Japani: Nagoya

Synttärihumusta toivuttaessa seuraava viikkokin kului hieman nopeammin kuin tarpeellista ja kun kaikki aina väkisinkin jää sinne viimetippaan, niin Japanin reissu lähestyi loppuviikosta uhkaavaa vauhtia.

Pahaksi onneksi juuri kyseiselle viikonlopulle näytti kasaantuvan kaikkea pientä kivaa, kuten Suomi-koulun joulujuhla, Ellan ylimääräiset balettiharkat American Ballet Competionin esitystä varten, Eeron fudismatsit sunnuntaiaamuna ja vielä yhdet synttärikutsut, joihin Emilia oli lupautunut luisteluopettajaksi pikkuisille. Aikataulu alkoi huimata jo itseänikin, mutta sen esittely siipalle vaati pikkuista enemmän diplomatiaa. "ööö, tässä olis nää pari juttua siinä viikonlopun aikana, tässä olis tää minuuttiaikataulu…" Niin ja muista ostaa koiralle ruokaa, maksaa ayille ja katso, että Eero opettelee joulujuhlan vuorosanat.

No, onneksi osa ohjelmasta peruuntui ja siirtyi, joten kevein mielin ja aikamoisessa kiireessä pakatun laukun kanssa pääsin matkaan klo 04.00 aamuherätyksen jälkeen. Lentoaika Shanghaista Nagoyaan oli vain 1 h 45 min, lentoyhtiö (All Nippon Airways, ANA). Suosittelen kaikille. Halpa ja hyvä, lyhyen lennon aikana parempi ruoka kuin Finnairilla pitkillä lennoilla ja mainio palvelu kaikkiaan. Saavuimme Nagoyaan klo 10.00 ja meitä oli vastassa matkaseuralaiseni Tomomin ystävä Mr. Yun.

Ensimmäinen etappimme Nagoyassa oli Shrine Atsuta, joka on yli 1900 vuotta vanha Shintolaisen uskonnon pyhä paikka (ei temppeli).

Täällä oli perjantaina aamupäivällä hyvin hiljaista ja rauhallista.

Ensimmäisenä pestään kädet lähteessä.

n. 2000 vuotta vanhaa puuta pidetään pyhänä. Puu näkyy jo alkuperäisissä maalauksissa shrinen alueesta n. 1900 vuotta sitten.

Kumarrus Jumalille.

Niin kaunista...

Ostimme ennustukset. Minulle luvattiin hyvää, mutta sen verran kiirettä on pitänyt, etten vielä ole ehtinyt saada tarkkaa käännöstä ennustuksestani. Ennustukset on tapana solmia naruille. Roskiin heittäminen tietäisi huonoa onnea.

Lapset on tapana tuoda pyhäkköön 1-, 3- ja 5-vuotiaina, toivena heille hyvä elämä. Lapset puetaan kimonoihin.

Aivan sattumalta tapasimme herran, joka käy syöttämässä shrinen alueella asustavia kukkoja. Joka ikinen päivä jo neljän vuoden ajan. Uransa metalliteollisuuden palveluksessa tehnyt herrasmies on matkustanut laajalti Euroopassa, ei kuitenkaan Suomessa. Hänestä saimmekin lennosta oivan oppaan alueelle. 

Ensinnäkään kukot eivät ole alueella vain huvin vuoksi. Kun myrsky lähestyy, kukot "kiipeävät" puuhun. Ne eivät osaa lentää, joten ne pomppivat oksalta oksalle. Kun kukot kipuavat puihin, tietää shrinen väki varautua myrskyyn. Herra Kukolla oli kännykässä kuvia sanojensa vakuudeksi, kukot todellakin olivat puiden oksilla ennen myrskyä.

Herra Kukko kertoili meille laveasti alueen tarinaa ja shintolaisuuden perinteitä. Jumalia on lukuisia ja jokaiselle on oma asumus alueella. Toiset isompia ja toiset pienempiä.

Yhdet tärkeimmistä Jumalista ovat puiden Jumala (tai kasvillisuuden Jumala) sekä veden Jumala. Siksi koristeluina käytetään paljon valkoisella paperilla koristeltuja bambun tai muiden puiden oksia. Oksa symboloi puita ja kasvillisuutta, valkoinen paperi vettä.

Tarun mukaan tämän shrinen Vedenjumalan asumuksen luona sijaitseva lähde tuo kauneutta naisille, jotka koskettavat sen vedellä poskeaan. Kaunistuminen tulisi olla tapahtunut jo heti seuraavana aamuna. Innokkaina lähdimme siis luonnollisesti kokeilemaan onneamme.

Vesien Jumalan asumus ei ollut muita kummallisempi. Mutta taika onkin lähteessä!

Lähteellä suoritimme rituaalin: Ensin kauhalla heitettiin vettä Jumalaa symboloivan kiven päälle kolmesti. Sitten lyötiin kädet yhteen ensin yhden kerran: "herää Jumala" ja toisen kerran, joka oli jonkinlainen tervehdys. Sitten kumarrettiin kahdesti. Ensin "hyvää huomenta Jumala" ja sitten muistaakseni "hyvää iltaa Jumala". Taas läpsytettiin käsiä kahdesti, en muista miksi. Ja taas kumarrettiin: "Nähdään taas pian, Jumala". Sitten sormi kastettiin veteen ja koskettiin omaa poskea. Sitten vaan kaunistumista odottelemaan!

Nuudelilounas alueen kuppilassa oli todella maukas.

Lounaan jälkeen hyvästelimme Mr. Yunin ja jatkoimme eteenpäin omin nokkinemme. Ensin suuntasimme "Japanin Arabialle", eli Noritaken puistoon ja tehtaanmyymälään.  Ruska-aika on Japanin tietyissä osissa juuri nyt parhaimmassa loistossaan ja Nagoya ja Kioto kuuluvat näihin alueisiin.

Noritakella hillitsimme itsemme loistavasti ja poistuimme ilman ostoksia seuraavaan etappiin, Nagoyan linnaan. Linnan rakennutti Shoguniksi kohunnut Ieyasu Togykawa n. vuonna 1600. Linna kärsi pahoja tuhoja toisessa maailmansodassa ja se paloi pahoin. Mm. Hommarun palatsia jälleenrakennetaan parhaillaan.

Linnan oleskeluhuoneita

Samuraiden miekkavarastoa

Samurain sota-asu

Shogunin kantotuoli.

Pitkän päivän päätteeksi otimme luotijunan Nagoyasta Kiotoon. Matka taittui puolessa tunnissa. Japani on eväiden syönnin luvattu maa ja juna-asema pursui erilaisia eväiden myyjiä. Suomessa löytyy aina joku narisija, joka saa ahdituskohtauksen tai sairaalaan johtavia allergiaoireita, jos joku syö samassa junavaunussa appelsiinia. Ei täällä, kaikkea on tarjolla ja kaikki syövät. Se on kuulemma osa matkaa.

Eväsrasioiden sisältö on demonstroitu muovisilla malleilla:

Ja ihan samalta ne itseasiassa myös boxeissa näyttivät! Oikein hyvää.

Perillä hankimme turisti-infosta kahden päivän metro+bussikortit ja etsimme sopivan bussin. Määränpäässä saimme tovin etsiskellä majapaikkaamme, perinteistä kiotolaista taloa. Eli asustamme eräänlaisessa kotimajoituksessa. Rättiväsyneenä, tavaroita raahatessa alkoi melkein huumori loppua: "Näyttäkää minulle lähin Hilton ja huone sieltä, KIITOS!". Vaan kun tiesimme, ettei tilaa missään ole. Läytyihän se lopulta, 200 vuotta vanha kiotolainen talo ja mukava + 80-vuotias emäntä, pirteänä meitä vastaanottamassa, vaikka kello oli jo lähellä yhdeksää illalla ja olimme luvanneet saapua seitsemän maissa.



























Suunnistimme vielä klo 23 paikalliseen yleiseen kylpylään mummelin neuvosta. Olisko tää vähän kuin näiden japanilaisten yleinen sauna? Aivan ihana kokemus. Kaiken ikäiset, näköiset ja kokoiset naiset nautiskelivat kuumista ja jääkylmistä kylvyistä, oikeasti kuumasta saunasta ja suihkuista. Vakkareilla oli isot korit kaunistautumistuotteita omissa säilytyslokeroissaan ja selkeästi omat paikat ja porukat. Vähän ennen puoltayötä kylpylässä oli edelleen ihan täysi tohina, me hiivimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme sateiseen, mutta niin kauniiseen näkymään talon puutarhaan.

