisi. Ja lopuksi luistelin oikeastaan aika vauhdikkaasti, vaikka itse sanonkin. Sirklasin etuperin ja takaperin. No, ihan vähän, mutta kuitenkin. Samalla hahmottui se, minkälaisessa sumpussa taitoluistelijat harjoittelevat meidän huojuvien ja sinkoilevien amatöörien välissä. Ihme ettei törmäyksiä satu.


Pieni herkuttelutauko kauden avajaisten ja päättäjäisten välissä! Hallin kahvion tarjonta tosin on vähän vaatimaton.



Ja sitten päättäjäisiin!

Hip hei, sivupotku alkaa jo sujua...



 Samoin jonkinlainen "piparkakku".


Huomenna voikin sitten virallisesti avata kesäkauden ja suunnata uima-altaille. Kunhan uudesta House Huntingista selvitään.

Ylisöluistelua:
Mercedes-Benz Arena, pohjakerros
No. 1200 Expo Avenue
Pudong

70 RMB /hlö
Maksulla saa luistella n. 2 h ja siihen sisältyvät hanskat, sukat ja luistimet (jos haluaa). Kypäriä on ilmeisesti saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti