Melkein 10 kuukautta sitten pakkasimme tavaramme ja perheemme lentokoneeseen ja lähdimme tänne Shanghaihin. Ensimmäinen 10 kuukauden jakso tuntui silloin järkyttävän pitkältä ajalta, kuin olisi lähtenyt konttaamaan Saharan yli :)
Kahden päivän kuluttua hyppään lasten ja koiran kanssa lentokoneeseen
ja jos Luoja ja Finnair suovat, olemme kotona lauantai-iltana. Meitä
odottaa taatusti hyvin pölyinen koti, hyvin rikkaruohoinen piha sekä
auto, jonka käynnistymisen suhteen olen hieman skeptinen. Kauppaan
pitäisi kuitenkin päästä välittömästi, kotona ei ole mitään, ei edes
kaurahiutaleita.
Miten tämä ensimmäinen vuosi sitten meni?
Aika
meni ensinnäkin paljon nopeammin kuin osasimme odottaa. Ensimmäiset 5
kuukautta matelivat, mutta varsinkin talviloman jälkeen aika on
suorastaan lentänyt. En tiedä mihin nämä n. 4 kuukautta katosivat.
Siihen on varmaan montakin syytä. Ensinnäkin aamukampa Suomen lomaan
ylitti reilusti puolen välin. Lisäksi noihin aikoihin lasten kielitaito
alkoi olla sillä tasolla, että koulu alkoi sujua paljon helpommin kuin
syksyllä ja kaverisuhteet alkoivat vakiintua. Lisäksi kevääseen mahtui
paljon kaikkia pieniä mukavia taukoja, kiitos kiinalaisten lukuisien
juhlapäivien ja niistä aiheutuvien vapaiden. Kevään aikana oli myös
muutamia mukavia vierailuja.
Suuri osa suomalaisista
tuntuu suuntaavan Suomeen ensi viikonloppuna ja sitä seuraavina
arkipäivinä, vaikka koulu jatkuu vielä pari viikkoa. Syynä tietenkin
Juhannus!
Lapset sopeutuivat kouluun lopulta aika
nopeasti, muutamassa viikossa. Myös Eero, jolle alku oli kaikkein
hankalin, kun koko koulutouhu oli uutta ja kaikki piti tehdä vieraalla
kielellä. Myös kielitaito alkoi karttua ja n. puolessa vuodessa se oli
sillä tasolla, etteivät koulutehtävät enää stressaneet sen takia, ettei
tehtävää tai ohjeita mahdollisesti ymmärrä. Nyt voi rehellisesti sanoa,
että lapset puhuvat aivan loistavaa englantia. Erityisesti Eero on
hämmästyttävä, hän puhuu ihan totta puhuen vähän huonoa suomea ja joka kolmas sana tulee englanniksi. Syynä
varmaan se, että nuo pikkupojat pyörivät kaiket illat keskenään ja
vaikka paras kaveri täällä on suomalainen, on liikkeellä yleensä isompi
porukka ja yhteinen kieli on englanti. Myös kiinaa kaikki lapset ovat
oppineet, sen alkaa nyt huomata ihan tavallisessa elämässä, kun he
osaavat lukea jonkin verran merkkejä ja suomentavat minulle esim.
kylttejä. Tottakai hallussa on vasta alkeet, mutta hieno juttu sekin.
Kouluun olemme olleet tyytyväisiä. Se on ollut erilaista kuin
Suomessa, mutta ei huonompaa. Joissain asioissa suomalaisen koulun
käytännöt ovat parempia, joissain taas IB-systeemi on ollut mainio.
Koulun tiedotuskulttuuri on ainoa asia, josta voisi hieman urputtaa. Eri
henkilöiltä tulee päivittäin sähköpostia, milloin mistäkin aivan
vähäpätöisestä asiasta ja sen tulvan sekaan hukkuu välillä tärkeääkin
informaatiota. Perjantaisin tietää jo aamulla, että iltapäivällä
sähköposti on aivan tukossa, kun jokainen luokka-aste lähettää oman
uutiskirjeensä ja WISS vielä erikseen yleisen uutiskirjeen, eli minä
saan niitä 4 kpl. Kaikki pdf-muodossa ja kokoa 3-10 megaa. Lisäksi välillä tuntuu,
että painotus on kaikessa yleisessä hölynpölyssä ja ihan oikeista ja
tärkeistä asioista, kuten tapahtumista, retkistä ja isommista tehtävistä
saatava informaatio on oppilaan muistin ja ymmärtämisen varassa. Pieni
juttu, mutta kuitenkin
Oma kiinanopiskeluni hiipui
hieman kevään kuluessa. Tai sanotaan että oppiminen hiipui. Aluksi
eteneminen oli niin valtavan nopeaa, kun perusasiat alkoivat aueta.