Jatkoa seuraa….

Juhlaviikko

"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun…" Maineeltaan niin masentava ja pitkäveteinen marraskuu on totutusti ollut meillä kaikkea muuta! Ensin lokakuun lopuksi pähkäillään halloweenin asujen kanssa ja kun marraskuu alkaa, pitää ruveta sovittelemaan kaksia synttärikutsuja Suomi-koulun ja harrastusten täyttämiin viikonloppuihin, vieläpä niin, että ainakin ne tärkeimmät kaveritkin ehtisivät mukaan. Välissä juhlitaan vielä isänpäivääkin.

Viime lauantaina aloitettiin tämä juhlaviikko Eeron kaverisynttäreillä! Meillä ei kakku yleensä tee kauppaansa ja olen luopunut synttärikakusta jo vuosikausia sitten. Nyt Eero kuitenkin halusi kakun ja koska hyvä kaveri ei tykkää suklaasta, sen piti ehdottomasti olla tavallinen kermakakku.

Luonnollisesti ulkoistin kakun leipomisen.

Kakku oli ainakin komea, makukin ihan ok, mutta ei nyt mitään mullistavaa. Mutta ei ollut suklaata, paitsi nimessä.

Olimme molemmat Eeron kanssa oppineet jotain edellisen vuoden hulabaloojuhlista. Tänä vuonna kutsuttuina oli viisi parasta kaveria. Luotin varmaan keinoon ottaa mehut pois pikkupojista ja vein heidät uimaan heti juhlien aluksi.

Altaalla vietetyn tunnin jälkeen juhlapöytään istui rauhallista porukkaa :)

Kaksi kavereista jäi vielä yökyläilemään, joten synttärikutsut olivat aika täydelliset!

Varsinainen juhlapäivä oli vasta maanantaina, mutta yhden lahjan kanssa otettiin hieman ennakkoa. Ei niin, että poika olisi sitä halunnut, vaan pojan isä. Legotehtaassa koottiin paitsi uusi "poliisiporukka", myös aikaisemmin saatu ja leikeissä hajonnut "palomiesporukka".

Mulla on sitten viikon varrella ollut tärkeä luottamustoimi: Eero asettelee porukat aamulla tiettyihin hommiin ja minun pitää iltapäivällä vaihtaa "positions" iltapäivään sopiviin puuhiin. Eihän sitä roistokaan voi pöntöllä koko päivää istua. Tässä onkin riittänyt hupia, yhtenä päivänä järkkäsin vankilakapinan. Lapsi on terve kun leikkii...

Maanantaina koitti vihdoin varsinainen juhlapäivä! Maanantai on hyvä aloittaa kaakaolla ja vaahtokarkilla.

Tämä Suomesta kuukausi sitten saapunut paketti on kuumottanut vaatehuoneen hyllyllä aina siitä saakka. Kenelle se on? Mitä siellä on? Aamulla paketti oli löytänyt tiensä aamiaispöytään.

Ja paketista paljastui lopulta juuri se, mitä kaikkein optimistisimmat toiveet olivat koskeneet. X-BOX! ja vieläpä yksi peli paketin sisällä jo valmiiksi. Aitojen pelien löytäminen täällä voi olla hieman hankalaa ja kopioita ei kuulemma koneeseen kannata laittaa: kehitys on kehittynyt sen veran, että kopio saattaa lukita koko koneen ja se on käytettävä huollon kautta ennen kuin toimii!

Onneksi Facebook ja Shanghain suomalaisten yhteisö osasi jo neuvoa hyviä paikkoja pelien metsästykseen, laitetaan joulupukki asialle.

Aivan valtavat kiitokset Pakilaan kummisedälle ja -tädille! Sekä Tampereelle kuriireille jotka paketin perille kiikuttivat!

