Minhangin Beverly Hills

Meitä shanghailaisia hemmoteltiin tänään upealla kirkkaalla taivaalla sekä +18 asteen lämpötilalla!

Siitä intoutuneena lähdimme Ompun kanssa pitkälle kävelylenkille viereiselle Forest Manorin compoundille.

Ollessamme ensimmäisellä house hunting -matkalla ja käydessämme tutustumassa brittiläiseen kouluun, mielenkiintomme herätti ihan vieressä oleva, korkeiden muurien ja vehreän pensasaidan takana näkyvä kaunis compound. Kysyessämme agentilta sitä, mikä paikka tuo on, saimme vastaukseksi klassikon: "It is veeeeryyy expensive". Teki mieli vastata niin ikään klassikolla: "Niin, en kysynyt mitä se maksaa, vaan mitä siellä on saatavilla...". No, en sitten kuitenkaan ja jäimme siihen käsitykseen, että kyseessä on lähinnä ökyrikkaiden amerikkalaisten alue. Sittemmin olemme viisastuneet myös tämän compoundin osalta, kaikkialla on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja, täälläkin ihan normaaleille ihmisille sopivia villoja.

Tänään keskityimme Ompun kanssa kuitenkin lähinnä luksukseen ja kauneuteen (no, se on aina katsojan silmässä)!

Alueelle toivottaa tervetulleeksi roomalaistyylinen, aika mahtipontinen suihkulähde.

Koirienkin oletetaan osaavan pissiä oikeaan paikkaan. Omppu ei selkeästi ole aristokraattista alkuperää...

Klubitalokin on täällä pikkuisen isompi...

Alueen maisema-arkkitehti on tykästynyt paitsi roomalaiseen tyyliin, myös pyhiin lehmiin, näitä näkyy sekä sisäänkäynnillä että täällä klubitalolla.

 

Talot olivat suuria ja puhtoisia, monessa paikassa melkein kuin kulisseja...

 

Torneja ja erkkereitä riittää...

 

Monen talon kohdalla tuli elävästi mieleen kliseinen amerikkalainen elokuva...Tästä puuttuu vain angstinen teini heittelemässä koreja.

 Korskeat portit pitävät kutsumattomat vieraat loitolla.

Ripaus Venetsiaa kehiin...

Koristeellisia yksityiskohtia ja pastellivärejä riitti

 

Lisää venetsialaista tunnelmaa seuraavassa kanaalissa

 Uima-altaassa melkein kuin joessa - vesi ehkä vaan vähän puhtaampaa.

Ja sitten omalla kanootilla Klubille lounaalle :)

Tilaa aina tarvitaan!

Parhaimmissa villoissa oli ihan omat suihkulähteet. Tässä omat peurat (tai porot) kirmaamassa takapihalla!

 Tämä aution näköinen talo muistuttu Forest Riviera -compoundilla haaveilemaamme "palatsia". Tämäkin näytti autiolta, siihen lienee omat syynsä...

 

Forest Manorin kylkeen rakentuu korkeita ja koristeellisia kerrostaloja, sisarcompound nimeltä juhlavasti Palacio di Madrid.

 Niin...

Odotellesani tämän postauksen kuvien latautumista, luin uudestaam Mian Unelmia -postauksen ja aloin miettiä, julkaisenko tätä ollenkaan. Se todellisuus, missä se "kaikista onnekkain" osa kansainvälisistä ja kiinalaisista täällä elää, eroaa niin räikeästi jopa rikkaasta ja keskiluokkaisesta kiinalaisesta, saati köyhästä shanghailaisesta väestöstä. Me taviksetkin elämme äärimmäistä luksusta, sitä ei voi missään kiistää. Meidän ympärillämme pyörivät kiinalaiset ovat myös onnekkaita. Andy esittelee uutta iPhone 5:staan ja Ayi asuu tässä ihan lähellä tietääkseni ihan mukavasti. Silti hänkin mielihyvin asuu meillä Ompun kanssa ollessamme poissa.

Yksi viety puhelin, monta harmittavaa menetettyä kuvaa. En ikinä unohda vierailuamme Emilian luistelupuvun ompelijattaren kotiin lähellä Lujiabang Lu:n räätälimarkkinoita, myöhään illalla. Yksikin kuva (sieltä puhelimesta) kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa. Niitä en koskaan ehtinyt tallentaa. Yritän silti kuvailla: Kapeaakin kapeampi kuja, kiinalaisia katukeittiöitä vierivieressä himmeiden valojen alla. Kuja jolle en ikinä uskaltaisi yksikseni.

Jyrkät ja epätasaiset portaat ylös melkein pimeässä, apea hehkulamppu oli luultavasti sytytetty meitä varten, portaikolla leveyttä niin, että yksi kerrallaan mahtui juuri kulkemaan. Sysipimeässä eteisessä kolme ovea, joista yksi avautui meille pieneen, himmeään betonilattiaiseen huoneeseen ja siitä paremmin valaistuun, ehkä 10m2 ompelimoon. Puku vaati hieman korjauksia ja odotellessamme katselimme ympärillemme ja hytisimme kylmissämme. Emilia ensimmäisenä huomasi ompelimon pitkän pöydän alla patjan ja siinä lasten vuodevaatteet. Tajusimme, että perheen lapsen nukkumapaikka oli siellä pöydän alla. Samalla meille valkeni, että koko perheen ainoa nukkumapaikka oli se samainen ompelimo - yöksi lattialle laitettiin patjat vanhemmille, ne nojasivat siellä seinään. Luoja kuinka meitä hävetti odotella siellä puvun korjaamista sopiviin mittoihin. Ainoa lohduttava seikka oli se, että tiesimme kaiken rahan menevän suoraan tälle perheelle, jossa äiti suunnitteli ja leikkasi, mies ompeli. Räätälimarkkinoilla on aina se välistä vetävä agentti mukana matkassa.

Pois lähtiessämme kylmässä betonilattiaisessa huoneessa lapsi peseytyi pesuvadissa. Pienellä pöydällä oli keittolevy ja riisinkeitin sekä muutamia keittiövälineitä. Kun hallilla joku äiti jaksoi moittia työn jälkeä ja maksamaamme hintaa, meinasin tosissani tirvaista turpaan. Harvoin olen ollut niin iloinen maksamastani rahasta kuin tässä tapauksessa.