Kurssilla edetään kiivasta tahtia ja sanojen opetteluun pitäisi käyttää hirmuisesti aikaa, jotta muistaisi kaikki eri variaatiot, joissa
samalla sanalla on aivan eri merkitys riippuen siitä miten sen ääntää.
Mutta olen iloinen siitäkin, että selviän tietyistä perusjutuista,
vaikka sitten muistiinpanojen avulla.
Eläminen täällä
on osoittautunut yllättävän kalliiksi. Tietenkin on mielettömän paljon
sellaista, joka on hurjan halpaa, esim. vaatteita täällä saa sekä
ostettua (ei koske länsimaisia merkkivaatteita) että teetettyä
murto-osalla Suomen hinnoista. Samoin taksilla kulkeminen on halpaa,
metro ei maksa juuri mitään. Erilaisilta markkinoilta saa kaikenlaista
feikkilaukuista astioihin ja silmälaseihin halvalla.
Sensijaan
ihan jokapäiväistä elämää ajatellen, ruokalasku on karkesti arvioiden
ihan samalla tasolla kuin Suomessa, ellei vähän enemmän. Länsimaisittain
ajateltuna peruselintarvikkeet, kuten maitotuotteet ja tietenkin kaikki
tuontielintarvikkeet ovat kalliita ja ne nostavat ruokalaskun hintaa,
vaikka hyödyntäisi paikallisia hedelmä- ja vihannestoreja. Liha on myös
kallista, kasvissyönti olisi hyvä idea! Ulkona syöminen on suhteessa kuitenkin hinnoittelultaan houkutteleva vaihtoehto ja sitä on kyllä
tullut harrastettua!
Sähkö on kallista ja sitä kuluu näissä hatarissa taloissa melkoisesti. Taloa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaiset ikkunat talossa on, sekä siihen, miten sitä talvella lämmitetään. Meillä sähkölaskua ovat kasvattaneet seulana vuotavat lasiovet sekä se, että yläkerrassa ei ole lattialämmitystä, vaan huoneet lämmitetään ilmastointikoneilla, joka ei ole ollenkaan niin tehokasta. Myös vuokrat täällä ovat aivan mielettömän isot, suorastaan tolkuttomat. Nämä ovat sellaisia asioita, joita tänne itsekseen lähtevän kannattaa miettiä, expateilla asiat ovat tietenkin sopimuksesta, firman periaatteista ja omista neuvottelutaidoista kiinni :)
Lisäksi usein harrastaminen on kallista, siis varsinkin ulkomaalaisille. Jopa Ellan harkat kiinalaisessa urheilukoulussa on hinnoiteltu aika korkeaksi harjoittelumäärään nähden, luistelu on törkyhintaista. Suomen kustannukset tuntuvat täällä pieniltä.
Molemmat ovat kuitenkin pystyneet ja jaksaneet jatkaa harrastuksiaan ja Eerokin on löytänyt uusia juttuja, tenniksen ja uinnin.
Ylivoimaisesti negatiivisimpia puolia ovat olleet ilmanlaatu ja ruokajutut.
Saasteet näkyvät siinä, että olemme koko ajan jonkinlaisessa flunssassa. Tai ainakin uskon sen olevan syynä. Erityisesti talvella oli kuukauden verran niin huono ilmanlaatu, että ulkona liikkuminen ei ollut yhtään mukavaa. Ja me sentään asumme Shanghaissa, jossa meren läheisyys hieman puhdistaa ilmaa, en uskalla edes ajatella millaista olisi asua Pekingissä.
Ruokajutut ovat lähinnä ällöttäviä. En ole koskaan ollut mitenkään hysteerinen ruoan laadun kanssa, en juurikaan osta luomua yms. Suomessa. Täällä taas ruoan laatuun tulee kiinnittäneeksi ihan luonnostaan huomiota, kiitos kaikkien ruokaskandaalien: melamiini-maito, kuolleet siat Huangpu -joessa, lintuinfluenssa, hormoniliha, viemäreistä kaivettu ja puhdistettu ruokaöljy, lampaana myyty rotta. Lisäksi esimerkiksi kalan suhteen on pakko olla skeptinen, kun katsoo minkälaisista viemäriojista paikalliset kalastavat. Varmaan juu omiin tarpeisiinsa, mutta siltikin.
Kiinalaisista porukkana on sanottava, että he ovat hmm... erilaisia. Näin valtavaan kansaan mahtuu tottakai ihmisiä laidasta laitaan, mutta uskallan silti sanoa, että kiinalaiset ovat jotenkin huonosti käyttäytyviä. Se on ainoa ilmaisu minkä keksin kuvaamaan sitä, miten itse kiinalaiset "massana" koen. Kaikki likaisuus, roskaminen, räkiminen...Tämä kaupunki hukkuisi roskiin ja likaan, ellei täällä riittäisi porukkaa harjanvarteen siistimään kanssaihmisten sotkuja. Lisäksi kaikki etuilu, töniminen, tunkeminen...Kaipa se on ihan pakollista, kun populaa on niin paljon.
Meinasin eilen tukehtua Qibaon vesikaupungissa, kun tyhmänä lähdin Dragon Boat Festivalin aiheuttamana vapaapäivänä hankkimaan hieman tuliaisia. Ei olisi kannattanut. Puoli Kiinaa oli taas ahtautunut kapeille kujille. Yhdessä vaiheessa koko massa jumitti paikalleen ja takaa tunki lisää väkeä päälle. Seassa oli ihan pieniä lapsia. Lisäefektin klaustrofobiaan toi järkyttävä haju, joka tulee jostain paikallisten suosimasta ruokalajista, jota en ole vielä bongannut paitsi hajuna. Ilmeisesti jossain kalaöljyssä käristetään jotain todella pahalta haisevaa, sitä löyhkää ei pysty kuvailemaan, mutta kun se jostain tulee, tuntuu ettei pysty hengittämään. Tuolla Qiabaossa se tuntuu olevan erityisen suosittu sapuska.
Perheemme on myös kasvanut yhdellä jäsenellä :)
Ylihuomenna koittaa siis tämän tai tain karu paluu arkeen. Itse on hoidettava siivoukset ja pyykkäykset :)
Jäimme kovasti kaipaamaan meillä aluksi ollutta Ayia, joka katosi kotiseudulle hoitamaan sairasta appiukkoaan ja jäi sille tielle. Tai sitten kyseessä oli kiinalainen vedätys, jossa huipputyyppi tulee ensin 1-2 kuukaudeksi ja hoitaa hommansa niin hyvin, että palkkaneuvotteluissa saa hyvän palkan ja joutuu sitten yllättäen lähtemään jonnekin pakottavan syyn vuoksi ja tilalle tulee serkku, kaveri, sisko tms. jolla ei ole minkäänlaista kokemusta... Näitä vastaavia tarinoita on kuulunut aika monesta perheestä, joten vaikea kuvitella että se olisi sattumaa.
Kerron aivan varmasti vielä kotiinpaluutunnelmista, mutta kesälomalla konetta olisi tarkoitus pitää enimmäkseen kiinni. Lisäksi tämän blogin tarkoitus on ollut toimia meidän "Kiinapäiväkirjanamme" sekä kertoa ystäville ja sukulaisille kuulumisiamme kaikille osapuolille helpossa muodossa. Kesällä olisi tarkoitus olla yhteyksissä mieluummin ihan kasvokkain.
Lähdemme Suomeen hyvillä mielin ja samoin suuntaamme ensi vuoteen todella positiivisin ajatuksin. Lähtötilanne on kaikilla ihan erilainen. Koulun oksettavan jännittävä alku vaihtuu vanhojen kavereiden tapaamiseen ja muutenkin alkuhankaluudet ovat poissa. Asuntoasiamme ei ole vielä ratkennut (onhan tässä vielä 2 päivää aikaa...), joten emme tiedä missä asumme ensi vuonna.
Tämä on viimeinen päivitykseni tällä erää täältä Kiinasta, ellei jotain erityistä satu (=myöhästymme koneesta tai koira ei pääse koneeseen) .
Zàijiàn!