Asiaan kuuluu, että kouluun viedään tarjottavaa synttärin kunniaksi. Suomessa karkkipussi on ihan passeli juttu, täällä tämäkin homma on pitänyt vetää överiksi ja mammat vääntää kuppikakkuja ja kuorrutuksia. Parhaimmat tuovat lahjat koko luokalle, ennätys Kindergartenista kuultuna: kaikille pojille Lego ja tytöille jotain vastaavaa. Huh, huh.

Onneksi meillä vielä kelpaa äidin "brownies" eli hah, haa, ne mokkapalat!

Koulun puolesta oli terveellisenä välipalana tarjolla donitseja, joten opettajilla on varmaan ollut ilo opettaa loppupäivän ajan tätä sokeriähkyssä olevaa porukkaa!

Keskiviikkona vietimme Eeron kanssa äiti-poika iltaa, eli suomeksi sanottuna kävimme törsäämässä Suomesta tilille saapuneita synttärirahoja! Mummit ja muut ihanat olivat muistaneet sankareita ja muistamiset realisoituivat mm. uudeksi potkulaudaksi ja yllätys, yllätys Legoiksi. Vielä jäi vähän 

X-BOX -peleihinkin.

Torstaina juhlat jatkuivat, tällä kertaa pikkuisen pinkimpänä versiona. Emilia juhli 12 v. synttäreitä!

Tänään on talon täydeltä tyttöenergiaa kaverisynttäreiden merkeissä ja tänäkin lauantaina kaksi kaveria jää yökyläilemään. Pakko siirtyä pikkuhiljaa lettujen paistoon!

 Molemmilta synttärisankareilta kovasti kiitoksia onnitteluista ja muistamisista!

Loppukevennyksenä koulun kirjaparaatin Smurffiina!

Happy Halloween 2014!

Eilen vietettiin tietenkin Halloweenia!

Ison amerikkalaisen yhteisön vuoksi, tai siitä huolimatta, Halloween on täällä yksi syksyn kohokohdista.  Kiinalaiset eivät edes tajua, miksi nyt juhlitaan (kuten myöskään me emme tajua heidän tiettyjä juhliaan), mutta kaupat täyttyvät kaikesta krääsästä vähintään 1 kk ennen itse juhlapyhää. Eli "let's get the party started"! Ja ikinä ei ole liian huonoa juhlaa tai tilaisuutta rohmuta ilmaista tarjottavaa!

Piti oikein palata ajassa taakse päin. Olimme juuri muuttaneet ja yhtäkkiä olikin Halloween! Jotenkin hyppäsimme keskelle sellaista juhlaa, jota emme tienneet olevan olemassakaan. Vähän kuin virpominen, muttei kuitenkaan. Ekana vuonna olimme kaikki niin vihreitä, että ajattelimme suomalaiseen tapaan jonkun vähän viitan riittävän. Kamalia muovisia koristejuttuja haalimme Carrefourista viimeisinä päivinä, kunnes tajusimme, että nämähän ovat ihan tosissaan! Ja sitä karkkia piti olla kiloja! Mutta pääasia kai sentään, että lapset saivat 100 % vastata koristelusta, kuten tänäkin vuonna!

Halloween 2012

Noo, nythän olemme vanhoja konkareita. Pelonsekaisin fiiliksin ilmoitin meidät mukaan Racquet Clubin Kinderkartenin Trick-or-Treat -kierroksen osallistujiin. Kiertäjiä luvattiin olevan n. 50-60 lasta. HUH! Karkit hain tälläkin kerralla ihan Carrefourista, suurimmaksi osaksi kiinalaista kamaa.

Kun kaupunki on käynyt tutummaksi, on myös koristelu hieman kehittynyt. Ensimmäistä kertaa mietin viime viikolla, että ostan nyt tämän ja tämän, koska ne ovat kivoja Suomessa ja ensi Halloweenina me emme enää ole täällä!

Kun talossa on teinejä, ei asun vaihtaminen käy lennosta. Pienten kanssa on niin helppoa. "No. mä en haluakaan olla Batman vaan haluan olla Salama McQueen." Okei, vaihdetaan asua ja that's it. Mutta kun asuna pitää olla "rikkinäinen nukke" tai "sellainen sininen juhlamekko, joka sopii mun turkoosiin naamioon", ollaan isompien haasteiden edessä. Välillä olen ihan oikeasti miettinyt, olenko tosi paska mutsi, kun en vaan PYSTY muuttumaan jonkinlaiseksi siniseksi mekoksi, joka ei saa olla liian kiinalainen, muttei mikään vanha rytkykään, eikä mikään röyhelö  ja en suostu hakemaan GAP:sta jotain 50 € trikoomekkoa silputtavaksi sopivaksi. Daa…

No, tästä valitusvirrestä ja aamun meistä riippumattomista syistä pakkaa sekoittaneista tekijöistä huolimatta pääsimme ajoissa lähtemään Halloween paraatiin  ja sain jopa kuvat neideistä Halloween-lookeissaan.

Lady?

Rikkinäinen nukke

Saanko esitellä: Western International School of Shanghai (WISS). Primary school principal: Mr. Brunton. Pieni Punahilkka!

Palaan toistuvasti tähän aiheeseen:

Täällä koulussa on aukoton auktoriteetti. Opettajat ovat AINA Ms./Mr./Mrs. + nimi. Opettaja voi päättää, onko se Ms. Cindy vai onko se Mr. Bradley. Se ei koskaan ole "hey, Cindy!". Rehtori voi olla Halloween paraatissa punahilkka ja nauraa itselleen ja antaa muiden nauraa hänelle, mutta seuraavana maanantaina hän on taas aukoton auktoriteetti, Mr. Brunton ja piste. Puhuttelu on Puhuttelu isolla P:lla ja vakavampaa on ainoastaan Mr. Kline, koko koulun johtaja, joka tapaa pukeutua esim. Shrekiksi paraatipäivinä, heittää "high fivea" oppilaiden kanssa ja napata ekaluokkalaisia syliin näiden itkiessä jotain juttua. Silti Mr. Kline, on todelakin Mr. Kline. THE director ja auktoriteetti ylempänä kaikkien muiden. Tämä ei ole oikea postaus paasata suomalaisesta koulutuksesta ja siitä, että opettajan saa haasteen oikeuteen poistaessaan oppilaan luokasta. Mutta jotain erilaista tässä vaan on.

Paraatihan taas kerran oli tosi hauska ja vaikka se olosuhteiden pakosta järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa sisällä, homma sujui liikuntasalissa jopa paremmin kuin ulkona aikaisemmin. 

Pienet ovat aina niin suloisia!

Erityisen hauskaa oli tällä kertaa se, että näiden söpöläisten ja muuten vaan suloisten primary-oppilaiden kanssa iso rooli annettiin tässä hulluttelussa myös secondary-oppilaille.

Nämä lehmät varastivat huomion jo varsinaisessa paraatissa, saati sitten sitä seuranneessa ex-tempore diskossa. Secondaryn rehtori Ms. Tucker kiittii isompia oppilaita kärsivällisyydestä isossa paraatissa ja kysyi, haluavatko he siirtyä heti luokkiinsa vai jorata vielä 20 minuuttia jumppasalissa. Arvatkaa!

What does the fox say???? Myös kaikki opettajat ovat mukana juonessa.

Minä jatkoin matkaa ystävien kanssa keskustaan, mukavalle, mutta toisaalta surulliselle lounaalle: Tarjosimme ihanille Virvalle ja Marialle lounaan ja nautiskelimme tietenkin muutenkin porukalla japanilaisessa ravintolassa. Arigato!

Tästä seuraava on todellakin kovaa osuva lähtö. Auts. Minulle henkilökohtaisesti ehkä se ensimmäinen todella koskettava! Hyvää matkaa kotiin, Virva. Onneksi meillä tulee olemaan Simon valokuvat muistona! Nauroimme niille liikkuville junille perjantaina autossa: kuinka yksi menee eteen, yksi peruuttaa ja yksi pysyy paikallaan. Me nyt hetken vielä odotamme asemalla :)

Tietenkin  ruuhka oli jostain syystä aivan järkyttävä. Yan'an tie oli suljettuna 20 minuuttia. Lähdin keskustasta n. klo 14 ja olin kotona klo 17.45. Tämä oli ylivoimainen ruuhkaennätys.

Pyryharakka rintapielessä muistuttaa teistä!