Ensimmäisen iltapäivän ja illan vietimme hotellin läheisyydessä katsellen vesiputouksia ja koskia. Söimme ei niin maistuvan kiinalaisen aterian hotellin rakennuksessa ja yritimme saada selkoa alueen kartasta. Nukkumatti kutsui ajoissa, koska seuraavana aaumuna oli tiedossa kiipeilyä!
Olin siis tutkaillut aluen karttaa netissä ja opiskellut Tripadvisoria jo etukäteen. Sain myös oman paperisen kartan hotellin vastaanotosta. Jo ennakkon kävi selväksi, että läntinen kabiinihissin asema on melko lähellä hotelliamme, itäiselle pitää mennä bussilla. Itäisellä pääsee kerralla keskemmälle vuoristoa ja ilmeisesti myös nousu vuorta pitkin ylös on lyhyempi (2,8 km) vaikka se näyttää kartassa paljon pidemmältä kuin läntinen reitti (6 km). Kun kuitenkin kuulin, että itäisellä puolella on enemmän ruuhkaa ja jonot kabiinihissien ala-asemalle kulkevalle bussille (lähti aivan hotellimme vierestä) olivat aika masiivviset, päätimme uhmata ohjeita ja lähteä huipulle läntiseltä ala-asemalta. Myös läntiselle ala-asemalle pääsee bussilla, mutta mehän tietenkin päätimme kävellä, nössöt menee bussilla. Mielummin vähän hankalampaa vähemmillä kiinalaisilla kuin tungoksessa kestämässä tönimistä.
Tästä aloitimme, pirteinä ja vastaanottavina! Kabiinihissin ala-asemalle oli matkaa n. 2 km ja se oli pelkkää portaiden nousemista.
Kiivettyämme n. 30 minuuttia, olimme viimein ala-asemalla. Ostettuamme pääsyliput alueelle porukkamme jakaantui. Me hullut päätimme tyttöporukalla lähteä kiipeämään vuorille, pojat valitsivat helpomman tien.
Matkan alkuvaiheessa yksittäiset kivetkin innostivat.
Portaita riitti loputtomasti, mutta muuttuva maisema kannusti jatkamaan.
Kiivetessä tajusi myös konkreettisesti sen, miten ylös koko ajan kivuttiin.
Sää oli kuin olikin meidän puolellamme. Maanantaiksi oli luvattu lähes jatkuvaa sadetta, mutta meidän varhain aamulla alkanut vuorikiipeilymme sattui juuri sopivaan rakoon: Ei ollut liian kuuma, aurinko ei porottanut niskaan ja tuuli sopivan vilpoisesti, mutta ei satanut.
Yhä ylös yrittää...
Portaat olivat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa ja helppokulkuisia, mutta paikoin ne oli louhittu kallioon ja askelten välit olivat todella korkeita, samaan tapaan kuin Kiinan muurilla. Vaan kun rappusia oli edessä 200 eikä 20. Taukoja sai todellakin pitää ja vettä kului pullokaupalla.
Välillä oli vilkaistava alas, mistä sitä tulikaan kiivettyä. Jos en ylöspäin kiipeämistä suosittele ainakaan rapakuntoisille, en kyllä voi suositella alaspäin menemistäkään ainakaan korkeita paikkoja pelkääville.
Olen niin ylpeä tytöistäni (ja myös itsestäni), että me teimme sen! Ainoatakaan lasta emme tavanneet kiivetessämme, alaspäin tuli jokunen. Ohitimme raavaista miehistä koostuvia porukoita, jotka olivat aivan loppu jo puolessa matkassa. Rankassa rupeamassa oli myös se todella hyvä puoli, että täällä sai kulkea rauhassa. Vastaan tuli välillä väkeä, muttei isoissa ryhmissä, eikä jonossa tarvinnut kulkea missään vaiheessa.
Matkan varrella oli tiuhaan myytävänä vettä, virvokkeita ja pientä välipalaa, eväitä ei siis ole pakko kantaa mukana vuorelle.
Meillä oli
repuissa runsaasti pähkinöitä, välipalapatukoita, Snickersiä, kuivattua mangoa,
rusinoita jne. Ja ne tulivat todella tarpeeseen. Keveitä kantaa mukana ja helppo ja nopea syödä taukojen aikana. Meille sopi paremmin monta pientä evästaukoa kuin yksi isompi lounasbreikki. Jos haluaa syödä kunnollisen aterian, kuppinuudelit ovat hyvä vaihtoehto, matkan varrelta saa ostettua myös kuumaa vettä.
Myös matkamuistoja ja jopa feikkituotteita saa ostettua vuorelta jos haluaa lisäpainoa reppuunsa.
Ja miten ne kamat tänne ylös roudataan? No, kantajien kantamana tietty!
Tälläkin kantajalla oli muun kuorman ohessa 9 x 1 litran vesipullopakkaus. Siis yhdeksän kiloa jo pelkkää vettä ja lisäksi muu kuorma. Sanoisin että vähintään 50-60 kg kulkee näillä hartioilla ylös rinnettä monta kertaa päivässä. Jos teki mieli valittaa raskaasta noususta, ne halut kaikkosivat näitä ukkeleita ohittaessa. Ohitimme myös pikkuruisia miehiä, jotka kantoivat harteillaan n. viisimetrisiä bambunrunkoja, yhdellä miehellä yleensä n. 5 kpl. Nämä bambumiehet oli pakko ohittaa rivakasti vaikka jalat huusivat kiipeämistä vastaan, koska huojuva kuorma sai todellakin pelkäämään, että rungot keilaavat porukkamme alas laaksoon, kaiteita ei näillä rappusilla ihan joka kohdassa tunneta.
