torstai 6. syyskuuta 2012

Päivät WISS -koulussa

Lapset ovat kohta käyneet koulua kaksi viikkoa ja alamme päästä kärryille siitä, miten sitä täällä käydään.


Koulubussi hakee lapset melkein kotiovelta klo 8.10. Tällä viikolla myös Eero on ilokseni hypännyt iloisena kyytiin, välillä sinne on kivuttu itkua tuhertaen. Busseilta lapset ohjataan luokkiin, josta koulupäivä alkaa.


Päivän aikana on kaksi välituntia. Ensimmäinen kestää puoli tuntia, jonka aikana syödään myös välipala. Toinen kestää 45 minuuttia ja sen aikana on lounas. WISS:issä molemmat sisältyvät koulumaksuun, joissain kouluissa on erikseen ladattavat rahakortit joilla lounas maksetaan.

Liikuntaa on viikossa 2 tuntia ja lisäksi joka viikko on tunti uintia.

Kuvassa on ensimmäisen luokan lukujärjestys, oppiaineita on siis aika vähän. Salaperäinen UOI tairkoittaa sitä, että tehdään eri aineiden keskeneräisiä tehtäviä - kuulemma. Englantia heikommin tai ei juuri ollenkaan osaavat saavat koulupäivän aikana apua EAL -opettajilta (english as an additional language).

Ensi viikolla alkavat iltapäivän aktiviteetit joka tiistai ja torstai. Aktiviteetteja sai valita pitkästä listasta ja aktiviteetit vaihtuvat seuraavan kerran marraskuussa. Eeron ykkösvaihtoehdot olivat uinti ja lautapelit, Emilia valitsi origamien tekemistä ja joogaa, Ellan ensisijaiset valinnat ovat jooga ja kiinankerho.

Kiinaa on WISS -koulussa joka päivä yhden oppitunnin verran ja siitä tulee yleensä myös läksyä. Opiskelu aloitetaan siten, että sanoja opitaan nopeasti puhumaan, ei tankkaamalla merkkejä ulkoa. Sanat on siis kirjoitettu pinyin -tekstinä, eli kirjoitettuna länsimaisin kirjaimin, ääntämistä ohjaavin lisämerkein varustettuna.


Toki merkkejäkin opetellaan. Eero on tällä viikolla opetellut kirjoittamaan sanat äiti ja isä. Vihkotyötä on paljon, erillisiä työkirjoja ei ole.


Luokissa  ei ole omia pulpetteja, vaan töitä tehdään ryhmissä ja paljon opiskellaan myös lattialla (matolla) istuen.


Kirjasto on hieno ja hyvin varusteltu, siellä on oma hyllynsä myös suomenkielisille kirjoille.  Kirjaston käytölle on oma oppituntinsa kerran viikossa ja siellä saa viettää myös välitunnit.



Opettaja kirjoittaa teoriassa päivittäin (käytännössä vähintään pari kertaa viikossa) Communication bookiin, eli "reissuvihkoon" miten koulutyö on sujunut ja sekä opettaja että vanhemmat kuittaavat allekirjoituksella jokaisen päivän. Myös koulutyöstä kerrotaan viikkokohtaisessa koosteessa, jossa on näkyvissä viikon aikana koulussa opeteltavat asiat ja kotiläksyt.

Bussit lähtevät koteja kohti klo 15.30, perjantaisin klo 15.00. Yhtenä päivänä satuin koululle todistamaan bussien lähtöä, se oli aika hauska näky. Yllättävän organisoidusti varmaan n. 500 oppilasta järjestettiin jonoihin ja ohjattiin numeroituihin busseihin. Hommissa oli koko koulun opettajakunta. Bussien lähtiessä jonona koulun edestä koko porukka, rehtori mukaan luettuna, vilkuuttaa ja hurraa lähdölle. Palaverini jälkeen näin "staff-bussien" saapuvan, eli ilmeisesti myös opet pääsevät koteihinsa bussikyydillä!

5 kommenttia:

  1. Tuo koulu on kyllä tosi hienon näköinen. Annoinkin eilen blogisi nimen eräällä uudelle Shanghaihin tulijalle, joka muuttaa Puxiin ja pohtii kouluvalintoja. Toivottavasti on ok.

    Meillä SCIS:ssä lapset eivät vielä aloita mandariini-opintoja vaan vasta, kun englanti sujuu. Sen jälkeen Kiinaa onkin joka päivä. Olen tosin sanonut Ayille, että puhuisi lapsille Kiinaa (ettei vaan tarttuisi kiinaaksentilla varustettu englanti lapsiin ;) ). Aloittiko muuten sinun Ayisi jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Ilman muuta ok, tottakai :) Meillä oli kuulemaa koulussa eilen käynyt suomalaisia vanhempia tutustumassa, eli tulijoita riittää. Itse olen kiinnittänyt kanssa vähemmän huomiota kiinan juttuihin vielä tässä vaiheessa kun se tuntuu tarttuvan ihan itsestäänkin.

      Meillä aloitti Ayi maanantaina ja vaikuttaa hyvältä, paikat kiiltää ja sukatkin on viikattuna! Teillä F varmaan oppii kiinan Ayilta ihan suoraan. Meidän naapurissa asuu suomalainen perhe, jossa vauva oppi käytännössä ensin kiinan Ayilta ja vasta sitten kesällä suomen kun perhe lomaili Suomessa :)

      Kohta voisi katsoa tapaamista!

      Poista
    2. Ilman muuta tavataan. Tuletko käymään täällä joku päivä ensi viikolla vai haluaisitko lähteä kävelylenkille esim. Puxin keskustaan? Haluaisin käydä kävelyllä YuYuan parkissa ja ympäristössä. Meillä tulee vieraita marraskuussa ja pitäisi osata sitten näyttää paikkoja.
      Ma on varattu, mutta muut pv:t ok. Lapsia lähden hakemaan aina n. klo 14:15. F tietty kulkee mukana.

      Poista
    3. Moi,

      Voin tulla vaikka Pudongiin ihan hyvin! Haluaisin käydä tsekkaamassa Mercedes Benz -arenan (jäähalli) ja mulla on jopa auto + kuski. Toisaalta, voidaan tavata hyvin myös esim. YuYuan parkissa tai siinä lähellä, mietin myös muita oman suppean kokemukseni mukaisia kivoja paikkoja. Laitan sulle meiliä tarkemmin. Ja F on aivan valtavan tervetullut mukaan ihan kaikkialle, tällaiselle "isojen" äidille tarvitaan aina joku ihana bebe jota ihmetellä :)

      Poista
    4. Hienoa, laita mailia niin sovitaan tarkemmin. Tiedän myös nyt, mistä niitä karjalaniirakoita ja ruislimppua saa ;)

      Poista