Jos voimat loppuvat kesken matkan, voi vuokrata kantotuolin!
Ylhäällä maisemat luonnollisesti vaan paranivat. Jos täällä nyt voi sanoa olevansa koskaan ylhäällä, aina näyttää olevan korkeampi huippu valloitettavaksi jos jalat vielä kantavat.
"Rakkauslukot" ovat tälläkin vuorella suosiossa
Välillä laskeuduttiin vähän alaspäin ja sitten taas loputtomia portaita ylös.
Jos olisimme uskaltautuneet tähän portaikkoon, olisimme oikaiseet ehkä n. 100 rappusta...
Juuri kun aloimme saada vuorikiipeilystä tarpeeksemme, alkoivat uhkaavat pilvet laskeutua vuoren ylle.
Ihmisletka ylös Lotus huipulle ei vissiin uhkaavasta ukkosmyrskystä välittänyt, vaan jatkoi kipuamistaan.
Me olimme onneksemme vain kapean kalliosolan päässä kabiinihissin yläasemasta. Matkalla taivas repesi ja alkoi sataa aivan saavista kaatamalla. Ennen kuin tytöt saivat takit ja minä upean viittani niskaan, olimme aivan läpimärkiä. Tuntui kuin olisi käynyt suihkussa vaatteet päällä!
Kabiinikyyti alas laaksoon oli hyvin helppo valinta siinä vaiheessa! Salamoiden välkkyessä ja ukkosen jyristessä kipaisimme vielä parin kilometrin matkan rappusia alas hotellille ja mietimme mielessämme ihmisiä ylhäällä Lotus huipulla!
Väsyneet, läpimärät ja onnelliset!
Hotellihuoneen höyrysauna tiesi todellakin paikkansa rupeaman jälkeen!
Vaikka "Drunk wine seems as long as three years" olisi epäilemättä ollut ansaittu nautinto, tyydyimme vain kiinalaiseen päivälliseen parin Tsingtaon kera. Nukkumatti saapui päivän kiipeämisen jälkeen hyvissä ajoin!
Pitkän postauksen loppuun vielä pieni tietopläjäys vuorista:
Suomen jokamiehenoikeuksiin ja ilmaisiin kansallispuistoihin tottuneen tämän paikan rahastusmeininki hieman yllättää ja se on hyvä tietää etukäteen, ison perheen reissun hinta helposti moninkertaistuu näistä maksuista.
Bussikyyti kabiinihissien ala-asemille, takaisin hotelleille jne: 8 - 11 RMB / kyyti / hlö
Sisäänpääsymaksu alueelle: 230 RMB / hlö (lapset ja opiskelijat 115 RMB)
Kabiinihissit: 80 RMB / suunta / hlö (alle 140 cm lapset 40 RMB)
Vesipullo vuorilla 10 RMB, Snickers patukka 15 RMB (vastaavat kaupassa muualla n. 1 RMB ja 4 RMB, hinnat vuorilla toki erittäin ymmärrettävissä)
HUOM! Sisäänpääsmaksu on päiväkohtainen, mutta samaan hintaan saa pyytämällä lapun, joka oikeuttaa paluuseen seuraavana päivänä. Tätä lupaa varten mukana kassalla pitää olla kaikkien vuorelle uudestaan aikovien passit.
Tosivaeltajalle yksi päivä ei riitä mihinkään! Me olimme vuorella n. 6 h, josta toki kiipeämiseen meni puolet, mutta saimme vain pikkuruisen pintaraapaisun valtavasta vuoristosta. Hyvä ja epäilemättä järkevämpi vaihtoehto on ottaa kabiinihissi ylös ja kulkea siellä koko aika. Samalla kuitenkin joutuu hyväksymään jonossa kulkemisen. Huonossakin säässä kabiinihissien läheisyydessä riitti populaa ja ryysimistä ja ajatus loputtomista rappusista (niitä et pysty näinkään välttämään) jonossa kulkien ei todellakaan houkutellut. Tungosta riittää kuulemma aina, nyt ei lomakaudeksi ollut edes paha ryysis. Kabiineihin joutuu lisäksi yleensä jonottamaan pitkään, yhteen koppiin mahtuu kerrallaan 6 henkilöä.
Jos rappuset ja vaeltaminen ei ole juttusi, tämä ei ole oikea kohde, ainakaan tositarkoituksella. Kabiinihissillä pääsee toki ihailemaan maisemia helposti, mutta ylhäällä vuorella on yleensä aina sumuista ja pilvistä, huonolla tuurilla maksat isot maksut etkä näe juuri mitään.
Hyvä vaihtoehto on myös valita hotelli ylhäältä kansallispuiston alueelta. Hotelleihin ei pääse autolla, vaan tavarat pitää viedä mukanaan kabiinilla ylös ja kävellä hotelleille paikasta riippuen 500 m - 2-3 km. Kirjoitan hotelleista sun muista vielä erikseen.
Tämä on ehkä yksi kauneimmista paikoista missä olen eläessäni käynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti